Marcel Déat

Marcel Déat

Marcel Déat (7. maaliskuuta 1894 , Guèrigny, Ranska - 5. tammikuuta 1955, Torino Italia) oli ranskalainen poliitikko. Déat ryhtyi Saksan miehityksen aikana Vichyn Ranskan yhteistoimintahallinnossa Pierre Lavalin hallituksen ministeriksi.

Elämänvaiheita

Vaatimattomiin olosuhteisiin syntynyt Déat oli erinomainen oppilas. Hän valmistui École Normalista ja opetti sen jälkeen filosofiaa Reimsissä.

Déat kiinnostui politiikasta ja hän kannatti sosialismia. Hänet valittiin edustajainhuoneeseen sosialistien listoilta vuonna 1926. Vuonna 1932 hän kuitenkin riitaantui puolueensa kanssa, sillä ei voinut hyväksyä juutalaistaustaisen Léon Blumin johtajuutta puolueessa. Tämä oli alkusoittoa Déatin vähittäiselle liukumiselle oikeistoradikalismiin. Hän ei kuitenkaan hylännyt sosialismin ideologiaa, joten häntä saattoi pitää eräänlaisena ranskalaisena kansallissosialistina. Hänen ajattelussaan sekoittuivat sosialismi, kristinusko ja totalitarismi.

Déat julkisti tunnuslauseen "Järjestys, Auktoriteetti ja Kansakunta" ja oli auttoi perustamaan "Ranskan sosialistien puoluetta" vuonna 1933. Sosialistipuolue oli tuolloin hajoamassa oikeisto- ja vasemmistosiiven linjaerimieliksyyksiin. Déat johti neososialistista, kansallismielistä siipeä ja Marceau Pivert vallankumousmielisiä. Déat pääsi lyhyksi aikaa ministeriksi, mutta menetti paikkansa menetettyään edustajainhuonepaikkansa vuonna 1936.

Vähitellen Déat alkoi kannattamaan Adolf Hitlerin kansallissosialismia. Hän herätti Ranskassa suurta huomiota kirjoituksellaan, jossa totesi, että Danzig ei ole sen arvoinen, että ranskalaisten pitää kuolla sen vuoksi. Siinä hän totesi että, Ranskalla ei ole mitään mielekästä syytä tukea Puolaa. Kirjoitus oli osa hänen vaalikampanjaansa. Artikkeli oli tuloksekas, Déat uusi paikkansa edustajainhuoneessa.

Vuonna 1940 Saksa hyökkäsi Ranskaan ja Ranskan täytyi taipua suurten tappioiden jälkeen aselepoon. Déat äänesti edustajainhuoneessa Philippe Petainin valtaoikeuksien puolesta. Hän toimi L`Ouvre-lehden toimittajana, missä kirjoitti artikkeleita, joissa kampanjoitiin miehitysvallan kanssa tehtävän yhteistoiminnan puolesta. Lehti toimi Saksan rahoituksen varassa.

Juutalaisiin Déat suhtautui ehdottoman kielteisesti. Hän oli omaksunut saksalaismallisen, kiivaan antisemitismin. Hän piti huhtikuun 27. päivä vuonna 1941 radiopuheen, jossa piti sekä ulkomaalais- että ranskalaistaustaisten juutalaisten eliminointia tärkeänä. Hänen mukaansa vain siten Ranska voi olla osa Euroopan uutta järjestystä. Déat haavoittui ampumavälikohtauksessa saman vuoden elokuun 27. päivä. Hän oli tarkastamassa Saksan itärintamalle lähtevien ranskalaisten vapaaehtoisten paraatia. Murhayrityksen varsinainen kohde oli Pierre Laval. Vieressä seissyt Laval ei vahingoittunut. Déat sympatisoi Lavalia ja alkoi kampanjoida tämän pääministeriyden puolesta.

Lavalin palattua pääministeriksi hän palkitsi Déatin uskollisuuden nimittämällä hänet maaliskuussa 1944 työn ja kansallisen solidaarisuuden ministeriksi. Déat näki Vichyn Ranskassa tilaisuuden muuttaa maa ihanteidensa kaltaiseksi. Paradoksaalisesti hän oli kuitenkin mukana täysin miehittäjästä riippuvaisessa nukkehallituksessa.

Vaikka Déat oli kirjoittanut kiivaan juutalaistaustaisia kirjoituksia, hänentä nimitettiin ministeriksi tulonsa yhteydessä kuitenkin juutalaisten ja vapaamuurareiden suojelijaksi.

Déatin ministerikausi jäi lyhyeksi. Liittotuneet nousivat maihin Normandiassa kesäkuussa 1944. Vichyn Ranskan hallitus pakeni Saksaan. Siellä Déat tapasi Hitlerin, joka antoi luvan perustaa pakolaishallituksen. Se käytti vuonna 1945 itsestään nimeä "Ranskan vapautuskomitea" (Comite Francais de liberation).

Kun Saksa antautui, Déat katosi. Ranskalainen tuomioistuin tuomitsi hänet poissaolevana maanpetoksesta kuolemaan. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli piileskellyt kuolemaansa saakka italialaisessa munkkiluostarissa. Hänen muistelmansa julkaistiin postuumisti vuonna 1989.

Lisää aiheesta

• http://trove.nla.gov.au/newspaper/article/27937513