Pyhäkoulu
Pyhäkoulu on useiden kristillisten seurakuntien sunnuntaisin esimerkiksi jumalanpalveluksen aikaan lapsille järjestämää opetustoimintaa. Pyhäkoulussa opetetaan esimerkiksi Raamattua leikkien ja laulaen.
Suomessa perinteinen pyhäkoulutoiminta on vuosikymmenten kuluessa kehittynyt laaja-alaiseksi ja eri toimintamuotoja sisältäväksi kirkon lapsi- ja perhetyöksi[1].
Pyhäkoulujen synty ja kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäiset pyhäkoulut olivat katolisia. Jo 1500-luvulla Rooman ja Englannin kirkoissa piispat antoivat määräyksiä lasten opettamisesta sunnuntaisin. Uskonpuhdistuksen aikana Martti Luther, Jean Calvin ja Ulrich Zwingli korostivat lasten opetuksen tärkeyttä. Luther kirjoitti Vähä katekismuksen (1529) koko perhettä ajatellen. Sunnuntai-iltapäivisin uskonpuhdistuksen aikaan alettiin Saksassa pitää lasten jumalanpalveluksia, joihin kuului saarna, kuulustelu ja kehotuksia sekä rukousta. Lastensaarna määrättiin pappien velvollisuudeksi eräässä saksalaisessa kirkkojärjestyksessä vuodelta 1532 kaikissa maa- ja kaupunkiseurakunnissa. Myöhemmissä kirkkojärjestyksissä korostettiin vielä voimakkaammin lapsille pidettävien jumalanpalvelusten tärkeyttä.
Seuraavien vuosisatojen aikana kirkon kaikkeen opetustoimintaan tuli paljon uusia piirteitä. Pyhäkoulun varsinainen syntymaa on Englanti, jossa se sai alkunsa teollistuvan yhteiskunnan epäkohtien ja suurien kasvatusvaikeuksien ristitulessa. Pyhäkoulun alkuunpanija oli sanomalehtimies ja kirjanpainaja Robert Raikes (1735–1811). Glouscesterissa, Raikesin kotikaupungissa oli neulatehtaita, joissa lapsetkin olivat töissä pitkiä päiviä. Kodit olivat köyhiä ja likaisia, repaleisissa vaatteissa heitteillä kulkevat lapset kiinnittivät Raikesin huomion. Hänen näkemyksensä mukaan paheisiin ja huonoon elämään saattoi saada parannusta koulutuksen ja kasvatuksen avulla. Raikes aloitti pyhäkoulun pitämisen villiintyneille lapsille vuonna 1781. Näin pyhäkoulutoiminta sai alkunsa Isossa-Britanniassa 1780-luvulla Robert Raikesin toiminnan seurauksena. Hän kirjoitti pyhäkoulujen tärkeydestä vuodesta 1783 lähtien lehdessään Gloucester Journal. Tuohon aikaan nopeasti viriävä lehdistö otti asian omakseen ja niin pyhäkouluaate alkoi nopeasti levitä eri puolille. Myös John Wesleyn vaikutuksesta syntyneen metodistisen herätysliikkeen merkitys oli suuri, koska metodismin piirissä oli paljon alttiita vapaaehtoisia pyhäkouluopettajia.
Jo vuonna 1786 Amerikassa Virginiassa aloitettiin pyhäkoulutoiminta. Vähitellen pyhäkoulut tulivat tunnetuiksi muissakin protestanttisissa maissa. Pyhäkoulutoiminnalla on ollut suuri merkitys lähetystyön alueilla Aasiassa ja Afrikassa.[2]
Pyhäkoulut Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa piispa Juhana Gezelius vanhempi (k. 1690) kehitti voimakkaasti kirkon kasvatuksellista puolta kansan valistamisessa. Hänen aloitteestaan syntyi kiertokoulutoiminta ja lukukinkerit sekä alettiin pitää katekismussaarnoja. Piispa antoi myös rippikouluun suuntaa antavia määräyksiä. Hänen vaikutuksensa kirkon kasvatustehtävien kehittäjänä ja suomalaisen opetustoiminnan aloittajana on suuri.
Eräs haarautuma kirkollisen kansanopetuksen alueella olivat sunnuntaikoulut, jollaisesta on tietoja vuodelta 1787 Orimattilasta. Pitäjänkokousten pöytäkirjasta ilmenee, että papisto alkoi kutsua kuusi- ja seitsemänvuotiaita lapsia sunnuntai-iltapäivisin muutamaksi tunniksi pyhäkouluun. Opetuksen ohjeena pidettiin lasten kirjaa, jossa kysymysten ja vastausten avulla käsiteltiin Lutherin Vähää katekismusta. Pöytäkirjoista ilmenee myös, että vanhempia erinäisten haasteiden uhalla velvoitettiin lähettämään lapsensa pyhäkouluun.
Turun hiippakunnassa erityisesti arkkipiispa Jakob Tengström (k. 1832) yritti kehittää sunnuntaikouluja. Herätysliikkeet toivat 1800-luvulla uutta eloa tähän toimintaan. Nurmijärven kappalainen Johan Fredrik Bergh järjesti vuonna 1832 pyhäkouluja jokaiseen kylään. Tämä kasvatustoiminta liittyi oleellisesti Gezeliuksen aloittamaan kansanopetusperinteeseen, sillä oppilaat jaettiin aapisluokkaan, harvaanluku- ja testamenttiluokkaan pyrkimyksenä opettaa lapsille sisälukutaito, jotta kukin voisi itsenäisesti lukea Jumalan sanaa. Pyhäkoulutoiminta yleistyi kuitenkin Suomessa vasta 1800-luvun loppupuolella. Tuomiorovasti Aaron Gustaf Borg perusti vuonna 1872 paikallisen pyhäkouluyhdistyksen Kuopioon. Vasta vuonna 1888 perustettiin Suomen Evankelis-Luterilainen Pyhäkouluyhdistys, joka muutti 1991 nimensä Suomen Evankelis-Luterilaiseksi Lapsityön Keskukseksi. Huomattava seikka pyhäkoulun historiassa oli kristillistä kasvatusta koskevan kohdan ottaminen kirkkolakiin vuonna 1925. Pyhäkouluopettajien ja -toiminnan tueksi perustettiin Järvenpäähän vuonna 1936 Pyhäkouluopisto, jonka perinteitä jatkaa vuonna 1946 perustettu Seurakuntaopisto ja sen lapsityön instituutti.
Pyhäkouluja järjestetään myös vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Pyhäkoulusta siirrytään 10 vuoden ikäisenä raamattuluokkaan.
Myös vapaissa suunnissa on pyhäkoulutoimintaa. Esimerkiksi vapaakirkolliset ovat järjestäneet pyhäkouluja sen historian alusta lähtien. Ensimmäinen vapaakirkollinen suomenkielinen pyhäkoulu alkoi Orisbergin kartanon tiloissa vuonna 1878 Edward Björkenheimin aloitteesta[3]. Vuonna 1883 järjestettiin kaiketi ensimmäistä kertaa pyhäkouluvalmennusta, johon osallistuivat muutkin kuin vapaakirkolliset.
Viime vuosikymmenten kuluessa perinteinen pyhäkoulutoiminta on kehittynyt laaja-alaiseksi ja eri toimintamuotoja sisältäväksi kirkon lapsi- ja perhetyöksi[1].
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pentti Taipale: Pyhäkoulun opetusoppi, Suomen pyhäkouluyhdistys, Helsinki 1962
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Yle Priima: Muistatko kun käytiin pyhäkoulussa? (Arkistoitu – Internet Archive)