MM-rallikausi 2015

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
MM-rallikausi 2015
Järjestyksessä oleva kausi 43.
Kilpailuja 13
Kuljettajien mestari Ranska Sébastien Ogier
← 2014 2016 →

MM-rallikausi 2015 on rallin maailmanmestaruussarjan 43. kausi. Kausi alkoi Monte Carlo -rallilla 25. tammikuuta, ja päättyi Walesin ralliin 15. marraskuuta 2015. Kauden aikana ajettiin yhteensä 13 rallia neljässä eri maanosassa.

Maailmanmestariksi ajoi kolmatta kertaa peräkkäin Sébastien Ogier.[1]

Sääntömuutoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudelle 2015 sääntöihin tuli muutos, jonka myötä kilpailijoille ei enää kerrota väliaikoja erikoiskokeen aikana. Aiemmin tallit voivat kertoa kilpailijoille tekstiviesteillä väliaikoja, joilla nämä voivat arvioida etäisyyttä muihin kilpailijoihin. Muutoksen tavoitteena on vähentää ennakoitavuutta ja lisätä kilpailun kiinnostavuutta.[2]

Kilpailukalenteri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nro Päivä Kilpailu Raportti
1 22.–25. tammikuuta Monaco Monte Carlo -ralli Raportti
2 12.–15. helmikuuta Ruotsi Ruotsin ralli Raportti
3 5.–8. maaliskuuta Meksiko Meksikon ralli Raportti
4 23.–26. huhtikuuta Argentiina Argentiinan ralli Raportti
5 21.–24. toukokuuta Portugali Portugalin ralli Raportti
6 11.–14. kesäkuuta Italia Sardinian ralli Raportti
7 2.–5. heinäkuuta Puola Puolan ralli Raportti
8 30. heinäkuuta –2. elokuuta Suomi Suomen ralli Raportti
9 21.–23. elokuuta Saksa Saksan ralli Raportti
10 11.–13. syyskuuta Australia Australian ralli Raportti
11 2.–4. lokakuuta Ranska Korsikan ralli Raportti
12 22.–25. lokakuuta Espanja Katalonian ralli Raportti
13 13.–15. marraskuuta Iso-Britannia Walesin ralli Raportti
Lähde: [3]
Valmistajien pisteisiin oikeutetut WRC-autokunnat
Valmistaja Nat. Talli Rengas Numero Nat. Kuljettaja Nat. Kartanlukija Kilpailut
Volkswagen
(Volkswagen Polo R WRC)
Saksa Volkswagen Motorsport M 1 Ranska Sébastien Ogier Ranska Julien Ingrassia 1–13
2 Suomi Jari-Matti Latvala Suomi Miikka Anttila 1–13
Saksa Volkswagen Motorsport II M 9 Norja Andreas Mikkelsen Norja Ola Fløene 2, 4–13
Citroën
(Citroën DS3 WRC)
Ranska Citroën World Rally Team M 3 Iso-Britannia Kris Meeke Irlanti Paul Nagle 1–13
4 Ranska Sébastien Loeb Monaco Daniel Elena 1
12 Norja Mads Østberg Ruotsi Jonas Andersson 1–13
Ford
(Ford Fiesta RS WRC)
Iso-Britannia M-Sport World Rally Team M 5 Iso-Britannia Elfyn Evans Iso-Britannia Daniel Barritt 1–13
6 Viro Ott Tänak Viro Raigo Mõlder 1–13
Tšekki Jipocar Czech National Team P 21 Tšekki Martin Prokop Tšekki Jan Tománek 1–9, 11–13
Italia FWRT P 37 Italia Lorenzo Bertelli Italia Giovanni Bernacchini 1–5
Hyundai
(Hyundai i20 WRC)
Saksa Hyundai World Rally Team M 7 Belgia Thierry Neuville Belgia Nicolas Gilsoul 1–12
Espanja Dani Sordo Espanja Marc Martí 13
8 Espanja Dani Sordo Espanja Marc Martí 1, 3–9, 11–12
20 Alankomaat Kevin Abbring Iso-Britannia Sebastian Marshall 2
Saksa Hyundai Motorsport N M 20 Uusi-Seelanti Hayden Paddon Uusi-Seelanti John Kennard 3–9, 11–12
Belgia Thierry Neuville Belgia Nicolas Gilsoul 13
Valmistajien pisteiden ulkopuoliset WRC-autokunnat
Valmistaja Nat. Talli Rengas Numero Nat. Kuljettaja Nat. Kartanlukija Kilpailut
Volkswagen
(Volkswagen Polo R WRC)
Saksa Volkswagen Motorsport II M 9 Norja Andreas Mikkelsen Norja Ola Fløene 1, 3
Hyundai
(Hyundai i20 WRC)
Etelä-Korea Hyundai Motorsport N M 10 Alankomaat Kevin Abbring Iso-Britannia Sebastian Marshall 7, 9, 11, 13
Citroën
(Citroën DS3 WRC)
Ranska Citroën Total Abu Dhabi World Rally Team M 12 Norja Mads Østberg Ruotsi Jonas Andersson 1
Arabiemiraatit Khalid Al Qassimi Iso-Britannia Chris Patterson 4–6, 8, 12
Ranska Stéphane Lefebvre Belgia Stéphane Prevot 9, 11, 13
Ranska PH Sport M 15 Ranska Stéphane Lefebvre Belgia Stéphane Prevot 12
18 Ranska Sébastien Chardonnet Ranska Thibault De La Haye 1
Italia D-Max Racing P 17 Ukraina Yuriy Protasov Ukraina Pavlo Cherepin 1
Ford
(Ford Fiesta RS WRC)
Puola RK World Rally Team P 14 Puola Robert Kubica Puola Maciek Szczepaniak 1–9, 11–13
Norja Adapta Motorsport M 15 Norja Henning Solberg Itävalta Ilka Minor 1–2, 8, 13
Iso-Britannia M-Sport World Rally Team M 15 Ranska Bryan Bouffier Ranska Xavier Panseri 1
Ranska Thibault De La Haye 11
Suomi Juho Hänninen Suomi Tomi Tuominen 8
P 17 Ukraina Yuriy Protasov Ukraina Pavlo Cherepin 2
Venäjä Alexey Lukyanuk Venäjä Alexey Arnautov 8
Puola Synthos Cersanit Rally Team P 18 Puola Michał Sołowow Puola Maciek Baran 2
Italia GP Racing Team M 19 Ranska Jean-Michel Raoux Ranska Thomas Escartefigue 1
Tšekki Jipocar Czech National Team P 22 Slovakia Jaroslav Melichárek Slovakia Erik Melichárek 9
Belgia First Motorsport M 22 Ranska Stéphane Sarrazin Ranska Jacques-Julien Renucci 11
Irlanti Combilift Rallying P 22 Irlanti Josh Moffett Irlanti John Rowan 13
23 Irlanti Sam Moffett Irlanti Karl Atkinson 13
Italia Motorsport Italia P 23 Meksiko Benito Guerra Espanja Borja Rozada 3
Iso-Britannia Graham Coffey Rally Team P 79 Iso-Britannia Graham Coffey Saksa Jenny Gäbler 9

Pistejärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Pisteet 25 18 15 12 10 8 6 4 2 1
Power stage 3 2 1

Kuljettajien mestaruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Väri Tulos
Kulta Voittaja
Hopea Toinen sija
Pronssi Kolmas sija
Vihreä Pistesijoitus
Sininen Maaliin pistesijojen ulkopuolella
Ei sijoittunut (NC)
Violetti Keskeytti (Kesk.)
Punainen Karsiutui (DNQ)
Esikarsiutui (DNPQ)
Musta Hylättiin (DSQ)
Valkoinen Ei startannut (DNS)
Vaaleansininen Vain harjoituksissa (PO)
Perjantain testikuljettaja (TD)
Tyhjä Kilpailu peruttiin (C)
Ei harjoituksissa (DNP)
Loukkaantunut tai sairas (Louk.)
Kilpailukiellossa (EX)
Ei saapunut (DNA)
Vetäytyi (WD)
Lihavoitu Paalupaikka
Kursivoitu Nopein kierros
† – keskeytys
ajoi yli 90 % kilpailupituudesta ja sai tuloksen.
Yläindeksi numero – Pistesijoitus sprinttikilpailussa
Power Stage -erikoiskokeella.
* – Fanboost
G – Nopein aika-ajon lohkovaiheessa
Sija Kuljettaja MON
Monaco
SWE
Ruotsi
MEX
Meksiko
ARG
Argentiina
POR
Portugali
ITA
Italia
POL
Puola
FIN
Suomi
DEU
Saksa
AUS
Australia
FRA
Ranska
ESP
Espanja
GBR
Iso-Britannia
Pisteet
1 Ranska Sébastien Ogier 1 11 11 171 21 11 11 21 1 11 151 Kesk. 1 263
2 Suomi Jari-Matti Latvala 23 Kesk. 15 Kesk. 12 62 5 12 21 22 13 22 501 183
3 Norja Andreas Mikkelsen 3 3 32 Kesk. 33 363 23 Kesk. 3 43 3 11 32 171
4 Norja Mads Østberg 4 103 2 23 7 5 9 3 7 WD 6 4 7 116
5 Yhdistynyt kuningaskunta Kris Meeke 101 7 16 1 4 24 7 173 122 3 4 53 2 112
6 Belgia Thierry Neuville 5 22 83 Kesk. 38 3 6 4 5 7 23 8 Kesk. 90
7 Iso-Britannia Elfyn Evans 7 6 4 3 69 4 50 12 6 9 2 34 6 89
8 Espanja Dani Sordo 6 5 52 6 20 10 11 43 8 7 3 4 89
9 Uusi-Seelanti Hayden Paddon 5 17 16 8 2 4 Kesk. 9 5 5 6 5 84
10 Viro Ott Tänak 18 4 22 10 5 14 32 5 8 6 10 41 Kesk. 63
11 Tšekki Martin Prokop 9 8 6 4 10 Kesk. 11 7 Kesk. 12 7 21 39
12 Puola Robert Kubica Kesk. 20 18 9 30 8 Kesk. 35 222 11 93 11
13 Arabiemiraatit Khalid Al Qassimi 6 24 10 16 15 9
14 Suomi Juho Hänninen 6 8
15 Ukraina Yuriy Protasov 16 9 13 13 7 13 15 11 20 14 37 8
16 Qatar Nasser Al-Attiyah 7 11 12 Kesk. 17 10 12 7
17 Qatar Abdulaziz Al-Kuwari 11 7 16 11 12 23 16 6
18 Ranska Sébastien Loeb 82 6
19 Ranska Stéphane Lefebvre 12 Kesk. Kesk. Kesk. 15 26 Kesk. EX 10 13 11 50 8 5
20 Suomi Esapekka Lappi 12 17 12 8 42 14 Kesk. 4
21 Paraguay Diego Domínguez 8 4
22 Italia Paolo Andreucci 8 4
23 Ranska Bryan Bouffier Kesk. Kesk. 8 4
24 Ruotsi Pontus Tidemand 17 13 13 9 Kesk. 9 WD 4
25 Tšekki Jan Kopecký 9 13 10 WD 3
26 Ranska Stéphane Sarrazin 9 2
27 Peru Nicolás Fuchs 9 Kesk. 17 15 20 Kesk. 18 2
28 Paraguay Gustavo Saba 9 2
29 Italia Lorenzo Bertelli 68 Kesk. Kesk. 19 Kesk. Kesk. 16 10 DNS 18 Kesk. Kesk. 10 2
30 Suomi Jari Ketomaa 13 10 12 Kesk. 17 36 WD 1
Sija Kuljettaja MON
Monaco
SWE
Ruotsi
MEX
Meksiko
ARG
Argentiina
POR
Portugali
ITA
Italia
POL
Puola
FIN
Suomi
DEU
Saksa
AUS
Australia
FRA
Ranska
ESP
Espanja
GBR
Iso-Britannia
Pisteet
  • 1 2 3 – Power Stagen sijoitus
  1. https://www.wrc.com/en/wrc/drivers/drivers/driver/s%C3%A9bastien-ogier/page/874-94-874--.html?h=2017/drivers/5 (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. David Evans: World Rally Championship to ban in-car split times in 2015 autosport.com. 26.11.2014. Viitattu 2.11.2023. (englanniksi)
  3. 2015 WRC Calendar juwra.com. Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)
  4. David Evans: Sebastien Loeb in Monte Carlo 2015 World Rally Championship return autosport.com. 24.11.2014. Viitattu 2.11.2023. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:2015 World Rally Championship