Mietoinen
| Mietoinen Mietois |
|
|---|---|
| Entinen kunta – nykyiset kunnat: Mynämäki |
|
 |
 |
|
sijainti |
|
| Sijainti | |
| Lääni | Länsi-Suomen lääni |
| Maakunta | Varsinais-Suomen maakunta |
| Seutukunta | Vakka-Suomen seutukunta |
| Kuntanumero | 490 |
| Hallinnollinen keskus | Mietoisten kirkonkylä |
| Perustettu | 1865 |
| – emäpitäjä | Mynämäki |
| Liitetty | 2007 |
| – liitoskunnat |
Mynämäki Mietoinen |
| – syntynyt kunta | Mynämäki |
| Pinta-ala |
73,55 km² [1] (2006) |
| – maa | 59,50 km² |
| – sisävesi | 0,32 km² |
| – meri | 13,73 km² |
| Väkiluku |
1 691 [2] (31.12.2006) |
| – väestötiheys | 28,52 as./km² |
Mietoinen (ruots. Mietois) on Varsinais-Suomessa sijaitseva entinen Suomen kunta. Mietoinen ja Mynämäki yhdistyivät 1. tammikuuta 2007, jolloin uuden kunnan nimeksi tuli Mynämäki ja vaakunaksi Mietoisten vaakuna. Vuoden 2022 lopussa Mietoisten taajaman väkiluku oli 550.[3]
"Miellyttävä asua ja elää" oli kunnan slogan.[4]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kivi- ja rautakausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mietoisten alue on noussut muiden Varsinais-Suomen rannikkopitäjien tavoin meren pinnan yläpuolelle maankohoamisen seurauksena hyvin myöhään. Kivikaudella koko tulevan pitäjän alue oli merenpohjaa ja vielä rautakauden loppupuolella – noin vuonna 400 jaa. – se oli saaristoa. Siten varhaisin asutus on voinut syntyä vasta tuolloin. Varhaisimmat muinaisjäännökset ovat Valaskallion Myllymäen rautakautinen rauniokalmisto, jonka esineistö on ajoitettu 800-luvulle, sekä Sydänperän ja Ravean kylien kalmistot. Kaulakossa sijaitsee puolestaan rautakautinen asuinpaikka ja kuppikivi.[5]
Varhaiskeskiaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaiskeskiajalla asutus levisi maankohoamisen edetessä Mynäjoen laaksoa pitkin Mietoisiin Mynämäen suunnasta. Ensimmäinen historiallinen maininta Mietoisista on vuodelta 1295, jolloin Saari lahjoitettiin Turun tuomiokirkolle. Aikakauden harvoista säilyneistä asiakirjoista löytyy jo 1300-luvulta mainintoja myös alueella sijainneista Raukkaan, Mietoisten, Tavastilan, Uhlun ja Pyhän kylistä sekä Hietamäen kappelista. Tuolloin Mietoinen oli hallinnollisesti osa Mynämäen pitäjää. Seudun asutushistoriaa tutkineen Virpi Vuojärvi-Torhamon mukaan arkistolähteiden perusteella kaikki Mietoisten kylät on kuitenkin perustettu viimeistään 1300-luvun aikana.[6] Samalla vuosisadalla Mietoisten Tavastilassa syntyi myös Suomen keskiajan huomattavin katolinen piispa Maunu II Tavast vuonna 1357. Nykyään hänen syntymäkotinsa paikalla sijaitsee Mietoisten kotiseutumuseo.
Uusi aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mietoisista muodostettiin Mynämäen kappeliseurakunta vuonna 1641. Vuonna 1643 valmistui Lehtisen kartanon isännän, Henrik Klaunpoika Flemingin rakennuttama Mietoisten harmaakivikirkko Mynäjoen rannalle. Innokas suomalaisuuden puolestapuhuja, piispa Daniel Juslenius syntyi Raukkaan pappilassa 1676. Mietoinen erosi emäpitäjästään Mynämäestä omaksi kirkkoherrakunnakseen vuonna 1865. Mietoisten kunta aloitti toimintansa samana vuonna.
Kunnan liikenteellinen kehitys alkoi höyrylaivaliikenteellä Laajoen alajuoksulta jo 1800-luvun lopulla. Monet laivareitit kulkivat rannikkoa pitkin ja liikennöineet höyrylaivat tekivät matkoillaan useita pysähdyksiä. Mynämäenlahden Höyrylaivayhtiö oli puolestaan toiminnassa 1910-luvulla, jolloin se anoi jopa Laajoen suun perkausta toiminnan edesauttamiseksi. 1900-luvun alussa muut kulkuneuvot kuitenkin syrjäyttivät höyrylaivat ja kunnan liikenneyhteydet paranivat huomattavasti, kun Uudenkaupungin rata Turusta Uuteenkaupunkiin valmistui vuonna 1924. Samalla valmistuivat radan varteen myös Hietamäen asema ja Unikankareen seisake. Lauttanpään höyrylaivalaiturikin myytiin huutokaupalla ja purettiin radan valmistuttua.[7][8] Säännöllinen linja-autoliikenne linjalla Vehmaa–Mietoinen–Mynämäki–Turku aloitettiin puolestaan jo vuonna 1929.[7] Keskustan eteläpuolitse kulkeva Kustavintie Turusta Kustaviin valmistui puolestaan 1960-luvulla.
Kunta ehti toimia itsenäisenä 142 vuotta, kunnes se liitettiin takaisin Mynämäkeen vuonna 2007. Päätökset yhdistymisestä tehtiin kuntien kunnanvaltuustoissa äänestämällä. Mynämäki oli yksimielisesti yhdistymisen kannalla, Mietoisissa äänet jakaantuivat 13–3 yhden äänestäessä tyhjää.
Nähtävyydet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mietoisten alueella sijaitsee muutamia pienimuotoisia nähtävyyksiä. Kenties huomattavin niistä on edellä mainittu Mietoisten kirkko. Keskustaajamassa sijaitsee myös Maunu II Tavastin kotitilalle perustettu Tavastilan kotiseutumuseo.[9] Eräs huomattavimmista rakennuksista on myös Koneen säätiön hallussa oleva Saaren kartano. Mietoistenlahden Natura-alue Laajoen suistossa puolestaan on yksi Varsinais-Suomen huomattavimmista luonnonnähtävyyksistä. Lahden länsirannalla Pyhärannassa sijaitsee Saarnakivi, jonka juurella piispa Henrik perimätiedon mukaan saarnasi.
Kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Murre
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mietoisten alueella puhutun kielen perustana on pohjoinen Lounais-Suomen murre. Mietoisten murre kuuluu Lounais-Suomen pohjoisryhmän Maskun alaryhmään. Mynämäellä, Karjalassa, Mietoisissa ja Askaisissa puhuttu murre muodostaa oman Mynämäen seudun alaryhmänsä Maskun alaryhmässä.[10]
Ruokakulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mietoisten pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla ternimaidosta tehty uunijuusto sekä uunikala.[11]
Tunnettuja paikkakuntalaisia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Adolf Aminoff, kreivi, jalkaväenkenraali
- Adolf Kasimir Aminoff, eversti, vapaaherra
- Fredrik Aminoff, vapaaherra, juristi, valtiopäivämies
- Gustaf Aminoff, vapaaherra, historioitsija
- Johan Fredrik Gustav Aminoff, kuvernööri, kenraalimajuri
- Ivan Alexander Aminoff, vapaaherra, merikapteeni, maanviljelijä
- Viktor Zebor Bremer, vuorineuvos
- Augustin Ehrensvärd, kreivi, sotamarsalkka
- Daniel Juslenius, piispa, kirjailija
- Eino Kivivuori, vuorineuvos
- Elina Kontu, professori
- Herman Oskar Procopé, kenraaliluutnantti
- Victor Napoleon Procopé, senaattori, ministerivaltiosihteeri
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kauko-Vainio Sinikka: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Turun maakuntamuseo ja Varsinais-Suomen liitto, 1993. ISBN 951-9125-96-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen pinta-ala kunnittain (pdf) 1. 1. 2006. Maanmittauslaitos. Viitattu 3.3.2008.
- ↑ Väkiluku kunnittain ja suuruusjärjestyksessä 31.12.2006 (PDF) Tilastokeskus. Viitattu 15.3.2019.
- ↑ Taajamat väkiluvun ja väestötiheyden mukaan, 2022 pxdata.stat.fi. 31.12.2022. Tilastokeskus. Viitattu 2.8.2024.
- ↑ Mietoinen web.archive.org. 14.6.2006. Viitattu 15.8.2022.
- ↑ Kauko-Vainio, s. 9–10
- ↑ Kauko-Vainio, s. 11–12
- ↑ a b Anu Lahtinen: Mietoinen ja muu maailma: Paikallishistorian kurssi 9.2.-23.3.1999, luentotiivistelmät. users.utu.fi. 1999. Viitattu 10.1.2008.
- ↑ Uudenkaupungin museotoimi: Uudenkaupungin junaliikenteen historiaa uusikaupunki.fi. 9.11.2006. Viitattu 9.11.2007.
- ↑ Museot ja Teatterit 27.03.2007. Mynämäen kunta. Viitattu 18.10.2007.
- ↑ Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 194. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9
- ↑ Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 26. Helsinki: Patakolmonen Ky.
- Aarlahti
- Antikkala
- Haijainen
- Harainen
- Heikkilä
- Hietamäki
- Hiippavuori
- Hiivola
- Hirmuinen
- Hämäläinen
- Kaivattula
- Kaskinen
- Katavainen
- Kaukurla
- Kaulakko
- Kauvainen
- Kivivuori
- Koivisto
- Kumiruona
- Kuneinen
- Kurina
- Kuuskorpi
- Laukola
- Lehtinen
- Leinakkala
- Mannuinen
- Mietoinen
- Nummi
- Orkovakkinen
- Palokylä
- Pursila
- Pyhä
- Pyhäranta
- Rantavakkinen
- Raukkaa
- Rauvola
- Ravea
- Runoinen
- Ruonkallio
- Saari
- Soukko
- Sukoinen
- Sydänperä
- Tavastila
- Telkinmäki
- Tervoinen
- Tiirola
- Tuokila
- Uhlu
- Valaskallio
- Vähäkylä