Purukumipop
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Purukumipop | |
|---|---|
| Alkuperä | Psykedeelinen pop, pop, pop rock, garage rock, novelty, lastenlorut, lastenmusiikki, huumorimusiikki |
| Alkuperämaa |
 Yhdysvallat |
| Kehittymisen ajankohta |
1960-luvun loppu |
| Tyypillisiä soittimia |
laulu, syntetisaattori, basso, rumpukone, sämpleri, koskettimet, kitara, rummut |
| Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia |
pop-punk, europop, dancepop, teinipop, glam rock, noise pop, punk rock |
Purukumipop (engl. Bubblegum pop) on 1960-luvun puolivälin jälkeen syntynyt pop-musiikin tyylisuuntaus.
Pop- ja rockmusiikki alkoi 1960-luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Yhtyeet pyrkivät luomaan taiteellisesti korkeatasoista musiikkia sekä single- että albumijulkaisuilleen. Erityisesti albumeita tehtiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, joilta single-kappaleiden irrottaminen ei ollut mielekästä tai yhtyeen tarkoituksena. Aikaisemmin singleillä menestyneet yhtyeet ja artistit kuten The Beatles, The Beach Boys ja The Rolling Stones siirtyivät tähän suuntaan, ja yleisesti yhtyeet ottivat uusia vaikutteita muista musiikkityyleistä. Musiikin taiteellistumisen myötä syntyi uusi, yleisesti monimutkaisena pidetty tyyli; progressiivinen rock eli proge. Tälle tyylille oli tyypillistä muun muassa tahtilajien yllättävät vaihtelut sekä kappaleiden huomattava pituus. Tyylissä pyrittiin usein minimoimaan kaupallisuus ja näennäisesti kevyiden kappaleiden sanoitukset saattoivat olla kantaa ottavia tai tekstillisesti kunnianhimoisia.
Samanaikaisesti oli huomattu, että on olemassa uusi varhaisnuorten ja teini-ikäisten yleisö. Heille suunnattiin kevyt ja hyväntuulinen pop-musiikki joka sai nimekseen purukumipop (bubblegum pop). Nimitys oli halventava ja sillä viitattiin tyylin avoimeen kaupallisuuteen ja kertakäyttöisyyteen taiteelliseen kunnianhimoon pohjautuvaan musiikkiin verrattuna. Ylenkatsetta lisäsi että artistit esittivät monesti ammattilaisten tekemiä kappaleita omien sävellysten sijaan mitä korosti usein selkeä ryhmä joka sävelsi kappaleet sekä tuotti ne. Tällaisia ovat olleet Nicky Chinn ja Mike Chapman sekä Middle of the Roadille kappaleita tehneet Harold "Lally" Stott ja Mario Capuano tuottajana Giacomo Tosti.
Tyylille on tunnusomaista lyhyt, iskevä rakenne, tarttuva kertosäe sekä yksinkertainen sanoitus. Jotkin yhtyeistä eivät olleet oikeita vaan kappaleen esittivät studiomuusikot ja -laulajat.
Tyylin edustajia 1960-luvulla olivat esimerkiksi Ohio Express ("Yummy, Yummy, Yummy"), 1910 Fruitgum Company ("Simon Says") ja The Archies ("Sugar Sugar"). Myöhempiä yhtyeitä olivat esimerkiksi alkuaikojen The Sweet, Middle of the Road ja Mud. Nämä yhtyeet koostuivat ammattitaitoisista muusikoista, eikä heidän soittamistaan levyillä epäilty, kuten myöhemmin Bay City Rollers - tai The Rubettes -yhtyeitä eri syistä. Musiikillinen ilmaisu oli silti tyylissä tarkasti kontrolloitua kaupallisen potentiaalin maksimoimiseksi, mikä aiheutti usein kitkaa taustaryhmien ja yhtyeiden välillä.