Politiikka (Aristoteles)
| Politiikka | |||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Πολιτικά | |||||||||||||||||||||||
 Teoksen ensimmäinen sivu Immanuel Bekkerin laitoksesta vuodelta 1837. |
|||||||||||||||||||||||
| Alkuperäisteos | |||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|||||||||||||||||||||||
Politiikka (m.kreik. Πολιτικά, Politika; lat. Politica) on toinen osa Aristoteleen etiikkaa ja yhteiskuntaa käsittelevistä teoksista, joista ensimmäinen osa on Nikomakhoksen etiikka. Kummatkin käsittelevät samaa asiaa, jota Aristoteles kutsuu ihmisyhteisöjen filosofiaksi ja politiikan tieteeksi.
Aristoteles käsittelee teoksessaan valtiota ja erilaisia valtiomuotoja sekä teoreettisesti että historiallisten esimerkkien valossa. Teoksen lopussa hän esittää oman hahmotelmansa ihannevaltioksi.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aristoteles on kirjoittanut teoksen todennäköisesti 340–330-luvuilla eaa., sillä teoksessa on viittauksia tuon ajan tapahtumiin. Mielenkiintoista on erityisesti se, että samaan aikaan tapahtuneet Aleksanteri Suuren valloitusretket eivät ole heijastuneet teokseen millään tavalla. Se keskittyy lähes pelkästään perinteisissä kreikkalaisissa poliksissa eli kaupunkivaltioissa pinnalla olleisiin kysymyksiin, eikä ota huomioon laajojen imperiumien syntyjä ja niiden hallinnassa tarvittavia taitoja.[1]
Juha Sihvolan mukaan Aristoteleen Politiikalla ei ollut vielä antiikin aikana suurtakaan jälkivaikutusta. Teos tuli laajemmin tunnetuksi Euroopassa vasta keskiajalla. Tuolloin yliopistojen politiikan tiede perustui Aristoteleen ajatteluun. Teos vaikutti muun muassa Tuomas Akvinolaisen, Marsilius Padovalaisen ja Dante Alighierin näkemyksiin. Myöhemmin aristoteelinen perinne on vaikuttanut muun muassa G. W. F. Hegeliin ja Karl Marxiin, ja nykyfilosofiassa edelleen uusaristoteelisen hyve-etiikkaan.[1]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]»Koska kaikki yhteisöt tähtäävät johonkin hyvään, täydellisin ja muut itseensä sisällyttävä yhteisö tähtää selvästi korkeimpaan ja täydellisimpään hyvään. Tätä yhteisöä kutsumme valtioksi ja valtiolliseksi yhteisöksi.[2]»
Politiikka koostuu kahdeksasta kirjasta. Teoksen alussa käsitellään perheen, tilayhteisön ja valtion historiaa ja suhdetta toisiinsa. Tämän jälkeen esitellään Aristoteleen näkemys ihannevaltiosta. Aristoteles käsittelee myös erilaisia valtiomuotojen tyyppejä ja kansalaisuutta. Keskeisenä kysymyksenä on erityisesti se, kuinka valtiomuoto tulisi järjestää ihannevaltiossa.
Aristoteleen poliittinen filosofia perustui Platonin ajatteluun, mutta Politiikassa Aristoteles arvostelee useissa kohdin tämän teoksissaan Valtio ja Lait esittämää ajattelua ja ihannevaltiokehitelmiä. Lähtökohtana arvostelulle on Platonin ideaopin kritiikki. Poliittisessa ajattelussa kritiikki näkyy niin, että Aristoteles näkee olemassa olevia valtiomuotoja koskevilla empiirisillä tutkimuksilla merkittävän roolin myös ihannevaltion määrittelyssä.[1] Tässä Aristoteles on käyttänyt aineistonaan hänen koulunsa tuottamaa kokoelmaa 158 kaupungin valtiomuodot, joka oli koottu juuri koulun suorittaman poliittisen filosofian tutkimustyön käyttöön. Politiikka ilmentää laajaa tästä tutkimustyöstä peräisin olevaa kreikkalaisten kaupunkivaltioiden perustuslakien tuntemusta ja sisältää yli 300 viittausta eri kaupunkien valtiomuotoihin.[3][4]
Aristoteleen omana filosofisena taustana Politiikalle on puolestaan tämän Nikomakhoksen etiikassa esittämä eettinen ajattelu. Etiikassa hän oli pyrkinyt määrittelemään sellaisen hyvän inhimillisen elämän, joka mahdollistaa ihmiselle lajityypillisen päämäärän toteuttamisen. Poliittisen filosofian tehtävänä on puolestaan määritellä, millainen valtio mahdollistaa tällaisen elämän.[1] Platonia kohtaan esitetystä kritiikistä huolimatta Aristoteleen oman ihannevaltion kuvaus muistuttaa monella tavalla tämän Laeissa esittämää valtiota.[5]
Kirja I
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja I käsittelee valtion ja perheyhteisön luonnetta ja alkuperää sekä perheyhteisössä vallitsevia valtasuhteita. Valtion, jolla Aristoteles viittaa kaupunkivaltioon (polis), määritellään olevan täydellisin kaikista ihmisen muodostamista yhteisöistä. Aristoteles esittää valtioiden syntyneen niin, että mies-vaimo ja isäntä-orja -parit ovat liittyneet yhteen perhe- ja tilayhteisöiksi, nämä kyliksi, ja nämä edelleen valtioiksi.[6]
Valtasuhteista Aristoteles käsittelee miehen ja vaimon, vanhempien ja lasten sekä isännän ja orjan välisiä suhteita. Aristoteles hyväksyy orjuuden välttämättömänä pahana ja määrittelee orjan eläväksi välineeksi, jolta puuttuu itsenäinen ajattelukyky. Isännän ja orjan suhde voi olla myös molemmille edullinen.[7] Sivumennen hän kuitenkin kuvittelee yhteiskunnan jossa orjia ei tarvittaisi: tämä olisi mahdollista jos koneet ja työkalut voisivat ohjata itseään.[8] Tämä on tiettävästi historian ensimmäinen kirjallinen viittaus robotiikkaan.
Tämän jälkeen Aristoteles käsittelee taloudenhoitoa sekä rikkauden hankkimisen taitoa. Ensin mainitun tehtävänä on ensisijaisesti omaisuuden hyvä käyttö, jolle viimeksi mainittu taito on alisteinen.[9] Kirjan lopussa Aristoteles käsittelee jälleen tilayhteisön sisäisiä valtasuhteita.[10]
Kirja II
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja II käsittelee filosofisia esityksiä ihannevaltioista, yleisesti hyvänä pidettyjä valtiomuotoja, sekä eräiden lainsäätäjien valtiomuotoihin tekemiä uudistuksia.
Aristoteles aloittaa laajalla Platonin Valtiossa esittämän ihannevaltion kritiikillä. Hän arvostelee Platonin kehitelmän eräänlaista kommunismia muun muassa siitä, ettei yhteisomistus synnytä ihmisissä samanlaista omistajuutta kuin yksityisomaisuus. Myös perheinstituution lakkautus aiheuttaisi monia ongelmia; Aristoteleen mukaan perhesiteet on säilytettävä yksityisinä. Tämän jälkeen Aristoteles arvostelee Platonin Lakeja.[11] Muista valtiomuotoehdotuksista Aristoteles käsittelee Faleas Khalkedonilaisen ja Hippodamoksen ehdotuksia.[12]
Seuraavaksi Aristoteles käsittelee monien ihanteellisina pitämiä valtiomuotoja. Näitä ovat hänen mukaansa Spartan, Kreetan ja Karthagon valtiomuodot. Hän näkee niissä paljon yhtäläisyyksiä, siinä missä ne eroavat yhdessä kaikista muista kreikkalaisista valtiomuodoista. Aristoteles kuvaa näitä valtiomuotoja lyhyesti keskittyen lähinnä osoittamaan niiden ongelmia ja epäkohtia. Hän suhtautuu tällaiseen valtiomuotoon hyväksyvästi, mutta arvostelee esimerkiksi spartalaista mallia liiasta militarismista.[13]
Lopuksi Aristoteles käsittelee Solonin, Efialteen, Perikleen, Zaleukoksen, Kharondaan, Filolaoksen, Drakonin, Pittakoksen ja Androdamas Rhegionlaisen lakeja ja uudistuksia.[14]
Kirja III
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja III käsittelee kansalaisuutta sekä luokittelee valtiomuotoja eri lajeihin sen mukaan, miten valta on niissä jaettu.
Aristoteles aloittaa palaamalla valtion määritelmään. Hän toteaa, ettei ole helppoa löytää yhtä määritelmää, joka sopisi kaikkiin erilaisiin valtiomuotojen lajeihin. Siksi hän valitsee kansalaisuuden käsitteen valtiota määrittäväksi tekijäksi. Tästä seuraa kuitenkin uusia käsittelyä vaativia ongelmia.[15] Aristoteles käsittelee myös valtion säilymistä yhtenä ja samana eri tekijöiden muuttuessa. Valtion identiteetin määrää hänen mukaansa sen valtiomuoto, vaikka sen asukkaat ja alue säilyisivät samana.[16] Tämän jälkeen käsitellään erilaisten ihmisten oikeutta kansalaisuuteen.[17]
Aristoteles jakaa perustuslait kuuteen lajiin ja nämä edelleen toisaalta hyviin ja turmeltuneisiin, ja toisaalta sen perusteella, kuinka monella hallitsijalla päätösvalta on: yhdellä, muutamalla vai monella. Hyviin hallintomalleihin kuuluvat monarkia, aristokratia ja politeia, turmeltuneisiin puolestaan tyrannia, oligarkia ja demokratia eli ”väkijoukon” tai ”roskaväen valta”. Hyvät hallintomallit toimivat yhteiseksi hyväksi kun taas huonot vain niiden hyväksi, jotka hallitsevat.[18]
| Hallitsijoiden lukumäärä | Hyvä hallintomalli | Huono hallintomalli |
|---|---|---|
| Yksinvaltius | monarkia (basileia) yksi ajattelee kaikkien etua |
tyrannia yksi ajattelee omaa etuaan |
| Harvainvalta | aristokratia vähemmistö ajattelee kaikkien etua |
oligarkia vähemmistö ajattelee omaa etuaan |
| Enemmistönvalta | politeia eli kansalaisvalta enemmistö ajattelee kaikkien etua |
demokratia eli kansanvalta enemmistö ajattelee enemmistön etua |
Tämän jälkeen Aristoteles käsittelee erilaisia vallanjakoon liittyviä seikkoja näissä eri valtiotyypeissä sekä ihanteellista kuningasta.[19]
Kirja IV
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja IV käsittelee eri valtiomuototyyppejä sekä valtion tehtäviä. Aristoteles aloittaa käsittelemällä ihanteellista valtiota koskevaa tutkimusta yleisellä tasolla. Hänen mukaansa ihannevaltion muotoilu vaatii olemassaolevien valtiotyyppien, niiden syntymisen, toiminnan ja säilymisen edellytysten, sekä niiden valtiomuotojen kumoutumisten syiden tuntemusta.[20]
Seuraavaksi Aristoteles käsittelee vertaillen harvainvaltaa ja kansanvaltaa sekä näiden eri tyyppejä; aristokratiaa; politeiaa eli kansalaisvaltaa harvainvallan ja kansanvallan yhdistelmänä; sekä tyranniaa.[21] Tämän jälkeen hän käsittelee kultaisen keskitien ihanteeseen liittyvää keskiväliä poliittisessa yhteydessä, liittyen kansalaisvallan ja sen vallanjaon järjestämiseen: vallan tulisi olla maltillisella keskiluokalla, ei kaikkein rikkaimmilla tai köyhimmillä.[22]
Lopuksi Aristoteles luokittelee eri tapoja valita valtion virkamiehet: valitsijoina ja virkoihin kelvollisina voivat olla joko kaikki tai osa kansalaisista, ja valinta voidaan suorittaa joko vaaleilla tai arpomalla, tai kummallakin tavalla virasta riippuen.[23]
Kirja V
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja V käsittelee eri valtiomuotojen säilymistä ja kumoutumista erittelemällä empiiristä aineistoa eri kaupunkien valtiomuodoista. Aineistona Aristoteles käyttää lukuisia historiallisia esimerkkejä todennäköisesti kokoelmasta 158 kaupungin valtiomuodot.
Aristoteles aloittaa käsittelemällä yleisellä tasolla poliittisia levottomuuksia ja kapinoita sekä niihin johtavia yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta koskevia erimielisyyksiä.[24] Tämän jälkeen hän käsittelee ensin kansanvallan, harvainvallan ja aristokratian kumoutumista,[25] ja lopuksi yksinvaltiuden säilymistä ja kumoutumista. Valtiomuotojen säilymisen edellytyksenä hän näkee pääasiassa kumoutumiseen johtavien syiden vastakohdat. Yksinvaltiuden Aristoteles näkee kaikkein epävakaimpana valtiomuotona: tyranniat eivät yleensä ole pitkäikäisiä.[26]
Kirja VI
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja VI jatkaa kirjan V aiheesta käsittelemällä kansanvallan[27] ja harvainvallan säilymistä.[28] Kansanvallan säilymistä edistää ylempien luokkien myötämielisyyden hankkiminen, samoin kuin harvainvallan säilymistä kansan enemmistön tarpeiden huomioon ottaminen. Lopuksi Aristoteles käsittelee erilaisten valtioiden tarvitsemia virkoja.[29]
Kirja VII
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja VII aloittaa Aristoteleen oman ihannevaltion kuvauksen. Siinä ja kirjassa VIII hän pyrkii määrittelemään, miten valtiomuoto tulisi järjestää, jotta se olisi mahdollisimman hyvä. Jotkut tutkijat ovat katsoneet, että kirjat VII ja VIII saattaisivat kuulua sisältönsä puolesta alun perin kirjojen I–III ja IV–VI väliin.[1][5]
Aristoteleen mukaan paras valtio on sellainen, joka luo edellytykset olosuhteisiin nähden parhaalle inhimillisellä elämälle siinä määrin kuin se on mahdollista ottaen huomioon ennakoimattomat ulkoiset sattumat. Aristoteleen mukaan yhden ihmisen ja valtion onnellisuus ovat samantyyppisiä. Eräitä keskeisiä kysymyksiä ovat, mikä on hyvän elämän ja valtion hallintoon osallistumisen suhde, toisin sanoen kysymys teoreettisen ja käytännöllisen elämän ihanteiden mahdollisesta ristiriidasta; sekä se, pitäisikö hallintoon osallistua kaikkien vai vain joidenkin.[30]
Tämän jälkeen Aristoteles aloittaa ihannevaltionsa kuvailun. Aluksi hän käsittelee kaupungin kokoa ja sijaintia kiinnittäen huomiota maantieteellisiin ja ilmastollisiin seikkoihin. Aristoteles kuvaa myös ihanteellista asemakaavaa.[31] Tämän jälkeen hän käsittelee kaupungin kansalaisuutta: kansalaisia voivat olla vain ne, joilla on mahdollisuus hyveen mukaiseen elämään ja riittävä varallisuus. Tämä sulkee pois ruumiillisen työn tekijät. Toisaalta yhteisateriajärjestelmä tasaa rikkaiden ja köyhien välistä eroa.[32]
Teoksen loppuosa käsittelee kasvatuksen järjestämistä valtiossa. Kasvatuksen tehtävänä on opettaa valtiossa tarvittavia hyveitä, kuten oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus. Kasvatus on aloitettava ruumiillisesta kasvatuksesta. Tämän jälkeen edetään haluavan sielunosan ja siitä edelleen järkevän sielunosan kasvatukseen, kuitenkin niin että alemmat sielunosat palvelevat järkevää sielunosaa. Aristoteles käsittelee myös lasten hankkimista sekä sopivaa ikää avioliittoon, joka on miehillä 37 ja naisilla 18 vuotta.[33]
Kirja VIII
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja VIII jatkaa ihannevaltiossa järjestettävästä kasvatuksesta. Aristoteleen mukaan kasvatus on järjestettävä valtiollisesti, koska sen on oltava valtiomuodon mukaista. Kasvatuksen on kohdistuttava ensisijassa vapaa-ajan käyttöön. Viimeisissä luvuissa Aristoteles käsittelee musiikki- ja urheilukasvatusta. Myös niiden tarkoituksena on kehittää luonnetta ja edistää hyveitä tasapuolisesti.[34]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Sihvola, Juha: Johdanto. Teoksessa Aristoteles 1991, s. 221–230.
- ↑ Aristoteles: Politiikka I.1, 1252a4–7.
- ↑ Lewis, David Malcolm & Boardman, John: The Cambridge ancient history: The fourth century B.C., s. 628. Cambridge University Press, 1994. ISBN 0521233488 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Nagle, D. Brendan: The household as the foundation of Aristotle’s polis, s. 138. Cambridge University Press, 2006. ISBN 0521849349 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Sihvola, Juha: Selitykset teokseen Aristoteles 1991, s. 279–282.
- ↑ Aristoteles: Politiikka I.1–2.
- ↑ Aristoteles: Politiikka I.3–7.
- ↑ Aristoteles: Politiikka I.4, 1253b33–1254a1.
- ↑ Aristoteles: Politiikka I.8–11.
- ↑ Aristoteles: Politiikka I.12–13.
- ↑ Aristoteles: Politiikka II.3–6.
- ↑ Aristoteles: Politiikka II.7–8.
- ↑ Aristoteles: Politiikka II.9–11.
- ↑ Aristoteles: Politiikka II.12.
- ↑ Aristoteles: Politiikka III.1–2.
- ↑ Aristoteles: Politiikka III.3.
- ↑ Aristoteles: Politiikka III.4–5.
- ↑ Aristoteles: Politiikka III.6–8.
- ↑ Aristoteles: Politiikka III.9–18.
- ↑ Aristoteles: Politiikka IV.1–2.
- ↑ Aristoteles: Politiikka IV.3–10.
- ↑ Aristoteles: Politiikka IV.11–13.
- ↑ Aristoteles: Politiikka IV.14–16.
- ↑ Aristoteles: Politiikka V.1–4.
- ↑ Aristoteles: Politiikka V.5–7.
- ↑ Aristoteles: Politiikka V.8–12.
- ↑ Aristoteles: Politiikka VI.1–5.
- ↑ Aristoteles: Politiikka VI.6–7.
- ↑ Aristoteles: Politiikka VI.8.
- ↑ Aristoteles: Politiikka VII.1–3.
- ↑ Aristoteles: Politiikka VII.4–7, VII.11–12.
- ↑ Aristoteles: Politiikka VII.8–12.
- ↑ Aristoteles: Politiikka VII.13–17.
- ↑ Aristoteles: Politiikka VIII.1–7.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomennos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aristoteles: Politiikka. ((Politica.) Suomentanut A. M. Anttila. Selitykset laatinut Juha Sihvola. Teokset VIII) Helsinki: Gaudeamus, 1991. ISBN 951-662-515-0
Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aristotle: Politics. Teoksessa Aristotle’s Works. (Volume XXI. Loeb Classical Library 264) Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99291-1 Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
- Aristotle: Politica. (Toimittanut David Ross. Oxford Classical Texts) Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145158 Kreikankielinen alkuteksti.
- Aristotle: The Politics. (Englanninkielinen käännös ja johdanto Carnes Lord) Chicago: University of Chicago Press, 1984.
- The Clarendon Aristotle Series, englanninkielinen käännös ja kommentaari neljässä osassa:
- Saunders, Trevor J. (toim.): Aristotle: Politics I–II. Oxford: Oxford University Press, 1995.
- Robinson, Richard (toim.): Aristotle: Politics III–IV. Oxford: Oxford University Press, 1995.
- Keyt, David (toim.): Aristotle: Politics V–VI. Oxford: Oxford University Press, 1999.
- Kraut, Richard (toim.): Aristotle: Politics VII–VIII. Oxford: Oxford University Press, 1997.
Muuta kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aquinas, Thomas: Commentary on Aristotle’s Politics. (Englanninkielinen käännös Richard J. Regan) Indianapolis: Hackett, 2007.
- Keyt, David & Miller, Fred (toim.): A Companion to Aristotle’s Politics. London: Blackwell, 1991.
- Kraut, Richard: Aristotle: Political Philosophy. Oxford: Oxford University Press, 2002.
- Roberts, Jean: Routledge Philosophy Guidebook to Aristotle and the Politics. London & New York: Routledge, 2009.
- Simpson, Peter: A Philosophical Commentary on the Politics of Aristotle. Chapel Hill: University of North Carolina Press, 1998.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aristotle: Politics, käännös Harris Rackham. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
- Aristotle: Politics. Constitution.org. (englanniksi)
- Aristotle: Politics. Project Gutenberg. (englanniksi)
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Clayton, Edward: Aristotle: Politics The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
- Miller, Fred: Aristotle’s Political Theory The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)