Elefanttimies (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elefanttimies
The Elephant Man
Ohjaaja David Lynch
Käsikirjoittaja Christopher De Vore
Eric Bergren,
David Lynch
Tuottaja Jonathan Sanger,
Stuart Cornfeld,
Mel Brooks
Säveltäjä John Morris
Kuvaaja Freddie Francis
Leikkaaja Anne V. Coates
Tuotantosuunnittelija Stuart Craig
Pukusuunnittelija Patricia Norris
Pääosat Anthony Hopkins
John Hurt
Anne Bancroft
John Gielgud
Wendy Hiller
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö Paramount Pictures
Levittäjä Universal Studios
Paramount Pictures
Netflix
Ensi-ilta 1980
Kesto 124 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 5 000 000 USD (arvioitu)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elefanttimies (The Elephant Man) on vuonna 1980 ensi-iltansa saanut David Lynchin ohjaama draamaelokuva, joka perustuu löyhästi 1800-luvulla eläneen ja epämuodostumiensa vuoksi ”elefanttimiehenä” tunnetun englantilaisen Joseph Merrickin (elokuvassa John Merrick) elämään. Elokuva on mustavalkoinen.

The New York Timesin kriitikot valitsivat Elefanttimiehen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]

Juoni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lontoon sairaalassa työskentelevä kirurgi Frederick Treves (Anthony Hopkins) huomaa John Merrickin (John Hurt) eräässä viktoriaanisessa friikkisirkuksessa Lontoon East Endissä, missä Merrickiä hallitsee raakalaismainen Bytes (Freddie Jones). Merrick on niin pahoin epämuodostunut, että hänen on pidettävä yllään huppua ja viittaa liikkuessaan ihmisten parissa. Bytes väittää Merrickin olevan vähämielinen. Merrickin tila kiehtoo Trevesiä ammatillisessa mielessä, joten hän maksaa Bytesille vastineeksi siitä, että tämä tuo Merrickin sairaalaan hänen tutkittavakseen. Treves esittelee Merrickin kollegoilleen eräällä luennolla esitellen tätä lähinnä fysiologisesti kiehtovana otuksena. Treves kiinnittää kuulijoiden huomion Merrickin hengenvaarallisiin epämuodostumiin ja ylisuureen kalloon, jonka vuoksi Merrickin on nukuttava pää polvia vasten, sillä muuten kallon paino tukehduttaisi hänet. Merrickin palattua takaisin sirkukseen Bytes hakkaa hänet niin pahasti, että eräs myötätuntoinen oppipoika (Dexter Fletcher) ottaa yhteyttä Trevesiin. Treves vie Merrickin takaisin sairaalaan. Bytes syyttää Trevesiä siitä, että myös tämä käyttää Merrickiä hyväkseen omia tarkoitusperiään varten. Kirurgi päättää tehdä voitavansa auttaakseen epäonnista Merrickiä kaikin mahdollisin tavoin.

Sairaanhoitajat kauhistuvat Merrickin ulkomuotoa, joten Trevis vie tämän karanteenihuoneeseen vaikuttavan ylihoitajattaren, rouva Mothersheadin (Wendy Hiller), tarkan valvonnan alle. Sairaalan kuvernööri, herra Carr Gomm (John Gielgud), ei tahtoisi ottaa Merrickiä (joka on ollut tähän asti mykkä) sairaalaan, sillä sairaalaa ei ole tarkoitettu ”parantumattomien” asuntolaksi. Vakuuttaakseen Carr Gommin siitä, että Merrickillä on mahdollisuuksia toipua edes jonkin verran, Treves opettaa Merrickin siteeraamaan muutamia kohteliaita ilmauksia. Carr Gommia ei kuitenkaan huiputeta niin helposti, mutta juuri kun hän on lähdössä tiehensä, molemmat miehet saavat hämmästyksekseen kuulla Merrickin siteeraavan Raamatun psalmi 23:a. Carr Gomm järkyttyy tästä yllättävästä älykkyyden merkistä ja antaa Merrickin jäädä sairaalaan.

Merrick paljastuu ajan myötä sivistyneeksi ja sujuvasanaiseksi mieheksi. Gomm järjestää Merrickille sairaalaan oman huoneiston, ja Merrick kuluttaa päivänsä lukien, piirtäen sekä rakentaen mallia eräästä kirkosta, joka näkyy hänen huoneensa ikkunasta. Eräänä päivänä Treves tuo Merrickin kotiinsa juomaan iltapäiväteetä oman vaimonsa Annin (Hannah Gordon) kanssa. Merrick häkeltyy siitä kotoisasta rakkaudesta, jota hän saa osakseen Trevisien kotona, ja näyttää Treviseille kaikkein rakkaimman aarteensa: valokuvan hänen omasta äidistään. Merrick kertoo toivovansa, että hänen äitinsä ryhtyisi rakastamaan häntä, jos vain näkisi, miten ”ihania ystäviä” hänellä nyt on. Myöhemmin Merrick alkaa saada huoneistoonsa seurapiirivieraita, kuten kuuluisan näyttelijätär Madge Kendalin (Anne Bancroft). Merrickistä tulee yläluokkien suosittu ihmetyksen sekä hyväntekeväisyyden kohde. Vierailujen lisääntyessä entisestään rouva Mothershead (joka on vastuussa Merrickin huolenpidosta) valittaa Trevesille, että Merrickiä kohdellaan yhä kuin sirkusfriikkiä, mutta tällä kertaa vain hienommissa, yläluokkaisissa puitteissa. Ylihoitajattaren huomio alkaa kiusata Trevesiä (jolla on ollut oma roolinsa Merrickin nykyisessä tilanteessa), ja hän alkaakin kyseenalaistaa omat tekonsa. Vaikka Merrickiä kohdellaan hyvin päivisin, sairaalan yövartija (Michael Elphick) tienaa salaa rahaa tuomalla lähipubien pelureita töllistelemään Merrickiä.

Sillä välin osan sairaalan johtokunnasta on sitä mieltä, ettei Merrickiä tulisi pitää sairaalassa ikuisesti. Sairaalan kuninkaallinen suojelija, Walesin prinsessa Alexandra (Helen Ryan), saapuu yllätysvierailulle tuoden mukanaan viestin kuningatar Viktorialta. Hän sanoo, että Merrick saa pysyvän paikan sairaalasta ja että tämän mahdolliset kulut tullaan kyllä hoitamaan. Merrick joutuu kuitenkin palaamaan takaisin entiseen elämäänsä, kun Bytes pääsee hänen huoneistoonsa eräänä yönä yövartijan ”kierroksen” aikana. Bytes vie Merrickin manner-Eurooppaan ja pakottaa tämän jälleen esiintymään friikkisirkuksessa pahoinpidellen ja laiminlyöden tätä. Treves tuntee syyllisyyttä Merrickin kohtalosta ja saattaa rouva Mothersheadin kanssa yövartijan vastuuseen teoistaan.

Merrick pakenee sirkuksesta muiden sirkuslaisten avulla ja onnistuu palaamaan takaisin Lontooseen. Ryhmä nuoria poikia alkaa kuitenkin kiusata Merrickiä Liverpool Streetin rautatieasemalla, ja Merrick kaataa vahingossa erään pienen tytön kumoon. Ihmiset jahtaavat Merrickiä ja riisuvat hänen naamionsa. Viimein vihaisen ihmisjoukon saartama Merrick huutaa: ”Minä en ole elefantti! Minä en ole eläin! Minä olen ihminen! Minä… olen… mies!” Sitten hän tuupertuu maahan. Kun poliisi palauttaa Merrickin sairaalaan, hänet viedään takaisin vanhaan huoneistoonsa. Merrick toipuu koettelemuksistaan jonkin verran, mutta pian on selvää, että hän on kuolemassa keuhkoahtaumatautiin. Ilahduttaakseen Merrickiä rouva Kendal järjestää tälle illaksi paikan erääseen musiikkiteatterin esitykseen. Kuninkaallisessa aitiossa istuva Merrick nousee seisomaan valkoinen solmio kaulassaan saadessaan yleisöltä aplodit, sillä rouva Kendal on omistanut illan esityksen hänelle. Sinä iltana sairaalassa Merrick kiittää Trevisiä kaikesta ja viimeistelee kirkosta tekemänsä pienoismallin. Merrickin huoneen seinällä roikkuu hänen tekemänsä piirros nukkuvasta lapsesta, ja piirrosta mukaillen Merrick ottaa sängyltään pois kaikki ne tyynyt, joiden avulla hän on voinut nukkua pystyasennossa. Sitten hän asettuu pitkäkseen sängylleen ja kuolee mielessään kuva äidistään Mary Jane Merrickistä (Phoebe Nicholls) siteeraamassa Alfred Tennysonin runoa ”Nothing Will Die”.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  Anthony Hopkins  …  tohtori Frederick Treves  
  John Hurt  …  John Merrick (Elefanttimies)  
  Anne Bancroft  …  rouva Kendal  
  John Gielgud  …  Carr Gomm  
  Wendy Hiller  …  ylihoitaja Mothershead  
  Freddie Jones  …  Bytes  
  Dexter Fletcher  …  Bytesin poika  
  Michael Elphick  …  Jim, yövartija  
  Hannah Gordon  …  Ann Treves  
  Helen Ryan  …  prinsessa Alexandra  

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ The Elephant Man (1980) BFI. Arkistoitu 10.9.2020. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  2. ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 5.7.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elefanttimies_(elokuva)&oldid=21641715”