Perfluoratut alkyyliyhdisteet

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 19. heinäkuuta 2024 kello 13.34 käyttäjän Farma3110 (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 19. heinäkuuta 2024, perustui tähän versioon.

Perfluorialkyyliyhdisteet ovat yhdisteitä, joissa hiilivetyketjun kaikki vetyatomit (H) on korvattu fluorilla (F).[1][2] Polyfluorialkyyliyhdisteet ovat yhdisteitä, joissa hiilivetyketjun vähintään yksi mutta ei kaikkia vetyatomeista on korvattu fluorilla.[3] Ne kuuluvat PFAS-yhdisteiden ryhmään (englanniksi PFAS, per- and polyfluoroalkyl substances). PFAS-yhdisteistä merkittävimpiä ovat perfluorioktaanisulfonaatti (PFOS) ja perfluorioktaanihappo (PFOA). PFOS on yksi käytetyimmistä PFAS-yhdisteistä.[4] Perfuoratut alkyyliyhdisteet ovat ympäristömyrkkyjä.[4]

Käyttötarkoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFAS-yhdisteitä eli perfluorattuja alkyyliyhdisteitä käytetään monissa kuluttajatuotteissa, palonestoaineena joissain sisustustekstiileissä sekä sähkö- sekä elektroniikkatuotteissa.[4] PFAS-yhdisteitä käytetään myös monissa teollisuustuotteissa.[4] Niillä on vettä, likaa ja rasvaa hylkiviä ominaisuuksia. [4] Käyttökohteita ovat esimerkiksi paistinpannut, vettähylkivät tekniset vaatteet ja suksivoiteet.[4] Lisäksi PFAS-yhdisteitä käytetään muun muassa sammutusvaahdoissa, kaivos- ja öljynporausteollisuudessa käytettävissä pinta-aktiivisissa aineissa, lattiavahoissa ja hyönteismyrkyissä.[4]

Ominaisuuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erittäin kestävän hiili-fluorisidoksen vuoksi PFAS-yhdisteet hajoavat ympäristössä erittäin hitaasti. Ne ovat myös kaukokulkeutuvia, eli levinneet ilman ja merivirtojen mukana jopa napa-alueille ja rikastuvat ravintoketjuissa.[5]

Altistuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFAS-yhdisteiden käyttö on laajaa.[4] PFAS-yhdisteille on mahdollista altistua niin elintarvikkeiden, kulutustuotteiden kuin ympäristönkin kautta.[1] Pääosa altistumisesta tapahtuu ravinnon kautta.[1] Yhdisteet voivat vapautua ympäristöön niitä sisältävien tuotteiden valmistuksen, varastoinnin, käytön ja hävittämisen aikana.[4] Yhdisteet eivät helposti erity virtsan tai ulosteiden mukana.[1] Ne kertyvät elimistössä veren proteiineihin, munuaisiin ja maksaan.[1]

PFAS-yhdisteet ovat laajan käytön vuoksi levinneet maailmanlaajuisesti kaikkialle ympäristöön ja kertyneet eliöihin. Pohjoismaisissa tutkimuksissa näitä yhdisteitä on löydetty vesieläimistä, maaperästä, linnuista, kaloista ja nisäkkäistä. Yleisimmät PFAS-yhdisteet näissä näytteissä ovat olleet PFOS ja PFOA. Joissakin ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu kohonneita PFAS-pitoisuuksia lentokenttien ja paloharjoittelualueiden pohjavesissä.[4]

PFAS-yhdisteitä on löydetty suuria määriä myös jätevesilietteestä ja kaatopaikkojen suotovesistä. Tämä tarkoittaa, että yhdyskuntavedet ja kaatopaikkajäte ovat merkittäviä PFAS-yhdisteiden päästölähteitä ympäristöön.[4]

Ravinnon kautta altistuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen kannalta merkittävin PFAS-yhdisteiden lähde on ravinto, jonka osuus yhdisteiden saannista on 40–100 prosenttia. Yksittäisistä ruoka-aineista tärkeimpiä PFAS-yhdisteiden läheitä ovat kala, hedelmät, liha ja kananmunat. Ravinnon lisäksi selvästi pienempiä lähteitä ovat huonepöly ja hengitysilma.[4]

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n mukaan ihminen voi altistua neljän PFAS-yhdisteen summalle (PFOS, PFOA, PFNA ja PFHxS) 4,4 ng ihmisen painokiloa kohti viikossa koko elämänsä ajan ilman merkittäviä terveysriskejä. EFSA arvioi, että PFAS-yhdisteiden saanti ylittää tämän siedettävän viikkosaannin rajan osalla eurooppalaisista.[4]

Suomalaisten PFAS-yhdisteiden saantia tai suomalaisen ravinnon PFAS-pitoisuuksia ei ole tutkittu, lukuun ottamatta Itämeren kaloja ja järvikaloja. Kotimainen kala sisältää keskimäärin 1,2–3,3 ng/g PFAS-yhdisteitä (PFOS, PFOA, PFNA ja PFHxS yhdessä). Jos esimerkiksi 70-kiloinen ihminen syö viikossa 150 grammaa kotimaista kalaa, altistuu hän PFAS-yhdisteille tätä kautta 2,6–7,1 ng painokiloa kohti viikossa.[4]

EFSA:n mallinsi saantirajan seerumista, eli veren kirkkaasta ja nestemäisestä osasta, mitattujen pitoisuuksien avulla. Tämä tarkoittaa, että EFSA:n tutkijat valitsivat ensin niin sanotun kriittisen vasteen eli terveyshaitan, joka ilmenee pienimmällä mahdollisella seerumipitoisuudella. PFAS-yhdisteiden kriittiseksi vasteeksi EFSA tunnisti heikentyneen immuunivasteen, jonka riski kasvoi 10 prosenttia, kun 1-vuotiaan lapsen seerumin PFAS-pitoisuus oli 17,5 ng/ml. Tämän jälkeen EFSA mallinsi siedettävän saannin rajan arvioimalla minkä verran äidin tulisi elinaikanaan altistua, jotta raskaus- ja imetysaikana altistuneen lapsen PFAS-pitoisuus seerumissa vastaisi kohonneen riskin rajaa 1-vuotiaana.[4]

THL on mitannut PFAS-yhdisteiden pitoisuuksia suomalaisilla lapsilla ja aikuisilla Finriski-tutkimuksessa. Pitoisuudet 1-vuotiaiden lasten seerumissa ovat keskimäärin alle kohonneen riskin rajan, eli 17,5 ng/ml, jota EFSA käytti lähtökohtana arvioidessaan siedettävän viikkosaannin rajaa. Tämä tarkoittaa, että PFAS-yhdisteet eivät todennäköisesti aiheuta merkittävää terveyshaittaa muullakaan väestöllä.[4]

Terveysvaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFAS-yhdisteet saattavat aiheuttaa oppimis- ja käyttäytymishäiriöitä sekä maksasairauksia. Lisäksi PFAS-yhdisteet saattavat heikentää elimistön puolustusjärjestelmää, sekä häiritä kehitystä ja lisääntymistä. Perfluorattujen yhdisteiden epäillään vaikuttavan ihmisen hormonitoimintaan ja aiheuttavan metabolista oireyhtymää.[6] Ne saattavat myös heikentää kilpirauhasen toimintaa ja aiheuttaa syntymävikoja.[7]

Altistuminen saattaa vaikuttaa myös kohonneeseen kolesteroliin, maksan toimintaan, tulehdusalttiuteen ja alhaiseen syntymäpainoon, mutta THL totesi heinäkuussa 2021, että näyttö on altistumisen vaikutuksista toistaiseksi epävarmaa.[4]

PFAS-aineiden vaikutukset ihmisten terveyteen[8][9][10][11][12][13]

Käytön rajoittaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFOS:n käytön rajoittaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFOS:n ja sen johdannaisten käyttörajoituksia astui voimaan 2000-luvun alussa.[14] PFOS:n käyttörajoitusten tultua voimaan 2000-luvun alussa valmistajat ovat korvanneet sen turvallisemmiksi ajatelluilla vaihtoehtoisilla PFAS-yhdisteillä. On kuitenkin havaittu, että jotkin näistä vaihtoehtoisista yhdisteistä voivat ympäristössä tai elimistössä muuttua haitallisiksi, eivätkä siis välttämättä ole niin turvallisia kuin on toivottu.[4] Myös PFAS-yhdisteiden käyttörajoituksia on tarkoitus laajentaa.[4] Esimerkiksi Uusi-Seelanti aikoo kieltää PFAS-yhdisteet kosmetiikassa ja niiden käyttö kosmetiikkatuotteissa loppuu 31. joulukuuta 2026.[15]

PFOA:n käytön rajoittaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PFOA:n rajoitukset astuivat voimaan vuonna 2020.[14] Valmistajat ovat korvanneet ne muun muassa lyhyempiketjuisilla yhdisteillä ja yhdisteillä, joissa vain osa vetyatomeista on korvattu fluorilla.[1] On kuitenkin havaittu, että jotkin näistä voivat elimistössä muuttua PFAS-yhdisteiksi, eivätkä nämä välttämättä ole niin turvallisia kuin on toivottu.[1] Käyttörajoituksia on tarkoitus laajentaa.[1]

PFAS:n käytön rajoittaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhysvaltalaisessa Coloradon osavaltiossa Yhdysvalloissa on säädetty laki, joka kieltää PFAS-yhdisteitä sisältävät päivittäistuotteet.Myös Euroopassa on suunnitteilla nykyistä laajempia rajoituksia.[7]

DuPontin tapaus Parkersburgissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

tarvitaan parempi lähde

Vuonna 1945 DuPont-suuryritys aloitti Teflonin valmistuksen, joka mullisti ruoanlaiton, koska teflonilla pinnoitetut paistinpannut ja kattilat ovat helppohoitoisia ja suosittuja.[16]

Länsi-Virginiassa Yhdysvalloissa DuPontin teflontehdas sai luvan laskea saastuneen, kemikaaleja sisältävän jätevetensä suoraan juomaveteen.[17] Sen seurauksena tapahtui yksi pahimmista ympäristökatastrofeista ihmiskunnan historiassa.[16]

Tapauksesta kertoo yhdysvaltalainen dokumenttielokuva The Devil We Know – Teflonin kirous vuodelta 2018.[16] Elokuva tuo esiin, miten yrityksen valmistama kemikaali perfluorioktaanihappo eli PFOA tuhosi ympäristön ja ihmisten terveyden.[16] Tuhon seurauksena Parkersburgin pikkukaupungin asukkaat ryhtyivät vaatimaan kaupungissa toimivaa DuPontia vastuuseen.[17] Asukkaat olivat vuosien ajan huomanneet vakavia terveysongelmia.[17] Tehtaassa työskennelleiden naisten lapsilla oli epämuodostumia.[16] Viereisen maatilan karja kuoli ja läheisestä Ohiojoesta löytyi kuolleita eläimiä.[16] Lopulta kymmenien tuhansien ihmisten juomavedestä löytyi myrkyllistä kemikaalia, teflonin valmistuksessa käytettävää perfluorioktaanihappoa.[16] DuPontia vastaan nostettiin ryhmäkanne.[17] Paikalliset asukkaat syyttivät yritystä teflonin riskien peittelystä.[16]

Kemikaalia on Yhdysvalloissa laskettu juomaveteen.[17] Siitä on tullut päästöjä tehtaiden savupiipuista, ja sitä on käytetty vuosikymmenien ajan lukemattomiin kuluttajatuotteisiin – kuten pinnoitteet, likaa hylkivät matot, vettä hylkivät vaatteet, ruokien pakkaukset ja kääreet sekä hammaslanka. Nykyisin 99,7 prosentilla amerikkalaisista – vauvoillakin – on perfluorioktaanihappoa veressään. Kemikaalia löytyy myös juomavedestä ympäri Yhdysvaltoja.[16]

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2019 julkaistiin perfluorattuja alkyyliyhdisteitä käsittelevä tositapahtumiin perustuva draamaelokuva Dark Waters – Peitelty totuus, jossa pääosaa esittää Mark Ruffalo. Elokuva kertoo tarinan lakimiehestä Rob Bilottista, joka vaarantaa uransa ja perheensä turvallisuuden selvittäessään DuPont-suuryrityksen toimia. Hän vaatii oikeutta pikkukaupungin ihmisille, jotka ovat vuosikymmenten ajan altistuneet hengenvaarallisille kemikaaleille. Rob Bilottin vaimoa esittää Oscar-voittaja Anne Hathaway. Elokuvan lopussa mainitaan, että tällä hetkellä käytössä on 600 vastaavaa yhdistettä tai kemikaalia, jotka ovat myös vaarallisia.[18]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h Fluoratut yhdisteet - Ympäristöterveys - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 20.3.2020. Viitattu 20.3.2020.
  2. ↑ Per- ja polyfluoratut alkyyliyhdisteet (PFAS) ymparisto.fi. Suomen ympäristökeskus (Syke). Viitattu 19.7.2024.
  3. ↑ The family tree of per- and polyfluoroalkyl substances (PFAS) for environmental health professionals (pdf) ATSDR, NCEH Fact Sheet. 9.6.2017. Agency for Toxic Substances and Disease Registry. Viitattu 19.7.2024. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s PFAS-yhdisteet - Ympäristöterveys - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 10.11.2021.
  5. ↑ AMAP: Chemicals of Emerging Arctic Concern amap.no. (englanniksi)
  6. ↑ Kortenkamp, Andreas et al.: State of Art Assessment of Endocrine Disrupters -Final Report (PDF) ec.europa.eu. 23.12.2011. Viitattu 14.4.2016. (englanniksi)
  7. ↑ a b Hasala, Irina: Kemikaalit | Tutkimus: ”Ikuisuuskemikaalit” imeytyvät myös suoraan ihon lävitse Helsingin Sanomat. 30.6.2024. Viitattu 1.7.2024.
  8. ↑ Emerging chemical risks in Europe — ‘PFAS’, European Environment Agency, 2019.
  9. ↑ Toxicological profile for Perfluoroalkyls, Agency for Toxic Substances and Disease Registry, 2018.
  10. ↑ Some Chemicals Used as Solvents and in Polymer Manufacture, IARC Monographs on the Evaluation of Carcinogenic Risks to Humans, Volume 110, 2016.
  11. ↑ Perfluorooctanoic acid (PFOA) exposures and incident cancers among adults living near a chemical plant. Environmental Health Perspectives, 2013, 121. vsk, nro 11–12, s. 1313–1318. PubMed:24007715 PubMed Central:3855514 doi:10.1289/ehp.1306615
  12. ↑ Analysis of PFOA in dosed CD-1 mice. Part 2. Disposition of PFOA in tissues and fluids from pregnant and lactating mice and their pups. Reproductive Toxicology, June 2009, 27. vsk, nro 3–4, s. 365–372. PubMed:19429407 PubMed Central:3446208 doi:10.1016/j.reprotox.2009.02.012
  13. ↑ Gestational and chronic low-dose PFOA exposures and mammary gland growth and differentiation in three generations of CD-1 mice. Environmental Health Perspectives, August 2011, 119. vsk, nro 8, s. 1070–1076. PubMed:21501981 PubMed Central:3237341 doi:10.1289/ehp.1002741
  14. ↑ a b UNEP: Tukholman sopimus chm.pops.int.
  15. ↑ Osipova, Elsa: Uusi-Seelanti aikoo kieltää ”ikuisuuskemikaalit” kosmetiikassa Yle Uutiset. 31.1.2024. Viitattu 23.2.2024.
  16. ↑ a b c d e f g h i Dokumenttiprojekti: Teflonin kirous – arkisen pinnoitteen hyytävä tarina yle.fi. Viitattu 10.11.2021.
  17. ↑ a b c d e Rich, Nathaniel: The Lawyer Who Became DuPont’s Worst Nightmare The New York Times. 6.1.2016. Viitattu 10.11.2021. (englanti)
  18. ↑ PEITELTY TOTUUS Filminurkka. 20.3.2020. AlfaTV. Arkistoitu 10.11.2021. Viitattu 10.11.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Perfluoratut_alkyyliyhdisteet&oldid=22522130”