Willie Mays

Willie Mays (vasemmalla) ja Roy Campanella 1961.

Willie Howard Mays, Jr. (6. toukokuuta 1931 Westfield, Alabama, Yhdysvallat – 18. kesäkuuta 2024 Palo Alto, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen baseballpelaaja, joka pelasi MLB-tasolla vuosina 1951–1973. Hänen joukkueinaan olivat New York Giants (1951–1952, 1954–1957), San Francisco Giants (1958–1972) ja New York Mets (1972–1973).

Ammattilaiseksi

Willie Mays syntyi vuonna 1931 Alabaman Westfieldissä ja kasvoi Birminghamin laitamilla. Willien isä Willie ”Cat” Mays vanhempi oli pelannut baseballia, ja hänen äitinsä Annie oli voittanut high schoolissa pikajuoksumestaruuden.

Mays pelasi jo teini-ikäisenä puoliammattilaisissa baseballsarjoissa, ja 16-vuotiaana hän vuonna 1948 teki sopimuksen Negro league -sarjan Birmingham Black Baronsin kanssa. Hän pelasi kouluvuoden aikana vain sunnuntaisin. Mays sai lyöntitekniikkansa opastusta Black Baronsin valmentajalta Pepper Davisilta. Hänen lyöntiprosenttinsa oli vuonna 1949 hyvä 31,1 ja nousi seuraavana vuonna 33,0:aan. Hänen kehityksensä huomattiin myös MLB-liigan kykyjenetsijöiden huomion, ja hän sai vuonna 1950 sopimuksen New York Giantsiin.

Ura farmisarjoissa ja MLB:ssä

Mays pelasi ensin kaksi kautta farmisarjojen joukkueissa, ensin vuonna 1950 B-luokan Trenton Giantsissa ja vuonna 1951 AAA-luokan Minneapolis Millersissa. Hänen lyöntiprosenttinsa Millersissä oli 47,7, ja hänet nostettiin kesken kauden Giantsiin. Maysin alku Giantsissa oli hankala, mutta lopulta hän löi 20 kunnaria 121 ottelussa. Hänet valittiin kauden jälkeen vuoden tulokkaaksi. Giants teki kauden aikana kovan nousun ja voitti lopulta MLB:n National Leaguen pienellä erolla Brooklyn Dodgersiin.

Mays värvättiin vuonna 1952 Korean sodan aikana Yhdysvaltain maavoimiin. Hän ei joutunut rintamalle ja pystyi myös harjoittelemaan, mutta häneltä meni silti kaksi baseball-kautta ohi. Mays johti kaudella 1956 MLB:n lyöntilastoa, ja hänen lyöntiprosenttinsa oli 34,5. Lisäksi hän löi 41 kunnaria. Mays oli johdattamassa Giantsin World Seriesin voittoon, ja hänet valittiin sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Loppuottelussa kaatui Cleveland Indiansin.

Mays oli New Yorkissa erittäin suosittu, mutta suosio laantui vuonna 1958, kun Giants muutti San Franciscoon. Maysin tilastot pysyivät kuitenkin samalla tasolla, ja vuonna 1964 hänestä tuli MLB-sarjan ensimmäinen musta kapteeni. Samana vuonna hänet palkittiin toistamiseen urallaan MLB:n arvokkaimpana pelaajana. Hän teki vuonna 1966 sopimuksen, joka takasi hänelle baseball-historian suurimman palkan.

Maysin pelin taso alkoi heikentyä kauden 1966 jälkeen, eikä hän lyönyt viimeisen seitsemän kauden aikana enää kuin 118 kunnaria. Hänet kaupattiin kesken kauden 1972 New York Metsiin, missä hän pelasi pääosin ulkokentällä ykköspesällä. Maysin viimeinen kausi oli 1973. Hän löi uransa aikana 660 kunnaria, ja hänen lyöntiprosenttinsa oli 30,1. Hän oli ensimmäinen pelaaja, joka löi urallaan yli 3 000 pesällä lyöntiä ja yli 500 kunnaria. Hän johti kunnaritilastoja 1955, 1962, 1964 ja 1965 ja voitti 12 perättäistä Gold Glove -palkintoa.

Mays valittiin Baseball Hall of Fameen 23. tammikuuta 1979.

Ura lukuina

Otteluita 2992 Lyönnit 10881 Juoksut 2062 Pesille lyöntejä 3283

Kahden pesävälin lyöntejä 523 Komen pesävälin lyöntejä 140 Kunnarit 660 Lyödyt juoksut 1903 Varastetut pesät 338

Vapaa taipaleet 1464 Lyöntikeskiarvo .302 OPS .941 Lyönti pesälle 0,384 % Lyönnin odotusarvo 0,557 %