Toinen sikhisota
Toinen sikhisota oli vuosina 1848–1849 käyty sota Sikhivaltion kapinoitsijoiden ja brittiläisen Itä-Intian kauppakomppanian välillä. Toinen sikhisota oli seurannut yleistä brittivastaiste mielialaa ensimmäisen sikhisodan jälkeen ja monet muodollisesti brittien hallitseman Sikhivaltion hovin alaiset sikhit kapinoivat brittejä vastaan. Lopulta sota päättyi kuitenkin brittien voittoon ja Sikhivaltion lakkauttamiseen.
| Toinen sikhisota | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Sodan päättänyt Gujratin taistelu.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
|
|||||||
| Komentajat | |||||||
.svg){kind=small}
Britit olivat ottaneet voiton, mutta esimerkiksi raskaat tappion Chillianwalan taistelusa olivat myös kolaus heidän sotamaineelleen.
Tausta
muokkaa_with_cities.png)
.jpg)
Sikhiläinen Randžit Singh oli 1800-luvun alkuun mennessä perustanut voimakkaan Sikhivaltion, mutta hänen kuolemaansa vuonna 1839 oli seurannut kaaos. Maa ajautui myös niin sanottuun ensimmäiseen sikhisotaan brittiläistä Itä-Intian kauppakomppaniaa vastaan. Sota päättyi sikhien tappioon ja Lahoren sopimukseen vuonna 1846. Valtio oli menettänyt suuret osat alueistaan, mukaan lukien brittien tukemalle Gulab Singhille annetun Kashmirin alueen.[1]
Tappio oli herättänyt brittien vastaisia mielialoja. Monet sikhien yläluokan jäsenistä karsastivat brittien tapaa puuttua maan asioihin. Itä-Intian kauppakomppanian Sikhivaltioon asetettu edustaja Henry Lawrence oli esimerkiksi karkottanut lapsihallitsija Duleep Singhin holhoojana toimineen äiti maharani Jind Kaurin. Sikhien armeijassa eli khalsassa uskottiin myös yleisesti, että tappio ensimmäisessä sikhisodassa ei ollut johtunut niinkään sotilaallisista tekijöistä, vaan sikhijoukkojen komentajien petturuudesta.[2]
Sota
muokkaaSodan alku
muokkaa20. huhtikuuta 1848 Multanin kaupungissa syttyi brittien vastainen kapina.[1] Kaupunki oli menetetty briteille ensimmäisessä sikhisodassa. Sen sikhiläinen kuvernööri Diwan Mulraj Chopra oli aluksi säilyttänyt virkansa, mutta verotukseen liittyvän kiistan takia hänet oli korvattu brittimyönteisemmällä Sirdar Khan Singhillä. Multanin kapinan yhteydessä raivostunut väkijoukko surmasi kaupungissa brittejä edustaneet luutnantti Patrick Vans Agnewin ja luutnantti William Andersonin.[2] Kapinointi levisi pian Multanista muualle Punjabin alueelle.[1] Suuret määrät muodollisesti edelleen brittien hallitseman hovin alaisia khalsan sotilata siirtyi kapinallisten puolelle.[2]
Multan ja Ramnagar
muokkaa
Briteillä oli joukkoja Sikhivaltion pääkaupunki Lahoressa, josta lähetettiin Multaniin kenraalimajuri William S. Whishin johtama osasto sotilaita. He saapuivat Multaniin 18. elokuuta 1848 ja vahvistusten jälkeen heidän joukkonsa käsittivät 28 000 sotilasta. Mukana brittien puolella oli myös 4 300 Šer Singhin johtamaa sikhiläistä sotilasta. Multanissa noin 12 000 kapinallista puolusti Multanin linnoitusta Mulraj Chopran johdolla. Britit alkoivat piirittää kapinallisia vallaten joitakin heidän asemistaan 10. – 12. syyskuuta. Tilanne muuttui kuitenkin olennaisesti, kun heidän puolellaan aluksi olleet Šer Singhin joukot vaihtoivat puolia. Britit joutuivat vetäytymään uusia vahvistuksia odotellen.[1]
Šer Singh päätti jättää Multanin ja vetäytyi 9. lokakuuta monien Multanin puolustajien kanssa kohti Luoteis-Punjabia, jossa Šer Singhin isä Chuttur Singh oli liittynyt kapinoitsijoihin.[1] Hän alkoi linnoittaa asemia Chenabjoen ylityspaikoilla brittien vastahyökkäystä odotellen.[2] Samoihin aikoihin britit olivat viimein koonneet noin 20 000 miehen joukon, jonka kenraaliluutnantti Hugh Gough johti Sutlejjoen yli. Gough irrotti joukoistaan ratsuväen osaston, joka lähetettiin prikaatinkenraali C. R. Curetonin johdolla vastaan Lahorea uhkaavia sikhijoukkoja. Sikhit kohdattiin Ramnagarin taistelussa Chenabjoella 22. lokakuuta. Brittien ratsuväen hyökkäykset pysäytettiin sikhien huolellisesti valmisteltujen asemien eteen. Cureton sai surmansa taisteluissa.[1]
Gough joutui itse armeijoineen etsimään vähemmän linnoitettua ylityspaikkaa Chenabjoella. Lopulta 2. joulukuuta heidän onnistui viimein ylittää joki Sadulporen kohdalla.[1] Hänen joukkonsa kiersivät kohti Ramnagarin suunnalla olleiden sikhien selustaa, joiden onnistui kuitenkin vetäytyä järjestäytyneesti. Gough määrättiin pysähtymään odottamaan Multanin tapahtumien kehitystä.[2] 27. joulukuuta britit olivat saaneet viimein vahvistuksia myös Multanin suunnalla ja piiritys käynnistettiin uudelleen.[2] Multanin kaupunki vallattiin 3. tammikuuta ja sen linnoitus antautui 22. tammikuuta.[1] Antautunut Mulraj säästyi kuolemantuomiolta, mutta hän sai elinikäisen vankeustuomion.[2]
Attock, Chillianwala ja Gujrat
muokkaaLuoteessa lähellä Afganistanin rajaa monet afgaanit eli paštut liittyivät Chuttur Singhin joukkoihin. Afgaanit toivoivat mahdollisesti saavansa vastapalveluksena takaisin heidän aikanaan menettämänsä Peshawarin. Samalla suunnalla kesäkuussa 1848 sikhit olivat kuitenkin menettäneet tärkeän Attockin linnoituksen John Nicholsonin johtamalle pienelle brittijohtoiselle muslimijoukolle. Sikhien onnistui lopulta taivutella Attockin muslimijoukot vaihtamaan puolia. Attockin kukistuttua Chuttur Singh saattoi viimein yrittää yhdistää joukkonsa poikansa Šer Singhin kanssa kaakossa.[2] Gough kuuli Attockin kukistumisesta 10. tammikuuta 1849 ja päätti yrittää lyödä Šer Singhin sikhit ennen, kuin he pystyisivät yhdistämään joukkonsa.[1]
Gough kohtasi sikhit 13. tammikuuta 1849 lähellä Chillianwalan kylää Jhelumjoen varrella.[2] Chillianwalan taistelu alkoi brittien edetessä suoraan sikhien valmistelemaan ansaan. Gough yritti koota brittien joukkoja näiden jouduttua yllättäen sikhien tykkien tulituksen kohteeksi. Taistelut olivat rajuja. Brittien omaa tykistö heikensi paikallinen viidakkomaasto. Lopulta yön laskeutuessa brittien oli pakko vetäytyä. Sikhit valtasivat useita tykkejä ja brittien rykmenttilippuja.[1] Gough väitti taistelua voitoksi, vaikka todellisuudessa Šer Singh pääsi edelleen marssimaan kohti pohjoista ja lopulta yhdistämään joukkonsa isänsä joukkojen kanssa.[2] Varsinkin suuret brittitappiot herättivät voimakasta kritiikkiä Isossa-Britanniassa.[1]
Yhdistyneen sikhiarmeijan ongelma oli nyt joukkojen huolto. Tarvikkeet kävivät nopeasti vähiin. Sikhit yrittivät nopeasti iskeä Goughin joukkojen selustaan ylittämällä Chenabjoen. Brittien muslimeista koottu ratsuväki esti kuitenkin ylityksen tulvivan joen muutamalla mahdollisella ylityspaikalla. Sikhit päätyivät joen ylityksen sijaan vetäytymään Gujratiin Lahoren pohjoispuolella.[2] Gough eteni sikhejä vastaan ja brittien noin 24 000 kohtasivat ehkä jopa 60 000 sikhiä Gujratin taistelussa 21. helmikuuta. Taistelut olivat jälleen rajuja, mutta tällä kertaa sikhien vetäytyminen muuttui kaoottiseksi paoksi.[2] Gujratin taistelu päätti toisen sikhisodan. Se pelasti myös Goughin uran. Hänet oli jo päätetty korvata Chillianwalan taistelun jälkeen, mutta hän otti voiton juuri ennen korvaajansa saapumista.[1]
Seuraukset
muokkaaSota oli päättynyt brittien voittoon, joskin he olivat kärsineet mtös raskaita tappioita.[1] Kapinoitsijat olivat vetäytyneet Rawalpindiin, jossa heidän joukkonsa antautuivat 14. maaliskuuta 1849.[2] Britit olivat nyt kukistaneet viimeisen merkittävän vastustajansa Intian niemimaalla.[1] Toisaalta etenkin Chillianwalan taistelu ja sen raskaat tappiot oli aiheuttanut kolauksen brittien maineeseen voittamattomana valtakuntana.[2]
Sikhivaltion muodollinen johtaja maharadža Duleep Singh korvattiin brittijohtoisella holhoojaneuvostolla Henry Lawrencen alaisuudessa. Lopulta 29. maaliskuuta 1849 britit liittivät koko Sikhivaltion suoraan omaan alaisuuteensa. Duleep Singh eli myöhemmin maanpaossa. Chattar Singh ja Šer Singh olivat ensin vangittuja ja myöhemmin heidät karkotettiin Punjabista.[2]