Điện Biên Phủn taistelu
Điện Biên Phủn taistelu oli ensimmäisen Indokiinan sodan ratkaisutaistelu, joka käytiin Vietnamissa lähellä Laosin vastaista rajaa sijainneen Điện Biên Phủn kylän ja sitä ympäröineiden linnakkeiden hallinnasta 13. maaliskuuta – 7. toukokuuta 1954. Ranskalaisia Điện Biên Phủssa komensi Christian de Castries ja Việt Minhin joukkoja Võ Nguyên Giáp.
| Điện Biên Phủn taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa ensimmäistä Indokiinan sotaa | |||||||
 Ranskalaisia laskuvarjojoukkoja lasketaan C-119 Flying Boxcar -lentokoneesta.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
16 544 |
noin 50 000 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
1 600 kaatunutta |
7 900 kaatunutta | ||||||
.svg){kind=small}
Giáp oli odottanut tilaisuutta suureen avoimeen taisteluun, kun taas ranskalaiset uskoivat voivansa aiheuttaa hyökkäävälle Việt Minhille raskaat tappiot. Ranskalaiset tosin aliarvioivat Việt Minhin kyvyn tuoda paikalle joukkoja, ja heitä vastassa oli paljon odotettua suurempi joukko. Ranskalaisia osallistui taisteluun yhteensä 16 544, kun taas Việt Minh toi taisteluun arviolta 50 000 sotilasta. Ranskalaiset kärsivät taistelun aikana tappioita etenkin Việt Minhin tykkitulen takia. Giápin oli onnistunut tuoda alueelle tarvikkeita ja esimerkiksi tykkejä kymmenientuhansien jalan kulkeneiden vietnamilaisten kantajien avulla.
Taistelu päättyi Ranskan tappioon. Se johti sodan päättymiseen sekä ranskalaisen siirtomaavallan kukistumiseen Kaakkois-Aasiassa. Vietnam jakautui sodan jälkeen kahtia Etelä- ja Pohjois-Vietnamiin.
Tausta
muokkaa
Japani oli miehittänyt Ranskan Indokiinan toisen maailmansodan aikana ja Ho Tši Minh oli perustanut Vietnamin itsenäisyysrintaman eli Việt Minhin vuonna 1941. Việt Minh oli ottanut vallan esimerkiksi Hanoissa ja Huếssa Japanin antauduttua elokuussa 1945, ja 2. syyskuuta Ho Tši Minh antoi Vietnamin itsenäisyysjulistuksen. Ranska oli kuitenkin päättänyt palauttaa siirtomaavaltansa alueelle sodan jälkeen. Potsdamin neuvottelujen mukaisesti Vietnamiin saapui brittiläisiä, kiinalaisia ja ranskalaisia joukkoja vielä vuoden 1945 aikana. Seuraavana vuonna solmittiin Ho Tši Minhin kanssa sopimus, jonka mukaan ranskalaisjoukot pysyisivät maassa viiden vuoden ylimenokauden ajan. Sopimus osapuolten välillä kariutui kuitenkin pian. Ranskalaiset olivat lokakuussa 1946 tulittaneet Haiphongia, ja joulukuussa he valtasivat Hanoin hallinnolliset rakennukset. Ho Tši Minh ryhtyi vastahyökkäykseen, jolloin alkoi ensimmäinen Indokiinan sota. Tukea sodassa Ranska sai Yhdysvalloista, jossa pelättiin kommunismin nousua niin sanotun dominoteorian nojalla. Kiina ja Neuvostoliitto tunnustivat puolestaan Ho Tši Minhin Vietnamin demokraattisen tasavallan.[1]
Việt Minh käytti joukkojensa huoltamiseen lähellä Laosin vastaista rajaa kulkeneita reittejä, jotka Ranskan Indokiinan joukkojen komentaja kenraali Henri Navarre päätti katkaista vuonna 1953. Uhkana oli, että Việt Minhin joukot etenisivät muuten Laosin puolelle. Navarre päätti toteuttaa ajatuksen perustamalla vahvan tukikohdan Laosin vastaisella raja-alueella sijainneeseen Điện Biên Phủn pieneen kylään noin 300 kilometriä Hanoista. Kylä sijaitsi kukkuloiden ympäröimässä laaksossa, ja sillä oli pieni kiitotie. Kylää piti hallussaan pieni Việt Minhin varuskunta. Ranskalaiset laskuvarjojoukot valtasivat alueen verrattain vähäisten taistelujen jälkeen operaatio Castorin aikana 20. marraskuuta 1953.[2]
Việt Minhin komentaja Võ Nguyên Giáp oli odottanut tilaisuutta muuttaa Indokiinan sota sissisodasta laajempimittaiseksi täydeksi sodaksi, ja hän antoi määräyksen jalkaväen ja tykistön keskittämiseksi tukikohtaa vastaan. Navarre sai etukäteen tietää Việt Minhin suunnitelmista siepatuista radiosanomista. Tukikohtaa ei kuitenkaan hylätty, vaan sitä vahvistettiin tuhansilla sotilailla. Navarre toivoi ranskalaisten joukkojen aiheuttavan hyökkääville Việt Minhin joukoille raskaan tappion.[3] Navarre luotti ranskalaisen tykistön voimaan ja ilmaherruuteen, minkä lisäksi Việt Minhin oletettiin kykenevän siirtämään alueelle vain divisioonan verran joukkoja.[2]
Osapuolet
muokkaa
Ranskalaisia Điện Biên Phủssa komensi eversti, sittemmin taistelun aikana prikaatinkenraaliksi ylennetty Christian de Castries. Castriesillä oli aiempaa kokemusta Indokiinan sodasta, ja häntä pidettiin kyvykkäänä komentajana, jolla oli tosin naistenmiehen maine. Ranskalaisten linnakkeet Điện Biên Phủssa nimettiin huhujen mukaan hänen rakastajattariensa mukaan. Ranskalaisten komentokeskus oli Điện Biên Phủssa, ja sen ympärille rakennettiin kahdeksan linnaketta, Beatrice, Gabrielle, Anne-Marie, Dominique, Huguette, Françoise, Elaine ja Isabelle. Tarkoituksena oli alun perin rakentaa vielä suurempi puolustusvyöhyke, mutta suunnitelmien toteutumista haittasi ranskalaisten riippuvuus ilmakuljetuksista. Joukkoja Điện Biên Phủssa saatettiin huoltaa vain ilmateitse ja tätä tarkoitusta varten ranskalaisilla oli suhteellisen vähän koneita, yhteensä 75 Douglas C-47 -konetta. Ranskalaisilla oli lisäksi 48 Martin B-26 Marauder -pommikonetta, 112 Grumman F6F Hellcat- ja Grumman F8F Bearcat -hävittäjäpommittajaa, sekä muutamia helikoptereja.[2]
Điện Ranskalaisilla oli Biên Phủssa taistelujen alkaessa noin 11 000 miestä. Heihin kuului sotilaita ranskalaisista laskuvarjojoukoista, Ranskan muukalaislegioonasta, siirtomaajoukkoja Pohjois-Afrikasta ja Ranskan puolella taistelleita vietnamilaisia.[3] Myöhemmin taistelujen aikana saapuneet vahvistukset mukaan luettuna ranskalaisten taisteluihin osallistuneiden sotilaiden määrä oli 16 544 miestä. Vietnamilaiset muodostivat ranskalaisten joukoista noin kolmasosan. Tukenaan ranskalaisilla oli 4 kpl 155 mm tykkiä, 24 kpl 105 mm tykkiä ja 4 kpl 120 mm kranaatinheitintä. Việt Minhin tykistöön verrattuna ranskalaisten tykistö oli selvästi pienempi. Taistelun aikana paikalle tuotiin myös 10 M24 Chaffee -panssarivaunua, joiden merkitys jäi kuitenkin vähäiseksi.[2]
Ranskalaiset olivat riippuvaisia ilmakuljetuksista, mutta Việt Minh saattoi käyttää aluksi vain paljon alkeellisempia huoltomuotoja. Tarvikkeet oli kannettava aluksi taistelukentälle jalkaisin, joskin myöhemmin taistelun aikana Giápin joukot parantelivat tietä 41 kuorma-autoille sopivaksi. Jalan kulkeneet kantajat osoittautuivat kuitenkin yhdeksi taistelun ratkaisseista tekijöistä.[2] Việt Minhin tarvikkeita aina Kiinan rajalta asti oli kuljettamassa jalan lähes 100 000 henkilöä. Jalan kuljetettiin myös esimerkiksi Neuvostoliitosta saatuja raskaita tykkejä.[4] Kiinalaiset tukivat Việt Minhiä esimerkiksi kuljettamalla osan tykistöstä. Paikan päällä taistelun aikana oli myös sotilasneuvonantajana toiminut kiinalainen kenraali Wei Guoqing. Taisteluun osallistuivat vietnamilaiset 304., 308., 312. ja 316. divisioona.[2] Yhteensä ranskalaisia vastassa oli noin 50 000 Việt Minhin sotilasta.[3] Ranskalaiset olivat olettaneet vihollisen olevan vahvuudeltaan vain noin 10 000–15 000 miestä.[5] Việt Minhillä oli käytössään 20–24 kpl 105 mm tykkiä, 15–20 kpl 75 mm tykkiä, vähintään 40 kpl 82 mm kranaatinheitintä, noin 80 kpl 37 mm ilmatorjuntatykkiä ja 12–16 kpl Katjuša-raketinheitintä.[2]
Taistelu
muokkaa
Điện Biên Phủta ympäröivät kukkulat oli jätetty vihollisen miehitettäväksi, eikä ranskalainen tiedustelu huomannut vihollisen joukkojen keskityksiä kukkuloille. Ranskalaiset olivat myös luopuneet alueen partioinnista kärsittyään tappioita vihollisen väijytyksissä.[2] Việt Minh toi kukkuloille myös ilmatorjuntatykkejä, ja ranskalaisia huoltavat lentokoneet joutuivat tulituksen kohteeksi helmikuusta alkaen.[3] Taistelua Điện Biên Phủsta edelsi harhautushyökkäys Tonkinin suistolla 12. maaliskuuta. Việt Minhin sissit olivat lisäksi tehneet maaliskuun alussa uskaliaita hyökkäyksiä Ranskan ilmavoimien tukikohtiin Hanoissa ja Haiphongissa.[2]
Taistelut itse Điện Biên Phủssa alkoivat toden teolla 13. maaliskuuta.[3] Taistelu alkoi Việt Minhin tykistötulella sen piiritettyä alueen. Kukkuloilta käsin Việt Minh saattoi yksinkertaisesti tähdätä suoraan alaspäin ranskalaisten tukikohtiin. Arviolta 75 % ranskalaisten tappioista taistelun aikana johtui vihollisen tykkitulesta. Việt Minh kykeni myös tulittamaan Điện Biên Phủn kiitotietä. Việt Minh ampui taistelun aikana yhteensä 103 000 laukausta 75 mm tai suuremmilla tykeillä. Ranskalaiset ampuivat vastaavasti 93 000 laukausta, mutta heillä oli paljon suurempia vaikeuksia havaita maalejaan. Ranskalaisten pommikoneet ja hävittäjäpommittajat iskivät Việt Minhin asemiin kukkuloilla pommein, raketein ja napalmia käyttäen. Việt Minhin asemat oli kuitenkin naamioitu hyvin, ja niiden havaitseminen oli vaikeaa.[2]
Việt Minhin tykistökeskityksiä seurasivat jalkaväen suuret hyökkäykset. Ranskalaisten linnakkeista Beatrice kukistui yöllä 13–14. maaliskuuta ja Gabrielle vain kaksi päivää myöhemmin. Muista linnakkeista useiden kilometrien päässä sijainnut Isabelle piiritettiin, ja sen puolustaminen söi huomattavan osan ranskalaisten joukoista.[2] Điện Biên Phủn kiitotiestä oli tullut miltei käyttökelvoton 17. maaliskuuta mennessä, ja ranskalaiset pystyivät vastedes huoltamaan joukkojaan lähinnä ilmapudotuksin.[3] Viimeinen uhkarohkeasti paikalle laskeutunut kone pääsi nousemaan ilmaan 27. maaliskuuta ja vei mukanaan haavoittuneita.[2]
Ranskalaiset saivat 22. maaliskuuta ensimmäisen merkittävän voittonsa, kun neljän panssarivaunun tukemina he hyökkäsivät saarrettua Isabellea kohti ja saavuttivat Isabellesta samalla pohjoiseen hyökänneet ranskalaiset. 16. maaliskuuta laskuvarjolla paikalle saapunut majuri Marcel Bigeard johti puolestaan 26. maaliskuuta onnistunutta vastahyökkäystä Việt Minhiä vastaan Isabellesta.[2]
Việt Minh oli menettänyt tähän mennessä noin 6 600 miestä kaatuneina ja 12 000 haavoittuneina. Joukot kärsivät alhaisesta taistelutahdosta, johon Giáp vastasi muuttaen taktiikkaansa. Suuria tappioita aiheuttaneiden ihmisaaltohyökkäysten sijaan joukot alkoivat kaivaa ranskalaisten asemiin juoksuhautoja, kunnes kohteena oleva asema eristettiin muista ranskalaisista asemista. Taistelun viimeinen vaihe käytiin vain 2,5 km² kokoisesta alueesta kiitotien tuntumassa. Việt Minh hyökkäsi jälleen 29. huhtikuuta, ja ranskalaisten johdolle oli 4. toukokuuta selvää, että taistelu Điện Biên Phủssa oli hävitty.[2]
Epätoivoiset ranskalaiset olivat toivoneet apua Yhdysvalloista. Ranskalaisten tukemiseksi tehtiinkin suunnitelma, jonka mukaan heitä tuettaisiin 60:llä Boeing B-29 Superfortress -pommikoneella.[2] Joidenkin tietojen mukaan amerikkalaiset harkitsivat jopa ydinpommien käyttämistä Việt Minhiä vastaan. Yhdysvaltain ulkoministeri John Foster Dullesin sanotaan nostaneen asian esille Georges Bidault’n kanssa käydyssä tapaamisessa. Ulkoministerillä ei kuitenkaan ollut valtuuksia tällaisen ehdotuksen toteuttamiselle, eikä ole myöskään täysin selvää, millaisin sanoin asiasta keskusteltiin.[6] Yhdysvaltojen Nato-kumppani Yhdistynyt kuningaskunta oli taisteluun sekaantumista vastaan,[1] ja presidentti Dwight D. Eisenhower päätti lopulta suunnitelmista luopumisesta. Taisteluihin oli kuitenkin osallistunut muutamia amerikkalaisia lentäjiä.[3]
Viimeiset vahvistukset Điện Biên Phủn alueelle olivat 5.–6. toukokuuta laskuvarjoilla hypänneet 165 vapaaehtoista Ranskan laskuvarjojoukkojen sotilasta. Viimeinen Việt Minhin hyökkäys alkoi 6. toukokuuta.[2] De Castries oli harkinnut ulosmurtautumisen yritystä, mutta päätti lopulta jäädä taistelemaan. De Castriesin komentobunkkeri vallattiin 7. toukokuuta ja hän jäi vangiksi.[5] Viimeiset ranskalaisjoukot antautuivat saman päivän iltana.[2]
Seuraukset
muokkaa
Ranskalaiset olivat kärsineet tappioina 1 600 kaatunutta, 1 600 kadonnutta ja 4 800 haavoittunutta. Noin 8 000 ranskalaista jäi vangiksi. Vangiksi otetut marssitettiin heti satojen kilometrien päässä sijainneille vankileireille, joilta vain noin 10 % selviytyi. Ranskalaiset olivat menettäneet 48 lentokonetta ilmatorjuntatulessa ja 16 maassa. Việt Minh oli menettänyt noin 7 900 miestä kaatuneina ja 15 000 haavoittuneina.[2]
Tappio Điện Biên Phủssa merkitsi Ranskan siirtomaakauden päättymistä Aasiassa. Mustiin pukeutunut Ranskan pääministeri Joseph Laniel tiedotti tappiosta Ranskan kansalliskokoukselle. Poliitikot sysäsivät vastuun asevoimille. Geneven rauhanneuvottelut olivat alkaneet jo jonkin aikaa ennen taistelun päättymistä.[2] Neuvottelujen tuloksena Vietnam jaettiin kahtia 17. leveyspiirin kohdalta ja tarkoituksena oli, että maassa järjestettäisiin vaalit kahden vuoden sisällä. Vaaleja ei kuitenkaan lopulta koskaan järjestetty eikä neuvottelujen lopputulosta allekirjoitettu. Ngô Đình Diệm teki vallankaappauksen, ja Vietnamin valtio julistettiin Vietnamin tasavallaksi eli Etelä-Vietnamiksi. Pohjois-Vietnamia hallitsi puolestaan Vietnamin työväenpuolue pääsihteerinään Ho Tši Minh.[1]
Việt Minhin voitto Điện Biên Phủssa innoitti muita siirtomaavaltaa vastustaneita, ja vain pari viikkoa taistelun jälkeen Ranska ajautui sotaan vapaustaistelijoita vastaan Algeriassa. Sota Algeriassa kesti kahdeksan vuotta ja osasyy sodan pitkittymiseen oli Ranskan armeijan halu puhdistaa maineensa Điện Biên Phủn tappion jälkeen. Vielä Điện Biên Phủssa sotaan osallistumisesta kieltäytyneet amerikkalaiset sekaantuivat puolestaan vähitellen asioihin Vietnamissa, mikä johti lopulta Vietnamin sotaan 1960-luvulla.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Heikkilä-Horn, Marja-Leena & Miettinen, Jukka O.: Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit, s. 312-317. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Tucker, Spencer C.: The Encyclopedia of the Vietnam War, s. 293-296. (Toinen painos) ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-85109-960-3 (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g The Vietnam War: The Definitive Illustrated History, s. 30-32. DK, 2017. ISBN 978-1-4654-5769-1 (englanniksi)
- ↑ Kiernan, Ben: Viêt Nam : a history from earliest times to the present, s. 389. Oxford University Press, 2017. ISBN 9780190627294 (englanniksi)
- ↑ a b Overy, Richard: A History of War in 100 Battles, s. 364-366. Oxford University Press, 2014. ISBN 978-0-19-939071-7 (englanniksi)
- ↑ a b Dien Bien Phu: Did the US offer France an A-bomb? BBC Magazine. BBC. Viitattu 26.9.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Điện Biên Phủn taistelu Wikimedia Commonsissa
