Jälkiäänitys

Äänittäjä ja lasin takana sijaitseva äänityskoppi.

Jälkiäänitys eli dubbaus tarkoittaa elokuvissa ja televisiosarjoissa ääniraidan äänittämistä kuvauksen jälkeen. Jälkiäänitystä käytetään usein käännettäessä elokuvan ääniraitaa toiselle kielelle. Mikäli kuvauksessa nauhoitettu ääniraita on heikkolaatuinen, jälkiäänityksellä voidaan myös luoda uusi ääniraita.

Sana dubbaus tulee englannin kielen sanasta dub, joka puolestaan on lyhenne sanasta double ’sijaisnäyttelijä’.

Historia

Äänielokuvan historian alkutaipaleella jälkiäänitys ei ollut teknisistä syistä mahdollista. Mikäli vieraskielinen elokuva haluttiin saada levitykseen, oli koko elokuva tai ainakin osa siitä näyteltävä uudelleen paikallisella kielellä. Monista elokuvista tehtiinkin kaksi erillistä versiota: esimerkiksi vuonna 1933 valmistunut itävaltalainen elokuva Leise flehen meine Lieder toteutettiin vuotta myöhemmin myös englanninkielisenä versiona nimeltä Unfinished Symphony, jota varten myös elokuvan roolitusta muutettiin hieman. Elokuvista saatettiin tehdä erikielisiä versioita myös ensimmäisellä tuotantokerralla, jolloin sama kohtaus näyteltiin jo valmiiksi eri kieliversioina: esimerkiksi vuonna 1932 ilmestynyt saksalaiselokuva F.P.1 antwortet nicht tuotettiin sekä saksan-, ranskan- että englanninkielisenä versiona.

Äänen jälkikäsittely ja synkronointi tuli mahdolliseksi vasta tiettyjen teknisten edistysaskelten myötä, joista tärkeimpiin kuuluu optisen valo- eli filmiäänen käyttöönotto. Valoääni korvasi aiemman levyäänitekniikan, jossa elokuvan äänimaailma oli taltioitu kuvatallenteesta erilliselle äänilevylle, jolloin kuvan ja äänen synkronointi tapahtui vasta esitystilanteessa. Valoäänitekniikassa ääniaallot puolestaan muutetaan valoaalloiksi, jotka voidaan tallentaa ja synkronoida suoraan filmille kuvatallenteen yhteyteen. Koska valoäänitekniikan alkuaikoina dialogi ja taustaäänet taltioitiin filmille yhtenäisenä äänimassana, yksittäisten näyttelijöiden repliikkejä ei edelleenkään ollut mahdollista jälkiäänittää, vaan dubbauksen kohteena oli elokuvan koko ääniraita. Kyseinen ongelma kuitenkin poistui uusien keksintöjen myötä, joiden ansiosta nykyään on mahdollista sisällyttää elokuvaan jo tuotantovaiheessa monta erillistä ääniraitaa.

Tärkein keksintö jälkiäänityksen kannalta oli magneettinauha, jota saksalaisyhtiö BASF kehitteli 1930-luvun puolivälissä. Alun perin se oli magnetisoitua metallilankaa, ja joustavampien johdinmateriaalien kehittelyn myötä käyttöön otettiin nykyaikaiset ääninauhat.

Sekä äänen tallentaminen ääninauhalle että sen toistaminen oli aluksi mahdollista ainoastaan yksikanavaisesti eli niin sanottua monoäänitystä käyttäen. Elokuvan ääninauha sisälsi siten sekä dialogin, taustaäänet että musiikin, kaikki yhdellä ääniraidalla. Näin ollen vieraskielistä elokuvaa dubattaessa piti kaikki äänet nauhoittaa uudelleen. Stereoäänen kehittäminen toi hieman apua tilanteeseen, sillä se johti parempaan tilavaikutelmaan. Ääni oli kuitenkin yhä vain yhdellä kaksikanavaisella nauhalla, ja äänikanavia voitiin käsitellä vain samanaikaisesti.

Kun kehitettiin niin sanottu moniraitaäänitys, oli mahdollista nauhoittaa dialogi, taustaäänet ja musiikki erillään omille raidoilleen ja yhdistää ne lopuksi yhdeksi kokonaisuudeksi. Vieraskielisten elokuvien yhteydessä alkuperäinen dialogiraita voidaan siten helposti korvata kotimaankielisellä dialogilla. Jälkituotannossa dialogiin yhdistetään muut ääniraidat. Muitakin ääniraitoja pystytään toki muokkaamaan kulloisellekin yleisölle sopivaksi, esimerkiksi äänenvoimakkuutta tai diskanttia muuttamalla. On yleisesti tiedossa, että äänellä on selkeä vaikutus katsojan havainnointiin.

Jälkiäänitys työprosessina elokuvatuotannossa

Dialogin jälkiäänitys (ADR)

Dialogin jälkiäänitys (ADR, engl. Additional Dialogue Recording tai Automated Dialogue Replacement) on elokuvien jälkituotannossa käytetty menetelmä.

Dialogin jälkiäänitystä käytetään,

• kun kuvauksissa äänitettyä dialogia parannellaan teknisesti tai sisällöllisesti,
• kun ääntä ei kuvattaessa ole voitu tallentaa,
• kun dialogiin lisätään uusia vuorosanoja tai
• kun elokuvan dialogiraita korvataan toisenkielisellä dialogiraidalla (dubbaus).

Foley

Pääartikkeli: Foley-äänet

Foley-äänet ovat suurimmalta osalta näyttelijöiden tuottamia ääniä^selvennä. Yleisimpiä foleyääniä ovat esimerkiksi askeleet ja vaatteiden kahinat. Nämä äänet tehdään usein jälkikäteen, koska niiden puhtaaseen äänittämiseen tarvitaan herkempiä mikrofoneja kuin dialogiäänitykseen. Äänityksessä äänen tuottaa foleyartisti, joka yleensä opettelee yhdestä otosta koko kohtaukseen hahmon liikkeet ja toistaa ne kuvan päälle. Ääniraitoja tosin tehdään useita, esim. yhdellä raidalla askeleet, toisella vaatteiden äänet. ^lähde?

Jälkiäänitystekniikka

Jälkiäänitys tehdään otto kerrallaan. Ottoja on kahdenlaisia: ns. ’’on-take’’ ja ’’off-take’’. On-take tarkoittaa, että puhuja näkyy kuvassa. Tällöin täytyy huomioida huulisynkronia. Off-take tarkoittaa, että puhuja on kuvan ulkopuolella.

Äänitysten jälkeen dialogia hienosäädetään lähes aina eri tavoin prosessoimalla. Puhetta voidaan esimerkiksi hidastaa tai nopeuttaa tiettyyn rajaan saakka sävelkorkeuden muuttumatta, jolloin huulisynkroniasta saadaan mahdollisimman tarkka.

Jälkiäänitysstudiossa ovat yleensä mukana:

• näyttelijä/ääninäyttelijä,
• ohjaaja, joka valitsee näyttelijät ja ohjaa,
• dialogileikkaaja, joka huolehtii huulisynkroniasta,
• äänittäjä, joka valvoo äänentasoa ja -laatua, sekä
• mahdollisesti myös vastaava tuottaja, joka huolehtii aikatauluista.

Dialogi tallennetaan äänenlaadultaan mahdollisimman neutraalina ja kaiuttomana, jotta sitä voitaisiin käyttää eri kohtauksissa. Kaiku ja tilavaikutelma lisätään jälkeenpäin. Ääninäyttelijä työskentelee kaiuttomassa ADR-kopissa, jonka rakenne imee itseensä hajaäänet.

Myös niin sanottu live-ääni nauhoitetaan elokuvia kuvattaessa vielä nykyäänkin mukaan. Se ei kuitenkaan ole tarkoitettu esitykseen, vaan apuvälineeksi jälkituotantoon, ohjaajalle, leikkaajalle, äänittäjille sekä näyttelijöille. Etenkin ulkokohtauksissa mukaan saattaa tallentua ei-toivottuja taustaääniä.

Elokuvat nauhoitetaan yksittäisissä pätkissä, joita kutsutaan otoiksi. Ottojen alku ja loppu ilmoitetaan aina klaffin merkkiäänellä. Myöhemmässä jälkiäänityksessä tämä ääni auttaa pitämään kohtausten kuva- ja ääniraidat samanaikaisina. Äänitysstudiossa elokuva jaetaan näihin kyseisiin osiin ja dialogi nauhoitetaan otto otolta uudestaan.

Äänen jälkikäsittelyssä näyttelijät yleensä puhuvat omat roolinsa itse. Joskus voi käydä niinkin, että elokuvan näyttelijä ei itse puhu ääninauhalla vaan hänet korvataan toisella puhujalla. Niissä maissa, joissa dubbausta yleisesti käytetään, ulkomaisilla näyttelijöillä on usein kullakin omat nimikkoääninäyttelijänsä.

Dubbaus maailmalla

Pienen markkina-alueen vuoksi Suomessa suositaan tekstittämistä suomennoksen muotona jälkiäänityksen sijaan, sillä jälkiäänitys on huomattavasti tekstittämistä kalliimpaa. Jälkiäänityksellä käännetäänkin lähinnä vain lapsille suunnattuja animaatioita.

Jälkiäänitys on alkanut joissain tapauksissa nationalistisista syistä, esimerkiksi Espanjassa Francisco Francon hallitus sääti vuonna 1941 jälkiäänityksen pakolliseksi ”kielensuojelulailla” Benito Mussolinin fasistisen Italian esimerkin mukaan. Myös Saksassa päädyttiin samoihin aikoihin samanlaiseen ratkaisuun.

Muualla Euroopassa kääntäminen jälkiäänityksellä on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa ja kohderyhmänä ovat täten myös aikuiskatsojat. Esimerkiksi Saksassa ja Espanjassa, joissa on hyvin pitkälle kehittynyt dubbauskulttuuri, sijaisäänet nauttivat lähes samankaltaista suosiota kuin alkuperäisnäyttelijät. Esimerkiksi Constantino Romero on tullut tunnetuksi dubatessaan espanjaksi James Earl Jonesin, William Shatnerin, Clint Eastwoodin, Arnold Schwarzeneggerin ja Roger Mooren vuorosanat. Myös englanninkielisissä maissa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa dubbausta tehdään laajalti erityisesti vieraskielisten dokumenttien tarpeisiin. Monissa länsimaissa dokumentit ovatkin helpommin saatavilla englanninkielisellä dubbauksella kuin alkuperäiskielellä. Yhdysvalloissa on dubattu jopa englanninkielisiä elokuvia, koska on pelätty ettei yleisö ymmärrä esimerkiksi australianenglantia, kuten Mad Max -elokuvassa.

Pohjoismaat

Pohjoismaista dubbaus on yleisintä Ruotsissa.^lähde? Pohjoismaissa dubataan pääsääntöisesti vain lastenelokuvia ja -sarjoja. Ruotsissa ja Suomessa on tavallista esittää tekstitetty versio elokuvateattereissa, mutta dubata se DVD-julkaisulle. Tästä esimerkkejä ovat Narnian tarinat: Velho ja leijona, Monsteritalo ja Silta salaiseen maahan.

Islannissa ja Norjassa dubataan suurin piirtein yhtä paljon kuin Suomessa. Islantiin dubbaaminen rantautui vuoden 1998 alussa, ja Disney-animaatio Mulan oli ensimmäinen islanniksi dubattu elokuva. Islannin kielelle dubattu Harry Potter ei saanut kovin suopeaa vastaanottoa maassa, ja Harry Pottereiden dubbaamista islanniksi ei jatkettu enää Liekehtivästä pikarista eteenpäin. Islantilaiset ovat maan pieneen asukaslukuun suhteutettuna maailman ahkerimpia elokuvissakävijöitä^lähde?, minkä vuoksi myös dubbaus on kannattavaa.

Muu Eurooppa

  Dubbaus vain lapsille tarkoitetuissa ohjelmissa. Muulloin tekstitetty.

  Vaihteleva käytäntö: osa ohjelmista on dubattuja, osa tekstitettyjä.

  Päällepuhuttu: ohjelmissa käytetään yhtä tai muutamaa ääninäyttelijää, ja alkuperäinen ääni säilytetään taustalla.

  Yleinen dubbaus: kaikissa tuontielokuvissa ja -sarjoissa käytetään roolikohtaisia ääninäyttelijöitä.

  Maissa toisinaan tuotetaan omia dubbauksia, mutta yleisesti käytetään naapurimaissa tuotettuja dubbauksia läheisen kielen takia.

  Maan eri kielillä on erilaiset dubbauskäytännöt.

Saksan- ja italiankielisillä elokuva- ja tv-markkinoilla dubataan lähes kaikki vieraskieliset tuotannot. Näissä maissa käytetään kuitenkin tekstitystä, kun on kyse taiteellisemmista ns. art house -elokuvista.

Ranskankielisissä maissa ei dubata kaikkia elokuvia, mutta suurimmat tv-kanavat näyttävät kuitenkin kaikki kansainväliset tuotannot dubattuina. Sama koskee myös suosittuja teatterilevityksessä olevia elokuvia.

Entisessä Itä-Saksassa (DDR) oli pääosin samanlainen käytäntö kuin silloisessa Länsi-Saksassakin, missä valtiolliset elokuvastudiot vastasivat elokuvakoulujen kanssa dubbauksesta. Siksi joillekin kansainvälisille elokuville on olemassa molempien maiden saksankieliset versiot, mikä mahdollistaa laadun vertailun.

Itävallassa ei yleensä dubata itse, vaan käytetään lähes ainoastaan Saksassa tehtyjä dubbauksia yhteisen kielen ja sen vuoksi, että Saksan dubbauksissa on joskus mukana itävaltalaisia ääninäyttelijöitä. Monet animaatioelokuvat, kuten Pieni merenneito ja Shrek 2, on kuitenkin dubattu erikseen myös Itävallassa.

Sveitsin elokuvateatterissa näytetään pääsääntöisesti elokuvien tekstitettyjä alkuperäisversioita. Elokuvia, jotka ovat samanaikaisesti yhden kaupungin useamman elokuvateatterin ohjelmistossa, esitetään usein myös dubattuina versioina. Sveitsin valtiollisen television kanavat näyttävät kullekin maan kielialueelle dubattuja ohjelmia. Usein elokuvaa katsoessa voi valita alkuperäisen ja dubatun version välillä.

Suurimmassa osassa Euroopan pienistä maista katsojamäärä on niin pieni, ettei laajamittainen dubbaus ole kannattavaa. Näissä maissa näytetään lastenohjelmia lukuun ottamatta tekstitettyjä alkuperäisohjelmia. Poikkeuksia ovat tällä hetkellä Unkari, Slovakia ja Latvia, joissa televisio-ohjelmien dubbaus on lyönyt itsensä läpi, joskin vaatimattomammin välinein kuin monissa suuremmissa maissa. Tämä pätee myös useisiin teatterilevityksessä oleviin elokuviin. Dubbauksella on Unkarissa erityisen pitkä perinne.

Bulgarian televisiossa esitetään monia ohjelmia dubattuina, vaikkakin usein säästösyistä pelkästään tekstitetään. Kreikassa tekstitys on yleistä ja vain lasten elokuvat ja sarjat dubataan.

Turkissa dubataan usein huolellisesti yleiskielellä, jolla elokuvakouluissa opetetaan ja jota televisiossa puhutaan. Suurin osa turkkilaisista ei kuitenkaan puhu yleiskieltä, joten sillä dubatut ohjelmat antavat huolellisen ja ylätyylisen mutta myös hieman teennäisen vaikutelman.

Venäjällä ja Puolassa on vielä osittain käytössä alkuperäisääniraidan päälle puhuttava dubbaus, jonka läpi alkuperäisäänet vielä kuuluvat. Tämä käytäntö on kuitenkin poistumassa. Uudet elokuvat, erityisesti Blu-ray-tuotannot, dubataan ammattimaisesti.

Entisissä itäblokin maissa tekijänoikeuslait olivat erilaiset. Elokuvantekijöiltä ei yleensä ostettu alkuperäisnauhoja, joissa ääniraidat olisi eroteltu, vaan elokuvasta tuotiin maahan vain elokuvateattereissa näytettävä kopio, joka sitten muokattiin kotimaisille markkinoille sopivaksi mahdollisimman halvalla ja vaatimattomin menetelmin. Valittiin muutamia tai vain yksi ääninäyttelijä, alkuperäiset äänet hiljennettiin ja päälle nauhoitettiin uusi ääniraita. Joskus elokuvat vain puhuttiin päälle kolmannessa persoonassa eli selostettiin. Tällainen dubbaustapa, jossa yhdistyvät veltto kertojanääni ja alta kuuluva alkuperäisääni, vaatii katsojalta totuttelua ja onkin nykyään jo vanhentunut. Tätä kokeiltiin myös Suomessa 1980-luvulla, kun sama henkilö puhui kaikki Pätkis-piirrettyjen hahmojen repliikit päällepuhuttuna. Tämä sai jossain määrin kielteistä palautetta katsojilta.

Pohjois-Amerikka

Dubbaaminen on harvinaista Yhdysvalloissa, ja sitä käytetään melkein pelkästään japanilaisen animen yhteydessä.^lähde? Kaikki japanilainen anime esitetään englanniksi dubattuna, ellei ohjelmaa esitä kanava, joka on erikoistunut alkukielisiin ohjelmiin. Kanadassa ranskankielisessä Québecissa taas lähetetään melkein kaikki televisio-ohjelmat ranskankieliseksi dubattuina. Ohjelmat dubataan osittain paikan päällä Québecin ranskaksi ja osittain käytetään ranskalaisia dubbauksia. Kaksikieliset quebecilaiset pitävät tekstityksestä enemmän, koska he ymmärtävät myös alkuperäistä kieltä. Aikaisemmin Kanadassa esitettiin elokuvia vain ranskalaisilla dubbauksilla, mutta nykyään suositaan Québecin ranskaa. Tästä syystä joistakin elokuvista on olemassa kaksi eri dubbausversiota. Elokuvateattereissa taas näytetään sekä dubattuja että tekstitettyjä versioita elokuvista.

Latinalainen Amerikka

Kaikista maailman espanjankielisistä maista vain Espanjassa ja Meksikossa dubataan pääsääntöisesti. Latinalaisessa Amerikassa suositaan alkuperäisiä ääniraitoja ja tekstitystä, poikkeuksena lastenelokuvat. Televisiossa dubataan kuitenkin melkein kaikki elokuvat, sarjat ja dokumentit, ja dubbaukset on yleensä tarkoitettu myös Espanjan markkinoille, joissa käytetään standardiespanjaa. Brasiliassa televisio-ohjelmat yleensä dubataan, kun taas teattereissa esitetyt elokuvat tekstitetään, pois lukien lastenelokuvat.

Aasia

Intiassa dubbaus on yleistä. Koska Intian niemimaalla on paljon eri kieliä (esim. hindi, malaiji, tamil ja telugu), joita ei ymmärretä maan muissa osissa, intialaisia ohjelmia dubataan myös maan sisäiseen levitykseen. Japanissa ja Kiinan kansantasavallassa dubataan kansainvälisiä elokuvia ja televisio-ohjelmia. Lisäksi omia tuotantoja dubataan englanniksi kansainvälisille markkinoille. Kiinalaisilla on ollut vahva dubbausperinne jo 1930-luvulta lähtien, ja kiinalaiset dubbaukset ovatkin hyvin taidokkaita merkityksen välittämisen ja huulisynkronian suhteen. Dubbaaminen on yleistä myös Thaimaassa, Filippiineillä, Mongoliassa, Pakistanissa ja Vietnamissa, kun taas monikielisessä Singaporessa, Indonesiassa ja Malesiassa suositaan tekstitystä. Iranissa aloitettiin dubbaus vuonna 1946 elokuvien rantautuessa maahan. Siitä lähtien vieraskieliset elokuvat on aina dubattu. Muun muassa monet kuuluisat musikaalit käännettiin, muokattiin ja esitettiin farsiksi. Viime vuosina tarjolla on ollut tekstitettyjä DVD-elokuvia, mutta katsojat tuntuvat yhä pitävän dubatuista versioista enemmän.

Afrikka

Etelä-Afrikassa dubattiin ennen monet ohjelmat afrikaansiksi niin, että alkuperäistä, yleensä englanninkielistä ääniraitaa saattoi kuunnella radiosta. Nykyään tämä on vähentynyt, koska Etelä-Afrikassa tuotetaan yhä enemmän ohjelmaa afrikaansiksi. Useita ohjelmia dubattiin myös zuluksi, mutta tämäkin on vähentynyt kotimaisen ohjelmantuotannon lisääntyessä.

Oseania

Muiden englanninkielisten maiden tapaan dubbaus on harvinaista myös Australiassa. Vieraskieliset ohjelmat ja elokuvat esitetään televisiossa tekstitettyinä. Tilanne on samanlainen myös Uudessa-Seelannissa. Poikkeuksena on maorinkielinen televisio, joka näyttää lasten piirrettyjä maorin kielelle dubattuna. Myös jotkin televisiomainokset dubataan, vaikka alkukielenä olisikin englanti.

Argumentteja dubbauksen puolesta ja vastaan

Vastaan

Dubbausta on kritisoitu laajalti erityisesti maissa, joissa suositaan tekstitystä dubbauksen sijaan. Dubbauksen on ensinnäkin arvosteltu vähentävän elokuvien ja televisio-ohjelmien taiteellista arvoa, sillä jälkiäänitetty versio ei ole alkuperäisen ääniraidan tavoin ohjaajan näkemyksen mukainen. Esimerkiksi elokuvassa Vaaleanpunainen pantteri seikkailevan poliisikomisario Clouseaun omalaatuiselta ja epäaidolta kuulostavan ranskalaisaksentin huumoriarvo menetetään ranskankielisessä jälkiäänityksessä. Joidenkin kriitikoiden mielestä myös esimerkiksi italian kieltä dubatessa suuri osa kielen välittämästä tunteikkuudesta katoaa.

Jälkiäänityksen kritisoijat käyttävät yhtenä argumenttina myös sitä, että ääni on näyttelijälle tärkeä työkalu. Monet ikimuistoiset vuorosanat jäävätkin elämään enemmän lausuntatapansa kuin sisältönsä vuoksi, kuten Jack Nicholsonin kuuluisa repliikki "You can't handle the truth!" elokuvassa Kunnian miehiä. Kritiikkiä on kohdistettu myös komedianäyttelijöiden dubbaamiseen, sillä esimerkiksi Peter Sellersin, Louis de Funèsin, Steve Martinin ja Roberto Benignin huumorin voidaan katsoa olevan voimakkaasti sidoksissa heidän kehonkielensä ja äänensä yhteispeliin. Dubbauksen kritisoijat uskovat myös, että elokuvan tai televisio-ohjelman todenmukaisuus kärsii dubbauksen vaikutuksesta: katsojia voi esimerkiksi hämmentää, mikäli toista maailmansotaa käsittelevissä elokuvissa natsiupseerit eivät puhukaan saksaa. Toisaalta näiden elokuvien saksankielisissä versioissa saksaa ja muita kieliä puhuvien henkilöiden välinen kontrasti katoaa.

Myös englanniksi dubattu anime on saanut osakseen kritiikkiä, sillä pohjoisamerikkalainen aksentti ei kaikkien mielestä vastaa roolihahmojen kansallisuutta tai etnistä taustaa tai vastaavasti tarinan sijoittumista aikaan ja paikkaan. Lisäksi aksenttien täyttä kirjoa ei välttämättä voida siirtää dubattavaan kieleen, vaikka se joissakin tapauksissa onkin tärkeä tarinankerronnan elementti, kuten yläluokkaisen englantilaisperheen ja heidän palvelijoidensa elämää seuraavassa draamasarjassa Kahden kerroksen väkeä.

Myöskään huulisynkroniaa ei koskaan saada onnistumaan täydellisesti, vaikka kyseessä olisikin dubbaus kahden sukukielen välillä laadukkaalla jälkiäänitysstudiolla. Joitakin elokuvia on jopa jouduttu kuvaamaan ja animoimaan uudelleen huulisynkroniaongelman korjaamiseksi. Erityisesti tiettyjen televisio-ohjelmien dubbaus on joutunut jatkuvan kritiikin kohteeksi, esimerkkeinä Dynastian ja monien amerikkalaisten saippuasarjojen ranskankieliset dubbaukset.

Jälkiäänitys voi johtaa ongelmiin myös siinä tapauksessa, että ääninäyttelijät eivät arvosta alkuperäisteosta, vaan ottavat erivapauksia näyttelijäsuoritustensa suhteen. Surullisenkuuluisana esimerkkinä toimii esimerkiksi animesarjan nimeltä Fist of the North Star ranskankielinen dubbaus, jonka väkivaltaisia kohtauksia jälkiäänitystyöryhmä vieroksui. Vaikka animefanien mielestä sarjan jälkiäänitetty versio ei tee oikeutta alkuperäiselle animelle, Ranskassa sarjan ylinäytelty, absurdein dialogein ja omituisin sanaleikein varustettu jälkiäänitys on kuitenkin kerännyt oman innokkaan kannattajakuntansa. Samankaltaisen kohtalon koki myös saksaksi dubattu Monty Pythonin Hullu maailma, sillä dubbaustyöryhmän mielestä elokuvan huumori tuli muokata aivan toisentyyppiseksi, jotta se uppoaisi saksalaisyleisöön.

Koska jälkiäänityksessä alkuperäinen ääniraita korvataan kokonaan, sitä on käytetty myös sensuurin välineenä. Sodan jälkeisessä Saksassa Casablancan saksankielisestä versiosta poistettiin kaikki viittaukset kansallissosialismiin ja Vichyn Ranskaan - esimerkiksi unkarilaisesta vastarintataistelijasta tuli norjalainen atomifyysikko.

Lisäksi on havaittu, että alkuperäisellä kielellä esitetyn ohjelman katsominen edistää kielten oppimista, hyvänä huonona esimerkkinä on Italia, jossa kaikki tv-ohjelmat dubataan.

Puolesta

Dubbauksen kannattajien mielestä taas tekstitys häiritsee katselunautintoa, sillä ruututekstit peittävät osan kuvasta. Joidenkin mielestä jo pelkkä ruututekstien lukeminen on ongelmallista, sillä se vie huomion tapahtumien tarkkailulta. Erityisen huonosti ruututekstien voidaan katsoa sopivan toimintaelokuviin, joissa toiminta ja erikoistehosteet ovat usein pääosassa ja dialogi on satunnaista. Lisäksi joidenkin sekä alkuperäiskieltä että tekstityskieltä taitavien mielestä repliikkien prosessointi molemmilla kielillä yhtäaikaisesti on työlästä. Kaikki jälkiäänityksen puolustajat eivät toki ole tekstityksen vastustajia, vaan heidän mielestään kyse on pikemminkin mielipide-erosta kuin dubbauksen objektiivisesta paremmuudesta.

Jälkiäänitystä puolustavien mielestä dubbaus voi myös tuoda lisäarvoa elokuviin ja televisiosarjoihin: esimerkiksi Starsky & Hutch sekä Veijareita ja pyhimyksiä saavuttivat suuren suosion Ranskassa ylimääräisellä huumorilla taidokkaasti höystetyn jälkiäänityksensä ansiosta. Ranskan Veijareita ja pyhimyksiä jälkiäänitettiin itse asiassa saksankielisen version pohjalta, johon oli dubbausvaiheessa lisätty sarjaa kommentoivia humoristisia huomautuksia, kuten "Lakkaa jo vitsailemasta, tai koko sarja lakkautetaan!" sekä "Puhu nopeammin, huulisynkka on pielessä!" Unkarissa lisää huumoriarvoa saadaan erityisesti piirrettyihin ja komedioihin kääntämällä repliikkeihin loppuriimit, joiden ääninäyttelemisestä huolehtivat yleensä tunnetut paikalliset näyttelijät. Tunnetuimpiin esimerkkeihin kuulunee Kiviset ja Soraset, jonka koko dialogi käydään riimitellyllä unkarin kielellä.

Katso myös

• Ääninäyttelijä

Aiheesta muualla

• Suomen av-kääntäjät: Dubbauskääntäminen (Arkistoitu – Internet Archive)
• Helsingin yliopisto, Tietokoneavusteinen musiikin tutkimus. Äänen tallennus (Arkistoitu – Internet Archive)
• Mikseri.net: Äänitys
• Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto: Av-kääntäjän työ
• YLE: Elokuvien jälkiäänittäminen pitää pintansa Euroopassa
• Pihlajakoski, Minna: Alakouluikäiset lapset elokuvakäännösten vastaanottajina (Pro gradu -tutkielma) tampub.uta.fi. 2008. Arkistoitu 25.10.2015.