Pikkulepakko
Pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) on Euroopassa elävä lepakkolaji, joka kuuluu siippojen heimoon. Suomessa se on harvinainen pesimälaji. Pikkulepakko on yksi Euroopan pienikokoisimmista lepakkolajeista,[5] ja sen ruumis on 4,5–5,7 senttimetriä pitkä ja paino 5–10 grammaa. Se käyttää ravinnokseen erityisesti yöperhosia ja sääskiä. Laji on saanut tieteellisen nimensä saksalaisen Hermann von Nathusiusin mukaan.
| Pikkulepakko | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Lepakot Chiroptera |
| Alalahko: | Pienlepakot Microchiroptera |
| Heimo: | Siipat Vespertilionidae |
| Alaheimo: | Vespertilioninae[3] |
| Tribus: | Pipistrellini[3] |
| Suku: | Pipistrellus |
| Laji: | nathusii |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Pipistrellus nathusii |
|
| Synonyymit | |
 Pikkulepakon levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Piirteet
muokkaaUlkonäkö ja koko
muokkaaPikkulepakko muistuttaa ulkonäöltään viiksi- ja isoviiksisiippaa.[6] Sen selkä on tumman harmaanruskea ja hartioissa on tumma laikku.[6] Selän karvoitus jatkuu myös häntäräpylässä.[7] Vatsapuoli on vaalea ja kellertävän harmaanruskea.[6] Korvan edessä oleva uloke, tragus, on pyöreäpäinen.[7] Lennossa lajin tärkein tuntomerkki on nilkasta häntäpoimun reunaan ulottuva pitkä kannus.[8]
Nimestään huolimatta pikkulepakko ei ole erityisen pieni, vaan samankokoinen kuin esimerkiksi isoviiksisiippa. Pikkulepakon ruumis on noin 4,5–5,7 senttimetriä pitkä,[9] ja se painaa 5–10 grammaa[10]. Häntä on 3,5–4 senttimetrin mittainen.[9] Siipien kärkiväli on 22–24,5 senttimetriä[6] ja kyynärvarren pituus 3,6 senttimetriä[9]. Pikkulepakko on hyvin samannäköinen kuin kääpiö- ja vaivaislepakko, ja lajien selkein ero on viidennen sormen pituudessa: kääpiö- ja vaivaislepakolla se on enintään 4,3 senttimetriä, pikkulepakolla vähintään 4,4 senttiä.[9] Pikkulepakko on myös hieman suurempi kuin nämä lähisukulaisensa.[9]
Äänet
muokkaaPikkulepakot viestivät keskenään erilaisilla, ihmiskorvinkin kuultavilla sirisevillä ja rätisevillä äänillä.[11] Ne ääntelevät varsinkin silloin, kun ovat lähdössä päiväpiilostaan.[11] Ihminen voi kuulla pikkulepakon, kuten muidenkin lepakkojen, lentäessään päästämät korkeataajuiset kaikuluotausäänet vain ultraäänidetektorin avulla. Lajin luotausäänet ovat samankaltaisia, mutta korkeampia (yleensä 36–42 kilohertsi) ja nopearytmisempiä kuin pohjanlepakolla.[7]
Levinneisyys
muokkaaPikkulepakon levinneisyysalue ulottuu Länsi-Euroopasta Kaukasukselle, Uralille ja Länsi-Aasiaan.[3] Laji elää myös Britteinsaarten eteläosissa.[3] Pikkulepakot muuttavat talvehtimaan Keski-Eurooppaan, jopa 2 000 kilometrin päähän pesimäalueeltaan.[7] Baltian ja Saksan alueen yksilöt siirtyvät talveksi Atlantin rannikolle tai Pohjois-Italiaan, jossa ne horrostavat.[11] Ne saapuvat takaisin pohjoiseen toukokuun tienoilla.[11]
Ruotsissa pikkulepakko on melko harvinainen, mutta Virossa yleinen. Suomessa pikkulepakoita on aiemmin tavattu keväisin ja kesäisin vain satunnaisesti, lähinnä etelärannikolla.[11] Ensimmäinen havainto tehtiin vuonna 1982 Hangossa,[9][8] ja vuoteen 1999 mennessä oli havaittu vasta alle kymmenen yksilöä.[6] 2000-luvun alussa yksilöitä tavattiin jo useita joka kesä.[8] Heinäkuussa 2006 saatiin itäiseltä Uudellamaalta, Ruotsinpyhtäältä[7], havainto siitä, että pikkulepakot myös lisääntyvät ja saavat poikasia Suomessa.[11] Lisääntymisyhdyskunnan löytymisen jälkeen pikkulepakkohavainnot ovat yleistyneet Suomen rannikkoseuduilla ja saaristossa,[7] mutta se johtuu osittain myös lepakkoharrastyksen yleistymisestä ja parantuneesta lajintuntemuksesta.[8] Vuoteen 2011 mennessä maasta oli löydetty toinenkin pesimäyhdyskunta.[12] Suomessa lajin muuttokäyttäytymistä ei ole tutkittu kovinkaan paljon.[8] Havaintoja kevät- ja syysmuutosta on tehty Suomen rannikoilla vasta vuoden 2006 jälkeen. Detektoreilla saatujen havaintojen mukaan pikkulepakot saapuvat maahan toukokuun alussa ja lähtevät elokuun lopulla.[13]
Elinympäristö
muokkaaPikkulepakko elää mieluiten rannikon ja rehevien järvien tuntumassa korkeiden, harvassa kasvavien rantapuiden latvuksissa. Sitä tavataan paljon myös kaupungeissa.[9] Kesäaikaan se viettää päivät esimerkiksi puunkoloissa, rakennuksissa tai lepakonpöntöissä. Laji talvehtii kallionhalkeamissa, luolissa ja rakennuksissa.[1]
Elintavat
muokkaaRavinto
muokkaaPikkulepakot käyttävät ravinnokseen yöllä lentäviä hyönteisiä, muiden Suomessa elävien lepakoiden tapaan. Ne syövät varsinkin yöperhosia ja sääskiä.[9] Pikkulepakko on vilkas ja nopea lentäjä.[7][6]
Lisääntyminen ja elinikä
muokkaaPikkulepakko saa kerrallaan useimmiten kaksi poikasta.[9] Synnytys tapahtuu kesäkuussa. Poikaset saavuttavat lentokykyisyyden 3–4 viikon ikäisinä.[14] Vanhin tunnettu pikkulepakko on elänyt 11-vuotiaaksi.[10]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Hutson, A.M., Spitzenberger, F., Juste, J., Aulagnier, S., Palmeirim, J., Karataş, A. & Paunović, M.: Pipistrellus nathusii IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 576. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
- ↑ a b c d e f Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Pipistrellus (Pipistrellus) nathusii Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 8.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Taxon details www.faunaeur.org. Fauna Europaea. Arkistoitu 26.12.2013. Viitattu 8.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Lepakko- ja hyönteiskartoitukset Kvarken Flada. Viitattu 16.4.2019. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d e f Lappalainen, Markku: Suomen lepakot. Suomen Luonto, 1999, nro 6, s. 36. Suomen luonnonsuojeluliitto.
- ↑ a b c d e f g Kyheröinen, Eeva-Maria: Lepakot osana lähiluontoa. Kymenlaakson Luonto, 2010, 16. vsk, s. 34. Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri ry. ISSN 1238-5530 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 8.7.2010. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e Kauppinen, Juha: Ruttunaamojen kesä. Suomen Luonto, 2006, nro 9, s. 2. Suomen luonnonsuojeluliitto.
- ↑ a b c d e f g h i Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki: Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet, s. 78-79. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4
- ↑ a b Longevity, ageing, and life history of Pipistrellus nathusii (englanniksi) Luettu 8.7.2010
- ↑ a b c d e f Tulonen, Hannele: Pikkulepakosta tuli uusi nisäkäslaji Suomeen Hs.fi. 31.7.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 8.7.2010.
- ↑ Hämäläinen, Elias: Kansainvälinen lepakkovuosi. Elonkeha.fi. 15.2.2011. Elonkehä. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 21.2.2011.
- ↑ Malve, Riitta: Detektori tallentaa lepakoiden muuton. Suomen Luonto, 2010, nro 7, s. 12. Suomen luonnonsuojeluliitto.
- ↑ Luontodirektiivilajiopas_2017.pdf hel.fi. Viitattu 2019-4-16.
Aiheesta muualla
muokkaa- ARKive: Nathusius's pipistrelle (Pipistrellus nathusii) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Encyclopedia of Life: Pipistrellus nathusii (luettu 8.7.2010) (englanniksi)
- Pikkulepakon ääntä Suomen Lepakkotieteellisen yhdistyksen sivuilla
- Luonnontieteellinen Keskusmuseo 31.7.2006: Uusi lisääntyvä nisäkäslaji Suomelle