Pystykorva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee koiratyyppiä. Sanan muista merkityksistä katso Pystykorva (täsmennyssivu).
Islanninlammaskoira

Pystykorva on koiratyyppi, jolle on ominaista paksu turkki sekä pystyssä olevat, kolmionmuotoiset korvat. Koiran häntä on yleensä kiertynyt kippuralle selän päälle. Useimmat pystykorvarodut kuuluvat FCI:n roturyhmään 5 (Pystykorvat ja alkukantaiset koirat).

Pystykorvatyyppisten koirien tarkka alkuperä ei ole tiedossa, mutta Desmond Morriksen mukaan sukupuuttoon kuollut keskiaikainen eurooppalainen pihakoira mistabella olisi mahdollisesti niiden kantamuoto.[1] Monet nykyiset pystykorvarodut ovat sen sijaan peräisin arktisilta alueilta. Niiden ruumiinrakenne sopii hyvin kylmään, pohjoiseen ilmastoon. Niillä on tyypillisesti lämmin, vedenpitävä alusvilla, joka on karkeaa päällyskarvaa tuuheampi. Pienet korvat kestävät paremmin pakkasta, ja käpäliä suojaa paksu karva. Luonteeltaan, käytökseltään ja vaistoiltaan varsinkin alkukantaiset pystykorvarodut ovat usein itsenäisiä, tarkkailevia ja mahdollisesti varautuneita vieraita kohtaan. Siksi ne vaativat asiantuntevaa koirien eleitä ymmärtävää ohjausta ja vuorovaikutteista kanssakäymistä.

Peräti neljä eli 80% suomalaisista roduista kuuluu pystykorviin. Lisäksi pystykorvaryhmä on Suomessa kaikista roturyhmistä suosituin.[2] Suomalaisen alkukantaisen maatiaispystykorvan perillinen on kaikenviljainen perinteinen pohjanpystykorva.

Pystykorvat työkoirina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalostuksen avulla ihmiset ovat kehittäneet pystykorvarotuja erilaisiin tehtäviin: pystykorvat toimivat rekikoirina, paimenkoirina ja metsästyksen apuna. Suuria ja voimakkaita rotuja, kuten karjalankarhukoiria ja norjanpystykorvia, käytetään suurriistan kuten hirven metsästyksessä. Pienempiä rotuja, esimerkiksi suomenpystykorvia ja lunnikoiria, käytetään puolestaan lintujen ja pienempien nisäkkäiden metsästykseen.

Pystykorvista suurimpia ovat esimerkiksi amerikanakita, akita, alaskanmalamuutti ja kanadaneskimokoira. Kahta viimeksi mainittua rotua käytettiin rekikoirina 1800-luvulle asti, minkä jälkeen pienemmän siperianhuskyn käyttö yleistyi Kanadassa ja Alaskassa. Sittemmin pystykorvia on alettu jalostaa puhtaasti seurakoiriksi: esimerkiksi kääpiöpystykorva eli pomeranian oli alkuaan paljon suurempi koira. Sen sijaan jotkut työkoirina pidetyt alkukantaiset rodut, kuten karjalankarhukoira, eivät sovellu lainkaan seurakoiriksi.

Pystykorvarotuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FCI:n roturyhmä 5

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FCI:n roturyhmä 5 (Pystykorvat ja alkukantaiset koirat) jakautuu seitsemään alaryhmään. Rodun jälkeen suluissa sen alkuperämaa.

Alaryhmä 1: Pohjoiset rekikoirat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaryhmä 2: Pohjoiset metsästyskoirat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaryhmä 3: Pohjoiset vahti- ja paimenkoirat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaryhmä 4: Eurooppalaiset pystykorvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaryhmä 4 sisältää saksanpystykorvan, joka muodostaa viiden rodun rotuperheen (a-e), sekä volpino italianon.

Alaryhmä 5: Aasialaiset ja niiden sukuiset pystykorvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaryhmä 6: Alkukantaiset koirat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaryhmä 7: Alkukantaiset metsästyskoirat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita pystykorvarotuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 707. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
  2. Eerola, Tapio. Pitkät rotutrendit: Nousussa labradori, hirvikoirat ja paimenet. Koiramme-juttuarkisto, Suomen Kennelliitto. Haettu 30.9.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]