Jozef Tiso
| Jozef Tiso | |
|---|---|
 Tiso noin vuonna 1936. |
|
| Slovakian tasavallan presidentti | |
|
28. lokakuuta 1939 – 3. huhtikuuta 1945
|
|
| Slovakian tasavallan pääministeri | |
|
14. maaliskuuta – 28. lokakuuta 1939
|
|
| Seuraaja | Vojtech Tuka |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. lokakuuta 1887 Nagybiccse, Unkari, Itävalta-Unkari |
| Kuollut | 18. huhtikuuta 1947 (59 vuotta) Bratislava, Tšekkoslovakia |
| Tiedot | |
| Puolue | Slovakian kansan puolue |
 Nimikirjoitus |
|
Jozef Gašpar Tiso (13. lokakuuta 1887 Nagybiccse, Unkari, Itävalta-Unkari – 18. huhtikuuta 1947 Bratislava, Tšekkoslovakia) oli katolinen pappi, Tšekkoslovakian hallituksen jäsen ja viimein toisen maailmansodan aikaisen Saksan suojeluksessa olleen Slovakian tasavallan presidentti. Hänet tuomittiin maanpetoksesta ja teloitettiin sodan jälkeen.[1]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jozef Tiso syntyi maanviljelijäperheeseen Nagybiccsessa 13. lokakuuta 1887 ja opiskeli katolilaisessa koulussa ja suomalaista lukiota vastaavassa koulussa Žilinassa. Teologiaa hän opiskeli Nitrassa ja Pázmáneumin unkarilaisessa pappisseminaarissa Wienissä.[2]
Tiso vihittiin papiksi vuonna 1910, ja hän toimi pappina aluksi Oščadnican ja Rajcan kylissä. Vuonna 1913 hän siirtyi Bánovce nad Bebravouniin, missä hänestä tuli seurakuntapappi vuonna 1924. Hän toimi virassaan aina vuoteen 1945 saakka. Ensimmäisen maailmansodan aikana Tiso toimi trenčíniläisen rykmentin sotilaspastorina. Hän kuitenkin sairastui vakavasti, jolloin hänet siirrettiin Nitraan, jossa hän luennoi teologiasta paikallisessa seminaarissa. Hän toimi vuosien 1920 ja 1923 välillä myös piispa Karel Kmetkon sihteerinä. Nuorena Tisoon vaikutti erityisesti slovakialaisessa kansallisessa liikkeessä vaikuttanut pastori Andrej Hlinka, joka ajoi esimerkiksi slovakian kielen asiaa ja vastusti kirkon käyttöä Slovakian unkarilaistamistoimissa.[2]
Poliittinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1920-luvun puolivälin paikkeilla Tiso vaikutti Hlinkan perustamassa Slovakian kansanpuolueessa (Slovenská L’udova Strana, SL’S) ja oli vuosien 1925 ja 1939 välillä kansanedustajana. Hän toimi vuosina 1927–1929[1] muun muassa koulu-, urheilu- terveysministerinä, mutta piti myös Prahaan keskitettyä keskushallintoa Slovakian taloudellisten ongelmien syypäänä ja ajoi Slovakialle autonomista asemaa Tšekkoslovakian yhteydessä.[3]
Presidentti Eduard Beneš lupasi ensin tukea autonomiaa kannattaneiden pyrkimyksiä, mutta kun lupauksia ei toteutettu, Tiso alkoi kritisoida presidenttiä. Beneš oli omaksunut tšekkoslovakialaisuudeksi kutsutun ajatussuunnan, jonka mukaan slovakit ja tšekit ovat samaa kansaa ja maan kieleksi tulee lopulta tšekkoslovakia. Slovakia oli alue, jonka tuli olla maatalousmaata, ja se oli merkittävä maan puolustamisen kannalta. Tämä luonnollisesti loukkasi slovakkeja.[2][3] Tisosta tuli Slovakian kansanpuolueen johtaja Hlinkan kuoltua vuonna 1938.[1]
.jpg)
Münchenin sopimuksen jälkeen Slovakialle myönnettiin 19. marraskuuta 1938 autonomia ja Tisosta tuli autonomisen Slovakian pääministeri. Tšekkoslovakian presidentti Emil Hácha erotti Slovakian hallituksen 9.–10. maaliskuuta 1939 välisenä yönä. 13. maaliskuuta Tiso kutsuttiin Berliiniin, jossa Adolf Hitler kertoi suunnitelmasta lakkauttaa tynkä-Tšekkoslovakia. Hitler käski Slovakian antaa itsenäisyysjulistuksen, tai muuten maa annettaisiin unkarilaisjoukkojen ja Puolan miehitettäväksi.[4]
Kansallismieliset tahot Slovakiassa olivat painostaneet empivää Tisoa itsenäisyysjulistuksen antamiseen jo aiemmin, ja nyt hänen oli pakko toimia. Slovakian parlamentti kokoontui 14. maaliskuuta 1939 ja antoi lähes yksimielisen itsenäisyysjulistuksen. Unkarilaistaustaiset kansanedustajat vastustivat itsenäisyyttä.[4]
Tiso toimi itsenäisen Slovakian pääministerinä 14. maaliskuuta – 28. lokakuuta, jonka jälkeen hänestä tuli maan presidentti. Presidenttinä hän toimi aina huhtikuuhun 1945 saakka. Tison haasteena oli harjoittaa mahdollisimman itsenäistä sisäpolitiikkaa ilman, että Saksaa ärsytetään. Vojtech Tuka, joka kannatti kansallissosialismia ja tiiviimpää yhteistyötä Saksan kanssa, oli pakko nimittää pääministeriksi. Tison ajatuksena taas oli uskonnollinen, kansallisesti yhtenäinen ja vakaa Slovakia, joka harjoittaisi itsenäistä ulkopolitiikkaa. Hän olisi halunnut pitää kansallissosialistiset tunnukset ja käytännöt poissa Slovakiasta.[5]
Slovakian armeija osallistui Puolan offensiiviin ja itärintaman taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan. Puolan offensiivin tuloksena Slovakiaan liitettiin takaisin Puolan vuosina 1918 ja 1938 anastamat raja-alueet. Saksa julisti Slovakian nimissä sodan Yhdistyneelle kuningaskunnalle ja Yhdysvalloille.[2][6]
Slovakian valtapuolueen, Slovakian kansallisen yhtenäisyyspuolueen, sisällä oli kaksi kilpailevaa ryhmittymää. Saksa kannatti pääministeri Tukan linjaa ja määräsi heinäkuussa vuonna 1940 Tison saapumaan Salzburgiin neuvotteluihin. Neuvottelujen seurauksena Tukan ja sisäministeri Alexander Machin kansallissosialistinen linja pääsi määräysvaltaan. Kansallissosialistisia tunnuksia otetiin käyttöön, ja Tison arvonimeksi tuli Vodca (johtaja). Hän tosin jatkoi elämäänsä ja toimintaansa kuten ennenkin ja liikkui Bratislavassa ilman henkivartijoita. Hän ei presidenttinä ollessaan vahvistanut ainuttakaan kuolemantuomiota.[7]
Slovakian parlamentti harjoitti vaihtelevasti autoritäärisyyttä ja slovakialaista fasismia. Parlamentti sääti kansallissosialismin mukaiset juutalaislait, minkä jälkeen Tiso uhkasi erolla, sillä piti niitä laittomina. Hän ei eronnut, sillä hänen hengellinen neuvonantajansa, Bratislavan piispa Kmetko kehotti häntä pysymään virassaan. Juutalaisten lähetystö oli salaisesti käynyt piispan luona ja vedonneet piispaa puhumaan Tisolle. Tison toiminta oli kuitenkin kaksijakoista; hän oli ennen tätä pitänyt puheen, jossa hän oli maininnut juutalaisten uhkaavan Slovakiaa.[8][9]
Tukan ja Machin suunnan saatua Saksan tuella vallan alkoivat Slovakian juutalaisten kuljetukset Saksaan ja kohti tuhoamisleirejä. Tiso piti aluksi juutalaisten siirtoa Saksaan välttämättömänä Slovakian turvallisuuden kannallta, mutta kun tietoa kansanmurhasta alkoi tihkua Slovakiaan, hän muuttui asian suhteen empiväksi. Lopulta hän käytti presidentin valtaoikeuksiin kuulunutta armahtamista ja arvioiden mukaan pelasti 30 000–40 000 juutalaista kuljetuksilta. Juutalaisten asema säilyi turvattuna aina vuonna 1944 alkaneeseen kansannousuun saakka.[10]
Viimeiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Slovakian talous kasvoi ennen vuotta 1943, mutta pikku hiljaa se alkoi kärsiä sitoutuneisuudestaan Saksaan, mikä johti osaltaan kansan kasvavaan vastustukseen Tisoa kohtaan. Jotkut halusivat säilyttää Slovakian valtion myös sodan jälkeen, ja toiset kannattivat Tšekkoslovakian palauttamista. Slovakian kansannousu alkoi elokuussa 1944. Kansannousun alettua Tiso ymmärsi, että asiat eivät olleet enää hänen hallinnassaan. Saksalaiset kukistivat kansannousun, ja Tiso nimitti uuden, Štefan Tison hallituksen. Uusi hallitus keskittyi ylläpitämään järjestystä ja oli erittäin epäsuosittu. Uusi pääministeri oli Jozef Tisolle etäistä sukua.[11]
3. huhtikuuta 1945 Tiso pakeni Itävaltaan Kremsmünsterin benediktiläiseen luostariin. Yhdysvaltalaiset ottivat hänet kiinni kesäkuussa, ja hänet luovutettiin Tšekkoslovakiaan syyskuussa 1945. Saman vuoden joulukuun alussa Bratislavassa aloitettiin julkinen oikeudenkäynti sodan ajan Slovakian johtajia vastaan. Tiso sai kuolemantuomion presidentti Benešin hylätessä hänen valituksensa ja pääministeri Klement Gottwaldin hallituksen vahvistaessa tuomion.[2] Tuomio annettiin maanpetoksesta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan sekä valtion varojen luovuttamisesta miehittäjälle.[1] Tiso hirtettiin Bratislavassa 18. huhtikuuta 1947.[2]
Jälkimaine
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tisoa pidettiin kommunistihallinnon aikana vuosina 1948–1989 esimerkkinä pappisfasistista. Myöhemmin äärioikeistolaiset kansalaispiirit ovat pitäneet häntä lähes pyhimyksenä, joka kärsi kansansa puolesta.[12][13]
Julkinen keskustelu Tison perinnöstä on ollut sekä hyvää että huonoa. Pahimmillaan se on voimistanut äärioikeistoa ja parhaimmillaan se on valottanut Slovakian sodan aikaista yhteistoimintaa ja osuutta Saksan tekemiin rikoksiin. Nykyisessä Slovakiassa lähinnä äärioikeistolaiset ja vanhukset muistavat Tison.[14]
Tison perintö ei ole lainkaan yksinkertainen: Slovakian tasavallan synty oli vaikea ja kiistanalainen ja Tisosta tuli valtion symboli. Toisaalta vuosina 1939–1944 maa teki kiistatta suuren kehitysloikan; tämän myönsi muun muassa kommunistijohtaja Gustav Husak.[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kirschbaum, Stanislav J.: A History of Slovakia: The Struggle for Survival. Palgrave Macmillan, 2005. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Jozef Tiso Encyclopedia Britannica. Viitattu 15.4.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Kofman, Jan; Roszkowski, Wojciech: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 1031–1033. M. E. Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0 (englanniksi)
- ↑ a b Kirschbaum 2005, s. 168–169.
- ↑ a b Kirschbaum 2005, s. 182–183.
- ↑ Kirschbaum 2005, s. 186–187, 189, 196.
- ↑ Kirschbaum 2005, s. 195, 205.
- ↑ Kirschbaum 2005, s. 196, 205–206.
- ↑ Kirschbaum 2005, s. 198–199.
- ↑ The Fate of the Slovak Jews Holocaust Education & Archive Research Team. Viitattu 21.3.2023. (englanniksi)
- ↑ Kirschbaum 2005, s. 199–200.
- ↑ Kirschbaum 2005, s. 196, 205–206.
- ↑ Pollard, John: ‘Clerical Fascism’: Context, Overview and Conclusion. Totalitarian Movements and Political Religions, 1.6.2007, 8. vsk, nro 2, s. 433–446. doi:10.1080/14690760701321528 ISSN 1469-0764 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Mestan, Pavel; Rehák, Alexander: Catholic Church of Slovakia involved in attempts to exculpate fascism Polish Humanist Association. Viitattu 14.3.2023. (englanniksi)
- ↑ Commemorating Tiso Central Europe Review. Viitattu 16.1.2023. (englanniksi)
- ↑ Kirschbaum 2005, s. 201, 222.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jozef Tiso Wikimedia Commonsissa
