Mikä on Stadin vanhin etninen? Vastaus löytyy lukemalla kellastuneita puhelinluetteloita ja Syö hyvin Helsingissä -oppaita.
Meritullinkadun Zinnkelleriä vanhempaa samassa omistuksessa sekä samalla liikeidealla ja -paikalla toiminutta etnistä ravintolaa ei ole.
Etninen saattaa tuntua kummalta, kun puhutaan saksalaisesta ravintolasta, mutta kas kun listan klassikot tulevat muun muassa Berliinistä, Schleswig Holsteinista, Hampurista, Ala-Saksista, Hessenistä, Thüringenistä, Baden Württenbergistä ja Schwarzwaldista.
”Sämpyläkorin antimet laardin kanssa sisältyvät hintaan”, kirjoitti vuoden 1985 opaskirja.
Se lista on kestänyt Kekkosen ajasta tähän päivään asti.
Syöminen on kulttuuria, keittiötyö taidetta ja juominen elämää, kuuluu talon motto. Baaritiskin yläpuolella ”Leben und leben lassen” – eli elää ja antaa elää on lämmittänyt niin lähikortteleiden asukkaita, työntekijöitä ja yliopistoväkeä kuin kauempaa tulleita saksalaisen ruokakulttuurin ystäviä.
Sitten tapahtui jotain:
Paikan perustanut Wolfgang Wiegand meni 2017 oppipojaksi eli keittiökölviksi Japaniin. Kun hän palasi, joku uumoili, muuttuuko Zinnkeller sushipaikaksi. Näin ei käynyt. Sen sijaan ravintola on ollut sangen suosituttu japanilaisten turistien parissa. Ja olisi edelleen ilman koronaa; satoja varauksia haihtui haikuina ilmaan.
Oppipojan koulimista oli myös yrityksen alkuvaihe sääntö-Suomessa, vaikka Wiegand oli kokenut alan ammattilainen ja työskennellyt Helsingin parhaissa hotelliravintoloissa.
– Vahvinta, mitä sai myydä, oli piimä, hän hörähtää.
Anniskeluluvat olivat piukassa vielä 1980-luvulla. Wiegand kirjoitti kirjeen Alkon johdolle. Naapurissa sijaitsevan alkoholiikkeen päällikkö sanoi: ”Et saa koskaan lupia”.
Sitten alkoi tapahtua. Neljässä viikossa tulivat B2-luvat, joilla sai silloin myydä Alkon pullottamia karahviviinejä ja A-olutta. Ei ollut tietoakaan ravintoloiden omista viineistä, joita Zinnkeller nyt hankkii Saksan kontakteillaan.
Nyt jopa punaviinit ovat saksalaisia.
Eräälle kanta-asiakkaalle on tiskin alla ei-saksalainen vaihtoehto. Toisaalta arvostettu suomalainen viinintuntija käy nimenomaan maistelemassa saksalaisia.
”Poika, sulla on puoli vuotta aikaa”, joku tokaisi avajaisten jälkeen. Usko saksalaisen ravintolan menestymiseen ei ollut vankka.
Helppo matka Saksaan, voisi olla uusi iskulause kun ravintolat saivat luvan avata kesäkuun alussa.
– Tätä ideaa toteuttivat poikaporukat, kun korona alkoi perua hiihtomatkoja Keski-Eurooppaan. Jotkut tulivat rinkat selässä hiihtovarusteissa korvatakseen Münchenin lennon, Wiegand kertoo.
Sitten korona pilasi parsaviikot.
Normaalivuonna Zinnkeller myy 600 kiloa parsaa. Aivan parsatta kruununhakalaiset eivät jääneet. Äitienpäivänä ja kahtena päivänä sen alla meni ulosmyyntiin 100 kiloa parsaa.
– Muutamat kävivät hakemassa kahteen kolmeen kertaan uudelleen, tytär, ravintolapäällikkö Nina Wiegand kertoo ja huoahtaa:
– Rankka viikonloppu. Sen jälkeen olin ihan poikki.
Parsa voi kuulostaa hienostelulta, mutta ravintolasta saa krouvimpaakin ruokaa, kuten hesseniläinen Schlachtplatte (pitäisi kai sanoa teurastajan lautanen), jossa on kahdeksaa lajia lihaa ja makkaraa sekä tietenkin hapankaalia. Ja pyydettäessä sitä laardia!
Zinnkeller täyttää tänä 40 vuotta parhaaseen martinhanhen aikaan 15. lokakuuta.