Daughters of Bilitis
| Daughters of Bilitis | |
|---|---|
 The Ladder -lehden kansi lokakuulta 1957. |
|
| Perustettu | 1955 |
| Lakkautettu | 1995 |
| Tyyppi | etujärjestö |
| Toimiala | lesbojen oikeudet |
| Päämaja | San Francisco, Kalifornia |
| Toiminta-alue | Yhdysvallat, Australia |
| Jäsenet | Del Martin ja Phyllis Lyon |
| Tukijamäärä | joitakin tuhansia |
| Viralliset kielet | englanti |
| Jäsenlehti | The Ladder (1956–1972) |
Daughters of Bilitis (DOB) oli Yhdysvaltojen ensimmäinen kansallisella tasolla toiminut lesbojen etujärjestö, ja ensimmäisiä lesbojärjestöjä missään päin maailmaa. Se perustettiin San Franciscossa vuonna 1955. DOB perustettiin salaiseksi[1] kerhoksi, jonka puitteissa lesbot voisivat tavata pelkäämättä syrjintää. Sen toiminta kehittyi kuitenkin nopeasti yhteiskunnallisen aktivismin suuntaan, ja 1960-luvulta alkaen myös radikaalifeminismi ja separatistinen feminismi vaikuttivat aiempaa voimakkaammin sen ideologiaan. Yhdysvaltojen lisäksi järjestöllä oli pienimuotoista toimintaa Australiassa.
DOB tunnetaan erityisesti julkaisemastaan The Ladder -lehdestä, joka oli Yhdysvaltojen historian toinen lesbokulttuuriin keskittynyt lehti Vice Versan jälkeen, ja ensimmäinen, joka ilmestyi useiden vuosikymmenien ajan. Järjestön toiminta lakkasi taloudellisten vaikeuksien, sisäisten riitojen ja ulkoisen paineen vaikutuksesta 1970-luvun mittaan. Viimeinen yksittäinen DOB:n nimeä käyttänyt osasto lopetti toimintansa Bostonissa vuonna 1995. Ongelmista huolimatta Daughters of Bilitisin vaikutus lesbojen oikeuksien tunnustamiseen oli huomattava. Sen toiminnan menestyksen todennäköisyys oli huono, kun sitä valvoivat paikallisen poliisin lisäksi myös Yhdysvaltain liittovaltion poliisi (FBI) ja Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu (CIA)[2].
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perustaminen ja ensimmäiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]»Emme juurikaan miettineet avioitumista. Paljon enemmän meitä kiinnosti varmistaa, että homot ja lesbot voisivat käydä töissä saamatta potkuja vain siksi, että he olivat homoja ja lesboja. Ja sama tietysti päti myös asumiseen ja melkeinpä kaikkeen muuhunkin.»
(Phyllis Lyon avioitumisensa yhteydessä vuonna 2004.[3])
Daughters of Bilitis perustettiin syyskuussa 1955. Alkuperäisenä tavoitteena oli järjestää tilaisuuksia, joissa lesbot voisivat tavata ilman pelkoa syrjinnästä. Ensimmäiset kokoontumiset olivat jäsenten olohuoneissa järjestettyjä keskustelutilaisuuksia. Järjestön nimi poimittiin Pierre Louÿsin lesbolaisuutta käsitelleestä runokokoelmasta Bilitisin laulut, jonka fiktiivinen päähenkilö Bilitis kuvaillaan Sapfon rakastajattareksi. Nimivalinnan (”Bilitisin tyttäret”) taustalla oli halu välttää kiusallista huomiota – asiaa entuudestaan tunteville nimi paljasti, että kyseessä oli homojärjestö, mutta amerikkalaisten enemmistö ei viittausta ymmärtänyt.[4] Jos ulkopuoliset kyselivät järjestön toiminnasta, jäsenet voivat väittää, että kyseessä oli kreikkalaiseen runouteen keskittyvä kerho.[5]
Toiminta oli alkuun salaista, ja perustettaessa kerhossa oli vain kahdeksan jäsentä. Heistä tunnetuimmat olivat Del Martin ja Phyllis Lyon, joista tuli myöhemmin näkyviä lesbojen oikeuksien ajajia. Yhdistys ajautui nopeasti sisäisiin riitoihin, jotka koskivat järjestön päämääriä ja jäsenyyden ehtoja: osa jäsenistä halusi Daughters of Bilitisin keskittyvän puhtaasti sosiaaliseen toimintaan, kun taas toiset halusivat kehittää siitä etujärjestön. Ainakin osasyynä erimielisyyksiin oli julkisen toiminnan aiheuttama yleinen paheksunta ja vastustus. Osa perustajajäsenistä jätti DOB:n, minkä jälkeen järjestö keskittyi selkeämmin lesbojen oikeuksien ajamiseen.[6] Järjestön vastustamia käytäntöjä olivat esimerkiksi homoseksuaalien kohtaama työsyrjintä, mielivaltaiset pidätykset, väkivaltainen häirintä, julkinen nöyryyttäminen sekä homoseksuaalisuuden rinnastaminen sairauteen.[4]
Lokakuusta 1956 lähtien Daughters of Bilitis julkaisi Lyonin salanimellä Ann Ferguson toimittamaa lehteä The Ladder. Tätä ennen Yhdysvalloissa oli ilmestynyt vain yksi lesbolaisuuteen keskittynyt aikakauslehti, 1940-luvulla lyhyen aikaa ilmestynyt Vice Versa. 1950-luvun lopulla DOB:n toiminta levisi San Franciscosta muualle Yhdysvaltoihin.[6] The Ladderin julkaisemisen ohella DOB harjoitti valistustoimintaa ja pyrki vaikuttamaan lääketieteen asiantuntijoihin, jotta nämä tutkisivat muitakin kuin hoitoon muusta syystä hakeutuneita lesboja. 1960-luvun puoliväliin tultaessa järjestö alkoi kannattaa suorempaa toimintaa ja järjesti mielenosoituksia valtion laitoksia ja konservatiivisia pappeja vastaan. Myös The Ladder muuttui rohkeammaksi: vuonna 1964 sen alaotsikoksi lisättiin A Lesbian Review ja se alkoi julkaista kuvia naispareista.[4]
Radikalisoituminen ja hajoaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Daughters of Bilitis oli koko toimintansa ajan riitainen ryhmä, mihin vaikutti ympäristön vihamielinen suhtautuminen.[6] Jopa FBI soluttautui järjestöön.[7] Vaikka Daughters of Bilitis piti lesbojen kansalaisoikeuksia esillä, sen ottamat kannat olivat melko maltillisia.[6] 1960-luvun loppua kohden järjestön kannat lähestyivät radikaalifeminismiä ja The Ladder alkoi homomiesten sijaan hakea liittolaisia naisasialiikkeestä.[4] Tätä näkemystä edustivat erityisesti järjestön puheenjohtaja Rita LaPorte ja The Ladderin päätoimittaja Barbara Grier, jotka kannattivat separatistista feminismiä ja vastustivat yhteistyötä Mattachine Societyn kaltaisten homojärjestöjen kanssa.[4]
Vuonna 1970 LaPorte vei ilman muiden jäsenten lupaa The Ladderin jakelulistat ja painovälineet San Franciscosta kotiinsa Nevadaan, missä hän ja Grier jatkoivat lehden julkaisua kahdestaan. Martin, Lyon ja muut järjestön perinteistä linjaa kannattaneet pitivät tätä varkautena, sillä The Ladder oli järjestön ylivoimaisesti tunnetuin ja arvokkain omaisuus. Grierin mukaan The Ladder oli kuitenkin tuossa vaiheessa jo valmiiksi käytännössä itsenäinen toimija.[4] Hänen tavoitteenaan oli tehdä The Ladderista laajemmin naisille suunnattu aikakauslehti, ja lehti alkoi painottaa lesbojen asian sijaan feminismiä. Grier onnistuikin nostamaan levikin lähes 4 000:n. Samalla paino- ja levityskustannukset kasvoivat kuitenkin niin, ettei niitä enää kyetty kattamaan ottamatta lehteen sen aatteeseen sopimattomia mainoksia. Tämä oli Grierin mukaan Daughters of Bilitisin toiminnan loppumisen pääasiallinen syy.[4] Encyclopædia Britannican mukaan hajoamisen aiheuttivat aatteelliset erimielisyydet sekä LaPorten ja Grierin ”salaisen vallankaappauksen” synnyttämä konflikti. The Ladderin viimeinen numero ilmestyi 1972.[6] Grier perusti tämän jälkeen puolisonsa Donna McBriden ja kahden muun naisen kanssa feministisen Naiad Press -kustantamon, jonka perustamisesta hän ilmoitti The Ladderin postituslistan kautta.[4]
Daughters of Bilitis lakkasi 1970-luvun mittaan olemasta kansallisen tason organisaatio, mutta se antoi yksittäisille osastoille luvan itsenäiseen toimintaan ja nimen käyttöön. Monet yksittäiset osastot jatkoivatkin toimintaansa vielä vuosikymmenen loppuun saakka. Viimeisenä toimintansa lopetti Bostonin osasto vuonna 1995. Vaikeuksista huolimatta Daughters of Bilitis onnistui tavoitteessaan tarjota lesboille turvallinen tapaamisympäristö. Parhaina vuosinaan se kykeni organisoimaan lesboja yhteiskunnalliseen aktivismiin tehokkaammin kuin yksikään aiempi järjestö, millä oli vaikutusta myös julkisessa keskustelussa tapahtuneeseen yleiseen asennemuutokseen.[6][4]
Toiminta Australiassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Daughters of Bilitisillä oli pienimuotoista toimintaa myös Australiassa.[6] Homoseksuaalien oikeuksien liike oli perinteisesti ollut Australiassa heikko, ja ensimmäiset merkittävämmät järjestöt perustettiin vasta vuonna 1969. Ne olivat homouden kieltävien lakien uudistamista ajanut The ACT Homosexual Law Reform Society sekä Daughters of Bilitisin Melbournen-osasto. Australian DOB oli olosuhteiden pakosta kannoissaan hyvin varovainen. Jäsenten tuli olla vähintään 21-vuotiaita ja heidän kelpoisuutensa arvioi eräs kokenut sosiaalityöntekijä; naimisissa olevien tuli lisäksi esittää aviomiehensä kirjallinen lupa. Vuonna 1970 Melbournen DOB vaihtoi nimensä Australian Lesbian Reform Movementiksi erottuakseen radikaalimmasta sisarjärjestöstään, vaikka tutkija Robert Reynoldsin mukaan jälkimmäistäkään ”tuskin voi pitää vallankumousliikkeenä”.[8]
Arkistot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Daughters of Bilitisin San Franciscon -osaston kirjanpito ja muut aineistot ovat tutkijoiden saatavilla GLBT Historical Societyn arkistoissa osana laajempaa Phyllis Lyon and Del Martin Papers -kokoelmaa.[9]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Homofiili (nimitys homoseksuaalien oikeuksia 1940–1970-luvuilla ajaneesta liikkeestä)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ https://www.britannica.com/topic/Daughters-of-Bilitis
- ↑ https://guides.loc.gov/lgbtq-studies/before-stonewall/daughters-of-bilitis
- ↑ Ring, Trudy: Lesbian Icon, Phyllis Lyon, Has Died at 95 (”We hadn’t given it much thought. We were much more interested in making sure that gays and lesbians could have jobs and not get fired from them just because they were gays and lesbians. And the same with housing and the same with almost everything.”) Out. 10.4.2020. Viitattu 5.6.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Gallo, Marcia M.: Different Daughters. OAH Magazine of History, 2006, 20. vsk, nro 2, s. 27–30. Oxford University Press. JSTOR. Viitattu 11.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Lyon, Phyllis: Lesbian Liberation Begins The Gay & Lesbian Review. 1.11.2012. Viitattu 11.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Barnes, Rebecca: Daughters of Bilitis Encyclopaedia Britannica. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Esterberg, Kristin G.: From Accommodation to Liberation: A Social Movement Analysis of Lesbians in the Homophile Movement. Gender and Society, 1994, 8. vsk, nro 3, s. 424–443. Sage Publications. JSTOR. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Reynolds, Robert: From Camp to Queer. Re-making the Australian Homosexual, s. 30. Melbourne: Melbourne University Publishing, 2002. ISBN 978-0-5228-5022-2 Google-kirjat (viitattu 13.4.2020). (englanniksi)
- ↑ Guide to the Phyllis Lyon and Del Martin Papers, 1924–2000 Online Archive of California. Viitattu 13.4.2020. (englanniksi)