Katyn (elokuva)
Katyn | |
---|---|
Katyń | |
Ohjaaja | Andrzej Wajda |
Käsikirjoittaja |
Andrzej Wajda Władysław Pasikowski |
Tuottaja | Michał Kwieciński |
Säveltäjä | Krzysztof Penderecki |
Kuvaaja | Paweł Edelman |
Leikkaaja | Milenia Fiedler |
Pukusuunnittelija | Magdalena Biedrzycka |
Pääosat |
Artur Zmijewski Andzrej Chyra Danuta Stenka Magdalena Cielecka |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Puola |
Levittäjä | Vue Movie Distribution |
Ensi-ilta | 17. syyskuuta 2007 |
Kesto | 125 min. |
Alkuperäiskieli | Puola |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Katyn on puolalaisen Andrzej Wajdan 2007 ohjaama draamaelokuva Neuvostoliiton toteuttamasta noin 20 000 puolalaisen upseerin joukkomurhasta Katynin metsässä Smolenskin liepeillä alkuvuonna 1940. Wajdan isä murhattiin Katynissa, ja hän on omistanut elokuvan vanhemmilleen[1].
Keskeisiä hahmoja ovat ylpeä kenraalinleski (Stenka) ja lentäjäveljensä muistoa uhmakaasti vaaliva Agnieszka (Cielecka). Epäkronologisesti purkautuva tarina sisältää palasia Puolan poliittisesta todellisuudesta sodan aikana ja sen jälkeen.
Elokuvan ensi-ilta oli 17. syyskuuta 2007 eli päivänä, jolloin oli kulunut 68 vuotta neuvostojoukkojen hyökkäyksestä Puolaan.
Teos oli ehdolla parhaaksi ulkomaiseksi elokuvaksi 80:nnessä Oscar-palkintojen jaossa.
Arviot ja vastaanotto
Katyn liittyy aiheeltaan ohjaajan toisesta maailmansodasta kertoviin töihin kuten Sukupolvi (1954), Kanal – kirottujen tie (1957), Tuhkaa ja timanttia (1958) ja Lotna - uhrimielen sankaruus (1959). Katyn sulkee yhden ympyrän ohjaajan uralla samalla, kun sen valmistaminen länsimielisessä nyky-Puolassa, jossa ei tarvitse ottaa huomioon edes Stalinin jälkeisen hetkellisen suojasään keventämää elokuvasensuuria, on päästänyt tekijät aivan uudenlaiseen tuotantotilanteeseen. Tulos on väkevä elokuva ilman haparointia ja kompromisseja. "Katynia kannattelee moraalinen tarve repiä kitkerät valheet rikki."[1]