Mikojan-Gurevitš MiG-19

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mikojan-Gurevitš MiG-19
MiG-19 Neuvostoliiton ilmavoimien väreissä
MiG-19 Neuvostoliiton ilmavoimien väreissä
Tyyppi Suihkuhävittäjä
Alkuperämaa  Neuvostoliitto
Valmistaja Mikojan-Gurevitš
Ensilento 18. syyskuuta 1953
Esitelty Maaliskuu 1955
Tila Edelleen käytössä Pohjois-Korean ilmavoimissa[1]
Pääkäyttäjät Neuvostoliiton ilmavoimat
Kansan vapautusarmeijan ilmavoimat
Valmistusmäärä 2 172 (Lukuun ottamatta Kiinassa valmistettuja)
Muunnelmat Shenyang J-6
Nanchang Q-5

Mikojan-Gurevitš MiG-19 (ven. МиГ-19, Nato-raportointinimi Farmer) on toisen sukupolven neuvostoliittolainen yksipaikkainen suihkuhävittäjä. Se oli ensimmäinen neuvostoliittolainen sarjatuotantolentokone, joka kykeni yliääninopeuksiin vaakalennossa.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentokoneen suunnitteli Mikojan-Gurevitš-suunnittelutoimisto. Ensilento lennettiin syyskuussa 1953 ja tuotanto alkoi 1955. Noin 8 500 konetta valmistettiin pääasiassa Neuvostoliitolle ja Itä-Euroopan maille, mutta myös Kiinalle (tyyppimerkinnällä Shenyang J-6). Lentokone oli palveluskäytössä useiden eri maiden ilmavoimissa, kuten Kuuban, Pohjois-Vietnamin, Egyptin, Pakistanin ja Pohjois-Korean. Lentokoneella osallistuttiin taisteluihin Vietnamin sodassa ja Bangladeshin itsenäisyyssodassa.[3]

K-5M -ilmataisteluohjus (AA-1 Alkali)

Neuvostoliitossa koneen korvasi MiG-21. Shenyang J-6 pysyi Kiinan kansanarmeijan ilmavoimien pääkoneena ja siitä kehitettiin edelleen Nanchang Q-5 -rynnäkkökone (Nato-raportointinimi Fantan). Huolimatta iästään MiG-19 ja sen seuraajilla oli hyvä hallittavuus matalalla ja yllättävän suuri nousunoupeus. Lisäksi niiden tehokkaat tykit tekivät niistä pelottavia vastustajia lähitaistelussa.

Kuvaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MiG-19 oli suunniteltu torjuntahävittäjäksi. Alkuperäinen MiG-19F ja MiG-19PF-mallit kärsivät pitkittäissuuntaisia hallittavuusongelmia äänivallin läheisyydessä, mikä johtui MiG-17-koneesta tuodusta pyrstöstä ja johtivat pikaiseen uudelleensuunnitteluun. Kaikki MiG-19-versiot kärsivät ensimmäisten sukupolvien suihkumoottoreiden ongelmista ja usein moottorit eivät käynnistyneet ellei konetta ollut käännetty tuulen suuntaan. Päästyään ilmaan MiG-19 suoriutui paljon paremmin ja kaksimoottorinen, laajasiipinen hävittäjä oli turvallisempi lentää kuin ensimmäiset deltasiipiset lentokoneet. Koneessa oli nopeuden mukaisesti säätyvä hydraulitehosteinen ohjausjärjestelmä.lähde?

NL-37 -konetykki ja kaksi NR-23 -konetykkiä

Ensimmäiset MiG-19F (NATO Farmer-A) ja MiG-19PF (NATO Farmer-B) käyttivät samaa aseistusta kuin MiG-17. Siihen kuului kaksi NR-23 ja yksi NL-37-konetykkiä. MiG-19S (NATO Farmer-C) -malli oli aseistettu kolmella 30 mm NR-30-tykillä ja joko pommeilla tai raketeilla. Tätä muunnosta valmistettiin pääasiassa Tšekkoslovakiassa. Torjuntahävittäjämallissa MiG-19PM (NATO Farmer-D) tykki oli poistettu ja sen tilalla oli RP-5 Izumrud -tutka (NATO 'Scan Odd') sekä neljä tutkaohjautuvaa K-5 (NATO AA-1 'Alkali') -ilmasta-ilmaanohjusta. Mikojan kehitti kaksipaikkaisen koulutusmallin MiG-19U, mutta sitä ei otettu tuotantoon, koska kaksipaikkaisia MiG-15-koulutuskoneita pidettiin riittävinä (tosin Kiinan kansantasavalta tuotti oman harjoituskoneversion, JJ-6).[4]

Hankintasuunnitelma Suomeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Folland Gnat Mk.1 -koneiden hankinta kiristi ilmapiiriä Neuvostoliiton ja Suomen välillä YYA-sopimuksen kautta. Toukokuussa 1960 Suomessa pääesikunta laati salaisen muistion kaluston hankinnasta Neuvostoliitosta. Hävittäjän osalta tehtävään nimettiin tuolloin everstiluutnantti Lauri Pekuri. Hän koelensi tyypin ja totesi sen aliääninopeuksilla ominaisuuksiltaan hyväksi onnistuneen ohjausjärjestelmän ansiosta. Lähestyttäessä äänennopeutta ja hieman sen yläpuolella ohjattavuus ei ollut yhtä hyvä, ja koneen siipi vajosi voimakkaasti. Koneen liikehtimiskyky suurissa korkeuksissa ei myöskään vakuuttanut häntä. Pekuri ei puoltanut koneen hankintaa erityisesti ohjusaseistuksen puutteen vuoksi, sillä hän ei saanut sellaisen olemassaolosta mitään viitteitä. Muutoin koneeseen perehdyttäminen ja esittely olivat perusteellista. Hän sai myös tietää, että koneen valmistus oli jo lopetettu, ja että uudet suorituskykyisemmät tyypit MiG-21 ja Suhoi Su-7 olivat jo suunnitellut ja tulossa palvelukseen muutaman vuoden kuluessa.[5]selvennä

Tekniset tiedot (MiG-19S)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: [6]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 1
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&012.054000012,54 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&&09.&&&&009,0 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&03.09000003,9 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&025.&&&&0025,0 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&05447.&&&&005 447 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&&07560.&&&&007 560 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002 × Tumanski RD-9B jälkipolttavaa suihkuturbiinia; &&&&&&&&&&&&&031.090000031,9 kN per moottori

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&01455.&&&&001 455 km/h
  • Taistelusäde: &&&&&&&&&&&01390.&&&&001 390 km (2 200 km ulkoisilla säiliöillä)
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&017500.&&&&0017 500 m
  • Nousukyky: &&&&&&&&&&&&0180.&&&&00180 m/s
  • Siipikuormitus: &&&&&&&&&&&&0302.0400000302,4 kg/m²
  • Teho-painosuhde: 0.86

Aseistus

  • 3 × 30 mm NR-30 -tykkiä (75 laukausta siipitykeille, 55 runkotykeille)
  • Neljä kiinnikettä siiven alla, jotka pystyivät kantamaan 1 000 kg:n kuorman seuraavia aseita:
    • Ohjaamattomia raketteja
    • 4 × Vympel K-13 ilmasta-ilmaan -ohjusta
    • 250 kg pommeja

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pekuri, Lauri: Hävittäjälentäjä, WSOY 2006 ISBN 951-0-31907-4 (s. 296)
  • Lappi, Ahti: Ilmatorjunta kylmässä sodassa, Helsinki: Ilmatorjuntasäätiö 2003 ISBN 951-95594-4-2 (s. 297)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mikojan-Gurevitš_MiG-19&oldid=21281661”