Karolina Pavlova

Vasili Binemanin 1830-luvulla maalaama Karolina Pavlovan muotokuva.

Karolina Karlovna Pavlova (ven. Кароли́на Ка́рловна Па́влова, omaa sukuaan Jaenisch, Яниш; 22. heinäkuuta 1807 Jaroslavl – 14. joulukuuta 1893 Dresden) oli venäläinen runoilija ja kääntäjä. Hän oli 1800-luvun tunnetuin venäläinen naisrunoilija.

Karolina Pavlova syntyi saksalaisperäisen lääkärin (myöhemmin professorin) perheeseen. Hän sai perusteellista ja monipuolista kotiopetusta, osasi useita eurooppalaisia kieliä ja luki paljon. Runoilijana Pavlova pääsi esille jo nuorena kirjallisuussalongeissa. Hänen ensimmäinen käännöskokoelmansa Das Nordlicht (”Revontulet”) ilmestyi Saksassa vuonna 1833. Käännösten lisäksi se sisälsi kymmenen alkuperäistä saksankielistä runoa.

Rikkaan setänsä perinyt Karolina meni vuonna 1837 naimisiin kirjailija Nikolai Pavlovin kanssa. Vuonna 1839 Pariisissa ilmestyi ranskankielinen käännöskokoelma, joka sekin sisälsi alkuperäisiä runoja. Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen venäjänkielinen runo. Pavlova julkaisi venäläisiä runojaan aikakauslehdissä, kirjallisuusalmanakoissa ja kokoelmissa ja järjesti miehensä kanssa viikottaisia illalliskutsuja, joilla kävi Moskovan tunnetuimpia kirjailijoita. Vuonna 1848 ilmestyi runo- ja proosaromaani Dvoinaja žizn (”Kaksoiselämää”). Sensuuri kielsi Ranskan helmikuun vallankumoukseen liittyvän runoelman Razgovor v Trianone (”Keskustelu Trianonissa”), joka levisi käsikirjoituksena ja ilmestyi Lontoossa vuonna 1861.

Pavlovan avioliitto hajosi 1850-luvun alussa, minkä jälkeen hän muutti Tarttoon. Vuodesta 1856 lähtien hän asui etupäässä Euroopassa ja vuodesta 1858 Saksassa, mutta säilytti aluksi yhteytensä venäläiseen kirjallisuuselämään. Vuonna 1863 Moskovassa ilmestyi Pavlovan runovalikoima, joka sai lehdistössä kielteisen vastaanoton. Hän kuoli unohdutettuna köyhyydessä.

Pavlovan tuotanto edustaa myöhäisromantiikkaa. Hänen lyyrinen sankarinsa on yhteiskunnan yläpuolelle kohoava ja sen kanssa kiistelevä ihminen. Osittain omaelämäkerrallinen romaani Dvoinaja žizn on kertomus hienoston moraalittomasta kasvatuksesta. Runoilija suhtautui kielteisesti vallankumoukseen. Kansa on hänen mielestään ”joko julma tiikeri tai lauhkea juhta”. Pavlova vältti tietoisesti sitoutumista poliittisiin leireihin, mutta hänen vuonna 1854 ilmestynyt runoelmansa Razgovor v Kremle (”Keskustelu Kremlissä”) on sävyltään selvästi slavofiilinen. Runoilijan tuotanto saavutti huippunsa 1860-luvulla, jolloin sitä hallitsivat intiimi rakkauslyriikka sekä byronilainen runoilijan yksinäisyyden teema. Pavlovan runokieli on tiivistä, energistä ja riimeiltään omaperäistä. Hänen tuotantonsa otettiin aluksi ihastuneesti vastaan, mutta myöhemmin siitä tuli zapadnikkien ja slavofiilien välisen kiistelyn kohde. 1900-luvun alussa Pavlova sai jälleen arvostusta venäläisiltä symbolisteilta.

Aiheesta muualla

• Karolina Pavlovan teoksia Lib.ru -sivustolla (venäjäksi)