Kytäjän kartano

Kytäjän kartano (ruots. Nääs) on entinen kartano Kytäjän kylässä Hyvinkäällä. Kartano oli aikoinaan Suomen suurin maatila. Tilan pinta-ala oli sittemmin supistunut 4 400 hehtaariin, mutta se oli aikoinaan Suomen suurimpia maatiloja. Kytä­järveen pistävällä niemellä puiston keskellä sijaitsi vuonna 1878 valmistunut hirsirakenteinen rapattu päärakennus. Rakennus oli viimeisinä aikoinaan asumaton, rapistunut ja huonokuntoinen, ja se purettiin kevään 2023 aikana. Kartanon mailla sijaitsee sen pelloista erotettu Kytäjä Golfin 2x18-reikäinen golf-kenttä sekä Kytäjärven vastarannalle rakennettu modernistisen tyylinen golfklubirakennus. Alun perin kartanoa ja Karkkilaan kauppalan tehtaita varten rakennettu Hyvinkään–Karkkilan rata, joka kulki kartanon pihankin halki, purettiin 1960-luvun loppupuolella. Ratalinja on maastossa silti vielä monin paikoin havaittavissa, ja Kytäjän rautatieaseman rakennus on yhä pystyssä.^lähde?

Historia

Varhaisemmat vaiheet

Kytäjän kartanoa hallitsivat muiden muassa Tottin, Flemingin, Armfeltin, Linderin ja Vähäkallion suvut. Tottin suvulle kartano kuului vuosina 1574–1672, ja tänä aikana sen omisti muun muassa kolmikymmenvuotisessa sodassa ansioitunut sotamarsalkka Åke Tott. Seuraavaksi kartano siirtyi Flemingin suvulle. Molemmat suvut omistivat useita muitakin kartanoita, ja harva niiden jäsenistä lienee koskaan edes käynyt Kytäjällä. Tänä aikana Kytäjällä asuivat ja sen maita viljelivät vuokraajat, lampuodit. Vuonna 1740 kartanon osti kapteeni Gustaf Wulfcrona. Hän oli tiettävästi ensimmäinen Kytäjällä asunut aatelinen, koska hänen mainitaan kuolleen siellä vuonna 1754. Seuraavaksi Kytäjän omistajaksi tuli Armfeltin suku. Kytäjän kartano oli aikoinaan Pohjoismaiden suurin yksityinen maatila, 16 000 hehtaaria vuonna 1917. Sillä oli oma meijeri, vesivoimalla toiminut sähkölaitos, saha, kalanviljelylaitos, riistanhoidollinen peuratarha ja yksityinen kapearaiteinen rautatie. Alueella oli myös Kytäjän oma kyläkirkko.

Linderit

Ministerivaltiosihteeri Constantin Linder osti kartanon vuonna 1861 Armfeltin suvulta. Lohjan selluloosatehtaan (nyk. Loparex) omistaja Hjalmar Linder syntyi kartanossa vuonna 1862 Constantin Linderin ja tämän vaimon Marie Mussin-Puškinin perheeseen ja vietti lapsuutensa Kytäjän kartanossa. Linderien aikana kartanossa toimi vuosina 1863–1864 oma koulu, jonka opettajana oli runoilijana tunnettu Aleksanteri Rahkonen. Rahkonen erotettiin kuitenkin pian elämäntapojensa vuoksi, ja koulun toiminta päättyi.^lähde?

Carl Gustaf Emil Mannerheim oli usein nähty vieras Kytäjällä Hjalmar Linderin ollessa kartanon isäntänä.^lähde?

1920-luvun alkuvuosina kartanon maista erotettiin lukuisien torppien ja mäkitupien lisäksi suuret Karlbergin, Palkkisillan ja Suopellon sivutilat. Talvi- ja jatkosotien jälkeen erotettiin suuri määrä tiloja, yhteensä 3 000 hehtaaria, karjalaiselle siirtoväelle ja rintamamiehille.^lähde?

Vähäkalliot

Arkkitehti Väinö Vähäkallio osti kartanon vuonna 1928 yhdessä professori Kaarlo Kairan kanssa. Vähäkallio osti Kairan osuuden itselleen vuonna 1932. Hän hoiti kartanon loistokuntoon, rakennutti piirtämiään rakennuksia sekä kyläkirkon kartanon maille. Sotien aikana kartano toimi hoitokotina. Vähäkallion aikana kartanossa vieraili useaan otteeseen presidentti P. E. Svinhufvud metsästysretkillään.^lähde?

Vuonna 1931 Kytäjän kartanoa viljeltiin viitenä eri maatilana, joilla kullakin oli omat rakennukset ja kotieläimet. Kyseisillä tiloilla oli yhteensä 76 hevosta, 630 lehmää, 100 sikaa ja 200 kanaa. Kartanon kokonaispinta-ala oli 10 500 hehtaaria, josta oli metsää 8 102 hehtaaria, peltoa 774 hehtaaria ja puutarhaa kaksi hehtaaria sekä loput kitu- ja joutomaita.

Kytäjän kartanon ympäristössä elää yksi Suomen kolmesta kuusipeurapopulaatiosta. Ensimmäiset yksilöt tuotiin alueelle Ruotsista vuosina 1953–1954. Alueella elää myös valkohäntäpeurapopulaatio.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina kartanon mailta nostettiin energiantuotantoon suuret määrät polttoturvetta kivihiilipulan vuoksi. Työstä vastasi sitä varten perustettu yhtiö Turvela Oy.^lähde?

Vähäkallion läheinen ystävä, taidemaalari Kaapo Wirtanen, rakennutti itselleen kesähuvilan kartanon maille. Nykyisin kartanon omistavat pohjoiskarjalaiset Laakkoset, autokauppias Yrjö Laakkonen ja tämän lapset Jyrki Laakkonen ja Reetta Laakkonen.

Vähäkallioidenkin yhdellä sukuhaaralla on vielä omistuksessaan osa Kytäjää: Karlbergin sivutila. Sekin on kooltaan useita satoja hehtaareja.^lähde?

Karmavuot

Kytäjän kartanon mailla tapahtui 12. toukokuuta 1972 raaka kolmoismurha. Kartanon silloinen isäntä, Väinö Vähäkallion pojanpoika Kai Kustaa Vähäkallio ampui kolme nuorta, jotka olivat leiriytyneet kartanon maille. Uhrit olivat hyvinkääläiset Veijo Ilmari Häkkinen, Esa Tapani Hyväkkä ja Kai Tapani Hyväkkä.

Kai Vähäkallio vapautui vankeudesta vuonna 1978, mutta jäi pian kiinni miljoonan markan käteissumman salakuljetuksesta Sveitsiin. Hän teki itsemurhan vuonna 1979, minkä jälkeen Kytäjän kartano oli kuolinpesän omistuksessa. Vähäkallion leski ja hänen uusi aviomiehensä Jarmo Karmavuo tulivat tunnetuiksi kartanon vilkkaasta seurapiirielämästä. Heidät tuomittiin hovioikeudessa vuoden 1987 lopussa 2,8 miljoonan markan jatketusta törkeästä kavalluksesta 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Vuonna 1994 Kytäjän kartano, tuolloin yhä Kai Vähäkallion jakamaton kuolinpesä, haettiin konkurssiin ja pantiin myyntiin.

Laakkosen kauppiassuku

Kartanon nykyinen omistaja, Laakkosen kauppiasperhe, osti kartanon 1990-luvulla. Yrjö Laakkosesta tuli kartanon isäntä ja hänen jälkeläisistään kartanon perijöitä. Kartanon vanhan päätalon ja kahden muun rakennuksen purkutyöt alkoivat talvella 2023, kun Hyvinkään kaupungin asemakaavaan vuonna 2020 tehdyt valitukset hylättiin Helsingin hallinto-oikeudessa. Päärakennus, joka ei ollut suojelun piirissä, oli päätynyt niin huonoon kuntoon, ettei sitä voitu enää kunnostaa.

Kartanon omistajat

• Klaus Åkenpoika Tott (s. 1530, k. 1590)
• Henrik Klaunpoika Tott (k. maanpaossa vuonna 1602 tai 1603)
• Sigrid Vaasa (edellisen leski, k. 1633)
• Åke Tott (k. 1640)
• Kristina Brahe (edellisen leski, Pietari Brahen sisar)
• Klaus Åkenpoika Tott (sai omistuksen äitipuoleltaan tultuaan täysi-ikäiseksi, s. 1630, k. 1674, ei perillisiä)
• Herman Fleming (s. n. 1520, k. 1583)
• edellisen perilliset
• Kustaa Wulfcrona (osti tilan vuonna 1740, s. 1693, k. 1753)
• Helena Sofia Barck (edellisen leski, k. 1782) ja Carl Armfelt (s. 1717, k. 1784)
• Carl Johan Armfelt (ilmeisesti lunasti tilan muilta perillisiltä itselleen, s. 1764, k. 1819)
• Cristopher Armfelt (edellisen veli, s. 1765, k. 1848)
• Anna Aurora Adelaide Indrenius (edellisen tytär)
• Constantin Linder (s. 1836, k. 1908) ja Marie Linder (o.s. Mussin-Puškin) (s. 1840, k. 1870)
• Hjalmar Linder (s. 1862, k. 1921) ja Sophie Mannerheim (s. 1863, k. 1928) (C. G. E. Mannerheimin sisar)
• Finska Finansaktiebolaget -yhtiö (Leopold Lerchen yhtiö, joka sai tilan haltuunsa vuoden 1918 syksyllä Hjalmar Linderin omaisuuksien realisoinnissa)
• Nobel Standard -yhtiö (omisti kartanon 1918–1928, toimitusjohtajana Leopold Lerche)
• Leopold Lerche (omisti kartanon vuonna 1928, mutta myi sen jo samana vuonna edelleen)
• Väinö Niilo Vähäkallio (s. 1886, k. 1959) ja Kaarlo Kaira (kartano oli heidän yhteisomistuksessaan vuodet 1928–1932, minkä jälkeen Vähäkallio lunasti Kairan osuuden itselleen)
• Väinö Niilo Vähäkallio ja Astrid Vähäkallio (o.s. Sahlberg) (avioero vuonna 1944)
• Väinö Niilo Vähäkallio ja Maire Vähäkallio (o.s. Saario) (k. 1980) (avioliitto solmittiin vuonna 1950)
• Kai Väinö Vähäkallio (s. 1916, k. 1940) ja Katri Vähäkallio (o.s. Tuuteri, alun perin Tudeer, myöh. Lehto)
• Kai Kustaa Vähäkallio (s. 1940, k. 1979) ja Irma Vähäkallio (o.s. Loukola) (asumusero vuonna 1973, avioero vuonna 1975)
• Kai Yrjö Vähäkallio (s. 1964) ja Erkki Vähäkallio (s. 1967) (olivat periessään alaikäisiä, holhoojaksi määrättiin heidän äitinsä, Irma Karmavuo (ent. Vähäkallio, o.s. Loukola), jolla ei itsellään ollut Kai Kustaa Vähäkallion kuoltua mitään saamisia Kytäjän kartanosta).
• Yrjö Laakkonen sekä hänen lapsensa Jyrki Laakkonen ja Reetta Laakkonen
• Reetta Laakkonen
• Kalle Laakkonen
• Ville Laakkonen

Kirjallisuutta

• Pesonen, Aake: Kytäjä, kohtalon kartano. Kirjayhtymä 1983, Helsinki.
• Talvio, Väinö: Minun Kytäjäni. Omakustanne, 1971, Hyvinkää.
• Harkoma-Laine, Riitta (toim.): Juuret Hyvinkäällä – kertomuksia ja muistelmia Hyvinkäästä ja hyvinkääläisistä. Medialehdet 1978, Hyvinkää.

Aiheesta muualla

• Ernst Lampén : Lehmän kartano, Suomen Kuvalehti, 04.02.1933, nro 6, s. 22, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot