Isma'il I

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isma'il I
Isma'il I tuntemattomaksi jääneen venetsialaisen taiteilijan muotokuvassa.
Persian šaahi
Valtakausi 22. joulukuuta 1501 – 23. toukokuuta 1524
Seuraaja Tahmasp I
Syntynyt 17. heinäkuuta 1487
Ardabil, Ak Koyunlu
Kuollut 24. toukokuuta 1524 (36 vuotta)
Ardabil, Iran
Puoliso Talju Khanum
Behruzeh Khanum
Lapset Tahmasp I
Sam Mirza
Alqas Mirza
Bahram Mirza
Khanesh Khanum
Parikhan Khanum
Mahin Banu Soltanum
Farangis Khanum
Shah Zaynab Khanum
Suku Safavidit
Isä Shaykh Haydar
Äiti Halima Begum
Uskonto šiialaisuus

Isma'il I (pers. ‏اسماعیل‎, Esmā‘il; s. 17. heinäkuuta 1487 – k. 24. toukokuuta 1524) oli safavidien dynastian perustaja ja Persian šaahi vuodesta 1501 vuoteen 1524. Isma'il teki šiialaisuudesta valloittamiensa alueiden virallisen uskonnon.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isma'il ja uzbekkipäällikkö Muhammad Šaibani taistelussa maalauksessa vuoden 1688 paikkeilta.

Isma'il syntyi 17. heinäkuuta 1487 Ardabilissa.[1] Safavidit olivat Ardabilissa vaikuttanut turkkilaisista ratsumiehistä koostunut militantti veljeskunta, jollaisia oli alueella tuolloin useita. Turkkilaiset soturit tunnettiin puolestaan yhteisnimellä qizilbaš (suom. punapää) heidän käyttämiensä punaisten hattujen mukaan. Safavidien varhainen historia on epselvää. He olivat liittoutuneet valkolammasturkkilaisten eli Ak Kojunlun kanssa ja jossain vaiheessa he kääntyivät šiialaisiksi. Isma'ilin isoisä Uzun Hasan oli ak-kojunlupäällikkö, joka tunnettiin Isma'ilin sittemmin jäljittelemästä karismaattisesta ja messiaanisesta johtamistyylistään.[2] Hänen isänsä oli qizilbašien päällikkö ja kuoli taistelussa sunnalaisia vastaan Isma'ilin ollessa vasta yksivuotias.[1]

Isma'ilista tuli isänsä seuraaja qizilbašien johtajana 14-vuotiaana.[1] Vuonna 1501 hän valtasi seuraajineen seldžukkien vanhan pääkaupungin Tabrizin, jossa hän julistautui šaahiksi. Näihin aikoihin hän myös julisiti 12-šiialaisuuden alueidensa uskonnoksi. Sunnimuslimeja loukaten hän vaati uskovia kiroamaan kolmen Alia edeltäneen kalifin muisto, jotka sunnalaiset käsittivät rašiduneina eli oikeamielisinä kalifeina. Julistuksellaan Isma'il pyrki takaamaan šiialaisten qizilbašien uskollisuuden. Tabrizin valtauksen jälkeen Isma'il levitti edelleen valtaansa Ak Kojunlun vielä jäljellä olleille alueille ja koko entisen sasanidivaltakunnan alueelle valloitaen myös abbasidien vanhan pääkaupungin Bagdadin. Kukistaessaan erään kapinan hän vangitsi kaksi kapinan johtajista vuonna 1504 ja paistatti nämä kebabeina Isfahanissa vaatien kumppaniensa syömään nämä uskollisuudenosoituksena.[2] Vuonna 1510 hän voitti omia joukkojaan suuremman uzbekkiarmeijan lähellä Mervin kaupunkia. Uzbekkien surmatun päällikön pääkallosta Isma'il teetätti juomakupin.[1]

Valtakaudellaan Isma'il pyrki juurruttamaan šiialaisuuden valtaamilleen alueilleen ja tukahduttmaan paikalliset suufilaiset veljeskunnat. Perinteisen näkemyksen mukaan nykyinen Iran šiialaistui hänen kaudellaan nopeasti etenkin ulkomailta tuotujen oppineiden avulla, mutta näkemys on sittemmin kyseenalaistettu. Iranin alueella oli ollut šiialaisia elementtejä jo ennen Isma'ilin valtakautta. Esimerkiksi Qom ja Mašhad olivat tärkeitä šiialaisten pyhiä paikkoja, mutta Iran oli ollut kuitenkin siihen asti pääasiassa sunnalainen ja šiialaisuuden keskus oli Etelä-Irakin kaupungeissa. Isma'il pyrki hyötymään turkkilaisheimojen šiialaisista suuntauksista etenemällä länteen, mutta vuonna 1514 hän kärsi tappion sunnalaisille osmaneille Čalderanin taistelussa Tabrizin luoteispuolella. Sodat osmaneja vastaan jatkuivat sittemmin vuosisatoja ja ne syvensivät šiialaisten ja sunnalaisten eripuraa. Chaldiranin taistelun jälkeen Isma'il alkoi surra ja juoda, jolloin hän alkoi myös menttää qizilbašien uskollisuuden.[2] Isma'il kuoli Ardabilissa 24. toukokuuta 1524.[1]

Kuoleman jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isma'ilin seuraaja Tahmasp I oli alaikäinen ja heikko hallitsija, jonka kaudella Persia menetti alueita osmaneille lännessä ja uzbekeille idässä. Hänen kuolemaansa seurasi sisällissota ja valtakunna yhdisti uudestaan vasta Abbas I.[2] Valtakuntaa heikensi qizilbašien militanttius, sekä jako suufilaismielisiin ja šiialaiseen ulamaan. Isma'ilin perustama safavidien dynastia kesti kuitenkin lopulta kaksi vuosisataa ja se hallitsi Persiaa aina vuoteen 1722 saakka.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Ismāʿīl I Encyclopaedia Britannica. Viitattu 25.5.2018. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d Michael Axworthy: Iranin historia, s. 143-147. (alkuteos: Iran: Empire of the Mind. A History from Zoroaster to the Present Day) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Into Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-264-191-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Isma%27il_I&oldid=22269458”