Israelin joukkotuhoaseet
Israelilla uskotaan olevan noin 100–400 ydinaseen arsenaali. Virallisesti Israelin hallitus ei ole myöntänyt tai kieltänyt ydinaseidensa olemassaoloa. Israelin ydinaseohjelma alkoi 1950-luvulla ja maalla on uskottu olleen ydinaseita jo 1960-luvulta alkaen. Israel ei ole ratifioinut ydinsulkusopimusta.[1][2]
Yhteistyö Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]CIA:n mukaan Israel aloitti onnistuneen ydinaseiden tuotannon vuonna 1968. Yhdysvaltain tiedustelujärjestöjen arvioiden mukaan Israelilla oli 1990-luvun loppupuolella 75–140, joidenkin mukaan jopa 400 ydinasetta.[3][4]
Vuonna 1975 P. W. Botha allekirjoitti Israelin puolustusministerin Shimon Peresin kanssa salaisen sotilasyhteistyösopimuksen. Israel vei Etelä-Afrikkaan aseita vuosien 1974–1993 välisenä aikana vuosittain 600 miljoonan dollarin arvosta, mikä teki Etelä-Afrikasta Israelin toiseksi tai kolmanneksi suurimman kauppakumppanin. Sasha Polakow-Suranskyn mukaan asekaupan kokonaisarvo ajanjakson aikana oli yli 10 miljardia dollaria. Etelä-Afrikka toimitti Israeliin 500 tonnia uraania sen ydinaseohjelmaa varten ja vastavuoroisesti Israel myi Etelä-Afrikalle 30 grammaa tritiumia neutronipommin rakentamiseksi.
Israel on ydinsulkusopimuksen ulkopuolella.[5] Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) antoi 2009 päätöslauselman Israelin ydinaseiden tarkastamisesta. Israel kieltäytyi yhteistyöstä IAEA:n kanssa; Israelin edustaja antoi lausunnon, ettei ”Israel tule miltään osin toimimaan päätöksen mukaan, jonka ainoa tarkoitus on vahvistaa poliittisia vihamielisyyksiä ja jakoa Lähi-Idässä”.[6]
Israelin ydinase
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg){kind=spacer}
Ydinaseohjelma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Israelin oletetaan omistaneen 1960-luvulta asti ydinaseen, mutta sen viranomaiset ovat antaneet tästä vain yksittäistapauksissa välähdyksenomaisia lausuntoja (Efraim Katzir 1974, Ariel Sharon 2004, Ehud Olmert 2006,Shimon Peres 2016).[7][8] Virallisesti Israel ei ole edelleenkään tunnustautunut ydinasevaltioksi. Israel ei ole allekirjoittanut ydinsulkusopimusta. Israelin strategia on, että ydinasetta ei myönnetä eikä kielletä. Se on luultavasti tehostanut mahdollisen arsenaalin pelotevoimaa.lähde? Toisaalta Israel voi näin esiintyä ydinaseettomana maana ja näin heikentää varustautumisen vastustusta. Israelin ydinaseohjelmasta tiedetään vain pääpiirteet, ei yksityiskohtia eikä tarkkaa arsenaalin kokoa. Israel on jatkuvasti laajentanut ja kehittänyt ydinaseistustaan muun muassa lisäämällä ohjustensa kantomatkaa ja sijoittelua eri alustoille (maa, meri, ilma).[9]
Israelin ydinohjelman keskus on Negevin autiomaassa sijaitseva Dimonan tutkimuslaitos. Sitä kutsuttiin aluksi salaussyistä mm. tekstiilitehtaaksi (”David Ben-Gurionin housutehdas”) ennen kuin edes myönnettiin, että paikalla on jotain tekemistä atomien kanssa.[10][11] Dimonassa työskennelleen Mordechai Vanunun kertomukset ja valokuvat eivät tulleet tarkkailijoille aivan yllätyksenä.[12]
Reaktorit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Israel alkoi havitella ydinasetta heti itsenäistymisensä jälkeen vuonna 1948. Syynä tähän oli se, että arabimaat uhkasivat Israelin olemassaoloa. [13]Lisäksi Yhdysvallat ei alussa ollut antanut maalle turvatakuita.
Ranska oli sopiva yhteistyökumppani, kun molemmat olivat jääneet ”atomikerhosta” pois. Israelin tiedemiehet luultavasti auttoivat Ranskaa rakentamaan P-1 plutoniumin tuotantoreaktorin ja UP-1 plutoniumin erottelulaitoksen.[14] Ranska auttoi Israelia rakentamaan Dimonan reaktorin vastapalveluksena Israelin toimista Suezin kriisissä vuonna 1956. Kriisi alkoi, kun Egypti sulki Suezin kanavan ja Britannia ja Ranska yrittivät sotilasoperaatiolla estää sulkemisen. Kun Britannia ja Ranska epäonnistuivat sodassa, Israelin joukot valtasivat koko Siinain. Suezin kriisi laukaisi Israelin ydinaseohjelman täydelle teholle.[14]
Yhdysvallat sai tietää Dimonan reaktorista 1958 U-2-vakoilukoneen ottamien kuvien välityksellä. Charles de Gaullen johtama Ranska vetäytyi hetkeksi yhteistyöstä 1960, jolloin Israel julkisti reaktorin ”rauhanomaiseksi tutkimusreaktoriksi”. Ranskan ydinkokeen vuonna 1960 arvellaan hyödyttäneen myös Israelia, jonka tiedemiehet olivat ehkä mukana pommin kehittelyssä. Yhdysvallat suoritti Dimonassa tarkastuksia vuosina 1962–1969 muttei tarkastanut alueen maanalaisia kerroksia, jotka israelilaiset salasivat. Dimonan reaktori muuttui kriittiseksi vuonna 1962. Plutoniumin jälleenkäsittelylaitos alkoi toimia 1964–1965 Ranskan taas avustaessa Israelia.
Ydinaseet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Israelilla on saattanut olla ydinaseita jo vuonna 1962. Egyptin johtaja Nasser sanoi 17. huhtikuuta 1966, että Yhdistynyt arabitasavalta julistaisi ennalta ehkäisevän sodan Israelia vastaan, jos se saisi todisteita siitä, että Israel kehittää ydinaseita. Muutama ydinase koottiin käyttökuntoon vuonna 1967 sodan varalle.[15][16] Vuoden 1973 jom kippur -sodassa Israelilla oli käytössä useita pitkälle kehitettyjä ydinasetyyppejä. Ydinaseiden käyttöä myös harkittiin, kun arabien hyökkäys näytti uhkaavalta.[17][18][19][20] Hyökkäys kuitenkin torjuttiin tavanomaisin asein.
Ranska avusti Israelia myös mm. rakettitekniikassa, Jeriko-ohjusten kehittelyissä. Ranska on saattanut luovuttaa ydinaseiden kehittelyssä välttämättömiä koetuloksia Israelille. Israelilla on vain hiukan omia uraanivaroja. Maa on hankkinut uraania myös kaappaamalla laivan ja ostanut sitä Etelä-Afrikasta. Etelä-Atlantilla tapahtunutta välähdystä vuonna 1979 on epäilty Israelin ydinkokeeksi, joka tapahtui Etelä-Afrikan suostumuksella.[21] Testattu laite oli ehkä neutronipommi tai tykistön ydinkranaatti, jonka räjähdysteho olisi ollut noin kaksi kilotonnia.lähde?
Israelin ja Etelä-Afrikan ydinaseyhteistyö ei liene ollut kuitenkaan niin tiivistä kuin joskus on väitettylähde?. Näin koska Etelä-Afrikka pystyi rakentamaan vain kuusi tykkityyppistä uraanipommia, jotka on nyttemmin poistettu arsenaalista.
Viimeistään vuoteen 1995 mennessä Israel oli kehittänyt täydellisen arsenaalin erityyppisiä ydinaseita fissioaseesta vetypommiin ja neutronipommiin.[22]
Israel on jarruttanut ja pyrkinyt estämään Lähi-idän islamilaisten maiden ydinaseohjelmia. Maan ilmavoimat tuhosivat Irakin 1981 Al-Tuwaithan Osirak-ydinreaktorin.[23] Maa iski myös Syyrian reaktoriin vuonna 2007.[24] Myös sen tiedustelupalvelu Mossad toimi aktiivisesti Irakin ydinaseohjelmaa vastaan. Israel on murhannut monia iranilaisia ydinaseohjelman johtohenkilöitä.
Biologiset aseet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Israel kuuluu niiden 10 maan joukkoon, joka ei ole ratifioinut tai allekirjoittanut biologisia aseita kieltävää bioasekonventiota. Sopimukseen kuului vuonna 2020 yhteensä 183 valtiota, näiden joukossa kaikki maailman suurvallat, kaikki Euroopan maat ja Lähi-idän muut valtiot.[25][26][27] Ruotsin puolustusvoimien tutkimuslaitoksen arvion mukaan Israelilla oli ainakin vuonna 2005 kyky kemiallisilla ja biologisilla aseilla tehtäviin sotilaallisiin hyökkäyksiin.[28]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Globalsecurity.org Viitattu 22.11.2011
- ↑ Israel's nuclear programme 22.12.2003. BBC. Viitattu 22.11.2011. (englanniksi)
- ↑ Israel's nuclear weapons Fas.org. Federation of American Scientists. (englanniksi)
- ↑ Israeli nuclear forces Bulletin of the Atomic Scientists. 1.9.2002. Arkistoitu 4.5.2021. Viitattu 22.4.2022. (englanniksi)
- ↑ Background Information, 2005 Review Conference of the Parties to the Treaty on the Non-Proliferation of Nuclear Weapons United Nations. (englanniksi)
- ↑ Israel pressured on nuclear sites. Al Jazeera 18.9.2009 (englanniksi)
- ↑ Arto Huovinen Maailman Sivu ry 21.12.2006: Pääministeri lipsautti Israelin ydinaseet julki Maailma.net. Viitattu 2.12.2020.
- ↑ Obituary: Ephraim Katzir the Guardian. 21.6.2009. Viitattu 2.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Ben-David, Alon: Israel seeks sixth Dolphin in light of Iranian 'threat' Janes Security. 1.10.2009. Viitattu 22.11.2011. (englanti)
- ↑ ‘Textile factory’ in Dimona to be renamed after Peres The Jerusalem Post | JPost.com. Viitattu 1.12.2020. (englanti)
- ↑ THE UNDECLARED BOMB www.miftah.org. Viitattu 1.12.2020.
- ↑ JOHN CHERIAN: Vanunu's freedom Frontline. Viitattu 1.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Nuclear Weapons - Israel www.globalsecurity.org. Viitattu 2.12.2020.
- ↑ a b Israel's Nuclear Weapons Program nuclearweaponarchive.org. Viitattu 2.12.2020.
- ↑ Israel 'had secret plan' to use nuclear bomb during Six Day War The Independent. 6.6.2017. Viitattu 2.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 37. Otava, 1966.
- ↑ Hannu Reime Rauhan Puolesta 4.1.2013: Kuinka Israel sai pommin Maailma.net. Viitattu 2.12.2020.
- ↑ Sebastien Roblin: Israel Nearly Went Nuclear to Win the 1973 Yom Kippur War The National Interest. 8.11.2020. Viitattu 2.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Avner Cohen: Opinion | The Last Nuclear Moment (Published 2003) The New York Times. 6.10.2003. Viitattu 2.12.2020. (englanti)
- ↑ Israel pohti ydinaseen käyttämistä vuonna 1973 Helsingin Sanomat. 10.11.2013. Viitattu 2.12.2020.
- ↑ Cohen, Avner; Burr, William: What the U.S. Government Really Thought of Israel's Apparent 1979 Nuclear Test Politico. 8.12.2016. Viitattu 6.10.2018. (englanniksi)
- ↑ Israel's Nuclear Weapons fas.org. Viitattu 2.12.2020.
- ↑ The legacy of Iraq's bombed nuclear plant The World from PRX. Viitattu 2.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Israelin ydinase on julkinen salaisuus Ilta-Sanomat. 14.10.2011. Viitattu 2.12.2020.
- ↑ Kelsey Davenport: Biological Weapons Convention Signatories and States-Parties armscontrol.org. Nov. 2020. Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
- ↑ Biological Weapons Convention Yhdistyneet kansakunnat, un.org. Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
- ↑ UN: Membership of the Biological Weapons Convention UNOG. Viitattu 22.11.2011. (englanti)
- ↑ David Ruppe: Israel Has Offensive Chemical, Biological Warfare Capabilities, Swedish Report Says 6.1.2006. Nuclear Threat Initiative, nti.org. Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)