Itsenäisyyspäivän vastaanotto

Presidentinlinna itsenäisyyspäivänä 2011

Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto, epävirallisesti Linnan juhlat, on tasavallan presidentin vuosittain Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta järjestämä juhla, jonne kutsutaan valtion, kuntien, talouselämän ja järjestökentän edustajia sekä erinäisiä vuoden aikana ansioituneita henkilöitä, kuten taiteilijoita ja urheilijoita. Juhla järjestetään Presidentinlinnassa Helsingissä.

Historia

Itsenäisyyspäivän juhlaperinne sai alkunsa vuonna 1919. Juhlien järjestäjänä toimi tuolloin presidentti K. J. Ståhlbergin tytär Aino. Tilaisuus oli tunnin kestävä vastaanotto iltapäivällä 150 vieraalle. Tarjoilu oli vaatimatonta: kahvia ja makeaa leipää.

Ensimmäinen iltajuhlamuotoinen vastaanotto pidettiin vuonna 1922, kättelyseremonia ja tanssi vakiintuivat ohjelmaan vuodesta 1925. Ensimmäisellä kieltolain kumoamisen jälkeisellä vastaanotolla 1934 alettiin tarjoilla myös alkoholijuomia. Presidentti Kyösti Kallion aikaan uskonnollisuus näkyi juhlissa 1937 ja 1938, jolloin ei tanssittu eikä tarjoiltu alkoholia. Presidentti J. K. Paasikiven aikana juhlissa alettiin tarjota boolia, musiikkia ja tanssia. Juhlista tehtyjä lyhytelokuvia esitettiin elokuvateattereissa ennen varsinaista elokuvan esitystä.

Toimittajat päästettiin raportoimaan itsenäisyyspäivän vastaanottoa ensimmäistä kertaa vuonna 1949. Ensimmäinen suora televisiolähetys Presidentinlinnasta nähtiin itsenäisyyspäivänä 1967.

Presidentti Urho Kekkosen puolison Sylvin vaikutuksesta linnaan kutsuttiin vuonna 1966 kirjailijoita ja taiteilijoita, joiden kanssa hän keskusteli Keltaisessa salongissa. Linnan juhlissa oli kutsuvieraita parhaimmillaan jopa 2 300 henkeä. Vuonna 1968 juhlissa oli erikoisuutena letkajenkka. Kansaa kiinnosti erityisesti vuonna 1978, kenen kanssa neljää vuotta aiemmin leskeksi jäänyt presidentti Kekkonen tanssi (Satu Östring-Procopén).

Mauno Koiviston tultua tasavallan presidentiksi vuonna 1982 linnan juhlia isännöi pitkästä aikaa pariskunta ja myös "tasavallan prinsessa", tytär Assi, joka aloitti muodissa olleen tiputanssin. Presidentin puoliso Tellervo olisi muuttanut iltajuhlan iltapäivän kahvihetkeksi, mutta antoi periksi kohdattuaan vahvaa vastarintaa.

Presidentti Martti Ahtisaaren aikana Keltaiseen salonkiin tuli jazzmusiikki, tarjontaan tulivat suolapalat ja maakuntaruoat sekä viinit.

Vuodet ilman juhlia

Presidentti-instituution ohella eivät juhlatkaan olleet vakiintuneet vielä 1930-luvun alussa. Tästä on osoituksena, ettei vuonna 1931 järjestetty vastaanottoa samalle kuulle osuneen presidentti P. E. Svinhufvudin syntymäpäivän johdosta. Itsenäisyyspäivälle 1932 vuorostaan oli sovittu Ruotsin kruununprinssin valtiovierailu. 1930-luvun lama esti vuonna 1933 juhlimisen tarjottaviksi aiottujen ainesosien niukkuuden vuoksi, vaikka samalla tulikin osoitettua solidaarisuutta laman kanssa kamppaileville tavallisille kansalaisille. Pisin katkos juhlaperinteeseen tuli toisen maailmansodan myötä, kun juhlat jäivät pitämättä seitsemästi 1939–1945. Risto Ryti ja Gustaf Mannerheim eivät koskaan isännöineet juhlia.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa on jäänyt pitämättä:

• 1926 presidentti Lauri Kristian Relanderin sairaus
• 1931 presidentti Pehr Evind Svinhufvudin 70-vuotissyntymäpäivän läheisyys (15. joulukuuta)
• 1932 Ruotsin kruununprinssi Gustaf Adolfin valtiovierailu
• 1933 talouslama
• 1939 talvisota
• 1940 presidentti Kyösti Kallion sairaus
• 1941–1942 jatkosota
• 1943 Risto Rytin johdolla juhlat pidettiin Turun palokunnantalolla (nykyään Turun VPK:n talo)
• 1944 Lapin sota
• 1945 presidentti Gustaf Mannerheimin sairaus
• 1952 presidentti J. K. Paasikiven sairaus
• 1972 Presidentinlinnan korjaustyöt: juhlavastaanotto Finlandia-talossa, isäntänä pääministeri Kalevi Sorsa, vieraana myös presidentti Urho Kekkonen
• 1974 presidentti Urho Kekkosen puolison Sylvi Kekkosen kuolema 2. joulukuuta
• 1981 presidentti Urho Kekkosen sairaus: juhlavastaanotto Finlandia-talossa, isäntänä pääministerin sijaisena toiminut sisäasiainministeri Eino Uusitalo, koska vieraana myös ollut pääministeri Mauno Koivisto hoiti tasavallan presidentin tehtäviä
• 2013 Presidentinlinnan peruskorjaus: juhlakonsertti ja -vastaanotto (ilman tanssiaisia) Tampere-talossa Tampereella

Kutsutut

Adolf Ehrnrooth Itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 1963

Itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsutaan nykyisin noin 1 800 vierasta. Osa kutsutaan asemansa puolesta: jokavuotisen kutsun saavat valtioneuvoston jäsenet, kansanedustajat, diplomaatit, piispat, Euroopan parlamentin suomalaisjäsenet, yliopistojen kanslerit ja rehtorit, kenraalit ja oikeuslaitoksen ylimmät virkamiehet. Myös aiemmat presidentit, pääministerit ja eduskunnan puhemiehet kuuluvat vakiovieraiden listalle. Martti Ahtisaaren presidenttikaudella tuli tavaksi kutsua Mannerheim-ristin ritarit aina paikalle, aikaisemmin Mauno Koivisto oli kutsunut heidät vuonna 1987. Valtion ylimpien virkamiesten kohdalla kutsuvuorot kiertävät; kutsu saattaa osua kohdalle joka toinen tai kolmas vuosi.

Joka vuosi noin kolmasosa vieraista saa kutsun ensimmäistä kertaa. Linnaan on ollut tapana kutsua esimerkiksi merkittävimmät elinkeinoelämän ja kulttuurin vaikuttajat sekä vuoden aikana menestyneet suomalaiset urheilijat ja taiteilijat. Viihdetaiteilijoiden määrä lisääntyi presidentti Tarja Halosen aikana huomattavasti.

Vuonna 2009 kutsuihin liitettiin turvallisuussyistä siru, joka sisältää presidentinlinnan lausunnon mukaan kutsutun henkilötiedot.

Tilaisuuden pukukoodi on hyvin juhlava: kutsukortissa kehotetaan pukeutumaan "frakkiin ja juhlapukuun". Kunniamerkkejä voi pitää alkuperäisessä koossaan. Miehillä tumma puku − ei kuitenkaan smokki − voi korvata frakin; naisilla "juhlapuku" etiketin mukaisesti tarkoittaa täyspitkää, juhlavasta materiaalista valmistettua leninkiä arvokoruin. Taiteilijoille on tavattu antaa vapauksia pukukoodissa. Papit, poliisit ja muut viranomaiset esiintyvät virka-asujensa juhlaversioissa.

Sekä miehet että naiset voivat halutessaan pukeutua myös kansallispukuun. Pukeutumisasiantuntijoiden mukaan kansallispuku on itsenäisyyden juhlaan paras mahdollinen asu. Kansallispuku on sekä etiketin mukainen että Suomen kansallista identiteettiä korostava.

Seremonia

Perinteisesti kaikki juhlavieraat kättelevät presidentin sisään tullessaan. Sisääntulomusiikin aloittaa Sibeliuksen Jääkärimarssi. Ensimmäisenä saavutaan presidentinlinnan Mariankadun puoleisesta ovesta ja kättelyn aloittavat ritarijärjestyksessä sotaveteraanit. Presidenttiä kättelevät ensimmäisenä Mannerheim-ristin ritarit. Vuosina 1994-2000 ensimmäinen kättelijä oli jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth. Kapteeni Pentti Iisalo saapui ensimmäisenä vieraana vuosina 2001-2007. Kapteeni Tuomas Gerdt kätteli presidenttiä ensimmäisenä vuosina 2008–2010 ja 2012. Vuonna 2011 kapteeni Gerdtin ollessa yllättäen estynyt, presidenttiä kätteli ensimmäisenä opetusneuvos Antti Henttonen. Vuonna 2013 ensimmäisenä presidenttiä kätteli sotaveteraani Vihtori Siivo.

Maanpuolustuskorkeakoulun kadettien kunniavartiosto seisoo miekkoineen rivissä. Sotaveteraanien jälkeen kättelyjärjestys on vapaa riippuen vieraiden saapumisesta: kansanedustajia, julkisuuden henkilöitä, urheilijoita, elinkeinoelämän vaikuttajia, erilaisten järjestöjen, tieteen ja taiteen edustajia jne.

Sisääntulo jatkuu Pohjois-Esplanadin puoleiselta ovelta, josta on saavuttu yleensä seuraavassa järjestyksessä:

1. piispat suurimman suomalaiskirkon arkkipiispan johdolla
2. kenraalikunta
3. suurristin komentajat
4. oikeuslaitoksen presidentit, oikeusneuvokset ja syyttäjälaitoksen edustajat
5. Suomen Akatemian jäsenet, jota seuraavat yliopistojen kanslerit ja rehtorit
6. aiemmat eduskunnan puhemiehet ja aiemmat pääministerit
7. valtioneuvosto protokollan mukaisessa järjestyksessä; pääministeri, valtiovarainministeri, ulkoministeri, jne, viimeisenä oikeuskansleri
8. eduskunnan puhemies, varapuhemiehet ja sihteeristö
9. diplomaattikunta, virkaiältään vanhimmasta alkaen, suurlähettiläät sekä kansainvälisten järjestöjen edustajat
10. entiset tasavallan presidentit

Kättelyn päätteeksi presidentit puolisoineen asettuvat yhteisvalokuvaan.

Linnassa tarjottavan boolin sisältö on ollut salaisuus. Kättelyn ja kahvittelun jälkeen seuraa tanssit: ensimmäinen tanssi on perinteisesti valssi, jonka aloittaa presidentti. Tanssimusiikista tilaisuudessa on huolehtinut Kaartin Soittokunta.

Julkisuus

Tavallista on, että useita viikkoja ennen juhlia lehdistössä arvaillaan kutsuttujen julkisuuden henkilöiden nimiä, naisten iltapukuja ja sitä, kenen partnerin kanssa juhliin saavutaan. Naisten iltapuku voi olla teetetty suunnittelijalla erityisesti kyseistä juhlaa varten.

Vuonna 1949 kuultiin ensimmäinen, Yleisradion tekemä suora radiolähetys juhlista. Ensimmäinen televisiolähetys tapahtui vuonna 1957 (nimellä Itsenäisyytemme 40-vuotisjuhla), mutta suoria lähetykset ovat olleet vuosina 1967 ja 1968 sekä vuodesta 1982 lähtien. Kaudella 1969–1980 järjestetystä kymmenestä vastaanotosta esitettiin vain leikattuja koosteita, sillä ajan ilmapiirin vuoksi ei haluttu korostaa eliitin juhlimista. Sen sijaan 2000-luvun suorissa televisioinneissa on usean televisiokameran välityksellä seurattu vieraana olevien, erityisesti julkisuuden henkilöiden, tunnelmia.

Esimerkiksi vuonna 2008 linnan juhlat olivat vuoden katsotuin televisio-ohjelma keräten yli puolitoista miljoonaa katsojaa, ja vuonna 2009 juhlat keräsivät yli 2,2 miljoonaa katsojaa.

Kuokkavierasjuhlat

Pääartikkeli: Kuokkavierasjuhlat

1990-luvun alusta vuoteen 2003 asti linnanjuhliin liittyi aina myös mielenosoitus nimeltä kuokkavierasjuhlat. Vuonna 2006 kuokkavierasjuhlat järjestettiin jälleen. Vuonna 2013 Tampereella järjestettiin anarkistien kiakkovierasjuhlat, joissa esiintyi väkivaltaista käyttäytymistä ja kymmeniä pidätettiin. Protestoijilla oli kommandopipoja ja Timo Jutila -naamareita. Tilaisuutta oli turvaamassa 300 poliisia ja 6 poliisihevosta.

Aiheesta muualla

• Linnan juhlat 2009 Yle TV1, Yleisradio

Kirjallisuutta

• Hirvikorpi, Helinä: Linnan juhlat kautta aikojen. Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-053-9.
• Artikkeli ”Linnan juhlat” teoksessa Halonen, Tero & Aro, Laura (toim.): Suomalaisten symbolit. Jyväskylä: Atena, 2005. ISBN 951-796-394-7.