Wikipedia
Katso artikkeli Juoni Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Adjektiivi

juoni (26)

  1. (arkikieltä, murteellinen) juonikas, ovela, luihu
    Viljami on tosi juoni tyyppi.

Ääntäminen

  • IPA: /ˈjuo̯ni/
  • tavutus: juo‧ni

Aiheesta muualla

Substantiivi

juoni (26)

  1. (salainen) ovela suunnitelma jotakuta vastaan tai jonkin saavuttamiseksi
    punoa juonta, punoa juonia
  2. (kirjallisuus, taide) kirjan, elokuvan tai muun teoksen tarinan kulku; (laajemmin tai kuvaannollisesti) toiminnan kulku, tapahtumien kulku, keskustelun looginen eteneminen
    sai vihdoin juonen päästä kiinni -- ymmärsi lopultakin mistä on ollut kyse
  3. (geologia) kallioperässä olleen raon täytteenä oleva laattamainen muodostuma

Taivutus

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi juoni juonet
genetiivi juonen juonten
juonien
partitiivi juonta juonia
akkusatiivi juoni;
juonen
juonet
sisäpaikallissijat
inessiivi juonessa juonissa
elatiivi juonesta juonista
illatiivi juoneen juoniin
ulkopaikallissijat
adessiivi juonella juonilla
ablatiivi juonelta juonilta
allatiivi juonelle juonille
muut sijamuodot
essiivi juonena juonina
translatiivi juoneksi juoniksi
abessiivi juonetta juonitta
instruktiivi juonin
komitatiivi juonine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo juone-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
juon-

Etymologia

alkuaan merkinnyt 'uraa, viivaa' sitten 'tapaa, paha tapaa'[1]

Käännökset

Liittyvät sanat

Johdokset
Yhdyssanat

juonikivilaji, juonimalmi, juoninäytelmä, juoniseloste, malmijuoni, salajuoni, sivujuoni, sotajuoni

Aiheesta muualla

  • juoni Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi

juoni

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä juonia
  2. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä juonia
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä juonia
  4. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä juonia

Viitteet

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 347. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.