Menachem Begin
Menachem Wolfovitš Begin (16. elokuuta 1913 Brest-Litovsk, Venäjä – 9. maaliskuuta 1992 Jerusalem) oli Israelin pääministeri vuosina 1977–1983.
| Menachem Begin | |
|---|---|
| מנחם בגין | |
 Menachem Begin valtiovierailulla Yhdysvalloissa 1978. |
|
| Israelin 6. pääministeri | |
| Presidentti |
Efraim Katzir Yitzhak Navon Chaim Herzog |
| Edeltäjä | Jitzhak Rabin |
| Seuraaja | Jitzhak Shamir |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. elokuuta 1913 Brest-Litovsk, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 9. maaliskuuta 1992 (78 vuotta) Tel Aviv, Israel |
| Puoliso | Aliza Arnold |
| Tiedot | |
| Puolue | Likud |
| Uskonto | juutalaisuus |
| Kunnianosoitukset |
 Nobelin rauhanpalkinto (1978) |
 Nimikirjoitus |
|
Varhaiset vaiheet
muokkaaBegin syntyi liettualaiseen aškenasijuutalaiseen perheeseen Brest-Litovskissa, joka kuului tuolloin Venäjän keisarikuntaan (nyk. Brest Valko-Venäjällä). Beginistä tuli sionistijärjestö Betarin johtaja vuonna 1939. Hän pakeni Puolaan hyökänneitä natseja loikkaamalla Vilnaan. Hän oli Neuvostoliitossa karkotettuna Siperiaan vuosina 1940–1941.[1] Päästyään vapaaksi Stalin–Sikorski-sopimuksen mukaisesti vuonna 1941 hän liittyi puolalaiseen armeijaan ja siirtyi Lähi-itään.[2] Begin siirtyi Persian kautta brittien hallitsemaan Palestiinaan, missä hän pian teki itsestään arvostetun sionistikapinallisen liityttyään radikaaleihin Vallankumouksellisiin sionisteihin.
Irgun-järjestön palveluksessa
muokkaaBegin liittyi sotilaalliseen Irgun-järjestöön, ja vuosina 1943–1947 hän oli järjestön johtaja.[1] Hän oli vastuussa Jerusalemin Kuningas Daavid -hotellin pommiräjäytyksestä, jossa kuoli 91 Britannian hallinnon ja armeijan henkilöä.[3][4] Britannian tiedustelupalvelu MI5 lupasi hänestä 10 000 punnan palkkion elävänä tai kuolleena. Begin oli hankkinut Irgunille aselastin Altalena-laivalla, mutta Haganah tuhosi laivan tykistötulella pääministeri David Ben-Gurionin käskystä. Irgun teki terroritekoja yhdessä maanalaisen Stern-järjestön kanssa osittain Beginin käskystä.
Mukaan politiikkaan
muokkaaVuonna 1948 Begin perusti oikeistopuolue Herutin (suom. vapaus), josta tuli myöhemmin laajempi Likud-puolue. Ensimmäisissä parlamenttivaaleissa vuonna 1949 Herut sai 18 paikkaa, kun taas Revisionistipuolue ei ylittänyt äänikynnystä ja hajosi vaalien jälkeen. Vuosien 1948–1977 välillä Beginin alaisuudessa Likud muodosti pääopposition hallitsevaa työväenpuoluetta vastaan. Likud valittiin hallitukseen ja Beginistä tuli Israelin pääministeri vuonna 1977.[1]
Pääministerinä
muokkaa
Likudin vaalivoiton jälkeen Työväenpuolue jäi ensimmäistä kertaa Israelin historiassa oppositioon. Begin totesi voittonsa olevan "käännekohta juutalaisen kansan historiassa". Begin jäi pääministerin virasta pois vaimonsa kuoleman jälkeen elokuussa 1983.
Camp Davidin rauha
muokkaa- Pääartikkeli: Camp Davidin rauha
Begin allekirjoitti Israelin ja Egyptin välisen rauhansopimuksen 1978. Rauhansopimuksen keskeinen sisältö oli Siinain niemimaan luovutus Egyptille ja Egyptin suostuminen tunnustamaan Israelin valtio. Se oli käännekohta Lähi-idän konfliktin historiassa, koska ensimmäistä kertaa historiassa arabivaltio tunnusti Israelin itsenäisyyden. Beginin julkisuuskuva muuttui lähes yhdessä yössä vastuuttomasta kansalliskiihkoilijasta historiallisten mittasuhteiden valtiomieheksi. Useat merkittävät Likudin jäsenet, etupäässä Jitzhak Shamir ja Ariel Sharon, vastustivat sopimusta ja pidättäytyivät äänestämästä, kun sopimus ratifioitiin knessetissä.
Begin ja Anwar Sadat saivat Nobelin rauhanpalkinnon sopimuksen johdosta vuonna 1978.[5]
Irakin ydinreaktorin pommitus
muokkaa- Pääartikkeli: Operaatio Opera
Begin antoi käskyn pommittaa Irakin ydinreaktoria vuonna 1981. Hän sanoi: "Emme voi sallia vihollisen kehittelevän joukkotuhoaseita Israelin kansaa vastaan." Tätä kutsutaan Beginin doktriiniksi.[6] Kansainvälinen yhteisö, mukaan lukien Yhdysvallat, tuomitsi hyökkäyksen jyrkästi.
Libanonin sota
muokkaa- Pääartikkeli: Libanonin sota 1982
Vuonna 1982 Israel hyökkäsi Libanoniin ajaakseen Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n pois Israelin pohjoisrajalta. Israelin puolustusvoimat etenivät kuitenkin kauemmas kuin oli alun perin tarkoitus, aina Beirutiin asti. Tyytymättömyys sotaa kohtaan kasvoi ja oli huipussaan Sabran ja Shatilan verilöylyn jälkeen. Hallitusta pidettiin epäsuorasti syyllisenä verilöylyyn ja puolustusministeri Ariel Sharon erosi. Israel miehitti Libanonin eteläosaa vuoteen 2000 asti.
Perintö
muokkaaBeginin toimintaa voi arvostella monin tavoin. Hän toimi terroristina surmaten lukuisia ihmisiä ja käyttäen kyseenalaisia toimintatapoja. Hänen saamansa Nobelin rauhanpalkintoa onkin kritisoitu. Hän oli kuitenkin myös juutalaisen kansanosan voimakas puolustaja 1940-luvun Palestiinassa, ja hänellä oli merkittävä panos Israelin itsenäisen valtion synnyssä. Helmikuussa 2005 Begin äänestettiin Israelin suurimmaksi johtajaksi 32,8 prosentin ääniosuudella.lähde?
Kirjallisuutta
muokkaa- Shilon, Avi: Menachem Begin: A Life. (Translated from the Hebrew by Danielle Zilberberg & Yoram Sharett) New Haven: Yale University Press, 2012. ISBN 978-0-300-16235-6 (englanniksi)
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Menachem Begin Encyclopedia Britannica
- ↑ Menachem Begin, Facts NobelPrize.org. Viitattu 5.11.2018 (englanniksi).
- ↑ Butt, Gerald: Menachem Begin BBC News. 21.4.1998. (englanniksi)
- ↑ Llewellyn, Tim: The birth of Israel BBC News. 27.4.1998. (englanniksi)
- ↑ The Nobel Prize in Peace 1978 Nobelprize.org – The Official Website of the Nobel. Viitattu 13.7.2012. (englanniksi)
- ↑ Weinthal, Benjamin: Israel has the power to knock out Iran's nuclear facilities New York Daily News. 5.3.2012. Arkistoitu 8.3.2012. Viitattu 5.11.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
- Irgun-järjestön historiasta kertovat sivut (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Menachem Begin, (1913–1992) Jewish Virtual Library. Viitattu 5.11.2018 (englanniksi).
- Menachem Begin, The Sixth Prime Minister Prime Minister' Office. Viitattu 5.11.2018 (englanniksi).
- Menachem Begin Biography Encyclopedia of World Biography. Viitattu 5.11.2018 (englanniksi).
- Menachem Begin, (1913–1992) Biography. Arkistoitu 14.5.2018. Viitattu 5.11.2018 (englanniksi).
- Pärssinen, Minna & Tuominen, Stina: Israelin ja palestiinalaisten konflikti – mitä, missä ja milloin? Yle Uutiset. 6.12.2016. Viitattu 5.11.2018.