Nantucket

Nantucket [nænˈtʌkɪt] on Yhdysvalloille kuuluva matala hiekkasaari Atlantin valtameressä Massachusettsin rannikolla, noin 50 kilometriä Cape Codista etelään ja 25 kilometriä Martha’s Vineyardista kaakkoon. Saaresta käytetään lempinimeä "Meren harmaa neitonen", ei ainoastaan sumuisen ilmastonsa takia, vaan myös siksi, että monissa sen taloista on harmaa paanukatto.

Nantucket

Sijainti	41°17′09″N, 70°00′10″W Nantucket, Massachusetts  Yhdysvallat
Korkein kohta	Folger Hill, 33
Pinta-ala	124 km²

Väestö

Asukasluku	14 255

Nantucket
lippu	vaakuna
Valtio	Yhdysvallat
Osavaltio	Massachusetts
Pinta-ala
– Kokonaispinta-ala	272 km²
– Josta vettä	149 km²
Väkiluku (2020)	14 255
https://www.nantucket-ma.gov/
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Yhdessä lähisaariensa Tuckernuckin ja Muskegetin kanssa se muodostaa Nantucketin kunnan ja piirikunnan, jossa asuu pysyvästi reilut 14 000 ihmistä. Kesällä väkiluku voi kuitenkin kohota jopa 60 000 asukkaaseen, kun saari täyttyy matkailijoista ja kesäasukkaista. Nykyään matkailu onkin Nantucketin merkittävin elinkeino, kun vielä 1800-luvulla se oli yksi maailman suurimmista valaanpyynnin keskuksista. Saari julistettiin kansallishistorialliseksi alueeksi Yhdysvalloissa vuonna 1966.

Historia

Saaren asuttaminen

Abram Quary (k. 1854) oli Nantucketin viimeinen wampanoag. Hänen muotokuvansa on yhä näytteillä saaren kirjastossa.

Valaanpyyntialus Essexin tarina innoitti Herman Melvilleä kirjoittamaan kuuluisan romaaninsa Moby Dick. Nantucket oli Essexin kotisatama.

Historiankirjoituksen perusteella on arveltu, että viikingit saattoivat käydä Nantucketissa jo 1000-luvulla tutkiessaan Pohjois-Amerikan itärannikkoa. Sen sijaan englantilaisen merikapteenin Bartholomew Gosnoldin tiedetään varmasti purjehtineen Concord-parkillaan saaren rantakallioiden editse vuonna 1602 ja piirtäneen siitä ensimmäisen kartan. Saarella asui tuolloin noin 1 500 wampanoag-intiaania, joiden kielessä sana Nantucket tarkoitti ’Kaukaista saarta’ tai ’Maata kaukana merellä’.

Kun englantilaiset ryhtyivät asuttamaan Cape Codia, Nantucketista tuli turvapaikka niemimaalla eläneille intiaaneille. Saaren väkiluku kasvoi ripeästi, vaikka osa heimoista kävi siellä vain kalastamassa tai etsimässä rannoille ajautuneita valaita ja palasi sitten takaisin mantereelle. Intiaanit saivat elää rauhassa eurooppalaisilta valloittajilta vuoteen 1641 saakka, jolloin saaren omistus siirrettiin luovutuskirjalla liikemies Thomas Mayhew'lle ja tämän pojalle.

Englantilaiset asuttivat Nantucketin pysyvästi vasta vuonna 1659, kun Mayhew myi saaren yhdeksälle uudisraivaajalle, jotka muuttivat sinne uskonnollisista syistä Pohjois-Massachusettsissa sijaitsevasta Salisburyn siirtokunnasta. He perustivat Sherburnen kylän suojaisaan poukamaan saaren pohjoisrannikolle, mutta siirsivät sen myöhemmin nykyiselle paikalleen suuren luonnonsataman äärelle. Kylän nimi muutettiin vuonna 1795 Nantucketiksi, jolloin siitä tuli ainoa paikannimi Yhdysvalloissa, jolla viitataan sekä kuntaan, piirikuntaan että saareen. Intiaanien elinolot alkoivat vähitellen heiketä englantilaisten tultua saarelle. 1700-luvulla heitä kuoli paljon eurooppalaisten tuomiin tauteihin, ja he kärsivät vakavista alkoholi- ja velkaongelmista. Koko alkuperäisväestö oli kuollut sukupuuttoon vuoteen 1855 mennessä.

Vuonna 1692 Nantucket irrotettiin New Yorkin provinssista ja liitettiin Massachusetts Bayn provinssiin. Ensimmäiset uudisasukkaat olivat edustaneet vielä useita kristillisiä liikkeitä, mutta 1700-luvun alussa Nantucketiin alkoi hakeutua yhä enemmän kveekareita, jotka pakenivat uskonvainoja kaikkialta Massachusetts Baysta. Vähitellen kveekarismista tuli suosituin uskonlahko saarella, ja sen kannattajat saivat paljon taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa.

Valaanpyynnin aikakausi

Katunäkymä vuodelta 1870.

Nantucketin rautatie 1900-luvun alussa.

1690-luvulla Nantucketin lähivesiltä alettiin pyytää mustavalaita kuusimetrisillä veneillä, joita ohjasi kuuden hengen miehistö. Aluksi uudisasukkaat ja intiaanit metsästivät valaita yhdessä ja jakoivat niistä saamansa lihan ja rasvan tasapuolisesti. Vuonna 1712 he saivat saaliikseen ensimmäistä kertaa kaskelotin, jonka pään sisältä löytyi runsain mitoin vertaansa vailla ollutta öljyä. Tämän jälkeen kaskelottiöljyn kysyntä kasvoi nopeasti, ja siitä maksettiin jopa kolminkertainen hinta tavalliseen valaanrasvaan verrattuna.

Löytääkseen kaskelotteja Nantucketin valaslaivasto joutui ulottamaan pyyntimatkansa yhä kauemmas. Aluksi alukset seurasivat Golfvirtaa pohjoiselle napapiirille saakka mutta suuntasivat sitten Etelä-Amerikan ympäri Tyynellemerelle. Monet Tyynenmeren ja Antarktiksen saarista ovatkin saaneet nimensä nantucketilaisilta merenkävijäsuvuilta. Pyyntimatkojen pidentyessä laivoille alettiin palkkaamaan väkeä myös Nantucketin ulkopuolelta, erityisesti Kap Verden saarilta Afrikan länsipuolelta. Vuosina 1825–1875 Kap Verdessä vieraili vuosittain noin sata valaanpyyntialusta täydentämässä lastiaan ja miehistöään.

Aluksi valaanrasvaa myytiin sellaisenaan, kunnes siitä opittiin 1750-luvulla valmistamaan kynttilöitä. Kynttiläteollisuus syntyi Rhode Islandin ja Massachusettsin rannikkokaupungeissa mutta siirtyi Yhdysvaltain vapaussodan jälkeen lähes kokonaan Nantucketiin. Parhaimmillaan saarella oli 36 kynttilätehdasta, jotka käyttivät valaanrasvaa raaka-aineenaan.

Vuosina 1800–1840 Nantucket oli koko maailman valaanpyynnin keskus ja Yhdysvaltojen kolmanneksi vilkkain satama. Maailman merillä purjehti lähes sata valaanpyyntialusta, jotka pitivät sitä kotisatamanaan. Miehet saattoivat olla merillä jopa vuosia kerrallaan, ja samaan aikaan naiset huolehtivat saaren jokapäiväisistä asioista. Enimmillään asukkaita oli 10 000, ja Nantucket oli Massachusettsin kolmanneksi suurin asutuskeskus Bostonin ja Salemin jälkeen. Siellä oli lukuisia köydenpunomoita, kynttilätehtaita, varastoja, tynnyriverstaita ja purjeneulomoita sekä neljä pankkia ja kolme sanomalehteä. Vuonna 1837 Lower Main Street (silloinen State Street) päällystettiin mukulakivillä, jotta sitä pitkin olisi helpompi ajaa raskailla valaanrasvavankkureilla.

Valaanpyyntiteollisuuden kasvaessa saarelle tuotiin Afrikasta ensin orjia ja myöhemmin vapaaehtoisia siirtotyöläisiä. Vaikka kveekarit kannattivat abolitionismia ja lakkauttivat orjuuden jo vuonna 1770, elivät etniset ryhmät pitkään eristäytyneinä toisistaan. Kapverdeläiset siirtolaiset keskittyivät New Guinean kaupunginosaan, jossa heillä oli omat kauppansa, kirkkonsa ja hautausmaansa.

Saaresta tulee matkailukohde

Merenrantataloja Nantucketissa.

Nantucketin valaanpyyntiteollisuuden toimintaedellytykset alkoivat nopeasti heikentyä 1840-luvulla. Kaupungin satama-allas oli pahoin liettynyt, eivätkä suuret alukset enää päässeet maihin purkamaan lastiaan. Kaskelotit olivat käyneet yhä harvinaisemmiksi ja vuonna 1838 keksittiin petroli, joka syrjäytti valaanrasvan lamppujen polttonesteenä. Vuonna 1846 kaupungissa riehui tulipalo, joka tuhosi satamalaiturit ja suuren osan liikekeskuksesta ja jätti sadat asukkaat köyhiksi ja kodittomiksi. Kalifornian kultaryntäys houkutteli laivalasteittain ihmisiä jättämään saaren ja kokeilemaan onneaan Yhdysvaltojen länsirannikolla. Viimeinen valaanpyyntialus Oak lähti Nantucketista vuonna 1869 eikä koskaan palannut sinne. Vuonna 1870 asukkaita oli enää vajaat 4 000, ja heidän määränsä pysyi samalla tasolla seuraavat sata vuotta.

Kun kesälomien viettäminen yleistyi Yhdysvalloissa 1880-luvulla, Nantucketista tuli suosittu matkailukohde, jonne rakennettiin kesämökkejä ja hotelleja ja liikennöitiin säännöllisesti höyrylaivoilla. Saarella alkoi vierailla newyorkilaisia teatterinäyttelijöitä, oman aikansa suuria kuuluisuuksia, ja 1800-luvun loppuun mennessä matkailusta oli tullut sen merkittävin työllistäjä. Talvella asukkaat turvasivat elantonsa pyytämällä merestä kampasimpukoita.

Vuonna 1881 Nantucketiin rakennettiin rautatie, joka yhdisti kaupungin satamassa sijainneen höyrylaivalaiturin Surfsiden, Tom Neversin ja Siasconsetin lomakyliin. Etelärannikolla kulkeneet kiskot suistuivat vuonna 1895 rajumyrskyssä mereen, mutta junat jatkoivat liikennöintiään Siasconsetiin, kunnes rautatie meni konkurssiin 1917. Seuraavana vuonna kumottiin saarella pitkään vallinnut autoilukielto.

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain laivasto rakensi Nantucketin eteläosiin kiitotien lentoharjoituksia varten. Sodan päätyttyä laivasto luovutti lentokentän kaupungille, ja siitä kunnostettiin siviili-ilmailuun keskittyvä Nantucket Memorial Airport. 1960-luvulla Walter Beinecken johtama Sherburne Associates kunnosti matkailukäyttöön kaupungin satamalaitureita ja liikennerakennuksia, joista monet olivat ränsistyneet jo varsin huonokuntoisiksi. Nantucketin väkiluku alkoi kasvaa uudelleen 1970-luvulla kunnes se saavutti 10 000 asukkaan rajan 2000-luvun alussa. Matkailu on edelleen sen tärkein elinkeino, ja nykyään matkailusesonki kestää toukokuun lopusta lokakuun puoliväliin. Saarella vierailee matkailijoita yhä enemmän myös talvella.

Maantiede ja ilmasto

Nantucket lähisaarineen NASAn satelliittikuvassa.

Eroosio uhkaa Nantucketin itä- ja etelärannikkoa. Vuonna 2007 Sankatyn majakka jouduttiin siirtämään kauemmas sisämaahan, sillä se oli vaarassa romahtaa mereen.

Nantucketin pituus on noin 23 kilometriä, leveys enimmillään 8 kilometriä itäreunalla ja pinta-ala lähes 124 neliökilometriä. Saari kapenee kohti länttä, jossa sijaitsevat sen lähisaaret Tuckernuck ja Muskeget. Saaren pohjoisosat ovat mäkisemmät kuin alavat eteläosat – korkein kohta on 33 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoava Folger Hill. Nantucketin kuntaan ja piirikuntaan kuuluu lisäksi noin 149 neliökilometriä ympäröivää merta.

Nantucket kuuluu samaan reunamoreenimuodostumaan kuin Martha’s Vineyard, Cape Cod ja Long Island. Se syntyi perääntyvän mannerjäätikön reunalle sulamisvesien mukana kulkeutuneesta hiekasta ja sorasta noin 12 000 – 10 000 vuotta sitten. Saarella on yli 130 kilometriä luonnontilaisia hiekkarantoja, joista kunta omistaa hieman yli 3 kilometriä. Loput rannat kuuluvat yksityisille, voittoatavoittelemattomille järjestöille ja maanomistajille, jotka sallivat niiden käytön myös ulkopuolisille.

Yli 36 prosenttia saaren maa-alueista on onnistuttu suojelemaan rakentamiselta kymmenen yksityisen ja julkisen toimijan avustuksella. Eniten luonnonsuojelualueita omistaa Nantucketin luonnonsuojeluyhdistys ja toiseksi eniten Nantucket Islands Land Bank, joka oli ensimmäinen maapankki Yhdysvalloissa. Se perii 2 prosentin suuruisen maksun kaikista Nantucketissa tehdyistä maakaupoista ja käyttää tuotot julkisten ulkoilualueiden hankkimiseen.

Nantucketissa vallitsee leuto ilmasto ympäröivän meren ja Golfvirran ansiosta. Ilman keskimääräinen lämpötila voi olla talvella 10 astetta lämpimämpi ja kesällä 10 astetta viileämpi kuin mantereella. Tilastollisesti lämpimin kuukausi on elokuu ja kylmin sekä sateisin tammikuu.

Nantucketin ilmastotilastoa tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 4 4 7 11 16 21 24 24 21 16 12 7 ka. 13,9 Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −4 −3 −1 3 8 13 17 17 13 8 4 −1 ka. 6,2 Vrk:n keskilämpötila (°C) 0 0 3 7 12 17 21 21 17 12 8 3 ka. 10,1 Sademäärä (mm) 104,6 68,8 88,1 83,6 78,0 66,3 51,6 69,6 68,8 75,7 100,6 95,0 Σ 950,7 L ä m p ö t i l a 4 −4 4 −3 7 −1 11 3 16 8 21 13 24 17 24 17 21 13 16 8 12 4 7 −1 S a d a n t a 104,6 68,8 88,1 83,6 78,0 66,3 51,6 69,6 68,8 75,7 100,6 95,0 Lähde:

Kasvisto ja eläimistö

Argopecten irradians.

Nantucketin kasvillisuus on monimuotoisempi kuin millään muulla vastaavankokoisella alueella Yhdysvalloissa. Saarella on peräti kolmasosa Yhdysvaltojen kaikista nummista sekä preeriaa muistuttavia hiekkaisia ruohomaita, joita ei löydy juuri mistään muualta maailmassa. Monet kasveista ja kukista ovat vieraslajeja – esimerkiksi kanervat ja jänönvihma ovat kotoisin Skotlannista, muratti Englannista ja kurtturuusu Japanista. Saaren kasviharvinaisuuksia ovat idänhopeapensas, kesälaakeri, orapihlajat, mustatupelo, vaaleanpunainen tikankontti Cypripedium acaule ja loiskasvi Monotropa uniflora. Milestone Roadissa sijaitsee yksi maailman suurimmista karpalosoista, jonka pinta-ala on 105 hehtaaria.

Nantucketissa elää yli tuhat valkohäntäpeuraa sekä runsain määrin jäniksiä, fasaaneja ja sorsalintuja. Saari on myös tärkeä pysähdyspaikka muuttolintuille, ja sen alueella tavataan uhanalaisista lajeista muun muassa huilutylliä, amerikanpikkutiiraa ja sääkseä. Saaren lähivesiltä kalastetaan juovabasseja, sinikaloja ja ankeriaita, ja sataman ympäristöstä saadaan marras–maaliskuussa suurena herkkuna pidettyjä Argopecten irradians -kampasimpukoita. Muita tyypillisiä mereneläviä ovat sinitaskurapu, sinisimpukka, kampavenussimpukka, hietasimpukka sekä osterit.

Väestö ja kulttuuri

Jonathan Eastman Johnson, Karpalonpoimintaa Nantucketin saarella.

Nantucketissa asuu pysyvästi noin 14 000 ihmistä, mutta kesäkaudella asukkaita voi olla enimmillään jopa 50 000–60 000. Tähän lukemaan eivät sisälly vierailijat, jotka viipyvät saarella enintään viikon. Suurin osa pysyvästä väestöstä elää Nantucket Townissa, saaren keskellä sijaitsevassa keskustaajamassa. Pienempiä asutuskeskuksia ovat Eel Point luoteessa, Cisco lounaassa, Surfside etelässä, Tom Nevers kaakossa, Siasconset idässä ja Wauvinet koillisessa.

Nantucketissa on enemmän täysin säilyneitä National Register of Historic Places -rekisteriin listattuja kohteita kuin Bostonissa, Plymouthissa, Salemissa tai missään muualla Massachusettsissa. Yli kahdeksansataa rakennusta on peräisin ajalta ennen Yhdysvaltain sisällissotaa (1861). Kaupungin uuskreikkalainen kirjasto Ateneum on yksi vanhimmista yhtäjaksoisesti toimivista kirjastoista Yhdysvalloissa. Se oli myös ensimmäinen julkinen rakennus, joka rakennettiin uudelleen vuoden 1846 Suuren palon jälkeen. Sataman suulla sijaitseva Brant Point on Pohjois-Amerikan toiseksi vanhin majakka (1746) Bostonin Beacon Lightin jälkeen (1716). Nykyinen majakkarakennus on vuodelta 1901 ja jo yhdeksäs samalla paikalla.

Saarella on syntynyt monia amerikkalaisia merkkihenkilöitä, kuten Macyn tavaratalon perustaja Rowland Hussey Macy, Yhdysvaltojen ensimmäinen naistähtitieteilijä Maria Mitchell ja Benjamin Franklinin äiti Abiah Folger. Kirjailija A. J. Cronin on asunut siellä. Kielitieteilijä ja historioitsija Frances Karttunen on syntynyt saarella ja asunut siellä yhdessä miehensä Alfred W. Crosbyn kanssa.

Liikenne ja palvelut

Brant Pointin majakka.

Nantucketista on ympärivuotinen lauttayhteys Cape Codissa sijaitsevaan Hyanniksen kaupunkiin – matka kestää 1–2 tuntia aluksen tyypistä riippuen. Kesäkaudeksi avataan myös lauttareitit Martha’s Vineyardiin ja Harwichin satamaan Cape Codissa. Saaren julkista liikennettä hoitaa linja-autoyhtiö Nantucket Regional Transit Authority (NRTA), joka liikennöi säännöllisesti vain touko–lokakuussa. Nantucketin lentoasema on Massachusettsin toiseksi vilkkain lentoasema Bostonissa sijaitsevan Loganin kansainvälisen lentoaseman jälkeen. Saarelta on suorat lentoyhteydet Hyannikseen ja Martha’s Vineyardiin sekä itärannikon suurimpiin kaupunkeihin.

Nantucketissa toimii vuonna 1911 perustettu sairaala sekä julkinen koululaitos, joka järjestää opetusta lastentarhasta high schooliin saakka. Saaren alla on jääkaudella syntynyt akviferi, josta kunta saa kaiken tarvitsemansa talousveden. Savi estää meriveden pääsyn pohjavesivarantoon, joka täydentyy maaperän läpi suodattuvasta pintavedestä. Nantucketiin tuodaan sähköä mantereelta kahta 35 megawatin kaapelia pitkin, joista ensimmäinen otettiin käyttöön vuonna 1996 ja toinen vuonna 2006. Vielä ennen vuotta 1996 saarella toimi oma voimalaitos.

Katso myös

• Nantucketin rekiajelu
• Nantucket Sleighride, Mountainin albumi vuodelta 1971

Lähteet

• 2010 Official Guide to Nantucket 2010. The Nantucket Island Chamber of Commerce. Arkistoitu 11.1.2011. Viitattu 17.2.2011. (englanniksi)
• Regional Transportation Plan 2007–2030 2007. Nantucket Planning and Economic Development Commission. Arkistoitu 4.12.2008. Viitattu 17.2.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nantucket Wikimedia Commonsissa