Oulun lentokonekaappaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Finnairin lento 405
Sud SE 210 Caravelle vuonna 1972.
Sud SE 210 Caravelle vuonna 1972.
Yhteenveto
Päivämäärä 30. syyskuuta – 1. lokakuuta 1978
Onnettomuustyyppi lentokonekaappaus
Lähtöpaikka Oulun lentoasema
Määränpää Helsinki-Vantaan lentoasema
Kuolleita 0
Loukkaantuneita 0
Eloonjääneitä kaikki koneessa olleet
Lentokone
Konetyyppi Sud SE-210 Caravelle 10B3
Lentoyhtiö Finnair
Rekisteritunnus OH-LSB
Matkustajia 44
Miehistöä 5

Finnairin lento 405[1] kaapattiin 30. syyskuuta vuonna 1978, kun Finnairin Sud Aviation Caravelle -lentokone oli kotimaan lennolla Oulusta Helsinkiin.[2] Koneessa oli viisi miehistön jäsentä ja 43 muuta matkustajaa. Kukaan ei kuollut tai loukkaantunut kaappauksen aikana.

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaappaaja Aarno Lamminparras, (kuolleessaan Wackström; 1941 Kemijärvi – 20. huhtikuuta 2020 Ruotsi)[3] oli tekohetkellä 36-vuotias entinen urakoitsija. Hän oli vuonna 1976 konkurssiin menneen, Oulun Vienti -nimisen vientiyhtiön toimitusjohtaja. Lamminparras oli tammikuussa 1978 saanut syytteet konkurssirikoksista ja niiden vuoksi hän oli ollut keväällä kolme päivää pidätettynä. Henkilökohtaisten vastoinkäymisten vuoksi hän oli kevään ja kesän 1978 aikana alkanut myös käyttää yhä enemmän alkoholia ja hänen avioliittonsa oli alkanut rakoilla.[4] Lamminpartaan liiketoimiin liittyneitä epäselvyyksiä koskenut rikostutkinta oli syksyllä 1978 yhä käynnissä.[5]

Lentokonekaappauksista oli tullut Suomessa vakavasti otettava uhka, kun neuvostoliittolainen maan sisäisellä lennolla ollut Aeroflotin matkustajakone kaapattiin Suomeen heinäkuussa 1977. Kaappaajien, kahden venäläisnuorukaisen, oli tarkoitus päästä Ruotsiin, mutta polttoaineen vähyyteen vedoten miehistö ohjasi koneen laskeutumaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Tilanne laukesi, kun toinen kaappaajista nukahti vartiovuorollaan ja koneessa vielä olleet panttivangit pääsivät pakenemaan.[6]

Siihen mennessä vakavin Finnairin konetta kohdannut kaappausyritys oli koettu elokuussa 1971 lennolla Helsingistä Kööpenhaminaan. Mielisairaalasta karannut 30-vuotias nainen yritti pistoolilla uhaten kaapata DC-9-koneen, mutta lentoemäntä onnistui saamaan häneltä aseen pois.[7]

Kaappauksen tapahtumat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aarno Lamminparras nousi lauantai-iltapäivällä 30. syyskuuta Finnairin lentotoimiston edustalla Oulun keskustassa Pohjolan Liikenteen linja-autoon, joka lähti Oulun lentoasemalle kello 14.25. Lamminpartaan levoton käytös herätti muiden matkustajien huomiota jo matkalla lentoasemalle. Linja-autoon tuli tekninen vika kesken matkan hieman ennen saapumista lentoasemalle, ja matkustajat jouduttiin kuljettamaan perille takseilla. Tämän vuoksi lentokoneen lähtö viivästyi. Lamminpartaalla oli mukanaan salkku, jossa olivat kookas leuku, köysi ja nahkahihna lentäjien sitomista varten. Lisäksi hänellä oli ladattu ja varmistettu Walther-pistooli takin taskussa.[8] Finnairin lento AY-405 Oulusta Helsinkiin lähti kello 15.10, kymmenen minuuttia aikataulustaan myöhässä.[9] Koneen miehistöön kuuluivat kapteeni Tauno Rajakangas, perämies Lasse Peltonen sekä lentoemännät Merja Ervasti, Helena Suvioja ja Irmeli Ylinen.[10]

Finnairin kalustoon oli kuulunut kaikkiaan 14 Sud Aviation Caravelle -konetta, joista oli syksyllä 1978 Finnairin väreissä vielä kahdeksan. Kaapatuksi joutunut kone oli otettu käyttöön vuonna 1964.[11]

Matkustajien joukossa olivat esiintymismatkalta Pohjois-Suomesta palaamassa olleet säveltäjä Aarno Raninen ja laulaja Monica Aspelund.[12] Kaksikolla oli ollut keikkoja Oulussa, Rovaniemellä ja Kemissä, ja heidän kiertueensa oli päättynyt Kemin Merihotelliin edellisenä iltana. Alun perin Ranisen ja Aspelundin oli ollut tarkoitus lentää Kemistä Helsinkiin lauantaiaamuna, mutta kone oli ollut täynnä. Siksi he olivat joutuneet tulemaan junalla Ouluun, josta matkan oli määrä jatkua kohti Helsinkiä.[13]

Kaappausdraaman alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkan aikana alkoholia nauttinut Lamminparras kutsui noin puolen tunnin lennon jälkeen lentoemäntä Merja Ervastin luokseen, esitti sotilaspassinsa ja pyysi lupaa päästä ohjaamoon.[11] Kapteeni Tauno Rajakangas suostui pyyntöön. Kun kone lähestyi Helsinki-Vantaan lentoasemaa, Lamminparras pakotti koneen hallintaansa käsiaseella uhaten ja lukitsi ohjaamon oven. Kaappaaja määräsi kapteenin ja perämies Lasse Peltosen kehottamaan matkustajia valmistautumaan pakkolaskuun. Lamminparras ei näyttäytynyt muille matkustajille kertaakaan lentokoneen ohjaamoon menonsa jälkeen.[14]

Helsinki-Vantaan lentoaseman lennonjohdon saatua tiedon kaappauksesta kello 15.50[15] lentoasemalle saapuivat liikenneministeri Veikko Saarto ja Finnairin pääjohtaja Gunnar Korhonen. Myös poliisiylijohtaja Erkki J. Korhonen seurasi tilanteen kehittymistä, ja lentoasemalle hälytetty poliisin Karhu-ryhmä oli suoraan hänen alaisuudessaan. Pääministeri Kalevi Sorsa oli tapahtumahetkellä vierailulla Göteborgissa Ruotsissa, mutta liikenneministeri Veikko Saarto piti hänet puhelimitse tilanteen tasalla.[16]

Lamminparras päästi koneen laskeutumaan Vantaalle vasta hiukan ennen kuin polttoaine loppui, ja 35 matkustajaa sekä kaksi lentoemäntää vapautettiin.[17] Vapautetut matkustajat ohjattiin lentoaseman VIP-tiloihin, jossa heitä oli vastassa sankka toimittajajoukko. Vasta tässä vaiheessa useimmille heistä selvisi, että lentokone, jolla he olivat juuri matkustaneet, oli kaapattu.[18] Seuraavaksi koneeseen nousi puolueeton juristi, Vantaan kaupungin lakimies, varatuomari Juhani Vatanen, joka oli valtuutettu Suomen valtion puolesta neuvottelemaan kaappaajan kanssa. Välittömästi tämän jälkeen kaappaaja käski koneen lentää takaisin Ouluun.[19] Koneeseen jäi panttivangeiksi kahdeksan naismatkustajaa, mukaan lukien laulaja Monica Aspelund, jota Lamminparras ei kuitenkaan ollut tunnistanut matkustajien joukosta. Aspelundin kohtalo vei tapahtumia seuranneiden tiedotusvälineiden päähuomion, ja myös koneesta ulos päässyt, välittömästi toimittajien piirittämäksi joutunut säveltäjä Aarno Raninen sai kerrata tapahtumien kulkua alkaen linja-automatkasta Oulun lentoasemalle.[20]

Lunnasvaatimukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentomatkalla Helsinki-Vantaalta Ouluun Lamminparras esitti lunnasvaatimuksensa. Hän vaati Finnairilta kaikkiaan 675 000 markkaa (vuoden 2023 rahassa noin 480 000 euroa[21]), josta 500 000 markkaa oli luovutettava hänen perheelleen, 100 000 markkaa Kaunialan sotavammasairaalalle ja 75 000 markkaa SOS-Lapsikylälle. Rahat oli pakattava kolmeen eri laukkuun, joista kaapparin perheelle määrätyt rahat oli toimitettava välittömästi Ouluun. Huolimatta siitä, että oli lauantai ja pankit olivat kiinni, rahat saatiin nopeasti kokoon. Lamminpartaan perheelleen vaatimat lunnasrahat lennätettiin Helsingistä Ouluun ylimääräisellä DC-9-koneella, joka laskeutui Oulun lentoasemalle hieman kello 22 jälkeen. Mukana seurasi liikenneministeri Veikko Saarron allekirjoittama sitoumus, jonka mukaan Suomen valtio ei vaatisi rahoja takaisin.[22] Kaarreltuaan päämäärättömästi pari tuntia Oulun lentoaseman yllä myös Caravelle laskeutui kentälle kello 22.27.[23]

Jätettyään rahat vaimolleen kaappaaja pakotti koneen takaisin Vantaalle. Kone nousi Oulun lentoasemalta ilmaan kello 23.42[24] ja laskeutui Helsinki-Vantaalle kello 0.33.[25] Lamminparras halusi itse olla paikalla varmistamassa, että Kaunialan sairaala ja SOS-Lapsikylä saisivat niille määrätyt rahat. SOS-Lapsikylän toiminnanjohtaja ja Kaunialan sairaalan talouspäällikkö hälytettiin lentoasemalle kesken yöuniensa. Oulusta käsin kaappaaja oli kello 23.11 viestittänyt, että hän halusi tavata Helsinki-Vantaalla myös Helsingin Sanomien toimituspäällikön Seppo Kievarin ja toimittaja Martti Heikkisen.[26] Lamminparras vaati HS:lta 150 000 markkaa siitä, että se saisi julkaista yksinoikeudella hänen tarinansa. Kievari toimitti rahasumman lentokoneeseen.[27]

Yksi naismatkustajista, helsinkiläinen kirjastovirkailija, oli saanut Oulun ja Vantaan välisen lentomatkan aikana sairauskohtauksen, minkä vuoksi lentoemäntä oli joutunut antamaan hänelle lisähappea.[28] Koneen ollessa vielä Helsinki-Vantaan lentoasemalla kello 2.15 kaappaaja antoi panttivangeille ja Vataselle luvan poistua koneesta, mutta edellytti, että tämä tapahtuisi nopeasti. Koneeseen jäivät edelleen Lamminparras, kapteeni Tauno Rajakangas, perämies Lasse Peltonen ja lentoemäntä Irmeli Ylinen.[29]

Ruotsissa olleeseen pääministeri Kalevi Sorsaan oli oltu jatkuvassa puhelinyhteydessä koko kaappausdraaman ajan, ja häntä kuultiin ennen jokaista ratkaisevaa liikettä. Sorsa antoi luvan aseen käyttöön kaappaajaa vastaan, mikäli tilanne sitä edellyttäisi. Sorsa oli päässyt nukkumaan noin kello 2.00, mutta hänet jouduttiin herättämään pian uudelleen asian saatua uuden käänteen.[30]

Kello 2.20 Caravelle nousi jälleen ilmaan suuntanaan tällä kertaa Amsterdam, jonne kone saapui 1. lokakuuta kello 4.45 aamulla. Kun Suomessa kaapattu lentokone siirtyi maan rajojen ulkopuolelle, kyseessä ei enää ollut Suomen sisäinen asia.[30] Tankkauksen jälkeen kaappari määräsi koneen taas ilmaan kello 5.15 suuntanaan Tukholma. Lamminparras muutti kuitenkin suunnitelmiaan ja kone laskeutuikin kello 7.37 Vantaalle, jossa kaappaajalle luovutettiin jälleen 100 000 markkaa. Sitä ennen hän oli luvannut poliisiradion kautta antautuvansa seuraavana päivänä, mikäli saisi viettää vuorokauden perheensä kanssa kotonaan Oulussa.

Kone nousi Helsinki-Vantaalta hiukan yli kello 8.00 suuntanaan Oulu. Kaappaaja vaati Oulun lentokentälle auton ja kuljettajan.

Kaappauksen päättyminen ja pidätys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun kone laskeutui Oulun lentoasemalle sunnuntaina aamupäivällä kello 8.49, Aarno Lamminparras, Tauno Rajakangas, Lasse Peltonen ja Irmeli Ylinen olivat olleet koneessa yhteensä miltei 19 tuntia ilman miehistölle kuuluvia lepotaukoja ja koneen vaatimia tarkastuksia. Kone oli ollut ilmassa yhteensä 12 tuntia ja 20 minuuttia, eikä sen moottoreita ollut sammutettu kertaakaan edes polttoainetäydennysten ajaksi. Hieman ennen poistumistaan koneesta Lamminparras aikoi ampua itsensä, mutta miehistö sai hänen aikeensa estetyksi.[31]

Kaappaaja matkusti kentältä suoraan kotiinsa, Nokelantiellä Karjasillan kaupunginosassa sijainneeseen rivitaloasuntoon.[32] Hän oli suostunut antautumaan seuraavana päivänä, mutta poliisi pidätti Lamminpartaan hänen asuntoonsa tekemällään rynnäköllä jo samana päivänä kello 16.45, koska ei halunnut jäädä odottamaan mahdollisia uusia vaatimuksia. Lamminparras siirrettiin sunnuntai-illan aikana Oulusta keskusrikospoliisin säilöön Helsingin Ratakadulle odottamaan oikeuskäsittelyä.[33]

Oikeudenkäynti ja tuomio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielentilatutkimuksen mukaan Lamminparras oli tekohetkellä alentuneesti syyntakeinen.

9. huhtikuuta 1979 Vantaan kihlakunnanoikeus tuomitsi Lamminpartaan seitsemäksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankeuteen täyttä ymmärrystä vailla tehdystä kaappauksesta. Hän joutui maksamaan korvauksia lentokoneen matkustajille, Finnairille, Ilmailuhallitukselle ja Helsingin yliopistolliselle keskussairaalalle. Korkein oikeus vahvisti Lamminpartaan tuomion 8. joulukuuta 1980.

Oulun lentokonekaappaus vaikutti osaltaan siihen, että Suomen rikoslain 25. lukuun, vapaudenriistoa koskevan 9. pykälän rinnalle lisättiin vuonna 1982 uusi pykälä 9a, joka sisälsi rangaistusseuraamukset panttivangin ottamisesta.[34]

Lamminparras vapautui vankilasta huhtikuussa 1982 istuttuaan tuomiostaan puolet[35] ja asettui asumaan aluksi Vantaalle. Pääkaupunkiseudulta hän muutti pian Saloon ja sieltä Ruotsiin. Ruotsista poliisi haki hänet syksyllä 1983 Suomeen kärsimään hänelle konkurssirikoksista langetettua vankeusrangaistusta, josta hän istui 103 vuorokautta. Vapauduttuaan Lamminparras palasi Ruotsiin, jossa hän työskenteli sittemmin mm. linja-autonkuljettajana ja siivousalan yrittäjänä.[36] Myöhemmin Lamminparras kertoi Oulu-lehdelle antamassaan haastattelussa, että kaappauksen ja siitä seuranneen tuomion vuoksi hänen välinsä moniin hänen siihenastisiin ystäviinsä katkesivat.[37]

Lamminparras vaihtoi vapautumisen jälkeen nimensä[38] ja asui vuodesta 1984 lähtien vakituisesti Ruotsissa.[39][40] Keväällä 1984 hän antoi haastattelun Alibi-lehdelle.[35] Seuraavan kerran Aarno Lamminpartaan nimi oli esillä julkisuudessa 24 vuotta myöhemmin lokakuussa 2008, kun Vantaan Martinlaaksossa sijainneesta kerrostaloasunnosta oli löydetty yli vuoden kuolleena ollut mies, joka oli Lamminpartaan serkku.[41][42]

Aarno Lamminparras kuoli Ruotsissa 20. huhtikuuta 2020, mutta tieto hänen kuolemastaan julkistettiin vasta kesäkuussa 2024. Lamminparras oli ollut eläkkeellä vuodesta 2009, jolloin hän oli myynyt siivousalan yrityksensä.[3]

Lentokone

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaapattu lentokone, rekisteritunnukseltaan OH-LSB oli otettu käyttöön vuonna 1964.[11] Se myytiin Finnairilta vuonna 1980 Europe Air Servicelle, jolta se päätyi myöhemmin edelleen kolumbialaiselle lentoyhtiölle. Kone vaurioitui pahoin maaliskuussa 1993 laskeutuessaan Ranskan Guayanassa sijainneelle lentokentälle ja se poistettiin rekisteristä heti turman jälkeen. Koneen hylky oli olemassa vielä vuonna 2000, mutta sen myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Todennäköisesti kone on kuitenkin romutettu.[43]

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 ilmestyi Lauri Puintilan kaappaustapauksesta kirjoittama kirja Kaappari Lamminparras. Tuotantoyhtiö Solar Films osti kirjan elokuvaoikeudet ja pääosaa näyttelemään kiinnitettiin Kari Hietalahti.[44] Elokuvan kuvaukset päättyivät huhtikuussa 2012 ja Kaappari sai ensi-iltansa 18. tammikuuta 2013. Lamminparras ei suostunut katsomaan elokuvaa, kun hänelle sitä ehdotettiin.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lento AY 405 on kaapattu. Ilta-Sanomat, 1978, nro 7, s. 70–71.
  2. ↑ Markkola, Matti: Tämä kone on kaapattu Ylioppilaslehti. 19.9.2008. Ylioppilaslehden Kustannus Oy. Viitattu 28.1.2009.
  3. ↑ a b Lentokonekaappari Aarno Lamminparras on kuollut Ilta-Sanomat. 25.6.2024. Viitattu 25.6.2024.
  4. ↑ Puintila 2010, s. 15.
  5. ↑ Puintila 2010, s. 16.
  6. ↑ Puintila 2010, s. 81.
  7. ↑ Puintila 2010, s. 82.
  8. ↑ Puintila 2010, s. 59–63.
  9. ↑ Puintila 2010, s. 68.
  10. ↑ Puintila 2010, s. 65–72.
  11. ↑ a b c Puintila 2010, s. 70.
  12. ↑ Nieminen, Arja: Säveltäjän rankat vuodet Iltalehti. 5.9.2014: Taustat & tekijät, s. 16.
  13. ↑ Puintila 2010, s. 57.
  14. ↑ Puintila 2010, s. 163.
  15. ↑ Puintila 2010, s. 80.
  16. ↑ Puintila 2010, s. 111–112.
  17. ↑ Puintila 2010, s. 106–107.
  18. ↑ Puintila 2010, s. 107.
  19. ↑ Puintila 2010, s. 113–117.
  20. ↑ Puintila 2010, s. 110–111.
  21. ↑ Rahanarvonmuunnin Tilastokeskus. Viitattu 26.6.2024.
  22. ↑ Puintila 2010, s. 118–120.
  23. ↑ Puintila 2010, s. 127.
  24. ↑ Puintila 2010, s. 143.
  25. ↑ Puintila 2010, s. 148.
  26. ↑ Puintila 2010, s. 132.
  27. ↑ Puintila 2010, s. 152–158.
  28. ↑ Puintila 2010, s. 145–146.
  29. ↑ Puintila 2010, s. 159–161.
  30. ↑ a b Puintila 2010, s. 162.
  31. ↑ Puintila 2010, s. 179–180.
  32. ↑ Puintila 2010, s. 185.
  33. ↑ Puintila 2010, s. 195–196.
  34. ↑ Kullervo Kemppinen: Lakitiedon Pikkujättiläinen, s. 688–689. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12586-5.
  35. ↑ a b Puintila 2010, s. 199.
  36. ↑ Puintila 2010, s. 201–204.
  37. ↑ Oulu-lehti: Oikea Aarno Lamminparras tyrmistyi Kaappari-elokuvasta Ilta-Sanomat. 16.1.2013. Viitattu 16.4.2023.
  38. ↑ Lentokonekaappari pissi bussin keulaan Yle Uutiset. 8.6.2010. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 27.3.2013.
  39. ↑ Kuonanoja, Hanna: Kaappauksen jälkeen. Kaleva (Sunnuntai-viikkoliite), 25.7.2010, s. 8–13.
  40. ↑ Puintila, Lauri: Konekaappari oli Martinlaakson muumion serkku Ilta-Sanomat. 9.10.2008. Helsinki: Sanoma News Oy. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 27.3.2013.
  41. ↑ Puintila. Lauri: Konekaappari oli Martinlaakson muumion serkku 9.10.2008. Ilta-Sanomat.
  42. ↑ Puintila 2010, s. 9.
  43. ↑ Puintila 2010, s. 206.
  44. ↑ Lehtonen, Veli-Pekka: Aleksi Mäkelä ohjaa elokuvan suomalaisesta konekaapparista Helsingin Sanomat. 19.11.2010. Viitattu 25.11.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Oulun_lentokonekaappaus&oldid=22619888”