Järvihirviö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Järvihirviöt ovat myyteissä ja kansantaruissa esiintyviä järvissä asuvia hirviöitä.

Yhteistä hirviöille on se, että niitä havaitaan vain harvoin. Olentojen väitetään useimmiten muistuttavan jättiläismäistä ankeriasta, käärmettä tai sukupuuttoon kuolleita joutsenliskoja.lähde? Järvihirviöiden olemassaolosta ei ole todisteita.

Järvihirviötaruja maanosittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltojen länsiosassa sijaitsevalla Tahoejärvellä kerrotaan Tessiksi nimetystä olennosta. Sille on jopa perustettu oma museo.

Läntisessä Kanadassa, Brittiläisen Kolumbian King Islandilla elävästä Yukista on kerrottu nähdyn sen vedenpinnan yläpuolelle kohonneet pyrstöevä ja käärmemäinen pää. Hieman enemmän väitettyjä havaintoja on tehty Okanaganjärven Ogopogosta. Huhujen mukaan Manitobajärvessä piileskelee Manipogo. Kanadan ja Yhdysvaltojen rajalla sijaitsevassa Eriejärvessä väitetään elävän Bessieksi kutsuttu käärmeen näköinen, 9-12 metriä pitkä järvihirviö.[1] Se havaittiin ensimmäisen kerran 1817, ja sen pyydystäjälle on luvattu 100 000 dollarin palkkio.[1] Kanadan viides järvihirviö on Champlainjärven hevosenpäinen Champ.

Etelä-Amerikassa, Argentiinan Patagoniassa elää tarinan mukaan Nahuelito-niminen vesieläin 824 km² laajuisessa Nahuel Huapi-järvessä vuoriston juurella. Intiaanien kertomista tarinoista innostuneet tutkijat alkoivat etsiä sitä vuonna 1922, kun järven rannalta oli löytynyt valtavat jalanjäljet.

Euroopan ja samalla koko maailman tunnetuin järvihirviö on Skotlannin Loch Ness-järven Loch Nessin hirviö. Ison-Britannian Cornwallissa kerrotaan Nessietä muistuttavasta Morgawrista. Walesin Llyn Tegid-järvi puolestaan on Teggien kotipaikka.[1] Teggiestä on havaintoja 1920-luvulta lähtien, ja se muistuttaa krokotiilia tai pientä plesiosaurusta.[1] Vuonna 1995 japanilainen tutkimusryhmä etsi sitä koluamalla järven pohjaa minisukellusveneellä kolmen päivän ajan.[1]

Pohjoismaissakin on omat järvihirviötarunsa. Islannissa on kerrottu Lagarfljótin madosta jo 1300-luvulla. Ruotsin Jämtlandissa sijaitsevassa Storsjön-järvessä puolestaan väitetään elävän kuusi metriä pitkä hirviö nimeltä Storsjöodjuret eli Storsie, josta kertovista tarinoista on ensimmäinen muistiinmerkintä vuodelta 1635. Lounais-Norjan Seljordin kunnassa, Seljordsvatnet-järvellä huhutaan olevan Selma-niminen, jättiläisankeriasta muistuttava olento. Suomessa väitetään tehdyn järvihirviöhavaintoja 1800-luvulla Höytiäisellä, ennen vedenpinnan laskua vuonna 1859. Toinen ja edellistä tunnetumpi hirviötarina liittyy Taivalkosken Loukusassa sijaitsevaan Loukusanjärveen.[1] Siellä on väitetään tehdyn 1950-luvulta vuoteen 1989 useita havaintoja vedestä nousevasta valtavasta sileästä selästä, joka katoaa nopeasti takaisin veden alle.[1] Eräät silminnäkijät ovat kertoneet oliolla olevan krokotiilimainen suu.[1] Apu-lehti julkaisi vuonna 1962 tästä Loukusanjärven hirviöstä laajan artikkelin, jonka teon yhteydessä oliota etsittiin sukeltamalla.[1]

Filippiinien Luzonin saarella, Zambalesissa lähellä Pinatubo-tulivuorta kerrotaan Pinatubo-nimisestä vesihirviöstä, joka muistuttaa jättiläismäistä monnia tai ankeriasta. Paikallisten asukkaiden, aetojen, mukaan olento on musta ja yli metrin paksuinen. Järveä, jossa Pinatubon väitetään elävän, on vaikea tutkia monestakin syystä. Hylätystä kaivoksesta vuotaa sinne elohopeaa, minkä vuoksi vesi on hyvin sameaa ja myrkyllistä. Lisäksi alueella liikkuu hallituksenvastaisen kapinallisjoukon, New People's Armyn eli NPA:n, partioita ja niitä vastaan taistelevia armeijan sotilaita.

Japanin Kyūshūn saarella väitetään asustavan Issie-niminen järvihirviö. Kiinalaiset puolestaan tuntevat Chanin eli jättiläismäisen, vesihöyryä syöksevän hirviön, joka elää syvässä rotkossa syrjäisellä vuoristoseudulla. Se on ahdistellut kalastajia, jotka heittivät järveen dynamiittia saadakseen kalaa. Turkkilaiset tutkijat etsivät vuonna 1995 Vanjärvestä mustaa ja piikikästä oliota. Myös Kazakstanin Koskoljärvessä kuuluu elävän järvihirviö.

Afrikassa tunnetaan paljon tarinoita erilaisista järvi- ja jokihirviöistä. Keski-Afrikassa ja varsinkin Zimbabwessa liikkuu huhuja Chipekwestä, joka tunnetaan myös nimillä Emela-ntouka ja Irizima. Gambialaiseen perimätietoon puolestaan kuuluvat lohikäärmemäinen Ninki Nanka ja kalaliskoa tai mosasaurusta muistuttava Gambo. Kaikista tunnetuin afrikkalainen vesihirviö on kuitenkin Mokele mbembe, jonka väitettyä elinaluetta ovat keskisen Afrikan järvet ja suot.

  • Pickering, Fran: Eläimet luonnossa ja myyteissä, s. 130-131. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23630-6
  1. a b c d e f g h i Kaaro, Jani: Kaiken oudon ensyklopedia, s. 63-64, 259-260, 274. Helsinki: BTJ Finland, 2009. ISBN 978-951-692-731-5