Filippiinien vallankumous
| Filippiinien vallankumous | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Vallankumoukselle tärkeän Imusin taistelun muistomerkki
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
Filippiinien vallankumous (filipinoksi: Himagsikang Pilipino / Rebolusyong Pilipino; espanjaksi: Revolución Filipina), jota espanjalaiset kutsuivat Tagalog-sodaksi (espanjaksi: Guerra Tagala) oli vallankumous ja sitä seurannut konflikti Filippiinien kapinallisten välillä ja maata hallinneen Espanjan siirtomaavallan välillä. Filippiinien vallankumous alkoi elokuussa 1896. Yhdysvallat päätyi tukemaan kapinallisia Espanjan ja Yhdysvaltain sodan seurauksena ja tämä tuki auttoi vallankumouksen päättymisen kapinallisten voittoon. Kapinalliset julistivat Filippiinit itsenäiseksi, mutta sen paremmin Espanja kuin Yhdysvallatkaan ei tunnustanut itsenäisyyttä. Lopulta Filippiinit ajautui Yhdysvaltain siirtomaaksi ja maa saavutti itsenäisyyden vasta vuonna 1946.
Ennen vallankumousta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1888 perustettiin propagandaliike la solidaridad, joka vaati uudistuksia Espanjan siirtomaahallintoon ja filippiiniläisten kohtelemista tasa-arvoisina kansalaisina espanjalaisten rinnalla. Liike perustettiin Espanjassa ja sen perustajina olivat maassa opiskelleet filippiiniläiset yläluokan edustajat. Eräs liikkeen perustajista oli José Rizal, tuleva kansallissankari. Rizal perusti Filippiineille palattuaan vuonna 1892 Liga Filipinan. Järjestö oli vain reformistinen ja sen aatteena oli korostaa Filippiinien saariston yhtenäisyyttä. Rauhanomaisen painostuskeinon tavoitteena oli saada espanjalaiset suostumaan hallinnon uudistuksiin. Rizal kuitenkin pidätettiin heti järjestön perustamisen jälkeen ja hänet karkotettiin Mindanaon saarelle.[1][2][3]
Muutamat Liga Filipinan jäsenet perustivat vuonna 1894 Katipunan -järjestön, jonka tavoitteena oli irrottaa Filippiinit Espanjan hallinnasta tarvittaessa vaikka väkivalloin. Liikkeen johtoon nousi Andrés Bonifacio.
Vallankumous alkaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1896 Katipunan aloitti aseellisen vallankumouksen Espanjan hallintoa vastaan.[1][2][4] Katipunanin vallankumoukselta puuttui keskitetty johto ja kansa lähti taisteluun spontaanisti usealla alueella. Katipunanin ensimmäinen vallankumousyritys epäonnistui surkeasti ja sen seurauksena José Rizal teloitettiin joulukuussa 1896.[1][2][5]
Katipunanin johdossa olleen Bonifacion suosio romahti kapinallisten keskuudessa ja hänen tilalleen nousi Emilio Aguinaldo. Tämä perusti Biak-na-Baton tasavallan ja nimitti itsensä sen presidentiksi. Bonifacio syrjäytettiin vallankumoushallinnon johdosta ja häntä syytettiin juonittelusta Aguinaldoa vastaan. Aguinaldo teloitutti Bonifacion toukokuussa 1897 syyttäen tätä salaliitosta, mutta todellinen syy oli Aguinaldon vallanhalu.[1][2][5]
Aguinaldon hallinnon myötä Filippiinien itsenäisyys ei tullut Espanjan siirtomaahallinnolle kysymykseenkään. Espanjassa haluttiin Filippiinien levottomuuksille nopeaa ratkaisua, sillä Espanja oli samaan aikaan sodassa Yhdysvaltoja vastaan. Espanja suostui filippiiniläisten vaatimuksiin sillä ehdolla, että Aguinaldo ja hänen kannattajansa poistuisivat maasta. Espanja valtasi nopeasti takaisin Aguinaldon johtamien kapinallisten hallinnassa olleet alueet ja joulukuussa 1897 allekirjoitettiin Biak-na-Baton rauhansopimus. Aguinaldo vetäytyi itse Hongkongiin espanjalaisilta saamat rahansa mukanaan. Toiset katsoivat Aguinaldon myyneen Filippiinien itsenäisyyden muutamasta kolikosta, Aguinaldo taas sanoi myöhemmin suunnitelleensa itsenäisyystaistelun jatkamista maan ulkopuolelta käsin.[1][2][5]
Yhdysvaltain ja Espanjan sota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvallat kävi Espanjaa vastaan sotaa Kuubassa ja yhdysvaltalaiset lupasivat tukea Filippiinien itsenäisyystaistelulle, mikäli filippiiniläisjoukot auttaisivat Yhdysvaltoja ja George Deweyn johtamia merivoimia sodassa Espanjaa vastaan. Aguinaldo palasi Filippiineille toukokuussa 1898 Yhdysvaltojen houkuttelemana. Hän otti jälleen johdon filippiiniläisten taistelussa Espanjaa vastaan. Aguinaldo julisti Filippiinit itsenäiseksi 12. kesäkuuta 1898. Filippiiniläiset valtasivat pian Luzonin saaren lukuun ottamatta Manilaa. Espanja oli tässä vaiheessa valmis luopumaan Filippiineistä. Espanja luovutti sodan päätteeksi lokakuussa 1898 solmitun Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti Filippiinien hallinnan Yhdysvalloille 20 miljoonan dollarin korvausta vastaan.[1][2][6][7]
Yhdysvaltain miehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aguinaldo julistautui vuonna 1899 itsenäisen Filippiinien tasavallan presidentiksi. Yhdysvallat ei Aguinaldon pettymykseksi tunnustanutkaan Filippiinien itsenäisyyttä, vaan Yhdysvaltain presidentti William McKinley julisti Filippiinit kuuluvaksi Yhdysvaltojen alaisuuteen. Yhdysvallat ei poistanut sota-aluksiaan Filippiinien vesiltä sodan päätyttyä, vaan päinvastoin joukkoja Filippiineillä lisättiin. Helmikuussa 1899 maiden välillä alkoivat taistelut. Yhdysvallat oli sotilaallisesti paremmin varustautunut ja Aguinaldon johtamat filippiiniläiset joutuivat siirtymään sissisotaan sotilaallisen ylivoiman vuoksi. Aguinaldo saatiin pidätettyä huhtikuussa 1901, jolloin hän kehotti filippiiniläisiä antautumaan. Taistelut päättyivät pääosin vuonna 1902, mutta joillakin alueilla sissisota jatkui vielä joitakin vuosia.[8][9][10][11] Mindanaolla taas muslimiväestö oli jatkuvassa vastarinnassa islamilaisen valtion puolesta.[12]
Yhdysvallat toimi sissisodassa raa'asti filippiiniläisiä kohtaan ja monia kyliä pakkosiirrettiin tai eristettiin sissien pakottamiseksi nälän avulla esiin piiloistaan. Kokonaisten kylien asukkaita sai surmansa joko taisteluissa tai he menehtyivät nälkään tai tauteihin. Eri arvioiden mukaan filippiiniläisiä menehtyi 100 000-600 000.[9][10][11]
Myös Yhdysvalloissa Filippiinien miehitys aiheutti vastustusta. Presidentti McKinleyn republikaaneja syytettiin imperialistisen politiikan harjoittamisesta Yhdysvaltain ulkopuolella ja oppositiossa olleen demokraattisen puolueen ympärille syntyi miehitystä vastustanut anti-imperialistinen liike. Tosin monet liikkeeseen kuuluneet ajoivat omaa etuaan, sillä sokeriruo'on viljelijät eivät halunneet kilpailevaa tuontia Filippiineiltä, kun taas sokeriruokoteollisuus halusi Filippiineiltä halvempia raaka-aineita.[8][9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Heikkilä-Horn, Marja-Leena; Miettinen, Jukka O.: Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X
- Selin, Tove; et al.: Filippiinit - myrskyjen ja mahdollisuuksien saaristo. Helsinki: Filippiinit-seura /Like : Suomen rauhanpuolustajat, 2003. ISBN 952-471-237-7
- Kiljunen, Kimmo: Maailman maat, liput ja historia. Helsinki: Into, 2013. ISBN 978-952-264-157-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Heikkilä-Horn 2000, s. 415–420
- ↑ a b c d e f Selin, 2003, s. 22–23
- ↑ José Rizal and the Propaganda Movement U.S. Library of Congress. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
- ↑ The Katipunan U.S. Library of Congress. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c The 1896 Uprising and Rizal's Execution U.S. Library of Congress. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
- ↑ Spanish American War U.S. Library of Congress. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
- ↑ The Malolos Constitution and the Treaty of Paris U.S. Library of Congress. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Heikkilä-Horn 2000, s. 420–423
- ↑ a b c Selin, 2003, s. 23–24
- ↑ a b War of Resistance U.S. Library of Congress. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Parenti, Michael: The Sword and the Dollar. St. Martin's Press, 1988. ISBN 9780312022952
- ↑ Kiljunen 2013, s. 487–490.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Filippiinien–Yhdysvaltain sota
- Imusin taistelu
- Katipunan
- Manilan taistelu (1898)
- Pariisin rauha (1898)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- A. J. Rintala : Filippiinien vallankumous I, Kansan kuvalehti, 27.1.1933, nro 5, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kenraali Aguinaldo. "Filippiinien vallankumouksen" jatko II, Kansan kuvalehti, 3.2.1933, nro 6, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot