Alakansakouluseminaari

Alakansakouluseminaari oli aiemmin Suomessa oppilaitos, joka valmisti opettajia alakansakouluihin.

Säännökset

Alakansakouluseminaareista vuonna 1926 annetun asetuksen mukaan valtio ylläpiti opettajien valmistamiseksi alakansakouluihin tarpeellisen määrän naisseminaareja, joiden oppiaika oli kaksivuotinen. Näitä seminaareja kutsuttiin alakansakouluseminaareiksi.

Opetuksen sisällöstä

Alakansakouluseminaarit antoivat oppilailleen voimistelussa sekä laulussa ja soitossa sellaisen koulutuksen, että seminaarista valmistuneet olivat päteviä opettamaan laulua ja voimistelua myös yläkansakoulussa. Niille oppilaille, joilla oli käsitöissä suurempi harjaantuneisuus kuin mitä yläkansakoulun oppimäärän suorittaminen edellytti, piti antaa tilaisuus sellaisen opetuksen saamiseen käsitöissä, että he olivat päteviä opettamaan sitä myös yläkansakoulussa.

Oppilaitokseen pääsystä

Alakansakouluseminaariin olivat voimassa seuraavat pääsyvaatimukset:

1. pyrkijän piti olla täyttänyt tai hänen oli täytettävä seitsemäntoista vuotta ennen sen kalenterivuoden loppua, jona hän pyrki seminaariin;
2. hänen piti olla hyvämaineinen;
3. hänen piti olla rokotettu;
4. hänen piti olla käynyt yläkansakoulu tai omata vastaavat tiedot ja taidot;
5. hänellä piti olla soitannollisia taipumuksia; sekä
6. hänellä piti olla lääkärin todistama terve ja virheetön ruumiinrakenne.

Oppilaitoksesta

Alakansakouluseminaarit olivat joko yhdenkertaisia, joissa oli yksi ensimmäinen ja yksi toinen luokka, tai yhdistettyjä, joissa oli kaksi rinnakkaista ensimmäistä ja samoin kaksi rinnakkaista toista luokkaa.

Alakansakouluseminaareihin oli yhdistetty harjoituskoulu, johon kuului yhdenkertaisessa seminaarissa kaksi ja yhdistetyssä seminaarissa neljä alakansakoulun luokkaa, joissa kussakin oli kaksi vuosiosastoa. Sen lisäksi järjestettiin voimistelun ja laulun sekä tarpeen mukaan käsitöiden opetuksen harjoittelua jossain paikkakunnan ylemmässä kansakoulussa.

Katso myös

• Opettajaseminaari
• Kansakoulu