Kristoffer Kolumbus

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 11. elokuuta 2012 kello 12.13 käyttäjän 83.150.83.236 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taiteilijan myöhempi näkemys Kristoffer Kolumbuksesta

Kristoffer Kolumbus (ital. Cristoforo Colombo, esp. Cristóbal Colón), syntyi elokuun ja lokakuun välissä vuonna 145120. toukokuuta 1506) oli genovalainen tutkimusmatkailija ja kauppamies, joka ylitti Atlantin, ja saapui Amerikkaan vuonna 1492. Hän purjehti Aragonian ja Kastilian (myöhemmin Espanja) kuningasparin suojelemana. Hän etsi meritietä Intiaan, ja oli vakuuttunut löytäneensä sen. Kolumbus asettui uusien alueiden kuvernööriksi ja teki useita uusia matkoja Atlantin yli. Ensimmäisen löytöretken hän teki vuosina 14921493, toisen vuosina 14931496, kolmannen vuosina 14981500 ja neljännen, viimeisen vuosina 15021504.

Vaikkakin Kolumbus oli sinänsä hyvä merenkävijä, hän muun muassa sekoitti eri pituusmittoja keskenään. Hallitsijana hän taas oli epäonnistunut, menettäen löytämiensä alueiden valtaoikeudet vuonna 1500.

Kolumbus on usein saanut kunnian Amerikan löytämisestä, sillä hän toi mantereen 1400-luvun eurooppalaisten tietoisuuteen. Amerikassa asui kuitenkin jo ennen Kolumbusta intiaaneja ja eskimoita. Myös viikingit olivat käyneet siellä noin vuonna 1000. Kolumbus uskoi kuolemaansa saakka löytäneensä Intian eikä uutta mannerta. Hänen löytöretkensä antoivat lähtölaukauksen eurooppalaiselle Amerikan valloitukselle ja imperialismille. Sen seurauksena Euroopan, Amerikoiden ja Afrikan välille muodostuivat kiinteät yhteydet myöhempinä vuosisatoina.

Varhaisvuodet

Kristoffer Kolumbuksen syntymäajasta tai -paikasta ei ole varmuutta. Myös Kolumbuksen lapsuusvuosia koskevat tiedot ovat hyvin ristiriitaisia. Kolumbus itse ei ole maininnut syntymäpaikkaansa. Toisen lähteen mukaan Kolumbus olisi syntynyt Calvissa Korsikassa. Portugalilaisen historioitsijan Manuel Rosan mukaan Kolumbus olisi taas ollut Puolan maanpaossa eläneen kuninkaan Vladislav III:n poika, mutta salannut tämän suojellakseen isäänsä. Kuitenkin Euroopan hovit olivat saattaneet olla tietoisia Kolumbuksen sukujuurista. Vladislav III:n ja Kolumbuksen välistä suhdetta tutkitaan edelleen.[1]

Jos Kolumbus syntyi Genovassa vuonna 1451, niin hänen isänsä oli Domenico Colombo, kankuri ja ravintoloitsija tai toisten tietojen mukaan varaton villankehrääjä, joka Kristofferin syntyessä oli portinvartijana, ja äitinsä Susanna Fontanarossa. Kolumbuksella oli neljä nuorempaa veljeä: Bartolomeo, Giovanni Pellegrino, ja Giacomo sekä sisar Bianchinetta. Kolumbus opiskeli kartografiaa veljensä Bartolomeon kanssa. Hän ei saanut juuri koulutusta, mutta oli innokkaana lukijana itseoppinut.

Vuonna 1459 nuoren Kolumbuksen kerrotaan olleen mukana merisotaretkellä, jota hänen serkkunsa Colombo le Jeune johti. Tällöin hän oli siis luultavasti kolmentoista ikäinen.

Hän teki joka tapauksessa merimatkoja Välimeren itäosaan; hänen sanotaan käyneen Kioksessa vuonna 1475. Seuraavana vuonna hän lähti Genovasta kauppamatkalle Englantiin neljän italialaisen laivan mukana. São Vincentin niemen kohdalla näiden neljän aluksen kimppuun hyökkäsi ranskalais-portugalilainen laivasto, jolloin kaksi genovalaista laivaa upposi, ja vain muutamien merimiesten ja kauppiaiden onnistui pelastautua rantaan. Näiden joukossa oli Kolumbus.

Saman vuoden lopulla hän purjehti Englantiin toisessa mainitussa taistelussa pelastuneista aluksista ja palasi Lissaboniin vuonna 1477. Hän purjehti Islantiin Irlannin kautta kauppalaivalla ja vuonna 1478 Madeiralle, ostamaan sokeria. Vuosina 1481–1482 hänen tiedetään käyneen Guineassa, mistä siihen aikaan kuljetettiin kauppatavaroita, kultaa ja orjia Portugaliin. Välillä hän oleskeli Porto Santossa, ja eräät tiedot kertovat hänen siellä menneen naimisiin. Avioliittoa koskevat tiedot ovat myös erilaisia. Hänen sanotaan naineen rikkaan lesken, Felipa Perestrello e Monizin vuonna 1479 ja saaneen pojan, Diego Colónin vuonna 1480. Vaimo kuoli kuitenkin jo tammikuussa 1485.

Kolumbuksen ajatus

Kristitty Eurooppa oli aiemmin nauttinut silkki- ja maustekaupasta Intian ja Kiinan kanssa Mongolivaltakunnan suojeluksessa. Valtakunnan hajottua kaupankäynti katkesi. Portugali oli hakenut merireittiä Intiaan, ja oli perustanut kauppa-asemia ja myöhemmin siirtokuntia Afrikan rannikolle.

Kolumbuksella oli toinen näkemys: 1480-luvulle tultaessa hän oli kehittänyt ajatuksen matkustaa Intiaan (joka tarkoitti koko Etelä- ja Kaakkois-Aasiaa) lännen kautta, Atlantin valtameren yli. Ajatuksen hän lienee saanut oleskellessaan Porto Santossa. Kuningas Juhana II kysyi Kolumbuksen ehdotuksen suhteen valtakuntansa etevimpien oppineiden mielipidettä.

Sekä oppineet että merenkulkijat tiesivät Kolumbuksen aikoina Maan pyöreäksi, mutta arviot sen koosta vaihtelivat paljon. Monet oppineet uskoivat Ptolemaioksen jakoon, jossa maa kattoi puolet maapallosta ja vesi puolet. (Todellisuudessa Euraasia kattaa 120° pallosta.) Kolumbus piti oikeana Pierre d'Aillyn laskelmaa, jossa maa kattoi 225° ja vesi vain 135°. Näin hän laski Japanin etäisyydeksi Kanariansaarilta 2 400 meripeninkulmaa (4 444 km) (todellisuudessa 19 600 km). Useat merimiehet ja purjehtijat pitivät suunnitelmaa mielettömänä, sillä tuon ajan laivoja ei ollut mahdollista varustaa niin pitkälle matkalle.

Retken järjestely

Kolumbus esitti suunnitelmansa Portugalin hoville vuonna 1485. Oppineet pitivät reittiä pitempänä kuin Kolumbus kuvitteli, ja kieltäytyivät kannattamasta ehdotusta. Vuonna 1486 Kolumbus sai tilaisuuden selostaa suunnitelmiaan Kastilian kuningattarelle Isabellalle. Tämä hylkäsi suunnitelman oppineiden sitä punnittua.

Kerrotaan Kolumbuksen jälleen vuonna 1488 pyrkineen Portugalin kuninkaan kanssa yhteyteen, mikä ei nytkään johtanut tuloksiin. Sanotaan tähän vaikuttaneen sen, että Bartolomeu Dias oli juuri palannut matkalta, jolla hän oli löytänyt Hyväntoivonniemen ja päätellyt meritien Intiaan kulkevan sen kautta, eikä portugalilaisia kiinnostanut epävarma läntisen meritien löytäminen.

Kolumbus sai kuitenkin palkkaa hovilta, jotta hän ei veisi ajatuksiaan muualle. Seitsemän vuoden taivuttelun jälkeen hänen ehdotukseensa suostuttiin lokakuussa 1491.

Kolumbus kuningatar Isabellan luona

Lokakuussa 1491 Kolumbus sai hovista vahvistuksen suunnitelmilleen. 17. huhtikuuta 1492 allekirjoitettiin hallitsijaparin ja Kolumbuksen välinen sopimus, ja saman kuun 30. päivänä satamakaupunki Palos sai tehtäväkseen asettaa Kolumbuksen käytettäväksi kaksi purjealusta. Velvoitus johtui kaupungin asukkaiden tekemästä laiminlyöntirikoksesta vastapäättyneen, maureja vastaan käydyn sodan kestäessä. Kolumbus sai sittemmin vielä kolmannenkin laivan.

Vuonna 1492 Kastilian kuningatar Isabella ja hänen miehensä Aragonian Ferdinand olivat kukistaneet viimeisen muslimien linnoituksen Iberian niemimaalta, ja ottivat Kolumbuksen vastaan Córdobassa. Granadan sotaretkestä köyhtyneinä monarkit jättivät kuninkaallisen varainhoitajan vastuulle löytää varat yritykseen. Lähes puolet varoista saatiin yksityisiltä italialaisilta sijoittajilta, joiden kanssa Kolumbus oli jo järjestänyt rahoituksen.

Kolumbuksesta tehtiin valtameren suuramiraali ja aatelinen, ja hän sai perinnöllisen varakuninkuuden ja kuvernöörinoikeuden löytämiinsä maihin sekä osuuden kaikista voitoista. Ehdot olivat edulliset, mutta hänen poikansakin kirjoitti, että hallitsijat eivät uskoneet hänen paluuseensa.

Päiväkirja

Kolumbus kirjoitti ensimmäisestä matkastaan päiväkirjan, joka on säilynyt nykypäivään Bartolomé de las Casasin jäljentämänä. Las Casas on lyhennellyt kirjaa monin paikoin, mutta ilmeisesti kuitenkin poistanut vain lähes mielenkiinnottomia osia kuten mainintoja säästä. Kirja on suomennettu Amerikan löytöretken päiväkirja (suomennos Erkki Valkeila, Karisto 1921). Kirja ei välttämättä ole luettavaksi kovinkaan mielenkiintoista tai mukaansatempaavaa, mutta se on arvokas dokumentti retkestä.

Kolumbuksen (johon Las Casas viittaa Amiraalina) omat sanat on kursivoitu:

Maanantaina marraskuun 12. päivänä
Amiraali jätti tänään sataman ja Rio de Maresin lähteäkseen saarelle, jolle intialaiset ovat antaneet nimen Babeque. Siellä —heidän kertomansa mukaan — asukkaat öisin soihtujen valossa etsivät rannalta kultaa ja vasaroitsevat sen tangoiksi. Edellispäivänä amiraali oli jälleen ottanut laivaansa joitakin alkuasukkaita aikoen viedä heidät Espanjaan käyttääkseen heitä sitten myöhemmin tulkkeina.
»Kun nämä ihmiset, niin kuin näen ja tiedän, eivät tunne mitään jumalanpalvontaa eivätkä ole myöskään epäjumalanpalvelijoita, vaan hyvin lauhkeita, hyvin rehellisiä, eivät tapa toisiaan eivätkä riistä toisiltaan vapautta, eivät käytä aseita ja ovat niin pelokkaita, että sadat pakenevat yhtä ainoata meikäläistä jopa silloinkin kun leikimme heidän kanssaan; kun he lisäksi ovat hyvin herkkäuskoisia, uskovat taivaalliseen Jumalaan ja että me olemme tulleet alas taivaasta, oppivat helposti ne rukoukset, mitä heille opetamme, ja tekevät ristinmerkinkin perässämme, niin päättänevät Teidän Korkeutenne tehdä heistä kristittyjä, ja uskon, että kun vain ryhdytään toimeen, voitaisiin lyhyessä ajassa kääntää monia kansoja pyhään uskoomme ja Teidän Korkeutenne saisivat hankituksi suuria valtakuntia ja rikkauksia, samoin kaikki espanjalaiset alamaisennekin, sillä epäilemätöntä on, että näissä maissa on mitä suurimmat määrät kultaa, eikä ole perätöntä, mitä seurassani olevat intialaiset sanovat: näillä saarilla on seutuja, joissa kaivetaan kultaa, mitä asukkaat kantavat kaulassaan, korvissaan, ranteissaan ja nilkoissaan ja muovaavat raskaiksi soljiksi. Sitä paitsi on vielä jalokiviä ja kalliita helmiä ja paljon mausteita. Rio de Maresissa on paljon mastiksia ja voitaisiin helposti kasvattaa enemmänkin, koska nämä puut istutettaessa juurtuvat pian; niillä on samanlaiset lehdet ja hedelmät kuin mastiksipuulla, mutta ne ovat vain suurempia kuin ne, joista Plinius puhuu ja joita näin Kioksella. Annoin tehdä uurtoja useihin puihin nähdäkseni, tihkuisiko niistä hartsia. Mutta kun täällä ollessani yhtä mittaa on satanut, sain kokoon vain vähän, ja tuon sen Teidän Korkeuksillenne. Todennäköisesti ei ole ollut oikea aika viiltää puita, mikä on tehtävä, sikäli kuin tiedän, silloin kun talvi on lopussa ja ne alkavat kasvaa.»

Matkat

Kolumbus kävi Amerikassa kaikkiaan neljä kertaa.

Ensimmäinen matka

Santa Marían, Niñan ja Pintan replikat esillä Chicagon maailmannäyttelyssä 1893.

Kolumbus lähti Palosista 3. elokuuta 1492 kolmella laivalla: Santa María, Niña ja Pinta. Laivat olivat Juan de la Cosan sekä Pinzónin veljesten (Martin ja Vicente Yáñes) omaisuutta, mutta hallitsijat pakottivat asukkaat luovuttamaan ne Kolumbuksen käyttöön. Mukana oli 86 miestä Kolumbus mukaan lukien [2].

Hän purjehti ensin Kanariansaarille, jotka olivat Kastilian omaisuutta. Siellä hän täydensi varastojaan ja korjasi aluksia. 6. syyskuuta alkoi viisiviikkoinen matka meren yli.

Tarinan mukaan Kolumbus kirjasi lokikirjaansa kuljetun matkan erikseen miehistölle kerrottavaksi ja oikean matkan. Lokikirjasta on kuitenkin olemassa vain lyhennelmä, jonka teki Bartolome de Las Casas ja joka ei ollut merenkävijä. Todennäköistä on, että Kolumbus kirjasi matkat kahden erimittaisen lenguan mukaan. Niiden suhde on noin 5:6 eli geometrisen mitan ja Portugalin merenkävijöiden mitan suhde.

29 päivän matkan jälkeen miehistö näki lintuja lentämässä länteen ja suuntaa muutettiin maan saavuttamiseksi.

Kolumbuksen maihinnousu

Kolumbus saavutti viimein 12. lokakuuta 1492 saaren, jolla hän antoi nimen San Salvador (Pyhä vapahtaja), ja kirjasi muistiin alkuasukkaiden nimen "Guanahani". Vieläkään ei ole varmuutta, mikä Bahamasaarista saari oli. 1800-luvulla sen uskottiin olevan Suuri Turksaari, 1900-luvulla San Salvador -saari (jota kutsuttiin vuoteen 1925 Watling-saareksi). Nykyisin saaren uskotaan olevan joko Samana Cay tai Plana Cays.

Alkuasukkaat, taínot tai arawakit, olivat rauhallisia ja ystävällisiä. Kolumbus kirjoitti kirjeen Isabellalle ja Ferdinandille, että heidät kaikki voitaisiin laivata Kastiliaan, tai 50 miestä voisi pakottaa alkuasukkaat tekemään mitä halutaan. Kolumbus kirjoitti "intiaanien" ystävällisestä viattomuudesta trooppisessa paratiisissaan siten, että sai aikaan kestävän myytin jaloista villeistä. Ensimmäisellä matkalla ei vuodatettu verta; Kolumbus uskoi, että käännytys kristinuskoon voitaisiin saavuttaa rauhallisesti.

Ensimmäisellä matkallaan Kolumbus tutki myös Kuuban koillisrannikkoa (saavutettiin 28. lokakuuta) ja Haitin pohjoisrannikkoa (5. joulukuuta), saarelle hän antoi nimen La Isla Española (nykyisin Hispaniolan saari kattaen Haitin ja Dominikaanisen tasavallan valtiot). Hän uskoi Kuuban vuorten olevan Himalaja. Santa Maria ajoi karille, ja jouduttiin hylkäämään. 39 miestä jäi La Navidadin linnoitukseen.

Kolumbuksen paluu

4. tammikuuta 1493 Kolumbus kääntyi paluumatkalle. Hän ei ymmärtänyt tuulia, vaan joutui vastatuuleen ja yhteen vuosisadan rajuimmista myrskyistä. Ainut mahdollisuus oli purjehtia Portugaliin, missä hänelle kerrottiin myrskyssä menetetyn sata karavelia. Jotkut ovat myöhemmin spekuloineet paluun Portugaliin olleen harkittu. Kolumbus pidätettiin, eikä hän päässyt Espanjaan ennen kuin 15. maaliskuuta, jolloin sana löydetystä reitistä oli jo levinnyt läpi Euroopan.

Kolumbus sai sankarin vastaanoton. Hän toi näytteille vangittuja villejä ja löytämäänsä kultaa. Kolumbus esitteli myös tupakkakasvin, ananaksen, kalkkunan ja riippumaton. Kallisarvoista pippuria, inkivääriä tai neilikkaa hän ei ollut löytänyt, mutta chilipippurin kyllä.

Toinen matka

Toiselle matkalleen Kolumbus lähti 24. syyskuuta 1493. Silloin hänellä oli seitsemäntoista laivaa, joissa oli tuhatviisisataa henkeä, hevosia, siemenviljaa, viiniköynnöksiä ja muuta tavaraa uusiin maihin perustettavien siirtokuntien tarpeisiin. Kanariansaarilta matka valtameren ylitse kesti kaksikymmentä päivää.

Hänellä oli silloin mukanaan veljensä Diego Kolumbus, joka jäi Hispaniolan (Haiti) saarelle perustetun Isabella-siirtokunnan ylipäälliköksi. Itse hän lähti etsimään saaren sisäosista kultaa ja löysikin kulta-alueen. Sitten hän purjehti Kuubaan ja Jamaikaan, mutta palasi sieltä huonossa kunnossa syyskuussa 1494 Isabellaan, mihin sillä välin oli tullut hänen toinenkin veljensä, Bartolomé, tuomaan siirtokunnalle lisää muonaa, joka olikin tarpeen, sillä espanjalaiset eivät kyenneet oudoissa oloissa tulemaan toimeen. Kristoffer Kolumbuksen ollessa matkalla osa väestöä oli alkanut niskuroida Diegoa vastaan, ja elämöiminen puhkesi lopulta ilmikapinaksi; niskuroitsijat anastivat Bartolomén laivat ja lähtivät Espanjaan kantelemaan kuningasparille Kolumbusta vastaan.

Mellastelevien espanjalaisten ilkityöt aiheuttivat kiistan saaren alkuasukkaiden kanssa, ja lähes satatuhantinen intiaaniarmeija kävi heidän kimppuunsa siitä huolimatta, että Kolumbus oli kaikin tavoin omalta osaltaan pyrkinyt rauhallisiin väleihin intiaanien kanssa.

Kolumbuksen lähtiessä toiselle matkalleen oli kuningatar Isabella antanut hänelle tarkat ohjeet, miten kohdella intiaaneja, jotta näistä tulisi katolisia kristittyjä ja Espanjan kuninkaan alamaisia:

Toinen matka

”Herramme Jumala antoi pyhän armonsa kautta Katolisen Kuninkaamme ja Kuningattaremme löytää Saaret ja Kiinteän Maan. Kristofer Kolumbus, joka on siellä amiraalina, varakuninkaana ja kuvernöörinä, on selittänyt Heidän Korkeudelleen, että siellä asuvat ihmiset ovat hänen mielestään hyvin sopivia käännytettäviksi pyhään katoliseen uskoomme, koska näillä ei ole minkäänlaista lakia eikä järjestystä.... Sen vuoksi Heidän Korkeutensa lähettävät sinne kunnioitetun isä Buylin yhdessä kyseisen amiraalin sinne menevien muiden munkkien kanssa. Heidän opettaminaan ovat tänne saapuneet intiaanit kykyjensä ja toimeliaisuutensa ansiosta hyvin perillä uskomme asioista, koska he jo ymmärtävät paljon kieltämme ja yrittävät oppia sitä lisää parhaansa mukaan. Ja koska tämä voidaan parhaiten panna täytäntöön heti laivaston saavuttua sinne, niin pitäköön kyseinen amiraali huolen siitä, että kaikki, jotka menevät, tai tulevat menemään sinne vastaisuudessa, kohtelevat kyseisiä intiaaneja hyvin ja rakkaudella, ilman että näille aiheutuu minkäänlaisia harmeja, yrittäen saada heidät tuttavalliseen keskusteluun osoittamalla heille mahdollisimman hyviä tekoja. Samalla kyseinen amiraali antakoon Heidän Korkeutensa varastoista joitakin lahjoja vaihtokauppaa varten, joka tehtäköön kunnioittavassa hengessä. Jos sattuisi, että joku tai jotkut kohtelisivat intiaaneja huonosti, olkoon se tavaltaan millaista tahansa, niin kyseisen amiraalin on Heidän Armonsa varakuninkaana ja kuvernöörinä rangaistava siitä ankarasti Heidän Korkeudeltaan saamiensa valtuuksien mukaisesti.”

Intiaanit hävisivät taistelun, tuhannet saivat surmansa ja sotavangit otettiin orjiksi; viisisataa lähetettiin Sevillaan myytäviksi. Isabella sai aiheen lausua orjiksi tuoduista intiaaneista: "Millä oikeudella amiraali on ottanut alamaisiani orjiksi." Orjat, joiden lukumäärästä liikkuu erilaisia arvioita, palautettiin Saarille.

Espanjaan menneet niskurit saivat aikaan, että kuningaspari lähetti Hispaniolaan luottamusmiehen tutkimaan saaren oloja, ja Kolumbus lähti itse Espanjaan antamaan selitystä. Hän sai kumotuksi häntä vastaan tehdyt syytökset helposti, vieläpä hänelle varustettiin laivastokin, kun hirmumyrsky oli Hispaniolassa tuhonnut kaikki siellä olleet laivat paitsi sitä ainoata, jolla Kolumbus palasi Espanjaan.

Kolmas matka

Kolmannen matkan reitti

Kolmannelle matkalle ei riittänyt miehiä. Sota Ranskaa vastaan oli käynnissä, ja Kolumbus sai laivojensa väeksi maanpakolaisuuteen tuomittuja rikollisia, ja hän lähti 30. toukokuuta 1498 kolmannelle matkalleen kuudella aluksella. Kanariansaarilla hän jakoi laivastonsa kahtia. Toinen osa purjehti suoraan Hispaniolaan, toisella hän itse lähti eteläisempää tietä Kap Verden saarien kautta, ja päätyi monen vastuksen perästä Etelä-Amerikan mantereelle, Orinoco-virran suun seuduille. 1. elokuuta 1498 – Kristoffer Kolumbus saapui ensi kertaa Amerikan mantereelle, Venezuelaan.

Hän ei kuitenkaan ryhtynyt tarkemmin tutkimaan uutta löytämäänsä maata, vaan kiirehti Hispaniolaan, missä asiat olivat taas hullusti. Siellä oltiin tyytymättömiä Bartolomé Kolumbuksen tiukkaan hallintoon, ja saaren ylituomari Roldan oli asettunut kapinallisten johtajaksi »mokomaa muukalaista» vastaan. Kristoffer Kolumbus saapui juuri silloin saarelle, antautui neuvotteluihin kapinallisten kanssa, ja rauhan saavuttamiseksi suostui nöyryyttäviin ehtoihin.

Sillä välin panettelijat olivat Espanjassa tehneet työtä, ja tuloksena oli, että Hispaniolaan lähetettiin uusi käskynhaltija Francisco de Bobadilla, joka perille tultuaan hankki itselleen joukkojen suosion antamalla kaikille kullankaivuluvan, kun Kolumbuksen veljekset sattuivat olemaan poissa. Näiden palatessa Bobadilla vangitsi Kolumbukset ja lähetti heidät kahleissa Espanjaan.

Matkalla laivan kapteeni olisi päästänyt Kolumbuksen kahleista, mutta siihen Kolumbus ei suostunut, ja kahleissa hän astuikin maihin laivasta Cádizissa marraskuussa 1500. Kuningaspari lausui heti syvän paheksumisensa Kolumbuksen vangitsemisen johdosta, hänet vapautettiin, ja hänelle annettiin kaksituhatta dukaattia, jotta hän saattoi arvonsa mukaisesti matkustaa Granadaan kuningasparin luo. Entistä ylivaltaansa uudessa maanosassa hän ei kuitenkaan enää saanut.

Bobadilla ei kyennyt hallitsemaan siirtokuntaa, missä kurittomuus kasvoi ja mielivalta alkoi rehottaa. Saarelle lähetettiin uusi ylituomari ja hallinnonhoitaja, ja Bobadilla sai käskyn palata Espanjaan. Laivastossa, jossa hän matkusti, oli mukana Kolumbusta vastaan kapinoinut Roldan vankina. Laivasto tuhoutui melkein kokonaan hurrikaanissa; siitä tuli perille vain yksi Bobadillan takavarikosta vapautettu alus, jossa kuljetettiin Kolumbuksen omaisuutta. Bobadilla ja Roldan kuolivat hurrikaanissa.

Tällä välin Portugali oli voittanut kilpajuoksun Intiaan: Vasco da Gama palasi syyskuussa 1499 matkaltaan Intiasta, mihin hän oli purjehtinut Afrikan ympäri.

Neljäs matka

Neljäs matka
Kristoffer Kolumbuksen matkat (iso karttakuva)

Vielä neljännen kerran Kolumbus lähti meren taakse 11. toukokuuta 1502. Hänellä oli neljä pientä laivaa ja sataviisikymmentä miestä, veljensä Bartolomé ja kolmetoistavuotias poikansa Fernando. Nyt matka kesti Kanariansaarilta Martiniquelle yhdeksäntoista päivää. Hispaniolan saaren käskynhaltija Ovando ei sallinut Kolumbuksen nousta lainkaan maihin, ja Kolumbus jatkoi matkaansa Kuuban ja Jamaikan eteläpuolitse Hondurasin rannoille. Hän etsi sieltä salmea, josta pääsisi Intian mereen. Sellaista salmea ei löytynyt, mutta Veraguan tienoilla hän totesi kannaksen sisäosissa huomattavia kulta-alueita. Hän ryhtyi perustamaan siirtokuntaa, mutta oli vähällä joutua kaikkineen tuhoon intiaanien hyökkäyksessä. Kahdella aluksella hän vihdoin pääsi kesäkuussa 1503 Jamaikan saarelle. Tuolloin laivat vuotivat niin kovasti, että ne oli ohjattava matalikolle: Niiden kannelle rakennettiin asuttavia majoja.

Heillä ei ollut työkaluja uusien laivojen rakentamiseen, ja ruokaakin he saivat vain vaihtokaupalla Jamaikan ystävällisiltä alkuasukkailta. Kaksi merimiestä lähti amiraalin pyynnöstä muutamien intiaanisoutajien keralla 190 kilometrin päässä olevaan Hispaniolaan, kertomaan asiasta Ovandolle. Uhkarohkea yritys onnistui sikäli, että miehet pääsivät perille, mutta Ovando ei lähettänyt pyydettyä apua.

Tukalassa asemassaan Kolumbus sairastui, miehet alkoivat mellastaa saaressa ja suututtivat alkuasukkaat. Kolumbus pelastui 1. maaliskuuta 1504 tapahtuneen kuunpimennyksen avulla. Hän tiesi sen ennakolta Regiomontanuksen »Ephemerideistä», ja lähetti intiaanipäällikölle sanan, että Jumala on suuttunut heihin ja päättänyt rangaista heitä, koska he näännyttivät nälkään hänen valittunsa; vihansa merkiksi Jumala pimentäisi kuun. Kun kuu pimeni Kolumbuksen ennustamalla hetkellä, kantoivat hätääntyneet intiaanit Kolumbukselle ruokatarvikkeita, ja Kolumbus lupasi, että jos he vastakin huolehtisivat haaksirikkoisten muonituksesta, niin Jumala antaisi kuun paistaa.

Kun kahdeksan kuukautta oli kulunut avunhakijain lähdöstä eikä Ovandolta kuulunut apua, syntyi tyytymättömän miehistön keskuudessa aseellinen kapina, jonka Bartolomé Kolumbus kukisti. Ja sitten, eräänä huhtikuun päivänä 1504, näkyi merellä laiva, josta souti vene haaksirikkoisten luo. Siinä tuotiin Ovandolta viinipullo, paisti ja – kirje, ettei ollut joutilaita laivoja haaksirikkoisten kuljettamiseen.

Mutta Ovandon häpeällinen teko tuli Hispaniolan siirtokunnassa tietoon, ja siirtolaisten suuttumusta peläten Ovandon oli vihdoin kesäkuun lopulla lähetettävä laiva noutamaan haaksirikkoisia, samaan aikaan kuin avunhakijatkin olivat lopulta saaneet hankituksi aluksen samaan tarkoitukseen. Nämä kaksi alusta luovivat kolme viikkoa kovassa vastatuulessa ennen kuin pääsivät Hispaniolaan. Sieltä Kolumbus kuukauden kuluttua lähti veljineen ja poikineen Espanjaan.

Valtameren amiraali ja Intian varakuningas oli nyt köyhä mies, sillä viimeiset varansa hän oli antanut merimiesten palkoiksi, joita hallitus ei suostunut maksamaan. Hän saapui kotimaahan 26. marraskuuta.

Löytöretkien jälkeen

Kolumbuksen hauta Sevillan katedraalissa.

Kuningatar Isabella oli kuollut muutamia päiviä ennen Kolumbuksen paluuta. Kuningas Ferdinand ei ollut koskaan ollut ihastunut Kolumbukseen eikä tahtonut kuulla puhuttavan Hispaniolan hallinnon luovuttamisesta Fernando Kolumbukselle niin kuin tämän isä oli toivonut. Siellä piti yliherruutta julma Ovando, joka pani toimeen verilöylyjä alkuasukkaiden keskuudessa saadakseen heidät raatamaan kullan hankkimiseksi Espanjalle. Ja kun hän oli hävittänyt sen saaren 800 000 henkeä käsittävän väestön melkein sukupuuttoon, hän sai Espanjan hallitukselta luvan hankkia lisää orjia Bahamasaarilta.

Kolumbus oli käynyt kerran tapaamassa kuningas Ferdinandia, pyytäen takaisin oikeuksiansa ja inhimillisempää kohtelua Hispaniolan alkuasukkaille. Hänen esityksensä lykättiin neuvoston tutkittavaksi – eikä neuvosto pitänyt kiirettä. Kuolema korjasi Kristoffer Kolumbuksen Valladolidissa 20. toukokuuta 1506, ennen kuin kuninkaan neuvosto oli ehtinyt käsitellä Kolumbuksen asiaa.

Kolumbuksen kuoltua hänen ruumiistaan poistettiin liha niin, että vain luut jäivät jäljelle. lähde? Ensin ruumis siirrettiin Valladolidiin, seitsemän vuotta myöhemmin Sevillaan, ja hänen poikansa Diegon, Hispaniolan (nyk. Haitin saari) kuvernöörin pyynnöstä vuonna 1542 Santo Domingoon. Kun San Domingo vuonna 1705 joutui Ranskalle, Kolumbuksen ruumis vietiin Havannaan, ja kun Espanjan oli luovutettava Kuubakin, vuonna 1898 Yhdysvalloille, ruumis palautettiin valtameren yli Sevillaan. Santo Domingosta kuitenkin löydettiin vuonna 1877 laatikko, jossa oli luunkappaleita ja Kolumbuksen nimi. Luista otettiin DNA-näytteet kesäkuussa 2003. 19. toukokuuta 2006 varmistettiin, että ainakin osa Espanjaan haudatuista luista todella oli Kolumbuksen jäännöksiä.[3]

Lähteet

Aiheesta muualla

 

Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link FA