Uusapostolinen kirkko

Uusapostolinen kirkko (saks. Neuapostolische Kirche, engl. New Apostolic Church) on kristinuskon protestanttiseen päähaaraan kuuluva kirkko. Tyypillistä kirkon uskontulkinnalle on lopun aikojen korostaminen. Uusapostolinen kirkko katsoo olevansa Jumalan lopun aikoina kokoama morsiusseurakunta, jonka Jeesus Kristus ottaa omakseen tullessaan maan päälle toisessa tulemisessaan. Kirkko katsoo itsellään olevan pätevän apostolinviran. Tähän apostolinvirkaan kuuluu sama valtuutus kuin minkä Jeesus Kristus antoi apostoleilleen toimiessaan maan päällä. Uusapostolisen kirkon käsityksen mukaan Jeesuksen perustama kirkko lankesi pois hänen opetuksestaan, minkä takia myös apostolinvirka katosi maan päältä. Kirkon käsityksen mukaan kristillisyyden olemukseen välttämättä kuuluva apostolinvirka on kuitenkin palautettu näin viimeisinä päivinä. Koska uusapostolinen kirkko katsoo vain itsellään olevan pätevän apostolinviran, se katsoo, että vain sen piirissä on mahdollisuus saada pelastukseen kuuluvat toimitukset.

Uusapostoliseen kirkkoon kuuluu nykyään noin 11,2 miljoonaa jäsentä, joista noin puolet Afrikassa. Kirkon päämaja toimii Zürichissä, Sveitsissä. Suomessa kirkko on toiminut vuodesta 1977.

Taustana katolis-apostolinen kirkko

Uusapostolinen kirkko on syntynyt jatkumona 1830-luvulla Isossa-Britanniassa syntyneeseen katolis-apostoliselle kirkolle, jota kutsuttiin liikkeen johtohahmon Edward Irvingin mukaan myös "irvingiläisyydeksi". Katolis-apostolinen kirkko katsoi olevansa lopunajan morsiusseurakunta, jonka Jeesus Kristus oli perustanut maan päälle ennen toista tulemistaan. Kirkossa koettiin voimakkaita, Pyhän Hengen aikaansaamaksi koettuja ilmiöitä, kuten kielilläpuhumista, profetoimista ja parantamisia. Katolis-apostolinen kirkko uskoi Jeesuksen palauttaneen kirkolleen pätevän apostolinviran, jonka kirkko oli kadottanut nk. suuressa luopumuksessa, jolloin se oli hylännyt Kristuksen aikoinaan opettaman evankeliumin ja kirkon perusperiaatteet. Vuonna 1835 katolis-apostoliset seurakunnat tunnustivat kaksitoista apostolia, jotka Jeesus Kristus oli niiden mukaan valinnut ja joilla oli valtuus toimittaa pätevästi pelastukseen välttämättömät toimitukset, kuten kaste ja ehtoollinen sekä vuodesta 1847 lähinnä konfirmaatiota vastannut "sinetöinti", jonka katsottiin välittävän sinetöitävälle Pyhän Hengen täyteyden. Katolis-apostoliset apostolit vihkivät puolestaan virkoihinsa pappeja ja diakoneja.

Katolis-apostoliset seurakunnat tunnustivat vanhakirkolliset uskontunnustukset ja niiden mukana kristillisen kolminaisuusopin. Jumalanpalveluselämä rakentui pitkälti roomalais-katolisen kirkon liturgisen perinteen, ennen muuta tridentiinisen messun pohjalle, mutta mukaan otettiin myös elementtejä ortodoksisen kirkon liturgiasta ja anglikaanisen kirkon jumalanpalveluksista.

Ensimmäiset katolis-apostolisen kirkon apostolit kuolivat jo 1850-luvulla. Kirkon käsityksen mukaan uusien apostolien vihkiminen ei kuitenkaan tullut kyseeseen, koska vain kirkon alkuperäisillä kahdellatoista apostolilla oli suoraan Kristuksen antama valtuus. Lisäksi kirkko katsoi Jeesuksen Kristuksen tulevan takaisin maan päälle ennen kuin kaikki kirkon apostolit olivat kuolleet. Kuitenkin viimeinenkin kirkon apostoleista kuoli vuonna 1901, minkä jälkeen kirkossa ei enää voitu toimittaa papiksivihkimisiä eikä "sinetöintejä", joiden kautta jäsenten katsottiin saavan Pyhän Hengen täyteyden. Kirkon viimeinen pappi kuoli korkeaan ikään ehtineenä 1970-luvun alussa, minkä jälkeen kirkossa ei ole voitu toimittaa edes ehtoollista. Sitä vastoin kirkossa toimitetaan edelleenkin kasteita, koska niiden toimittajaksi kelpaa maallikkokin.

1863 joukko Hampurissa toimivia katolis-apostolisen seurakunnan jäseniä kuitenkin päätyi asettamaan uusia apostoleita edesmenneiden tilalle. Katolis-apostolinen kirkko ei tunnustanut näiden auktoriteettia, ja lopulta se päätyi erottamaan kirkosta uudet apostolit ja heidän seuraajansa. Nämä tässä vaiheessa edelleen perinteisten kirkkojen parissa toimineet perustivat uuden, väljästi organisoituneen uskonnollisen yhteisön nimeltä "Yleinen kristillinen apostolinen lähetys" (saks. Allgemeine Christliche Apostolische Mission). Vuonna 1879 tämän yhteisön jyrkempää siipeä edustaneet perustivat uuden uskonnollisen yhteisön. Kirkon johtoon kohosi entinen ratamestari Fritz Krebs (1832–1905), joka tunnustettiin vuonna 1896 koko kirkon johtajaksi, kanta-apostoliksi. Uusapostolinen kirkko järjesti kirkon uudelleen nimittämällä uusia apostoleita. Heidän käsityksensä mukaan apostolit pystyivät välittämään valtuutuksensa edelleen rukouksen ja kättenpäällepanemisen kautta. Pelastuksen opetettiin olevan mahdollista vain näiden apostolien yhteydessä. Apostolien lukumäärää ei rajoitettu, vaan heitä voi olla enemmänkin kuin kaksitoista.

Vuonna 1907 näin syntynyt uskonnollinen yhdyskunta otti nimekseen Apostolinen seurakunta (Apostolische Gemeinde), joka myöhemmin muutettiin muotoon Uusapostolinen kirkko (Neuapostolische Kirche).

Uusapostolisen kirkon oppi

Uusapostolisen kirkon opetuksen mukaan Raamattu on Jumalan henkeyttämä kirja, joka opettaa oikein Jumalasta, Kristuksesta ja pelastuksesta. Se voi puhutella ihmistä, ohjata häntä eteenpäin ja herättää hänessä uskon. Kirkon käsityksen mukaan uusapostolisen kirkon apostolit saavat Jumalalta ilmoituksia, joiden avulla he pystyvät tulkitsemaan Raamattua oikein. Kirkko käyttää kulloisellakin kielialueella hyväksyttyä raamatunkäännöstä, Suomessa vuoden 1992 raamatunkäännöstä.

ehtoollisleipä, jossa kolme viinipisaraa

Uusapostolinen kirkko hyväksyy perinteisen kristillisen käsityksen kolminaisuudesta. Sen mukaan Jumala on kolmipersoonainen; Isä, Poika ja Pyhä Henki. Niin ikään kirkko hyväksyy kristillisen opetuksen Jeesuksen Kristuksen sovitustyöstä. Sen mukaan Jeesus uhrasi itsensä ristillä sovitusuhriksi Jumalalle, ja ihmisilleä on mahdollisuus saada syntiensä anteeksianto uskomalla Jeesuksen sovitusuhriin.

Uusapostolinen kirkko käyttää omaa versiotaan apostolisesta uskontunnustuksesta, joka tunnetaan nimellä uusapostolinen uskontunnustus. Siinä tunnustetaan usko "apostoliseen seurakuntaan", jota Herra Jeesus Kristus johtaa elävien apostoliensa kautta aina toiseen tulemukseensa asti. Toisin kuin perinteisissä kirkoissa, ei uusapostolisella uskontunnustuksella ole käyttöä kirkon liturgisessa elämässä.

Uusapostolinen kirkko tunnustaa kolme sakramenttia: pyhän kasteen, pyhän ehtoollisen ja pyhän sinetöinnin. Pyhä kaste on kirkon opetuksen mukaan välttämätön pelastukseen. Se on toimitus, joka aloittaa ihmisessä uudestisyntymisen ja liittää hänet kirkon jäseneksi. Kaste myös pesee ihmisestä pois perisynnin. Uusapostolisen kirkon mukaan sekä aikuisia että lapsia voidaan kastaa. Kirkon käsityksen mukaan kaste on pätevä vain, mikäli sen on suorittanut valtuutuksen omaava pappi. Koska oikea papillinen valtuus on kirkon käsityksen mukaan vain uusapostolisessa kirkossa, ei muualla suoritettuja kasteita tunnusteta päteviksi.

Pyhä ehtoollinen on kirkon käsityksen mukaan muistoateria, joka muistuttaa uskovia Kristuksen uhrikuolemasta. Se on myös ulkoinen merkki, joka liittää uskovat toisiinsa. Ensimmäisen maailmansodan ajoista saakka uusapostolinen kirkko on viettänyt ehtoollista omintakeisessa muodossa: ehtoollisvieraille jaetaan vain happamaton ehtoollisleipä, jossa on kolme viinitippaa muistuttamassa Kristuksen uhriverestä. Vuoteen 1998 ehtoollista vietettiin vain sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä, kyseisestä vuodesta lähtien myös arkipäivinä viikkomessuissa.

Pyhä sinetöinti vastaa toimituksena lähinnä luterilaista konfirmaatiota tai katolista vahvistuksen sakramenttia. Siinä sakramentin vastaanottaja siunataan rukouksella ja kättenpäällepanemisella. Uusapostolisen kirkon mukaan sinetöinti välittää siunattavalle Pyhän Hengen lahjojen täyteyden ja täydentää hänessä uudestisyntymisen. Sekä lapset että aikuiset voidaan sinetöidä. Kirkon käsityksen mukaan vain uusapostolisen kirkon apostolilla on valtuus sinetöidä.

Uusapostolisen kirkon käsityksen mukaan vain kyseisessä kirkossa on valtuutus jakaa pelastukselle välttämättömiä toimituksia Kristuksen asetuksen mukaisesti. Koska Jumala haluaa jokaisen ihmisen pelastuvan, ulottuu uusapostolisen kirkon toiminta sen käsityksen mukaan myös kuoleman jälkeiseen henkimaailmaan. Kirkon käsityksen mukaan sen edesmenneet apostolit ja papit jatkavat saarnaamistaan myös kuoleman jälkeen, ja maan päällä elävien ihmisten on mahdollisuus suorittaa pelastavia toimituksia sijaistoimituksina. Uusapostolisella kirkolla on kolmasti vuodessa erityisiä jumalanpalveluksia, joissa muistellaan edesmenneitä. Kirkon kanta-apostoli suorittaa näinä sunnuntaina sijaiskasteen ja -konfirmaation jollekulle pappeuden edustajalle. Tämän katsotaan koituvan niiden kuolleiden hyödyksi, jotka ovat tehneet parannuksen ja tulleet uskoviksi henkimaailmassa. Muissa seurakunnissa edesmenneitä muistetaan erityisessä esirukouksessa ehtoollisliturgian yhteydessä. Kanta-apostoli viettää myös ehtoollista kuolleiden hyväksi joka sunnuntai. Opetus muistuttaa myöhempien aikojen pyhien liikkeen opetusta sijaistoimituksista.

Uusapostolisen kirkon rakenne

Uusapostolinen kirkko on tiukan hierarkkisesti järjestetty. Sen hierarkia ja organisaatio muistuttaa roomalais-katolista kirkkoa. Kirkon käsitys virasta on katolisen ja ortodoksisen käsityksen mukaisesti kolmiportainen: apostolit (vastaavat katolisen ja ortodoksisen kirkon piispoja), papit ja diakonit. Eri virka-asteissa uusapostolisessa kirkossa on käytössä seuraavat virat:

Apostolit: kanta-apostoli, piiriapostoli, apostoli
Papit: piispa, piirinvanhin, piirievankelista, paimen (seurakunnanvanhin), (seurakunta)evankelista, pappi
Diakonit: diakoni (vuoteen 2002 myös alidiakoni)

Kanta-apostoli on koko kirkon johtaja ja apostolien päämies. Vuodesta 2005 kanta-apostolina on toiminut Wilhelm Leber. Hänen apunaan kirkossa toimivat aluekirkkoja eli apostolipiirejä (Gebietskirchen) johtavat piiriapostolit ja muut apostolit. Apostolit katsovat olevansa Jeesuksen Kristuksen maan päällä eläessään nimittäen apostolien työn jatkajia. Heidän tehtävänään on näin olleen julistaa evankeliumia kansoilla ja toimia Kristuksen kirkon johtajina. Heillä on hallussaan pappeuden valtuudet koko täyteydessään. Kanta-apostoli kutsuu ja vihkii tehtäviinsä muut apostolit.

Apostolipiirit on jaettu piispojen johtamiin piispanpiireihin. Piispuuteen katsotaan sisältyvän pappeuden valtuuksien täyteys, ja siihen yleensä vihkii kanta-apostoli. Apostolit ja piispat vihkivät virkoihinsa muut pappeudenhaltijat. Piispanpiirit jakautuvat piirinvanhinten johtamiin vanhintenpiireihin ja ne taas seurakuntiin. Seurakuntien johdossa toimivat paimenet, seurakuntaevankelistat ja papit. Paikallisseurakunnissa he toimittavat pyhät kasteet ja pyhän ehtoollisen, pitävät puheita jumalanpalveluksissa sekä toimittavat muita kirkollisia siunauksia, kuten hautaansiunaamisia ja vihkimisiä (tai avioliiton siunauksia). He toimivat myös seurakuntalaisten sielunhoitajina ja hengellisinä ohjaajina.

Diakonit toimivat paikallisseurakunnissa papiston apuna käytännön tehtävissä. He myös pitävät huolta seurakuntalaisten ajallisista tarpeista ja auttavat esim. vanhempia seurakuntalaisia käytännön töissä.

Uusapostolisen kirkon papit ja diakonit toimivat palkattomina, siis vapaaehtoistyöntekijöinä. Heillä on yleensä työ, jonka palkalla he elävät. Kirkon viranhaltijoilla on vain harvoin teologista koulutusta.

Uusapostolisen kirkon pappeuteen kutsutaan vain miehiä. Naisten on kuitenkin mahdollista toimia esim. pyhäkoulunopettajina.

Uusapostolisen kirkon jumalanpalvelus

Uusapostolisen kirkon alkuaikoina kirkossa vietettiin katolis-apostolisen tradition mukaista, liturgisesti rikasta jumalanpalvelusta. 1880-luvun puolessavälissä tämä kuitenkin korvautui alankomaalaisen kalvinismin vaikutuksesta yksinkertaisella jumalanpalveluksessa, jonka keskuksen muodostaa saarna. Saarnan pitävät uusapostolisessa kirkossa maallikot, joilla ei yleensä ole teologista koulutusta. Ihanteena pidetään saarnaa, jonka puhuja pitää ex tempore, ilman muistiinpanoja ja Pyhän Hengen johdattamana. Nykyisin kirkko tosin jakaa saarnajille ohjeistuksen, jossa kerrotaan raamatuntekstien taustoista ja teologisesta sisällöstä sekä annetaan vinkkejä saarnan tekemiseen.

Uusapostolisen kirkon uudistettu jumalanpaveluskaava otettiin käyttöön 1. adventtina 2010. Kaava on seuraavanlainen:

alkumenot ennen varsinaista jumalanpalvelusta:
- musiikkia (urkumusiikkia, kuorolaulua ja/tai instrumentaalimusiikkia)
- mahdollisesti kirkollisia ilmoituksia
- mahdollisesti hetki hiljentymistä varten
- alkuvirsi, jonka aikana jumalanpalveluksen toimittajat asettuvat paikoilleen

sanajumalanpalvelus
- alkurukous
- johdantolauselma Raamatusta
- musiikkia (yleensä kuorolaulu, mutta myös urkumusiikki, instrumentaalimusiikki tai virsilaulu ovat mahdollisia)
- raamatunlukua (vain suurina juhlapäivinä, kuten jouluna ja pääsiäisenä)
- musiikkia
- jumalanpalveluksen johtajan saarna
- musiikkia
- mahdolliset muut puheet

synnintunnustus ja synninpäästö
- synnintunnustuslaulu
- Isä meidän -rukous
- synninpäästö
- uhrirukous eli offertorium
- mahdollisesti muita pyhiä toimituksia kuten
  - kaste
  - seurakunnan jäseneksi ottaminen
  - sinetöinti
  - konfirmaatio (siunaustoimitus, yleensä palmusunnuntaina)

pyhä ehtoollinen
- johdantolause
- ehtoollisaineiden esille tuominen
- ehtoollisrukous ja ehtoollisen asetussanat
- ehtoollisenjako apostoleille, papistolle ja diakoneille
- ehtoollisenjako maallikoille
- ehtoollisenjako edesmenneille sijaistoimituksena (vain apostolien toimittamissa jumalanpalveluksissa)
- ehtoollisaineiden peittäminen
- mahdollisia siunaustoimituksia, kuten
  - avioliittoon vihkiminen
  - hääpäivien viettäminen
  - papiksi vihkiminen

loppumenot
- kiitosrukous
- loppusiunaus
- mahdollisia ilmoituksia
- loppumusiikki (yleensä urkumusiikkia)

Vertailun vuoksi vuoteen 2010 käytössä ollut jumalanpalveluskaava:

ennen jumalanpalvelusta:
- musiikkia (urkumusiikkia, kuorolaulua ja/tai instrumentaalimusiikkia)
- mahdollisesti kirkollisia ilmoituksia
- mahdollisesti hetki henkilökohtaista hiljentymistä varten
- seurakunnan virsilaulu, jonka aikana jumalanpalveluksen toimittajat asettuvat paikoilleen

sanajumalanpalvelus
- alkurukous
- Raamatun teksti
- musiikkia (kuorolaulua, virsilaulua, sooloesitys tai instrumentaalimusiikkia)
- saarna
- musiikkia (kuorolaulua tai virsi)
- muut puheet

ehtoollisenvietto
- Isä meidän-rukous
- synninpäästö
- ehtoollisrukous ja ehtoollisen asetussanat
- ehtoollisenjako apostoleille, papistolle ja diakoneille
  - tämän jälkeen mahdollisesti
    - kaste
    - seurakunnan jäseneksi ottaminen
    - sinetöinti
- ehtoollisenjako jumalanpalvelusvieraille, jonka aikana musiikkia
- kanta-apostolin, piiriapostolin ja apostolin johtamissa jumalanpalvelukssa ehtoollisenjako edesmenneille
  - mahdollisesti erilaisia siunauksia, kuten:
    - avioliittoon vihkiminen
    - viranhaltijoiden virkaanasettaminen tai virasta vapauttaminen

päätös
- kiitosrukous
- loppusiunaus
- mahdollisesti kirkollisia ilmoituksia
- musiikkia

Alueilla, joilla on vähän kirkollisia viranhaltijoita, jumalanpalvelukset saattavat olla lyhyempiä ja yksinkertaisempia.