Ero sivun ”Aleksandr Nikolajevitš Demidoff” versioiden välillä
Lisätty artikkeli, tietoa, linkkejä ja lähteitä. |
(ei mitään eroa)
|
Versio 24. syyskuuta 2024 kello 21.06
Aleksandr Nikolaevitš Lopukhin-Demidoff (1870 Venäjän keisarikunta - 6. joulukuuta 1937 Viipuri) oli venäläistaustainen suomalainen ruhtinas, eversti ja kartanonomistaja.[1][2][3]
Perhe
Lopukhin-Demidoff syntyi vauraaseen Demidoffin venäläistaustaiseen aatelissukuun. Hänen isä oli ruhtinas, kenraaliluutnantti Nikolai Demidoff ja äiti Olga Stolypin. Hän oli sukua Romanovin tsaariperheelle.[1][3]
Hän sai kuusi poikaa: Nikolai Alexandrovitš (1904-1995), Alexander Alexandrovitš (1905-1982), Sergei Alexandrovitš (1906-1995), Andrei Alexandrovitš (1908-1911), Georg Alexandrovitš (1914-1968) ja Peter Alexandrovitš (1916-1998). Peter Alexandrovitš muutti nimensä Pekka Tammipuuksi. Kolme vanhinta poikaa lähetettiin opiskelemaan sisäoppilaitoksiin Englantiin.[1]
Aurora Karamzin kuului hänen perhepiriiin, koska Karamzin oli ollut naimisissa hovijahtimestari Paul Demidovin kanssa.[1][4]
Nikolai Alexandrovitš peri ruhtinaan arvonimen, mutta hänellä ei ollut lapsia. Ruhtinaan arvonimi siirtyi Suomessa syntyneelle ja asuneelle Alexander Alexandrovitšin (1905-1982) pojalle Yrjö Onni Johannes Demidoffille (1936–2018) ja myöhemmin Nikolai Alexander Paul Demidoffille (s. 1976), joka on nykyään viides ruhtinas Lopukhin-Demidoff.[1]
Ura
Lopukhin-Demidoff valmistui kadettikoulusta, jonka jälkeen hänet siirrettiin keisarilliseen tykistökouluun. Hän palveli upseerina keisarillisessa husaarirykmentissä. Hän osallistui Venäjän-Japanin sotaan. Hänet ylennettiin everstiksi.[2]
Lopukhin-Demidoffin suku omisti mittavan maaomaisuuden Kiovan kuvernementissä.[3]
Lopukhin-Demidoff pakeni Venäjän vallankumousta Suomeen vuonna 1917. Hän osallistui Suomen sisällisotaan valkoisten puolella. Hänet palkittiin vapaussodan muistomitalilla. Lopukhin-Demidoff erosi armeiijan palveluksesta ja ryhtyi maanviljelijäksi.[1][2]
Hän otti Suomen kansalaisuuden.[3]
Lopukhin-Demidoff osti Etelä-Savossa sijaitsevan Anttolan Anttolanhovin itselleen. Hän toi Venäjältä Suomeen turvaan 100 kilpa-ajohevosta, jalorotuisia koiria, kultaa, hopeaa ja perhekalleuksia. Lopukhin-Demidoff rakennutti kartanon uuden päärakennuksen. Hän suunnitteli kartanosta turvapaikkaa Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas Nikolai II:lle ja tsaariperheelle. Lopukhin-Demidoff myi Anttolanhovin 1930-luvulla.[1][3]
Hän asui Anttolanhovin lisäksi Talissa, Kurikkalassa ja Terijoella.[2][3]
Hän oli taitava metsästäjä ja hän järjesti hulppeita metsästysretkiä.[3]
Kuolema
Lopukhin-Demidoff menehtyi Viipurissa joulukuussa vuonna 1937, koska hän putosi reestä, jonka seurauksena hän sai kuolettavan iskun päähänsä. Hän menehtyi Viipurin lääninsairaalassa.[1][5]
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h European Demidoff Foundation ВЕК АВРОРЫ. Viitattu 24.9.2024. (venäjä)
- ↑ a b c d 9.12.1937 Svenska Pressen no 284, s. 4 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ a b c d e f g 12.12.1937 Uusi Aura no 335, s. 12 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ Etusivu kansallisbiografia.fi. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ 12.12.1937 Uusi Aura no 335, s. 12 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 24.9.2024.