Romaani

Aarresaari-romaanin vuoden 1911 painoksen kansikuva.

Romaani on laaja proosamuotoinen, sepitteellinen kirjallinen teos. Romaani on 1800-luvulta lähtien ollut kaunokirjallisuuden hallitseva lajityyppi.

Romaani on kirjallisuudenlajeista moniaineksisin ja joustavin – laajuutensa ansiosta siihen on mahdollista sijoittaa monenlaisia tekstiaineksia, henkilöhahmoja, dialogia, kuvausta sekä monimutkaisia juonirakenteita. Länsimaisen kirjallisuuden traditiossa sana romaani (roman) juontaa 1100-luvun Ranskasta, jossa sitä käytettiin alkuaan mistä tahansa kansankielellä eli lingua romanalla kirjoitetusta proosatekstistä.

Romaani eroaa novellista pituutensa ja monimutkaisemman rakenteensa puolesta, mutta joskus romaanin ja novellin ero voi olla vaikeasti määriteltävissä. Joitakin satasivuisia tekstejä lasketaan vielä novelleiksi ja toisaalta on olemassa pienoisromaaneja, joista esimerkiksi Samuel Beckettin Huonosti nähty huonosti sanottu on vain 50-sivuinen.

Vaikka ehdottomia määritelmiä ei ole, luetaan seuraavat ominaisuudet usein romaanin tunnusmerkeiksi:

• pidempi kuin novelli
• jaettu lukuihin
• henkilöiden sisäinen monologi eli ajatukset
• yksi tai useampia päähenkilöitä
• kuuluu yhteen tai useampaan lajityyppiin
• kertoo kuvitteellisen tarinan

Romaani sijoittuu usein tunnistettavaan paikkaan ja aikaan. Yleensä tietyt henkilöhahmot ovat kertomuksessa keskeisempiä eli teoksella on yksi tai useampia päähenkilöitä, ja romaani kuvaa juonen kautta tiettyä muutosta ja kehitystä näissä henkilöhahmoissa.

Historia

Leo Tolstoin Sota ja rauha -romaanin nimiösivu

Romaania muistuttavia pitkiä proosateoksia on kirjoitettu Euroopassa ja muualla maailmassa jo antiikin aikoina. Antiikin aikana romaania ei kuitenkaan vielä määritelty, koska se ei ollut arvostettu kirjallisuudenlaji. Pitempiä proosateoksia kutsuttiin kreikaksi muun muassa nimillä historia, mythos, drama tai plasma, latinaksi taas nimellä fabula. Niiden aiheina olivat yleensä rakkaus ja seikkailut, Roomassa usein eroottiset teemat. Antiikin aikaisia romaanin alkumuotoja ovat miletolaiset tarinat, Heliodoroksen, Lukianoksen, Petroniuksen ja Apuleiuksen kertomukset. Myös homeeriset eepokset voidaan käsittää romaanin esiasteeksi. Egyptissä kirjoitettiin noin 1200 eaa. kirjallisuutta, jossa oli romaanimaisia piirteitä, esimerkiksi Kuolleiden kirja ja Sinuhen tarina.

Nykyisenkaltainen romaani alkoi kehittyä vasta keskiajalla, jolloin romaani eriytyi eepoksesta omaksuen ilmaisutavoikseen proosamuodon ja kansankielen. Käsitteenä romaani (roman) on alun perin merkinnyt lingua romanalla eli latinaan pohjautuneella kansankielellä kirjoitettua proosatekstiä.

Romaani yleistyi renessanssin aikana, ja sen suosio kasvoi vuonna 1605 julkaistun Miguel de Cervantesin Don Quijoten ilmestymisen jälkeen. Don Quijote merkitsi uudenaikaisen, individualismia korostavan romaanin syntyä. Myös Daniel Defoen vuonna 1719 julkaistu Robinson Crusoe oli suuri menestys, ja vahvisti romaanin asemaa kirjallisuuden muotona.

Hallitsevaksi kaunokirjallisuuden lajiksi romaani nousi 1800-luvun realismin myötä, ja se on säilyttänyt valta-asemansa nykypäivään asti.

Romaanin alalajeja

Avainromaani

Pääartikkeli: Avainromaani

Avainromaanissa keskeisillä henkilöillä ja heihin liittyvillä tapahtumilla on selvästi tunnistettavat vastineet todellisuudessa. Romaanissa henkilöiden nimet on kuitenkin yleensä muutettu toisiksi. Lajityyppinä avainromaani syntyi Ranskassa 1600-luvulla, jolloin sitä edusti esimerkiksi Madeleine de Scudéryn kymmenosainen teos Artaméne, ou le Grand Cyrus (1649-53). Muita huomattavia avainromaaneja ovat muun muassa Ernest Hemingwayn Ja aurinko nousee ja Simone de Beauvoirin Mandariinit. Tunnettuja suomalaisia avainromaaneja ovat Hannu Salaman Tapausten kulku ja Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä.

Dokumenttiromaani

Pääartikkeli: Dokumenttiromaani

Dokumenttiromaani perustuu tositapahtumiin sekä niiden pohjalta laadittuihin dokumentteihin. Se on alun perin ranskalaisten Edmond ja Jules de Goncourtin 1860-luvulla käyttöön ottama termi. Goncourt-veljekset asettivat romaanin tehtäväksi yhteiskunnallisen ja psykologisen tutkimuksen. Naturalistisissa ja äärimmäisen yksityiskohtaisissa teoksissaan he paneutuivat muun muassa mielisairaiden ja köyhälistön elämään.

Nykyisin dokumenttiromaanilla tarkoitetaan romaania, joka perustuu suurimmaksi osaksi asiakirjoihin ja erilaiseen arkistoaineistoon. Kuuluisia esimerkkejä dokumenttiromaanista ovat Theodore Dreiserin Amerikkalainen murhenäytelmä ja Truman Capoten Kylmäverisesti. Tunnettu suomalainen dokumenttiromaani on Paavo Rintalan Lakko, joka kuvaa Kemin satamalakkoa.

Elämäkertaromaani

Pääartikkeli: Elämäkertaromaani

Elämäkertaromaani kertoo yleensä tunnetun julkisuuden henkilön elämänvaiheista ja yhdistelee faktatietoa fiktiiviseen ainekseen. Elämäkertaromaaneja kirjoitetaan etenkin kirjailijoista, taiteilijoista ja poliitikoista. Elämäkertaromaanissa käsitellään kohteen uraa yleensä pitkältä ajalta, mutta joskus romaani painottuu kohteen identiteetin ja tulevaisuuden näkymien kannalta ratkaisevaan ajanjaksoon. Moni elämäkertaromaani lähtee autofiktiivisen romaanin tapaan liikkeelle taiteilijan elämän loppupäästä ja hakee hänen uralleen merkitystä takautuvasti huippukohtien kautta.

Fantasiaromaani

Pääartikkeli: Fantasiakirjallisuus

Fantasiaromaani kertoo arkitodellisuudelle vieraista, sadunomaisista tai myyttisistä tapahtumista. Fantasiaromaaneissa esiintyy usein kansanperinteestä tuttuja taruolentoja, kuten lohikäärmeitä tai kääpiöitä. Esimerkkejä fantasiaromaaneista ovat J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi.

Historiallinen romaani

Pääartikkeli: Historiallinen romaani

Historiallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen, esimerkiksi antiikin Rooman tai keskiaikaan. Joskus historiallinen romaani voi olla allegoria kirjoitushetkensä aikakaudesta. Tunnetuin suomalainen historiallinen romaani on Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen.

Kehitysromaani

Kehitysromaanissa on keskeistä henkilön sisäisen ja ulkoisen kehityksen sekä persoonallisuuden kypsymisen kuvaus myötä- ja vastoinkäymisten kautta. Romaanilaji syntyi alun perin Saksassa 1700-luvulla, jossa sitä kutsuttiin nimellä Bildungsroman. Tunnettuja esimerkkejä kehitysromaanista ovat Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset, Charles Dickensin David Copperfield ja Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa.

Kirjeromaani

Pääartikkeli: Kirjeromaani

Kirjeromaani rakentuu kirjeistä tai kirjeenvaihdosta. Tämä romaanin alalaji oli erityisen suosittu Euroopassa 1700-luvulla, ja naiskirjailijoilla oli merkittävä rooli sen muotoutumisessa. Esimerkkejä ovat Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset ja Choderlos de Laclos’n Vaarallisia suhteita. Myös ensimmäinen Suomessa ilmestynyt romaani, Fredrika Wilhelmina Carstensin Murgrönan, on muodoltaan kirjeromaani.

Päiväkirjaromaani

Päiväkirjaromaani rakentuu päähenkilönsä ja kertojansa päiväkirjamerkinnöistä. Esimerkki päiväkirjaromaanista on Georges Bernanos'n Maalaispapin päiväkirja.

Rakkausromaani

Jane Austen kirjoitti useita rakkausromaaneita, joista kuuluisin on kenties Ylpeys ja ennakkoluulo vuodelta 1813.

Pääartikkeli: Rakkausromaani

Rakkausromaanissa tarina keskittyy kahden henkilön välisen rakkauden ympärille. Romanttinen rakkaus on luonteeltaan seksuaalista ja toteuttaa idealistista rakkauskäsitystä. Rakkausromaani vahvistaa sen yhden ainoan^selvennä myyttiä, jossa täydellistyminen voi tapahtua. Sukupuolieron vuoksi rakkausromaaneissa päähenkilöt toteuttavat maskuliinisiksi ja feminiiniksi luokiteltuja kulttuurisia piirteitä. Näitä piirteitä miesten kohdalla ovat erityisesti voimakkuus, aktiivisuus ja rationalismi. Nainen kuvataan tyypillisesti hieman passiivisemmaksi, tunteelliseksi ja herkäksi. Sankarittaret ovat myös kauniita: jos naiset eivät pidä itseään kovin viehättävinä, heillä on jokin kompensoiva erityispiirre. Rakkausromaanin tyypillisiä mieshahmoja on yleensä vain kaksi: voimakas ja maskuliininen, vaikeasti taltutettava sankari ja feminiinisiä piirteitä omaava tunteellinen mies.

Rakkausromaanit ovat omalta osaltaan rakentaneet länsimaisen kulttuurin piirissä yleiseksi muodostunutta käsitystä rakkauden ainutlaatuisuudesta. Rakkausromaanit uusintavat ja toistavat vakiintuneita konventioita ja representaatioita romanssikaavallaan. Samalla ne myös tuottavat rakkauden jo yleisesti omaksuttua kieltä. Tyypillisessä rakkausromaanissa tarinan loppu on onnellinen, ja monien vaikeuksien ja väärinkäsitysten jälkeen pääpari saa toisensa. Rakkausromaaneiden kirjoittajia ovat muun muassa Danielle Steel ja Catherine Cookson.

Rikosromaani

Pääartikkeli: Rikoskirjallisuus

Rikosromaani kertoo rikoksesta, sen tapahtumisesta ja selvittämisestä. Rikosromaaneissa juoni punoutuu rikoksen ja rikollisen motiivien selvittämisen ympärille. Lajityyppi on saanut alkunsa 1700-luvulla.

Rikosromaani on lajina monipuolinen ja monimuotoinen. Osa teoksista on kaavamaista viihdettä, osassa taas pohditaan kunnianhimoisesti yhteiskunnallisia ja psykologisia aiheita. Esimerkki rikosromaanista on Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja poliisin poika. Kun dekkari kertoo tarinan rikollisen näkökulmasta, kyseessä on rikosromaani. Henkilöt ja heidän motiivinsa kuvataan tarkasti, ja rikoksen suunnittelu, valmistelu ja toteuttaminen ovat kerronnan kohteita. Lukijan oletetaan samastuvan näin rikolliseen ja toivovan vilpittömästi että rikos onnistuisi ja että poliisit epäonnistuisivat.

Salapoliisiromaani

Pääartikkeli: Salapoliisikirjallisuus

Salapoliisiromaani (epämuodollisesti ”dekkari”) on rikosromaani, jossa rikosta selvittää salapoliisi eli yksityisetsivä. Tunnettuja esimerkkejä ovat Agatha Christien Hercule Poirot -romaanit ja Raymond Chandlerin Philip Marlowe -tarinat.

Tieteisromaani

Pääartikkeli: Tieteiskirjallisuus

Tieteisromaanit käsittelevät asioita, jotka nousevat tieteen luomista mahdollisuuksista – joko lisäten mukaan mielikuvituksellisia piirteitä, tai pitäytyen tiukasti tieteellisissä tosiasioissa. Ne sijoittuvat tyypillisesti kaukaiseen tulevaisuuteen. Keskeisiä aiheita voivat olla esimerkiksi maan ulkopuolinen äly, kaukaiset planeetat, avaruussiirtokunnat ja tähtimatkat. Tunnettu esimerkki on muun muassa Arthur C. Clarken 2001: Avaruusseikkailu.

Veijariromaani

Veijariromaani (pikareskiromaani) rakentuu päähenkilön seikkailujen ympärille. Veijariromaanin tyylilaji on usein parodia tai satiiri. Kuvattavan aikakauden tapoja ja oloja käsitellään yleensä kriittiseen sävyyn. Esimerkkejä veijariromaaneista ovat Cervantesin Don Quijote ja Jaroslav Hašekin Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa.

Yhdenpäivänromaani

Pääartikkeli: Yhdenpäivänromaani

Yhdenpäivänromaani on nimensä mukaisesti romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat yhteen päivään. Tunnettuja yhdenpäivänromaaneja ovat muun muassa Joel Lehtosen Putkinotko, Volter Kilven Alastalon salissa, Antti Tuurin Pohjanmaa, Aleksandr Solženitsynin Ivan Denisovitšin päivä ja James Joycen Odysseus.

Maailmankirjallisuuden merkkinimiä

Yksi maailmankirjallisuuden merkittävimmistä romaaneista on Cervantesin vuonna 1605 ilmestynyt Don Quijote de la Mancha. 1800-luvulla julkaistuista romaaneista klassikkoasemassa ovat muun muassa Charles Dickensin Oliver Twist, Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus ja Leo Tolstoin Sota ja rauha, Victor Hugon Kurjat ja Herman Melvillen Moby Dick. Suomenkielisen romaanin suurin klassikko on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.

Suomalaisia romaanikirjailijoita

Erääksi ensimmäiseksi suomenkieliseksi romaaniksi katsotaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä (1870). Suomenkielisten pienoisromaanien kirjoittajana taas on kunnostautunut ennen muuta Mika Waltari. Klassikoihin kuuluvat myös Väinö Linnan pääteokset Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla -trilogia.

Katso myös

• Eepos
• Chanson de geste
• Ritariromaani
• Yliopistoromaani

Lähteet

• Castrén, Paavo ja Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
• Grönstrand, Heidi 2001: Murgrönan – kärsimyksen kuvaus vai selviytymistarina? Kirjeromaani naisten lajina. Teoksessa Lappalainen Päivi, Heidi Grönstrand & Kati Launis (toim.): Lähikuvassa nainen: näköaloja 1800-luvun kirjalliseen kulttuuriin. SKS, Helsinki.
• Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27401-1.
• Korsisaari, Eva Maria 2006: Tule, rakkaani! Naisen ja miehen välisestä etiikasta kirjallisuuden rakkauskuvauksissa. Helsinki: Teos.
• Paasonen, Susanna (toim.) 1999: Hääkirja. Kirjoituksia rakkaudesta, romantiikasta ja sukupuolesta. Naistutkimus, sarja A, n:o 43. Turku: Turun yliopisto.
• Soikkeli, Markku 1998: Lemmen leikkikehässä. Rakkausdiskurssin sovellutukset 1900-luvun suomalaisissa rakkausromaaneissa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Kirjallisuutta

• Savolainen, Aino-Maria ja Jalkanen, Katja: Linnasta Humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-304-032-8

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Romaani Wikimedia Commonsissa

• Sitaatteja aiheesta Romaani Wikisitaateissa