Alkifron
Alkifron | |
---|---|
Ἀλκίφρων | |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 100/200-luku |
Ammatti | kirjailija, sofisti |
Kirjailija | |
Tuotannon kieli | muinaiskreikka (klassinen) |
Aikakausi | antiikki |
Pääteokset | kirjeet |
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Alkifron (m.kreik. Ἀλκίφρων, Alkifrōn, lat. Alciphron; 100–200-luku) oli antiikin kreikkalainen sofisti ja epistolografi eli kirjemuotoisten teosten kirjoittaja.[1][2]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkifronin elämästä tai ajoituksesta ei ole minkäänlaista suoraa tietoa. Aiemmin tutkijat ovat ajoittaneet hänet ilman mitään erityistä syytä 400-luvulle eaa. Stephan Bergler puolestaan ajoitti hänet Lukianoksen ja Aristainetoksen väliseen aikaan eli noin vuosiin 170–350. Joskus taas on esitetty ajoituksia, joiden perusteella hän olisi elänyt jo ennen Lukianosta. Ainoa seikka, joka vaikuttaa antavan jonkinlaisen vihjeen hänen ajoituksestaan, on se, että Aristainetoksen kirjeiden joukossa on kaksi kirjettä Lukianoksen ja Alkifronin kirjeenvaihdosta. Näin Alkifron vaikuttaisi olleen Lukianoksen aikalainen.[2]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkifronilta on säilynyt noin 120[1] kuvitteellista kirjettä, jotka on jaettu kolmeen kirjaan. Kirjeiden tavoitteena on kuvata erilaisia ihmistyyppejä esittämällä heidät kuvaamassa omia ajatuksiaan ja mielipiteitään heille tutuista aiheista. Ihmistyyppeihin lukeutuu muun muassa kalastajia, maalaisia, parasiitteja ja hetairoita. Kaikki nämä ilmaisevat ajatuksiaan mitä eleganteimmalla kielellä, silloinkin kun ovat alaluokkaisia. Näin henkilöt nostetaan kielellisesti ylempään rekisteriin. Kirjeiden kieli on kaunista ja puhdasta attikalaista kreikkaa.[2]
Kirjeiden näyttämönä toimii muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta Ateena tai sen lähiseutu. Aika, sikäli kun se on pääteltävissä, on hellenististä kautta Aleksanteri Suuren ajan jälkeen. Henkilötyypit perustuivat paljolti attikalaiseen uuteen komediaan. Samalla ne antavat hyvän kuvan aikansa ihmisten tavallisesta yksityiselämästä.[1][2]
On sanottu, että Alkifron olisi jäljitellut Lukianosta; mutta lukuun ottamatta tyyliä ja joissakin tapauksissa aihetta, näiden kahden kirjailijan teoksissa ei ole kovin paljon yhtäläisyyttä, sillä he käsittelevät aiheitaan täysin erilaisessa hengessä. Yhtäläisyytenä on lähinnä se, että kummatkin saivat aineistonsa samoista lähteistä, ja kumpikin pyrki käyttämään täydellistä attikalaista kreikkaa. Berglerin mukaan Alkifronin voidaan nähdä olevan samassa suhteessa Menandrokseen kuin Lukianoksen Aristofaneehen.[2]
Alkifronin kirjeiden ensimmäinen painettu laitos (editio princeps) oli Aldus Manutiuksen painama kokoelma kreikkalaisten epistolografien kirjoituksia (Venetsia, 1499). Tämä laitos käsitti kuitenkin vain kirjeet, jotka myöhemmissä laitoksissa muodostivat kaksi ensimmäistä kirjaa. Bergler lisäsi omaan laitokseensa (Leipzig, 1715) 72 kirjettä Wienin ja Vatikaanin käsikirjoituksista, ja ne muodostivat kolmannen kirjan; lisäksi laitos piti sisällään selityksiä ja latinankielisen käännöksen. J. A. Wagner (Leipzig, 1798, 2 osaa) lisäsi kaksi uutta kirjettä ja katkelmia viidestä muusta. Nämäkään eivät sisältäneet vielä kaikkia säilyneitä kirjeitä.[2]