Tšiang Tšing-kuo
| Tšiang Tšing-kuo | |
|---|---|
 Virallinen muotokuva (1985). |
|
| Kiinan tasavallan presidentti | |
|
1978–1988
|
|
| Edeltäjä | Yen Chia-kan |
| Seuraaja | Lee Teng-hui |
| Kiinan tasavallan pääministeri | |
|
1972–1978
|
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. huhtikuuta 1910 Fenghua, Zhejiang |
| Kuollut | 13. huhtikuuta 1988 (77 vuotta) Taipei, Taiwan |
| Tiedot | |
| Puolue | Kuomintang |
 Nimikirjoitus |
|
Tšiang Tšing-kuo (perint.: 蔣經國, pinyin: Jiǎng Jīngguó, Wade-Giles: Chiang Ching-kuo) (27. huhtikuuta 1910 – 13. tammikuuta 1988) oli Tšiang Kai-šekin poika, Kuomintang-puolueen (Guomindang) puheenjohtaja vuodesta 1975, Kiinan tasavallan (Taiwanissa) pääministerinä 1972–1978 ja presidenttinä vuodesta 1978 kuolemaansa saakka.[1] Taiwanin presidenttinä häntä seurasi Lee Teng-hui.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus ja elämä Neuvostoliitossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tšing-kuo syntyi Fenghuassa lähellä Ningboa 27. huhtikuuta 1910. Tšing-kuo oli Tšiang Kai-šekin ja tämän ensimmäisen vaimon Mao Fumein poika. Hän sai perinteisen peruskoulutuksen ja aloitti lukion neljätoistavuotiaana Pudongin lukiossa Shanghaissa. Opiskeluaikoinaan Tšing-kuo alkoi saada ystäviä maan vasemmistopiireistä ja heihin lukeutui esimerkiksi Kiinan kommunistisen puolueen perustaja Li Dazhao. Vuonna 1925 hän ja joukko muita nuoria opiskelijoita lähtivät Neuvostoliittoon opiskellakseen Kominternin järjestämässä Moskovan Sun Yat-senin yliopistossa. Paikan päällä Tšing-kuo liittyi kommunistiseen nuorisoliikkeeseen, osallistui Karl Radekin oppitunneille ja omaksui ideoita Lev Trotskin kirjoituksista. Vuonna 1926 yliopistolle opiskelemaan oli saapunut myös tuleva kommunistivaikuttaja Deng Xiaoping. Deng ja Tšiang erosivat toisistaan poliittisilta mielipiteiltään. Tšiang syytti vuonna 1926 yliopiston kiinalaisessa lehdessä julkaistussa artikkelissa Guomin geming he gongchandang kommunistista puoluetta yrityksistä keskittää valta kommunistisen puolueen käsiin. Tšiang itse kannatti isänsä puoluetta Kuomintangia ja uskoi sen olevan paras vaihtoehto vallankumouksen toteuttamiselle Kiinassa. Tämän takia hänen suhteensa kommunisteihin rikkoutuivat.[2]
Tšiang Kai-šek toteutti vallankaappauksen kommunisteja vastaan Shanghaissa vuonna 1927 ja vaikka Tšing-kuon välit kommunisteihin olivatkin jo rikkoutuneet, hän kritisoi vallankaappausta. Saman vuoden syksyllä hän aloitti opinnot sotilas- ja politiikkainstituutissa Leningradissa ja osana tätä hänen oli irtisanouduttava Trotskilaisista ideoistaan. Tšiang valmistui vuonna 1930 ja palasi Moskovaan työskentelemään ensin elektroniikkatehtaalla ja sittemmin kolhoosilla lähellä kaupunkia. Lokakuussa 1932 hänet siirrettiin Uralvuorille kaivostyöhön. Tšiang sairastui ja hänen parannuttuaan hänet siirrettiin jälleen, tällä kertaa Altain aluepiirin. Hän palasi Uralvuorille vuonna 1933 ja tapasi siellä tulevan vaimonsa Faina Vakrevan (tai valkovenäjästä translitteroiden: Faina Vakravan). Vuonna 1935 he saivat pojan nimeltä Xiaowen ja seuraavana vuonna tyttären nimeltä Xiaozhang.[2]
Takaisin Kiinaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tšiang Kai-šekin hallinnon välit Neuvostoliittoon olivat rikkoutuneet, mutta kun maat palauttivat diplomaattisuhteensa, Tšiang Kai-šek pyysi palauttamaan Tšing-kuon Kiinaan. Hän saapuikin perheineen Shanghaihin huhtikuussa 1937 ja hänen isänsä nimitti hänet Kansan kolmen periaatteen nuorisojoukkojen keskuskomiteaan ja sen Jiangxin osaston johtajaksi. Vuonna 1944 Tšiang Kai-šek perusti kadettikoulun Chongqingiin ja nimitti Tšing-kuon sen johtoon. Monesta oppilaitoksen oppilaasta tuli sittemmin Tšing-kuon tärkeitä tukijoita. 1942 Tšing-kuo sai myös kaksi lasta (Zhang Xiaoci ja Xiaoyan) tuolloisen sihteerinsä Zhang Yaruon kanssa. Kiinan–Japanin sota päättyi Japanin tappioon vuonna 1945 ja Tšing-kuo oli mukana neuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa, joiden tuloksena syntyi kiinalais-neuvostoliittolainen ystävyys- ja yhteistyösopimus. Pian alkoi kuitenkin Kiinan sisällissota kommunisteja vastaan. Tšiang Kai-šek lähetti Tšing-kuon Mantšuriaan valvomaan neuvostojoukkojen vetäytymistä ja estämään alueen päätymisen kommunistien käsiin. Kun tämä epäonnistui, hän joutui poliittisesti taka-alalle muutamaksi seuraavaksi vuodeksi. Tänä aikana hän sai myös kaksi uutta poikaa (Xiaowu ja Xiaoyong) vaimonsa Fainan kanssa. Kun kommunistien voitto alkoi näyttää väistämättömältä, Tšing-kuo avusti isäänsä vetäytymisen valmisteluissa Taiwaniin.[2]
Taiwanissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taiwanissa Tšing-kuosta tuli yksi kansallismielisten salaisen palvelun merkittävistä hahmoista. Salainen poliisi pidätti tuhansia henkilöitä, joita tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin ja satoja myös teloitettiin. Hän perusti myös uudelleenkoulutuslaitoksen nimeltä Xinsheng Zhaodai Suo ja oli yksi Taiwanin valkoisen terrorin arkkitehdeista. Vuonna 1965 Tšing-kuosta tuli puolustusministeri ja piti hallussaan myös paljon valtaa sen varsinaisen toimialueen ulkopuolella hänen isänsä korkean iän takia.[2]
1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvun alussa kommunistisen Kiinan ja Yhdysvaltojen välit lämpenivät, mikä johti poliittisiin uudistuksiin Taiwanissa. Kuomintang alkoi avautua ja asukkaiden poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksia alettiin lisätä. Tšiang Kai-šek nimitti Tšing-kuon maan varapääministeriksi ja hän osallistui neuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvalloissa Tšing-kuo joutui salamurhayrityksen kohteeksi, josta hän kuitenkin selvisi ehjin nahoin. 25. lokakuuta 1971 Kiinan kommunistit saivat entisen Kiinan paikan Yhdistyneissä kansakunnissa ja kansallismieliset alkoivat pikkuhiljaa menettää diplomaattista tunnustustaan maailmalla. 26. toukokuuta 1972 Tšing-kuosta tuli Taiwanin pääministeri ja Tšiang Kai-šekin kuoltua 5. huhtikuuta 1975 hänestä tuli myös Kuomintangin keskuskomitean puheenjohtaja. Vuonna 1978 hänestä tuli maan presidentti.[2]
Noustuaan valtaan Tšing-kuo alkoi toteuttaa poliittisia uudistuksia saadakseen kannatusta kansainväliseltä yhteisöltä. Vuonna 1984 Lee Teng-huista tehtiin maan varapresidentti ja Kuomintangiin perustettiin poliittisista uudistuksista vastaava komitea, jonka kolmena päätavoitteena oli poikkeustilan päättäminen, parlamentin suuremman roolin toteuttaminen hallinnon osana ja oppositiopuolueiden laillistaminen. Demokraattinen edistyspuolue perustettiin vuonna 1986 ja vaikka sitä ei aluksi tunnustettu hallinnon taholta, sen annettiin toimia vapaasti. Poikkeustila päätettiin kesäkuussa 1987. Tähän mennessä Tšing-kuo oli sairastunut vakavasti ja hän kuoli tammikuussa 1988.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Chiang Ching-kuo Encyclopedia Britannica. Viitattu 27.11.2013.
- ↑ a b c d e f David Pong: Encyclopedia of Modern China, s. 206-208. Gale, 2009. ISBN 978-0-684-31566-9 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tšiang Tšing-kuo Wikimedia Commonsissa
