Ferdinand Buisson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ferdinand Buisson.

Ferdinand Buisson (20. joulukuuta 1841 Pariisi – 16. helmikuuta 1932 Thieuloy-Saint-Antoine) oli ranskalainen kansanedustaja ja Nobelin rauhanpalkinnon saanut pasifisti. Hän suoritti filosofian loppututkinnon ja toimi opettajana ja poliitikkona sekä ranskalaisen julkisen opetuksen ylitarkastajana.

Ferdinand Buisson oli Ranskan vapaa-ajattelijoiden yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän tuli tunnetuksi taistelustaan ilmaisen ja maallisen opetuksen puolesta Ranskan opettajien yhteenliittymässä. Hän oli merkittävä valtion virkamies, Jules Ferryn läheinen työtoveri, ja hänen kehittämänään pidetään substantiivia laïcité eli ”maallikkous”.

Hän kehitti yleisen perusopetuksen, joka avasi ovet suurelle ryhmälle lapsia ja kansalaisia, jotka olivat olleet opetuksen ulkopuolella, eli vammaisille ja kehitysvammaisille.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Buison kävi koulunsa pariisilaisessa lycée Condorcet’ssa mutta lähti nuorena opettajana vuonna 1866 maanpakoon Sveitsiin, koska ei halunnut vannoa uskollisuudenvalaa toiselle keisarikunnalle ja Napoleon III:lle. Hän palasi takaisin Ranskaan vuonna 1870 toisen keisarikunnan kaaduttua.

Sveitsissä ollessaan Buisson osallistui vuonna 1867 Kansainvälisen pysyvän rauhanneuvoston toimintaan ja kasvatuksen avulla tapahtuvaan sotien vastaisen ohjelman suunnitteluun yhdessä Jules Ferryn ja kirjailija Victor Hugon kanssa.

Toisen keisarikunnan luhistuttua Buisson palasi takaisin Ranskaan. Hän oli jo aikaisemmin ystävystynyt uuden opetusministerin Jules Simonin kanssa, ja tämä nimittikin hänet Pariisin koululaitoksen johtajaksi. Opetusministerinä Jules Simonia seurannut Jules Ferry kutsui hänet ministeriön palvelukseen alakoulujen osaston johtajaksi. Tehtävässä hän korosti erityisesti kirjoitustaidon ja maallisen opetuksen merkitystä.

Kansanedustajana toimiessaan hän ajoi voimakkaasti ilmaisen peruskoulutuksen toteuttamista ja naisten äänioikeuden myöntämistä. Vuonna 1890 Buisson nimitettiin Sorbonnen yliopiston pedagogiikan professoriksi. Hän osallistui Ranskan ihmisoikeuksien ryhmän perustamiseen, joka toimi voimallisesti kapteeni Dreyfusin syyttömyyden puolesta.

Buisson toimi Kansainliiton puolestapuhujana järjestön alkutaipaleella ja omistautui erityisesti Ranskan ja Saksan suhteiden parantamiselle, etenkin sen jälkeen kun Ranska miehitti Ruhrin alueen vuonna 1923. Hän kutsui saksalaisia pasifisteja vierailemaan Pariisiin ja matkusti itsekin Berliiniin. Hän jakoi vuonna 1927 saamansa palkinnon saksalaisen professorin Ludwig Quidden kanssa.[1] Hän on ollut iäkkäin Nobelin rauhanpalkinnon saajista eli 86-vuotias. Saamansa palkintosumman hän halusi jakaa ”adoptiolapsilleen”, Ranskan opettajille, jotta he voisivat työskennellä lasten kanssa päämääränään kansakuntien lähentäminen toisiinsa.

Hänen kirjallisen tuotantonsa merkkipaalu on Dictionnaire de pédagogie et d’instruction primaire, jonka ensyklopedistisesta toimittamisesta hän vastasi yhdessä 350 muun kirjoittajan kanssa. Hän kirjoitti itse osan teoksen artikkeleista.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Le Christianisme libéral. Paris: Cherbuliez, 1865.
  • Sébastien Castellion. 2 nidettä. Paris: Hachette, 1892.
  • La Religion, la Morale et la Science, quatre conférences. Paris: Fischbacher, 1900.
  • Condorcet. Paris: Alcan, 1929.
  • (toim.) Dictionnaire de pédagogique et d’instruction primaire. Paris, 1887, 1911, 1929.
  • (toim.) Nouveau dictionnaire de pédagog [1]
  • Education et Republique. Paris: Kimé, 2003. ISBN 2-84174-293-8.
  • La politique radicale. Paris: 1908.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dubois, Patrick: Le Dictionnaire de Ferdinand Buisson. Berne: Lang, 2002. ISBN 3-906768-10-4. (ranskaksi)
  • Loeffel, Laurence: Ferdinand Buisson. Paris: Hachette, 1999. ISBN 2-01-170595-9. (ranskaksi)
  • Loeffel, Laurence (toim.): Ferdinand Buisson: fondateur de la laïcité, militant de la paix: actes du colloque commémorant le 70e anniversaire de la disparition de Ferdinand Buisson, Grandvilliers, Oise, septembre 2002. Amiens: SCÉRÉN-CRDP Académie d'’Amiens, 2004. ISBN 2-86615-286-7. (ranskaksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Nobel Peace Prize for 2018 goes to Denis Mukwege and Nadia Murad World News. 5.10.2018. The Gulf News. Viitattu 6.12.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nobelin rauhanpalkinnon saajat
1901–1925

1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes

1926–1950

1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Lê 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: Satyarthi, Yousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: Murad, Mukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: Ressa, Muratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi 2024: Nihon Hidankyō

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ferdinand_Buisson&oldid=20832173”