Amiodaroni
| |
| |
Amiodaroni
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| (2-butyyli-1-bentsofuran-3-yyli)-[4-[2-(dietyyliamino)etoksi]-3,5-dijodifenyyli]metanoni | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | C01 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C25H29NI2O3 |
| Moolimassa | 645,292 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | noin 50 %[1] |
| Proteiinisitoutuminen | > 96 %[2] |
| Metabolia | hepaattinen |
| Puoliintumisaika | 14–107 vuorokautta (pitkäaikaiskäytössä)[3] |
| Ekskreetio | ? |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | intravenoosi, oraalinen |
Amiodaroni (C25H29I2NO3) on bentsofuraanijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä useiden rytmihäiriöiden akuuttiin ja pitkäaikaiseen hoitamiseen. Amiodaroni kuuluu WHO:n laatimaan tärkeimpien lääkeaineiden luetteloon.[4]
Ominaisuudet ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Amiodaronin vaikutukset riippuvat sen antotavasta, joka voi olla suoneen annettava ruiske tai suun kautta otettava tabletti. Yhdiste estää erityisesti kaliumionikanavia, mutta salpaa myös natrium- ja kalsiumionikanavia. Ionikanavien salpautumisen seurauksena sydämen repolarisaatio hidastuu, mikä pienentää värähtelytaajuutta. Ionikanavien toiminnan salpaamisen lisäksi amiodaroni estää myös sydämen adrenergisten reseptorien toimintaa. Tämä vaikutus ilmenee ionikanavien salpautumista nopeammin ja amiodaronin käyttö akuuttien rytmihäiriöiden hoidossa perustuu tähän ja tällöin se annetaan ruiskeena laskimoon. Tablettina lääkeaine imeytyy hitaasti ja sen vaikutukset ilmenevät hitaammin. Ionikanavien salpautumisesta seuraa myös PQ-ajan ja QT-ajan pidentymistä. Amiodaronia voidaan käyttää eteisperäisten (eteisvärinä ja eteislepatus) lisäksi myös sydänkammion rytmihäiriöiden hoitoon.[1][3][5][6][7][8]
Haittavaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Amiodaronilla on useita haittavaikutuksia. Niitä ovat muun muassa proarrytminen eli rytmihäiriöitä aiheuttava vaikutus, ummetus, vapina, iho-oireet ja valonarkuus ja samentumien muodostuminen sarveiskalvolle. Vakavia haittavaikutuksia ovat maksa- ja kilpirauhastoksisuus sekä keuhkotulehdus sekä keuhkon rakenteellisest muutokset, jopa keuhkofibroosi. Pahimmillaan nämä haittavaikutukset voivat olla jopa hengenvaarallisia.[1][3][5][8]
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Amiodaronin synteesin ensimmäisessä vaiheessa bentsofuraani reagoi butaanihappoanhydridin kanssa Friedel–Crafts-asylointireaktiolla. Muodostuva ketoni pelkistetään alkyyliryhmäksi Wolff–Kishner-pelkistyksellä. Muodostuva välituote reagoi p-metoksibentsoyylikloridin kanssa ja seuraava vaihe on metyylieetteriryhmän poistaminen kuumentamalla pyridiinin kanssa. Aromaattinen ryhmä jodataan jodilla ja viimeinen vaihe amiodaronin synteesissä on reaktio 2-dietyyliaminoetyylikloridin kanssa.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c M. J. Pekka Raatikainen & Heikki V. Huikuri: Amiodaroni rytmihäiriöiden hoidossa. Duodecim, 1998, 114. vsk, nro 19, s. 1923. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.7.2019.
- ↑ Amiodarone DrugBank. Viitattu 1.7.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c Joel A. Kaplan, David L. Reich, Steven N. Konstadt: Kaplan's Cardiac Anesthesia, s. 281–282. Elsevier, 2011. ISBN 978-1-4377-1617-7 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 1.7.2019). (englanniksi)
- ↑ WHO Model List of Essential Medicines 2017. WHO. Viitattu 1.7.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Roger Walker: Clinical Pharmacy and Therapeutics, s. 370–371. Elsevier, 2012. ISBN 978-0-7020-4293-5 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 1.7.2019). (englanniksi)
- ↑ Gajanan S. Joshi & James C. Burnett: Cardiovascular Agents, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003.
- ↑ Gerda von Philipsborn, Anton Oberdorf, Fritz Binnig & Albrecht Franke: Antiarrhythmic Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000.
- ↑ a b Ilari Paakkari & Lauri Toivonen: 32. Rytmihäiriölääkkeet Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 1.7.2019.
- ↑ Ṛuben Vardanyan, Victor J. Hruby: Synthesis of essential drugs, s. 252. Elsevier, 2006. ISBN 978-0-444-52166-8 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 1.7.2019). (englanniksi)