Curling

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Curling
Alkuperämaa Skotlanti
Piirteet
Tyyppi joukkuepeli
Pelaajien määrä 4
Varusteet curlingkivet ja harjat
Pelialue n. 45 × 5 m
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö WCF
Levinneisyys Kanada ja muut pohjoiset maat
Olympialaisissa 1924, 1998–
MM-kilpailut MM-kilpailut

Curling on jäällä pelattava joukkuepeli, jossa liu’utetaan jäällä pyöreitä graniittikiviä tavoitteena saada mahdollisimman monta omaa kiveä lähemmäksi kehän keskipistettä kuin vastustajan kivet. Lajin valtamaa on Kanada, mutta sitä harrastetaan myös Skotlannissa ja muualla Pohjois-Euroopassa.

Rata

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Curling-rata
Hakit (kuin pikajuoksun lähtötelineet), joilta ponnistetaan.

Curlingia pelataan radalla, jonka pituus on 45,72 metriä ja leveys enintään viisi metriä. Rakennuksen koon pakottaessa käyttämään pienempää rataa sen minimimitat ovat 44,50 × 4,42 metriä.[1]

Radan päissä keskilinjojen molemmilla puolilla on hakit eli jäähän kiinnitetyt tuet, joilta heitot suoritetaan.[1]

Radan molempiin päihin on maalattu pesä, joka muodostuu neljästä samankeskisestä ympyrästä. Niiden keskipiste on tee-piste. Keskipisteestä mitattuna uloimman ympyrän ulkoreunan säde on 1,829 metriä, toiseksi uloimman 1,219 metriä, kolmannen 61,0 senttimetriä ja sisimmän vähintään 15,24 senttimetriä.[1] Tee-linja on 17,375 metriä koko radan keskipisteestä.[1]

Välineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Graniittinen curlingkivi.

Curlingkivi on pyöreä, enintään 91,44 senttimetriä ympärysmitaltaan ja vähintään 11,43 senttimetriä korkeudeltaan. Kivi painaa kahvoineen ja pultteineen 17,24–19,96 kilogrammaa. Jokainen joukkue käyttää kahdeksan kiven sarjaa.[1]

Kengät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Curling-kengät.

Pelaajat käyttävät erityisiä curlingia varten suunniteltuja kenkiä. Toisen kengän pohja on yleensä valmistettu teflonista tai teräksestä, jotta sillä voi liukua. Vasenkätiset pelaajat liukuvat käyttäen oikeaa jalkaa ja oikeakätiset vasenta. Toisen jalan kengässä pohja on valmistettu tavallisesti raakakumista, mikä pitää hyvin jään pinnalla. Lisäksi pelaajilla on käytössään liukukengän pohjan päälle vedettävä kuminen kalossi, joka antaa pelaajalle erityisesti harjattaessa paremman pidon.[2]

Harja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Harja.

Jokaisella pelaajalla on oma harjansa. Nykyään käytetään pääasiassa synteettisestä materiaalista valmistettuja harjoja, sillä aiemmin käytössä olleet sian tai hevosen karvoista valmistetut harjakset jättivät vanhetessaan karvoja jäälle.[2]

Harjaamalla jäätä kiven etupuolelta sen ja jään välinen kitka pienenee, joten kiven kulkema matka pitenee ja kivi kulkee suoremmassa. Parhaimmillaan kiven kulkemaa matkaa voidaan taidokkaalla harjauksella lisätä kymmenen prosenttia.[3]

Heittotuet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaaja voi heittäessään käyttää erityisiä heittotukia, jotta hänen ei tarvitsisi nojata kiveen tai harjaan.[2]

Sekuntikello

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueet voivat käyttää sekuntikelloja mitatakseen heittojen voimakkuutta. Tämä auttaa määrittämään jään luisto-ominaisuuksia ja arvioimaan poistoheittojen voimakkuuksia.[2]

Pelin kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueet ja pelin kesto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Curlingia pelataan kahden neljän hengen joukkueen välillä. Yksi peli koostuu yleensä kahdeksasta päästä, arvoturnaukset kymmenestä. Lisäksi voidaan pelata jatkopäitä voittajan selvittämiseksi. Pelin kesto on normaalisti kaksi tuntia.[3]

Pistelasku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiviä pesässä.

Joukkueet heittävät yhden pään aikana vuorotellen kahdeksan kiveä, pyrkien saamaan omia kiviään lähemmäs keskustaa kuin vastustaja. Jokainen joukkueen neljästä pelaajasta heittää pään aikana kaksi kiveä. Kun kaikki kivet on heitetty, se joukkue saa pisteitä, jonka kivi on kaikkein lähimpänä pesän keskustaa. Pisteitä tulee niin monta kuin omia kiviä on lähempänä keskustaa kuin vastustajan paras kivi. Pesän ulkopuolelle jääneitä kiviä ei huomioida pistelaskussa.[3]

Viimeisen kiven etu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallisesti ratkaistaan ennen peliä heitettävillä molempien joukkueiden määrämittaisilla heitoilla tai heittämällä kolikkoa. Voittanut joukkue saa valita joko kivet tai viimeisen kiven edun. Viimeisen kiven heittovuoro mahdollistaa vastustajaa paremmat lähtökohdat kontrolloida peliä, sillä varsin usein viimeisellä kivellä on mahdollista saada ainakin yksi piste. Pään voittanut joukkue menettää seuraavaan päähän viimeisen kiven etunsa vastustajalle, 0–0-tilanteessa viimeinen kivi säilyy samalla joukkueella myös seuraavassa päässä.

Viimeisen kiven edun arvoksi on yleisesti arvioitu puoli pistettä, eivätkä joukkueet siitä usein mielellään luovu, vaan saattavat pyrkiä saamaan pään tulokseksi 0–0. Usein joukkueet saattavat pyrkiä pakottamaan viimeisen kiven edun omaavan vastustajan yhteen pisteeseen, jotta saisivat seuraavaan päähän viimeisen kiven edun itselleen.

Tavoite on viimeisen kiven turvin saada itse kaksi pistettä ja pakottaa vastustaja vain yhteen pisteeseen.

Heitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsalaisen joukkueen harjaajat työssään vuoden 2010 talviolympiakisoissa.

Kiveä heitettäessä heittäjä ponnistaa vauhtia hakista, liukuu jään pintaa pitkin ja päästää kivestä irti ennen lähempää hog- eli pelilinjaa. Kiven on ylitettävä taempi pelilinja, muuten se poistetaan pelistä. Jokaisella heitolla joukkueiden kaksi pelaajaa voivat vaikuttaa kiven kulkuun harjaamalla harjalla tai luudalla jäätä kiven linjalta. Lisäksi yksi pelaaja voi vauhdittaa vastustajan kiven poistamista pesästä harjaamalla tee-linjan takana. Yksi joukkueen pelaaja, yleensä joko kapteeni tai varakapteeni, on vastuussa harjauksesta. Harjaamisella kiven liukuun saadaan parhaimmillaan pituutta useamman metrin verran.[4]

Heitot voidaan jakaa kolmeen luokkaan: määrämittaisiin heittoihin, suojaheittoihin ja poistoheittoihin. Määrämittainen heitto eli ”määris” on heitto, jossa pyritään heittämään kivi pesään. Levitys on määrämittainen, joka työntää itsensä lisäksi pesään toisenkin kiven. Suojaheitossa pyritään suojaamaan pesässä olevaa kiveä tai saamaan aikaan suoja, jonka taakse voidaan heittää.[5] Pesän edessä olevalla suoja-alueella olevia kiviä saa poistaa vasta pään viidennellä kivellä. Näin johdossa oleva joukkue ei voi vain poistella kaikkia vastustajan kiviä, vaan häviöllä oleva joukkue pystyy rakentamaan asetelmia.[3]. Poistoheiton tarkoituksena on poistaa vastustajan kivi tai useampi pesästä. Ratsastus on poistoheitto, jossa käytetään toista kiveä apuna.[5]

Pelaajien roolit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueen neljää pelaajaa kutsutaan heittojärjestyksen mukaan nimillä ykkönen, kakkonen, kolmonen ja nelonen, joka on myös yleensä joukkueen kapteeni. Jokaisessa päässä jokainen joukkueen jäsen heittää kaksi kiveä.[4]

Ykkönen heittää jokaisen pään kaksi ensimmäistä kiveä. Ykköseltä odotetaan määrämittaisia heittoja ja hänen tulisi olla voimakas harjaaja. Kakkonen heittää kussakin päässä joukkueen kaksi seuraavaa kiveä. Ykkösen tehtävien lisäksi kakkosen on ykköstä useammin heitettävä poistoheittoja. Kolmonen heittää kussakin päässä joukkueen viidennen ja kuudennen kiven. Kolmonen toimii myös tavallisesti joukkueen kakkosmiehenä eli varakapteenina. Varakapteeni ottaa kapteenin aseman teelinjan takana kun kapteeni on heittovuorossa. Kolmoselta odotetaan jo kykyä taktisiin ratkaisuihin. Nelonen on joukkueen viimeisten ratkaisevien kivien heittäjä. Häneltä vaaditaan erityisesti taktista ja strategista osaamista sekä päätöksentekokykyä kovankin paineen alla. Kapteenin odottaessa heittovuoroa, on hän teelinjan takana antamassa merkkejä ja harjaamassa vastustajan teelinjan ohittaneita kiviä.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Curling kehittyi 1500-luvulla Skotlannissa, joskin myös kahdessa 1500-luvulla eläneen Pieter Brueghel vanhemman maalauksessa kuvataan hollantilaisten talonpoikien curlingin peluuta. Skotlantilaiset kehittivät curlingin bowls-nimisen tarkkuuspelin talviversioksi. Pelin nimi curling viittaa kiven kiertävään liikkeeseen jäällä. Vanhin maininta skottilaisesta curlingista on vuodelta 1541 kirjoitetussa notaarinlausunnossa.[6]

Curlingia pelattiin aluksi jokien pohjassa sileäksi hioutuneilla kivenlohkareilla, joihin oli porattu sormenreiät. Kahvat liitettiin kiviin 1600-luvulla, ja pyöreät kivet yleistyivät 1700-luvulla. Niin kauan kuin sääntöjä kivien koosta ei ollut, parhaiten menestyivät vahvimmat pelaajat.[6]

Edinburghissa perustettiin vuonna 1795 arvovaltainen curlingseura Duddingston Curling Society. Skotlannin curlingseurojen yhteenliittymä Royal Caledonian Curling Club perustettiin 1838, ja se julkaisi curlingin säännöt. Skotlannin suurin perinteinen curling-tapahtuma oli vuosina 1847–1979 pelattu etelän ja pohjoisen välinen massaottelu Grand Match.[6]

Curlinginpelaajia Kanadan Ontariossa vuonna 1909.

Kanadaan curling saapui sotilaiden ja siirtolaisten mukana 1800-luvun alkuvuosina. Kanadan curlingliitto perustettiin 1874, ja pelistä tuli maassa laajalti suosittua vuosisadan loppuun mennessä. Ensimmäinen katettu curling-rata rakennettiin Montrealiin 1837. Kanadan mestaruusturnaus aloitettiin 1927, ja se on edelleen curlingmaailman suurin kilpailu. Yhdysvaltojen ensimmäinen curlingseura perustettiin 1832, mutta lajin harrastus on siellä rajoittunut pariin pohjoisimpaan osavaltioon.[6]

Ruotsiin curling rantautui ensimmäisenä manner-Euroopan maana 1846, ja pelistä tuli seurapiirien ja kuninkaallisten suosima. Myös Norjassa ja Sveitsissä pelattiin curlingia jo 1800-luvulla, mutta Saksassa pelin leviämistä rajoitti samankaltainen kansanpeli Eisstockschiessen.[6]

Curling oli Chamonix’n talviolympiakisojen 1924 ohjelmassa, ja kultamitalin vei skotlantilainen joukkue ennen ruotsalaisia. Sen jälkeen curling oli näytöslajina 1932, 1988 ja 1992. Virallinen olympialaji curlingista tuli jälleen vuonna 1998, josta lähtien on pelattu sekä miesten että naisten curlingissa.[6]

Kansainvälinen lajiliitto ICF perustettiin 1966; se sai vuonna 1991 nimekseen WCF (World Curling Federation).[6]

Vuonna 1959 aloitettiin vuotuinen Scotch Whisky Cup, joka on kansainvälinen maajoukkueiden haasteottelu. Kilpailu nimettiin curlingin MM-kilpailuiksi vuonna 1989. Naisten vastaava turnaus aloitettiin 1979. Euroopan curling-mestaruudesta on pelattu 1975 alkaen.[6]

Kanada on nykyisin curlingin valtamaa niin harrastajamäärien, sponsorisuosion kuin arvokisamenestyksenkin puolesta. Lajin maailmanmestaruuskilpailut on ollut tapana järjestää aina Kanadassa.[6]

Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa curlingia pelattiin ensi kertaa tiettävästi talvella 1908–1909 Viipurin Salakkalahdella paikallisen urheiluseuran skottilaisen jalkapallovalmentajan aloitteesta. Suomen vanhin erikoisseura Helsingin Curlingklubi perustettiin 1962 ja Suomen Curlingliitto hyvinkääläisten johdolla 1978. Sarjamuotoinen SM-turnaus miehille ja naisille alkoi 1998–1999. Suomen curlingmaajoukkueen ensimmäinen arvokisamitali oli MM-pronssi 1998. Sen jälkeen Suomi on voittanut olympiahopeaa 2006 talviolympialaisissa sekä EM-kultaa 2000. Suomen menestynein kapteeni on ollut Markku Uusipaavalniemi. Suomen ensimmäinen curlinghalli valmistui Helsingin Oulunkylään 2004.[6]

Kilpailuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Curlingia 2006 talviolympialaisissa Pinerolossa. Kuvassa Yhdysvaltain miesten joukkueen jäseniä.

Curlingin maailmanmestaruuskilpailut on järjestetty vuosittain vuodesta 1959. Curlingin Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1975.

Curlingin Continental Cup on vuosittain järjestettävä turnaus, jossa Pohjois-Amerikka kilpailee muiden maiden joukkueista kasattua joukkuetta vastaan.

Virallinen olympialaji curling on ollut vuoden 1998 talviolympialaisista lähtien.[7] 1924 talviolympialaisissa curling oli alun perin näytöslaji mutta alkuvuodesta 2006 kansainvälinen olympiakomitea antoi kisojen curling-kilpailulle virallisen olympiakilpailun arvon.

Harrastajamäärät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harrastajamäärältään curling on maailman mittakaavassa varsin pieni laji. Kanadassa curlinginpelaajia on noin miljoona, mikä on enemmän kuin muualla maailmassa yhteensä. Britanniassa, pääasiassa Skotlannissa, lajia harrastaa 20 000–30 000 ihmistä ja Yhdysvalloissa noin 20 000. Suomessa rekisteröityjä pelaajia on noin 550 ja miesten SM-sarjassa pelasi kaudella 2006–2007 kahdeksan joukkuetta. Nykyään miesten SM-sarjassa pelataan kolmella sarjatasolla ja naisten sarjassa yhdellä sarjatasolla.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Curlingin pelisäännöt (versio 07/2011) Suomen Curlingliitto. Viitattu 20.3.2016.
  2. ↑ a b c d Curlingvälineet Suomen Curlingliitto. Viitattu 20.3.2016.
  3. ↑ a b c d Curling pähkinänkuoressa Suomen Curlingliitto. Viitattu 20.3.2016.
  4. ↑ a b Suomen Curlingliitto: Curling lajina
  5. ↑ a b Heitot Pieksämäki Curling ry. Viitattu 20.3.2016.
  6. ↑ a b c d e f g h i j Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 59–63. Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5
  7. ↑ Guérin, Serge: ”Curling”, Liikunnan ja urheilun iloa, s. 225. (Alkuteos Copain des Sports) Suomentanut Rekiaro, Ilkka. OY Kirjalito AB, 1998. ISBN 951-28-3051-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Curling.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Curling&oldid=22011359”