Aino Aalto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aino Aalto
Aino Marsio-Aalto
Aino Marsio-Aalto
Henkilötiedot
Syntynyt25. tammikuuta 1894
Helsinki
Kuollut13. tammikuuta 1949 (54 vuotta)
Helsinki
Ammatti arkkitehti, muotoilija
Puoliso Alvar Aalto (1924–1949)
Lapset Johanna ”Hanni” Alanen (1925–2022[1])
Hamilkar Aalto (1928–2017[2])

Aino Maria Marsio-Aalto (o.s. Marsio, vuoteen 1906 Mandelin; 25. tammikuuta 1894 Helsinki – 13. tammikuuta 1949 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti ja muotoilija sekä Artekin toimitusjohtaja.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet, opinnot ja työuran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aino Mandelinin isä Juho Mandelin oli rautatieläinen, joka yleni urallaan jarrumiehestä ylikonduktööriksi, ja äiti oli Johanna o.s. Näsman. Mandelineille syntyi 13 lasta, joista kahdeksan oli tyttöjä ja viisi poikia. Pojista kolme kuoli alle yksivuotiaana.[3] Vanhemmat turvasivat perheelleen pysyvän asunnon ja menivät mukaan Työväen Osakeyhtiö Alkuun, joka oli Helsingin ensimmäinen työväestön perustama ja itselleen rakennuttama asunto-osakeyhtiö. Mandelinien koti valmistui vuonna 1888.[4] Juho ja Johanna Mandelin huolehtivat lastensa hyvästä kasvatuksesta ja kaikkien lasten koulutuksesta.[5] Perheen sukunimi muutettiin Marsioksi 12. toukokuuta 1906, joka oli J. V. Snellmanin syntymän 100-vuotisjuhlapäivä.[3]

Aino Marsio valmistui ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Tyttökoulusta 1913[6] ja aloitti arkkitehtiopinnot Suomen Teknillisessä Korkeakoulussa syyskuussa 1913. Hänen diplomitutkintonsa ensimmäinen osa hyväksyttiin syyskuussa 1915 ja arkkitehtitutkinto tammikuussa 1920. Marsio tutustui Alvar Aaltoon opiskeluaikanaan ja oppi myös tuntemaan hänet. Aalto aloitti opintonsa syksyllä 1916, diplomitutkinnon ensimmäinen osa hyväksyttiin joulukuussa 1918 ja arkkitehdin tutkinto valmistui toukokuussa 1921.[7]

Marsio osallistui naisarkkitehtien vuonna 1919 perustaman Tuumastukki-kerhon toimintaan. Kerhosta tuli myöhemmin Suomen Naisarkkitehtien yhdistys Architecta.[6] Vuonna 1920 hänestä tuli Suomalaisten Teknikkojen Seuran historian ensimmäinen naisjäsen.[8] Hän teki vuonna 1921 kahden samaan aikaan opiskelleen naisarkkitehdin, Aili-Salli Ahteen ja mahdollisesti Alli Ruuthin, kanssa opintomatkan Eurooppaan. Matkan pääkohde oli Italia, jonne edettiin Saksan ja Itävallan kautta. Italiassa he kävivät muun muassa Venetsiassa, Firenzessä, Roomassa ja Napolissa.[9]

Marsio aloitti jo opintojensa loppuvaiheessa vuonna 1919 työskentelyn maisema-arkkitehti Bengt Schalinin toimistossa[7] ja siirtyi valmistumisensa jälkeen arkkitehti Oiva Kallion toimistoon. Vuonna 1923 hän meni piirtäjäksi arkkitehti Gunnar Wahlroosin omaan toimistoon Jyväskylään. Vuoden 1924 alkupuolella hän meni töihin Alvar Aallon toimistoon, joka oli silloin nimeltään Arkkitehtuuri- ja monumentaalitaiteen toimisto Alvar Aalto.

Aino Marsio ja Alvar Aalto vihittiin 6. lokakuuta 1924.[9] He saivat kaksi lasta: tytär Johanna syntyi elokuussa 1925 ja poika Hamilkar tammikuussa 1928.[10]

Työura arkkitehtina ja muotoilijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marsio-Aalto työskenteli miehensä arkkitehtitoimistossa ja suunnitteli, paitsi hänen kanssaan, myös itsenäisesti arkkitehtuuria. Aallot tekivät niin tiivistä yhteistyötä, että Ainon ja Alvarin osuutta on monien töiden kohdalla lähes mahdoton yksilöidä.[11] Marsio-Aallon sanotaan vaikuttaneen tasapainottavasti miehensä työskentelyyn niin, että vaimo oli miehensä töiden kriittinen ja realistinen punnitsija.[12] Itsenäisenä suunnittelijana Marsio-Aalto muotoili muun muassa keramiikkaa, lasia, valaisimia, painokankaita ja uniikkitekstiilejä. Hän oli toimitusjohtajana Artekissa vuosina 1941–1949, jonka hän oli perustanut vuonna 1935 puolisonsa Alvar Aallon sekä Nils-Gustav Hahlin ja Maire Gullichsenin kanssa.lähde?

Monia Marsio-Aallon suunnittelemia huonekaluja, sisustustusesineitä ja lasiesineitä on edelleen tuotannossa: Iittala valmistaa lasistoa ja Artekin valikoimissa on muun muassa satulavyötuoli 615, sivupöytä 606, Riihitie-ruukkuja sekä yhdessä Alvar Aallon kanssa suunniteltu puolipyöreä pöytä 905, riippuvalaisin AMA500, Mairea-nojatuoli ja jalkarahi sekä sohvia. Marsio-Aalto suunnitteli 1930-luvulla Artekille kymmeniä melko tuntemattomiksi jääneitä huonekaluja: lipastoja, hyllyjä ja tuoleja ja muun muassa kymmenkunta samaan jalkamalliin perustuvaa lattiavalaisinta. Klassikon asemaan on noussut hänen nimellään markkinoitava, alun perin nimellä Bölgeblick tunnettu lasiastiasto, joka on funkkisdesignin edelläkävijä. Tällä astiastolla hän voitti vuonna 1932 oman miehensä Karhula-Iittalan-suunnittelukilpailussa, ja se sai vuoden 1936 lasiston kanssa Milanon triennaalin kultamitalin 1936.[11] Pariskunnan yhteistyönä syntyi vuoden 1933 lasiteos Riihimäen kukka, johon kuuluvat viisi osaa voidaan pinota kukan muotoon.[13] Maire Gullichsen on todennut, että hän ei ole tavannut toista ihmistä, jolla olisi niin varma maku kuin Ainolla.[12]

Marsio-Aalto oli naisarkkitehtien Tuumastukki-kerhon ja Architectan perustajajäsen.[14]

Marsio-Aalto kuoli rintasyöpään vuonna 1949.[15] Marsio-Aalto on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.

Aino Marsio-Aallon itsenäiset suunnitelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pöytyän vanha seurakuntatalo.
  • Yksityistaloja: Villa Flora, Alajärvi; Helmi Halonen O’Neilin talo, Yhdysvallat; Kesähuvila, Heinola[16]
  • Pöytyän seurakuntatalo (Aino Marsio-Aallon lanko oli Pöytyällä kirkkoherrana)
  • Milanon triennaali 1936, Suomen osaston näyttelyarkkitehtuuri. Aino Marsio-Aallon -lasistot vuosilta 1932 ja 1936 saivat Milanon triennaalissa kultamitalin
  • Noormarkun lastentalo ja terveystalo

Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon suunnitelmia, joihin Aino Marsio-Aalto on osallistunut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1932 Aino Aalto -lasisarjaa valmistetaan edelleen.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heporauta, Arne ym. (toim.): Aino Aalto. Helsinki–Jyväskylä: Alvar Aalto Säätiö & Alvar Aalto -museo, 2004. ISBN 952-5371-19-0
  • Suomi-Fakta. WSOY, 2002.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Johanna Alasen kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 16.10.2022, s. B 27.
  2. ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 18.6.2017, s. C 17.
  3. ↑ a b Heporauta ym. (2004), s. 14
  4. ↑ Heporauta ym. (2004), s. 15
  5. ↑ Heporauta ym. (2004), s. 16
  6. ↑ a b Heporauta ym. (2004), s. 20
  7. ↑ a b Heporauta ym. (2004), s. 17
  8. ↑ Ilmari Killinen: Suomalaisten Teknikkojen Seura 25-vuotiaana. Teknillinen Aikakauslehti, Maaliskuu 1921, 11. vsk, nro 3, s. 155. Suomalaisten Teknikkojen Seura. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ a b Heporauta ym. (2004), s. 21
  10. ↑ Heporauta ym. (2004), s. 23
  11. ↑ a b Aino Aalto – tiukka funktionalisti Finnish Design Shop FI. Viitattu 23.12.2020.
  12. ↑ a b Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria: 5. Viisisataa pienoiselämäkertaa, s. 181. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-1846-0
  13. ↑ Heporauta ym. (2004), s. 148
  14. ↑ Ilmi Haapio: Architecta 1942–1952. Architecta.
  15. ↑ Heporauta ym. (2004), s. 38
  16. ↑ Heporauta ym. (2004), s. 60–66
  17. ↑ Heporauta ym. (2004), s. 67–109

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aalto, Aino hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aino_Aalto&oldid=22489158”