Alpo Sailo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alpo Sailo
Alpo Sailo passikuvassa 1920-luvulla.
Alpo Sailo passikuvassa 1920-luvulla.
Henkilötiedot
Syntynyt14. marraskuuta 1877
Hämeenlinna
Kuollut6. lokakuuta 1955 (77 vuotta)
Helsinki

Alpo Sailo (vuoteen 1902 Albin Leopold Enlund; 14. marraskuuta 1877 Hämeenlinna – 6. lokakuuta 1955 Helsinki) oli suomalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari.[1] Hänen työnsä edustavat hengeltään pääasiassa kansallisromanttista idealismia ja ovat tyylillisesti realistisia.[2] Useat hänen töistään esittävät runonlaulajia ja kulttuurihenkilöitä.[2]

Elämänvaiheita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpo Sailo oli kolmilapsisen perheen vanhin lapsi. Nuorimmainen kuoli varhain ja jäljelle jäi vain Albin (Alpo) sekä Ilma. Vanhemmat maanmittausinsinööri Henrik Albin Enlund sekä Krista Muhr olivat kumpikin kotoisin Raumalta.

Isä innosti lapsia piirtämään mutta kuoli jo ennen lasten kouluikää ja tämän vuoksi äiti muutti lasten kanssa Hämeenlinnasta Turkuun.

Sailo työskenteli aluksi koristeveistäjänä Bomanin huonekalutehtaassa ja aloitteli samalla taideopintojaan. Aluksi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa (nyk. Kuvataideakatemia) vuosina 1895–1897 opettajinaan Elias Muukka sekä Victor Westerholm. Tämän jälkeen Taideteollisuuskoulussa Helsingissä vuosina 1898–1899. Akseli Gallen-Kallelan oppilaana sekä apulaisena hänen ateljeessaan Ruovedellä[2] vuosina 1900–1901 ja tämän jälkeen vielä Firenzessä vuonna 1901 sekä Budapestissä vuosina 1902–1903.

Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa Alpon kanssa samalla luokalla olivat muun muassa Yrjö Liipola, Carl Bengts ja John Engelberg, joka sittemmin avioitui Alpon sisaren Ilma Sailon kanssa. Sailon huonetoveriksi tuli taiteilija Aarno Karimo, joka sittemmin oli erittäin tiiviisti mukana Sailon elämänvaiheissa. Karimon taidesuuntaus sekä ajatusmaailma oli Sailon tavoin erittäin kansallismielistä. Kumpaakin kiehtoi Kalevala, ja he vaikuttivat aktiivisesti kansallismielisissä piireissä. Kummatkin olivat myös mukana perustamassa Voimaliittoa.

Sailo työstää Larin Parasken patsasta 1930-luvulla.

Akseli Gallen-Kallela kiinnitti huomionsa Sailon keskeneräiseen patsaaseen vieraillessaan Taideteollisuuskeskuskoulussa (nyk. Ateneum). Gallen-Kallela pyysikin Sailoa ottamaan häneen yhteyttä. Näin Sailosta tuli Gallelan oppilas ja apulainen. Myöhemmin taiteilijoiden välille kehittyi vahva ystävyyssuhde, joka kesti läpi elämän. Sailo oli auttamassa Gallen-Kallelaa Suomen Paviljongin valmisteluissa Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyä varten.

Sailo oli myös yksi vuonna 1910 perustetun Suomen Kuvanveistäjäliiton perustajajäsenistä.[3]

Sailo oli aktiivinen suomalaisuusaatteen kannattaja, ja hänet tunnetaankin ennen kaikkea hänen runolaulajista tekemistään patsaista. Näitä olivat muun muassa Sortavalan Runonlaulajan patsas (1935) ja Larin Parasken patsas Hesperian puistossa Helsingissä (1949). Hänen suurimpia teoksiaan on muun muassa vuonna 1921 paljastettu M. A. Castrénin muistopatsas Kansallismuseon edustalla Helsingissä.[2]

Sailo tunnettiin myös muotokuvamaalarina.[4] Hän oli Gallen-Kallelan kanssa vankkoja kansallisromantiikan vaalijoita ja olivatkin Kalevalaseuran perustajajäseniä. Sailon suurin unelma oli Kalevalatalon[2] toteutuminen. Kalevalatalo oli Kalevalaseuran toinen päätavoitteista kuvitetun Kalevalan ohella. Suunnitelmia talosta teki Carl Bengts sekä Eliel Saarinen. Vuonna 1934 Sailo valmisti Porissa sijaitsevaan Juseliuksen mausoleumiin uudet pronssiset ulko-ovet Gallen-Kallelan 1917 tekemien suunnitelmien mukaan.[5]

Perhesuhteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpo Sailo avioitui vuonna 1906 laulajatar Helga Eleonora Lindströmin kanssa. Tästä avioliitosta syntyi neljä lasta, jotka ikäjärjestyksessä ovat Hilkka-Liisa, Monna-Liisa Elonora, Merike Christina ja Carl Jyrki. Tämä avioliitto loppui samana vuonna (1938) kuin toinen alkoi. Toisen avioliiton Alpo Sailo solmi oppilaansa viipurilaisen taiteilija Nina Sailon kanssa. Heille syntyi tästä avioliitosta neljä lasta, jotka ikäjärjestyksessä ovat Nina Anni, Pertti Alpo, Seppo Ilari Alpo ja Arpad Alpo. Myös aviopuolison Nina Sailon taide keskittyi paljon Kalevalan sekä kansallisromantiikan ympärille. Syy opettajan ja oppilaan lähentymiseen voi olla vuonna 1937 kesällä Karjalaan kahdestaan tehty useita kuukausia kestänyt matka, jonka aikana he tapasivat ja piirsivät vielä elossa olevia runolaulajia.

Suomalaisuusaate

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpo Sailo oli vahva itsenäisyyden kannattaja ja ajoi monien muiden aikalaistaiteilijoiden tavoin Suomen itsenäistymistä. Tämä näkyy myös hänen taiteessaan ja tekemisissään, jotka pohjautuvat pitkälti Suomen identiteetin ympärille. Nimensä hän vaihtoi Albin Enlundista Alpo Sailoksi vuonna 1901 osana halua olla täydellisesti suomalainen. Keisarin poistaessa Suomelta autonomian (1899) ja komentaessa suomalaiset miehet Venäjän armeijaan, Alpo Sailo kiersi pitkin Suomea organisoimassa kutsuntalakkoja, muun muassa estämällä kutsuntojen valmisteluja ja kehottamassa pappeja olemaan lukematta kutsuntakäskyjä kirkossa. Tilanteen kuumetessa 1901 Sailo päätti lähteä maasta ulkomaille taidetta opiskelemaan, jolloin hän päätyi aluksi Italiaan Firenzeen ja tämän jälkeen siirtyi opiskelemaan Unkariin Budapestiin vuosina 1902–1903. Suomeen Sailo palasi vuoden 1903 aikana tilanteen hieman rauhoituttua.

Sortokausien aikana Sailo oli mukana ns. aktivistiliikkeessä. Suurlakon aikana vuonna 1905 Sailo oli luomassa vapaaehtoista suojeluskaartia Helsingin alueelle. Ystäviensä kanssa he tukivat myös Venäjän vallankumouksellisia, jotka halusivat muiden uudistusten ohella palauttaa Suomeen autonomian. Muun muassa Maksim Gorkista tuli heidän ystävänsä, ja Gorkin paetessa Venäjältä Berliiniin vuonna 1906 hän kulki Suomen läpi henkivartijoinaan muun muassa Gallen-Kallela, Sailo ja taiteilija Aarno Karimo.lähde? Hän sekaantui myös latvialaisten bolševikkien helmikuussa 1906 tekemään Venäjän valtionpankin Helsingin konttorin ryöstöön yhdessä usean muun suomalaisten aktivistin, kuten K. G. K. Nymanin ja Walter Sjöbergin kanssa.[6]

Suomen sisällissotaan vuonna 1918 Sailo osallistui valkoisten riveissä. Hän osallistui useisiin taisteluihin, viimeisimpänä Helsingin valtaukseen huhtikuussa. Alpo Sailo oli kuitenkin ennen kaikkea humanisti, ja hän järkyttyi veriteoista aina, olivatpa ne punaisten tai valkoisten tekemiä. Hän myös pelasti punaisia vankeja teloituskomppanian edestä. Myöhemmin sodan loputtua nämä samat vangit tulivat kiitokseksi henkiensä pelastamisesta veistämään taiteilijan Kauniaisissa sijainneen kodin eteen kookkaat portit kivestä. lähde?

Helsingin ateljee

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilija perusti oman ateljeen Helsinkiin Antinkadulle (nyk. Lönnrotinkatu 4). Tästä ateljeesta, tai ystävien nimeämänä ”Sailon Salongista”, muodostuikin tukikohta useille kulttuurielämän vaikuttajille sekä Sailolle itselleen. Täällä hän tapasi toisen vaimonsa Nina Sailon, opetti oppilaitaan ja valmisti teoksiaan. Ateljee toimi myös Sailon sekä Gallen-Kallelan yhteisateljeena jonkin aikaa. Ateljeessa usein nähtyjä vieraita olivat muun muassa Toivo Kuula, Eliel Saarinen, Jussi Mäntynen, Toivo Wuorenrinne, Eino Leino, E. N. Setälä, Kyösti Vilkuna, Robert Kajanus ja Matti Äyräpää.

Alpo Sailo kuoli 6. lokakuuta 1955 ollessaan kotimatkalla ateljeestaan Nina Sailon kanssa. Hänen tiedetään sanoneen ”mihin minä jään, siitä jatkaa vaimoni”, ja tämä pitikin paikkansa. Nina Sailo teki paljon aiheeseen liittyviä julkisia patsaita ja sekä mitaleja. Hän viimeisteli miehensä keskeneräisiä töitä ja jatkoi siitä mihin Alpo Sailo jäi.

Kuvia julkisista teoksista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • M. A. Castrén, 1921, Helsinki.
    M. A. Castrén, 1921, Helsinki.
  • Akseli Gallen-Kallela, yhdessä Nina Sailon kanssa, 1960 (1927), Sastamala.
    Akseli Gallen-Kallela, yhdessä Nina Sailon kanssa, 1960 (1927), Sastamala.
  • Runonlaulajan patsas, 1935, Sortavala.
    Runonlaulajan patsas, 1935, Sortavala.
  • Larin Paraske, 1949, Helsinki.
    Larin Paraske, 1949, Helsinki.
  • Gabriel Linsénin rintakuva, Nina Sailon tekemä suurennos vuoden 1912 veistoksesta, 1959, Porvoo.
    Gabriel Linsénin rintakuva, Nina Sailon tekemä suurennos vuoden 1912 veistoksesta, 1959, Porvoo.
  • Runonlaulaja Miihkali Arhippainen, 1973, Joensuu, jälkivalos.
    Runonlaulaja Miihkali Arhippainen, 1973, Joensuu, jälkivalos.
  • Eino Leinon patsas, yhdessä Nina Sailon kanssa, 1980, Kajaani.
    Eino Leinon patsas, yhdessä Nina Sailon kanssa, 1980, Kajaani.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Otavan Iso Fokus: Kertovasti kuvitettu 8-osainen tietosanakirja, osa 6, s. 3639. Otava 1974. ISBN 951-1-01236-3
  • Kalleinen, Kristiina: Kansallisen Tieteen ja Taiteen Puolesta: Kalevalaseura 1911-2011. ISBN 978-952-222-256-5
  • Kivelä, Marjut: Sydämessä Kalevalainen Kansa: Alpo ja Nina Sailo runolaulajien ikuistajina. ISBN 951-717-344-X
  • Mamia, Hanna: Kuvanveisto ajassa ja tilassa. ISBN 978-952-222-178-0

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lindgren, Liisa: ”Sailo, Alpo (1877–1955)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 558–559. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ a b c d e Otavan Iso Fokus, s. 3639.
  3. ↑ Mamia, Hanna: Kuvanveisto ajassa ja tilassa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010. ISBN 978-952-222-178-0
  4. ↑ http://www.hameenlinna.fi/taidemuseo/index.php?id=6271
  5. ↑ Okkonen, Onni: Juséliuksen mausoleumi, Sigrid Juséliuksen säätiö, 1975.
  6. ↑ Topoliansky, Viktor: Фартовое дело 2009. Žurnalnyj zal. Viitattu 5.1.2018. (venäjäksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Alpo_Sailo&oldid=22710599”