Rajut kuviot
Rajut kuviot (Five Easy Pieces) on Bob Rafelsonin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1970. Sen pääosaa esittää Jack Nicholson, ja muissa rooleissa nähdään Karen Black, Susan Anspach, Ralph Waite ja Sally Struthers. Käsikirjoituksen teki Rafelson yhdessä Adrien Joycen kanssa.
Juoni
Elokuva kertoo levottomasta ja pahantuulisesta öljynporaustyöntekijästä Bobby Dupeasta, joka on jättänyt taakseen sivistyskotinsa ja tulevaisuutensa lahjakkaana konserttipianistina eikä ilmeisesti ole kertonut asiasta nykyisille työtovereilleen.
Kun hänen tarjoilijavaimonsa Rayette tulee raskaaksi ja paras ystävä Elton pidätetään huoltoaseman ryöstöstä, Bobby yllättäen ottaa lopputilin ja lähtee tapaamaan konserttipianistina työskentelevää sisartaan Partitaa Los Angelesiin. Sisko kertoo heidän isänsä olevan tekemässä kuolemaa ja kehottaa Bobbya menemään katsomaan häntä vuosien jälkeen heidän kotiinsa Washingtonin osavaltiossa.
Bobby ottaa vastahakoisesti matkalle mukaansa Rayetten, koska tämä on uhannut tappaa itsensä jos Bobby jättää hänet. Ajomatkalla pohjoiseen he ottavat kyytiin kaksi naista, jotka ovat matkalla Alaskaan. Kuuluisassa kohtauksessa heidät heitetään ulos tienvarsiravintolasta jouduttuaan riitaan joustamattoman tarjoilijan kanssa erikoistilauksistaan.
Perillä Bobby jättää vaimonsa motellihuoneeseen ja jatkaa matkaansa Pugetinsalmen saaressa sijaitsevaan perheensä kotiin. Siellä hän löytää Partitan leikkaamassa isänsä hiuksia, mutta isä ei vaikuta tunnistavan poikaansa. Illallisella hän tapaa viulistiveljensä ja tämän pianistimorsiamen Catherinen. Bobby ja Catherine ihastuvat ja harrastavat seksiä.
Rayette kyllästyy yksinäiseen motelliin ja ilmestyy Dupean perheen taloon ennalta ilmoittamatta. Luokkaerot kärjistyvät kun perheen nokkava tuttava Samia pilkkaa Rayettea, mistä Bobby suuttuu. Bobby yrittää saada Catherinea lähtemään matkaansa, mutta tämä ei suostu. Bobby ja Rayette lähtevät pois talosta yhdessä, mutta heidän pysähtyessään huoltamolla Rayette menee kahvilaan ja Bobby liftaa yllättäen pohjoiseen menevän rekan kyytiin ja jättää Rayetten ja autonsa huoltamolle.
Rooleissa
Jack Nicholson | … | Robert Eroica Dupea |
Karen Black | … | Rayette Dipesto |
Susan Anspach | … | Catherine Van Oost |
Lois Smith | … | Partita Dupea |
Ralph Waite | … | Carl Fidelio Dupea |
Billy "Green" Bush | … | Elton |
Irene Dailey | … | Samia Glavia |
Toni Basil | … | Terry Grouse |
Helena Kallianiotes | … | Palm Apodaca |
William Challee | … | Nicholas Dupea |
John Ryan | … | Spicer |
Fannie Flagg | … | Stoney |
Marlena MacGuire | … | Twinky |
Sally Struthers | … | Shirley, "Betty" |
Lorna Thayer | … | tarjoilija |
Richard Stahl | … | äänitysteknikko |
Vastaanotto
Jack Nicholson oli roolityöstään Oscar-ehdokkaana. Elokuva vauhditti Nicholsonin uraa hänen Easy Riderissa tekemänsä roolin jatkona ja oli alku Nicholsonin ja Rafelsonin neljän elokuvan mittaiselle yhteistyölle. Karen Black oli ehdolla parhaan naissivuosan sarjassa ja sai roolityöstään Golden Globe -palkinnon.
Rajut kuviot oli Oscar-ehdokkaana myös parhaan elokuvan ja parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen sarjoissa sekä neljässä Golden Globe -palkintokategoriassa.