Jokaisenoikeus Suomessa

Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta nauttia Suomen luonnosta ja hyödyntää sitä riippumatta alueen omistus­suhteista. Luonnon käyttämiseen jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa ei siis tarvita maanomistajan eikä maan haltijan lupaa eikä jokamiehenoikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa. Suomessa jokamiehenoikeudet ja velvollisuudet koskevat myös ulkomaalaisia. Ne perustuvat maan tapaan, joka on ollut voimassa ikimuistoisista ajoista lähtien. Suurin osa jokamiehenoikeuksista on nykyään johdettavissa erinäisistä laeista.

Jokamiehenoikeutta ei ole Suomessa laissa määritelty, vaan jokamiehen oikeuksiin kuuluu se, mitä perinteisesti on pidetty kohtuullisena ja mitä ei ole laissa kielletty. Jokamiehenoikeuksiin sisältyy vaatimus harmittomuudesta: oikeutta ei saisi käyttää haittaa tai häiriötä tuottavalla tavalla. Erityisesti on huolehdittava, ettei kenenkään kotirauhaa rikota.

Vuonna 2023 Metsähallitus päivitti viestintännässään jokamiehenoikeutta tarkoittavaksi termiksi jokaisenoikeudet. Termi oli jo tätä ennen joidenkin tiedotusvälineiden yritysten ja yhdistysten, kuten Kotiseutuliiton, käyttämä mutta se ei ollut täysin vakiintunut yleiskieleen.

Jokamiehenoikeuksia rajoittava lainsäädäntö

Luonnossa ei saa tehdä mitä hyvänsä eikä missä hyvänsä. Kunkin maan luonto on jokaisen maan omaa kansallis­omaisuutta, jota tulee suojella ja kunnioittaa. Jokamiehenoikeuksia on rajoitettu yksityiskohtaisesti annetuilla lailla. Ne rajoittavat liikkumisoikeutta pihamailla, istutuksilla ja viljelyksillä ja pelloilla sekä luonnonsuojelualueilla. Myös Puolustusvoimien sotilasalueilla kuten harjoitusalueilla ja erikseen Sisäministeriön määräämillä alueilla kuten joillakin teollisuusalueilla ja niiden lähiympäristöissä liikkumista voidaan rajoittaa poliisilailla. Ilman maanomistajan lupaa moottoriajoneuvolla ei saa ajaa maastossa. Avo­tulen tekoon tarvitaan myös lupa, ellei ole kysymyksessä aivan pakottava tarve. Sen sijaan grilliä tai retkikeitintä saa käyttää. Kasvavia puita ei saa mennä kaatamaan, ei pieniäkään. Myöskään jäkälää, sammalta tai varpuja (kuten mustikan ja puolukan varvut, kanerva jne.) ei saa kerätä, eikä ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta ilman lupaa.

Liikkuminen luonnossa

Herkkää luontoa on pyrittävä varjelemaan, sillä se uudistuu monilta osin hitaasti. Jokamiehenoikeuksia käyttävän on muistettava myös vastuunsa toisia ihmisiä, eläimiä ja kasveja kohtaan. Jalan, hiihtäen, ratsastaen ja pyöräillen liikkuminen on yleensä sallittua luonnontilaisilla tai siihen verrattavilla alueilla. Kävely, ratsastus ja pyöräily kuluttaa maastoa, ja siksi muu kuin tilapäinen liikkuminen näin saattaa vaatia luvan. Liikkumisoikeutta on rajoitettu pihamailla, pelloilla, niityillä ja istutuksilla, joille ei saa aiheuttaa vahinkoa. Pellot ja vastaavat paikat on ylitettävä teitä tai ojan pientareita pitkin. Laitumilla saa kulkea vain silloin, kun laidun on niin laaja että eläimet eivät häiriinnyt tai eivät ole näkyvissä. Porteista kuljettaessa ne on muistettava sulkea. Toisen pihamaa kuuluu kotirauhan piiriin, eikä sitä saa käyttää kulkutienä ilman omistajan lupaa. Toisen maalle ei saa rakentaa tai tehdä edes tilapäisrakennelmia esimerkiksi telttailtaessa tai muutoin luonnossa yövyttäessä. Maata ei saa kaivaa niin, että se muuttuu ulkonaisesti alkuperäisestä. Vesistöissä saa veneillä, uida, onkia ja pilkkiä, mutta ei muutoin kalastaa eikä metsästää ilman lupaa. Joillakin alueilla, esimerkiksi lohijoissa, näitä oikeuksia on rajoitettu erikoissäädöksin.

Liikkumista on usein rajoitettu luonnonsuojelualueilla, joilla on omat järjestyssääntönsä. Lintujen pesimisaikana tulisi liikkumista välttää niiden pesimä- ja oleskelualueilla. Näitä ovat tunnettujen lintuvesien lisäksi erityisesti ulkosaaret merellä ja isoilla järvenselillä. Kulkua luonnossa voidaan rajoittaa vain viranomaisten päätöksiin perustuvin kielloin. Kieltotaulussa mainitaan usein tämä viranomainen, joka on tavallisesti lääninhallitus, ympäristökeskus tai Puolustusvoimat. Järjestettyä joukkoliikuntaa kuten erä-, hiihto- ja suunnistuskilpailuja ei pidä toteuttaa nojautumalla pelkästään jokamiehenoikeuksiin. Niiden järjestämisestä tulee sopia maanomistajan kanssa.^lähde?

Moottoriajoneuvoa ei saa käyttää maastossa jokamiehenoikeuden perusteella.

Kalliokiipeily on muun liikkumisen tavoin sallittu jokamiehenoikeudella, kunhan kiipeilyn yhteydessä ei vahingoiteta jäkälää tai sammalta eikä kallioon tehdä muutoksia, esimerkiksi kiinnitetä kiinteitä kiinnikkeitä.

Luonnossa oleskelu

Tilapäinen luonnossa oleskelu kuten levähtäminen, uiminen, auringon ottaminen ja viikonlopun tai muun lyhyen ajan kestävä telttailu ja leiriytyminen on sallittua. Tätä koskevat samat rajoitukset kuin luonnossa kulkemistakin. Maan omistajalle tai haltijalle ei saa aiheuttaa vahinkoa eikä aluetta saa roskata, lintujen pesiä tuhota tai poikasia vahingoittaa. Useita vuorokausia kestävästä oleskelusta ja leiriytymisestä on neuvoteltava maanomistajan kanssa. Erityisalueilla, kuten uimarannoilla, telttailu ei yleensä ole sallittua ja muitakin toimintoja on voitu rajoittaa. Varsinaisilla virkistysalueilla on tavallisesti telttailupaikkoja tai alueita, joille telttailu pyritään ohjaamaan. Toisen maalle ei saa tehdä avotulta ilman lupaa tai pakottavaa tarvetta. Ahvenanmaalla telttailu on pääsääntöisesti sallittu vain erikseen osoitetuilla paikoilla, ja muualla telttailuun on pyydettävä maanomistajan lupa.

Marjastaminen ja sienestäminen

Luonnonvaraisia marjoja ja sieniä sekä rauhoittamattomia kukkia ja kasveja saa kerätä niin omaan kuin kaupalliseenkin käyttöön. Myös maahan pudonneita kuivia risuja ja käpyjä saa ottaa. Sammalta ja jäkälää ei saa kerätä ilman maanomistajan lupaa. Luonnonsuojelualueilla kasvien ja kasvinosien kerääminen on yleensä luvanvaraista, mutta marjastaminen ja sienestäminen on sallittua. Lapin läänissä voidaan erikseen rajoittaa lakan eli hillan poimintaa valtion omistamilla mailla, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi paikallisten asukkaiden taloudellisen edun takia; näin on tehty viimeksi 1990-luvun alussa.

Malmien ja jalokivien etsintä

Harrastelijamalminetsijällä on eräin rajoituksin kaivoslakiin perustuva oikeus ottaa tutkimustarkoituksia varten malmipitoisiksi arvioimiaan näytteitä maaperästä ja kalliosta. Lupa koskee myös kaivoslaissa mainittuja kaivoskivennäisiä ja jalokiviä. Näytteiden otossa on noudatettava kohtuullisuutta ja varovaisuutta, sillä kaivoslaki ei anna lupaa suorittaa kaivutöitä tai muita maastoon jälkiä jättäviä tutkimuksia. Noin nyrkinkokoinen näytekappale riittää. Muussa tarkoituksessa tapahtuvaan näytteenottoon tarvitaan maanomistajan lupa. Geologian tutkimuskeskuksella on aluetoimistot Espoossa, Kuopiossa ja Rovaniemellä, joista saa opastusta.^lähde?

Korkeimman oikeuden päätös vuodelta 1920

Vuosina 1914–1920 käytiin oikeudenkäynti, jota pidetään ennakkotapauksena laintulkinnasta. Vuonna 1914 talollinen August Lempiäinen, tavattuaan itsellisen lesken Ilma Lindgrenin (1883–1957) poimimassa puolukoita Lempiäisen tilan metsästä Ruokolahden Äitsaaressa Saimaalla, oli ensin vaatinut osaa marjoista korvauksena. Ilma Lindgrenin kieltäydyttyä hän oli ottanut haltuunsa Lindgrenin poimimia puolukoita 20 litraa, arvoltaan yhteensä 3 markkaa, ja hänen veljensä Esko Lempiäinen oli vienyt ne August Lempiäisen kotiin.

Lindgren haastoi Lempiäiset käräjille marjojen anastamisesta ja vaati vahingonkorvauksena rahaa puolukoista. Lempiäisen perustelu oikeudessa kuului, että maanomistajalla on yksinoikeus mailtaan kerättyihin marjoihin ja että marjat oli kerätty marjojen kasvattamiseen muokatulta metsämaalta. Lindgren väitti, että marjat oli kerätty alueelta, joka oli tavallista harvennettua metsää, ja että osa marjoista oli kerätty muualta kuin Lempiäisen mailta. Kihlakunnanoikeus hylkäsi Lindgrenin vaateen ja määräsi hänet maksamaan 10 markkaa Lempiäisen oikeudenkänytikuluja.

Lindgren valitti päätöksestä hovioikeuteen ja edelleen senaattiin eli korkeimpaan oikeuteen. Hovioikeus piti kihlakunnanoikeuden päätöksen muuten voimassa, mutta päätti, että molemmat osapuolet maksavat omat oikeudenkäyntikulunsa itse.

Korkein oikeus kumosi 1920 alempien oikeuksien päätökset. Korkeimman oikeuden perusteluiden mukaan marjojen poimiminen toisen maalta ei ollut rangaistuksen alainen teko, eikä August ja Esko Lempiäisellä ollut laillista oikeutta ottaa Ilma Lindgreniltä riidan kohteena olevia marjoja. Oikeuden päätöksessä veljekset määrättiin maksamaan sakkoa kumpikin, korvaamaan yhteisvastuullisesti poisotettujen marjojen arvon Ilma Lindgrenille ja myös korvaamaan Lindgrenin oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa. Heidät kuitenkin vapautettiin 29.5.1917 annetun armahduskirjan nojalla suorittamasta sakkoa.

Jokamiehenoikeuksien toteutuminen ja kritiikki

MTK:n sanotaan kampanjoineen 1980- ja 1990-luvuilla jokamiehenoikeuksia vastaan ja metsässä kulkemisen muuttamiseksi maksulliseksi. Myöhemminkin MTK on vaatinut kaupallisen toiminnan, kuten ratsastustoiminnan ja marjojen poiminnan, sulkemista jokamiehenoikeuksien ulkopuolelle.

Suomen luonnonsuojeluliitto kritisoi vuonna 2019 Helsingin kaupunkia jokamiehenoikeuksia rajoittavista, mielestään lakiin perustumattomista määräyksistä, jotka koskevat tilapäistä teltassa majoittumista kaupungin alueella ja erityisesti Vartiosaaressa.

Katso myös

• Yleiskäyttö

Lähteet

• Bonekamp, Gunnevi: Luonnon marjat ja hedelmät värikuvina. Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, 2001. ISBN 951-9381-80-5

Aiheesta muualla

• Valtion ympäristöhallinnon tietoa jokamiehenoikeuksista.
• Jokamiehenoikeudet Ahvenanmaalla. Suomen Turisti-Info.
• Suomen jokamiehenoikeudet laajat, mutta eivät mullistavat.
• Jokamiehenoikeudet kaupungissa.
• Jokamiehenoikeudet kasvattivat massaturismin uhkaa Suomessa 1974. Ylen Elävä arkisto.
• Jokamiehenoikeudet. Elävä perintö.
• Maanomistajaliitto.
• Allmän nyttjanderätt hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)