Emerson, Lake & Palmer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emerson, Lake & Palmer
Emerson, Lake & Palmer Torontossa vuonna 1978.
Emerson, Lake & Palmer Torontossa vuonna 1978.
Tiedot
Toiminnassa 1970–1979, 1991–1998, 2010
Tyylilaji progressiivinen rock
sinfoninen rock
psykedeelinen rock
taiderock
Kotipaikka Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Entiset jäsenet

Keith Emerson, kosketinsoittimet
Greg Lake, laulu, basso, kitara, huuliharppu
Carl Palmer, rummut, lyömäsoittimet

Levy-yhtiö

Island
Atlantic
Manticore
Virgin
United Artists
Stax

Aiheesta muualla
Kotisivut
Keith Emerson
Greg Lake
Carl Palmer

Emerson, Lake & Palmer (ELP) oli brittiläinen progressiivisen rockin yhtye. 1970-luvulla yhtye oli hyvin suosittu ja myi yli 30 miljoonaa albumia sekä piti suuria konsertteja. Yhtyeen luovin kausi päättyi jo vuoden 1973 tienoilla, mutta ryhmä jäi silti historiaan yhtenä progressiivisen rockin tärkeimmistä nimistä.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen perustaminen oli Keith Emersonin ajatus. Hän koki silloisen The Nice -kokoonpanonsa löytäneen rajansa yhtyeenä musiikkityylien yhdistelemisessä 1960-luvun lopulla. ELP:n kokoontuessa sen muutkin jäsenet olivat jo tulleet tunnetuiksi aikaisemmissa kokoonpanoissa. Greg Lake oli King Crimsonin basisti-laulaja progressiivisen rockin merkkialbumilla In the Court of the Crimson King (1969). The Nice ja King Crimson esiintyivät samana iltana joulukuussa 1969 San Franciscon Fillmore West -salissa ja Emerson vakuuttui Laken taidoista pyytäen tätä mukaan suunnittelemaansa uuteen kokoonpanoon.[1] Aluksi Emersonin ja Laken piti tehdä yhteistyötä kanadalaisesta Guess Who -yhtyeestä (hittejä muun muassa "American Woman" ja "Dancing Fool") eronneen kitaristi Randy Bachmanin kanssa, mutta yhteistyö hänen kanssaan ei edennyt pidemmälle Bachmanin sairastuttua.[2] Bachman kokosi yhtyeen Brave Belt, josta kehittyi menestyksekäs Bachman-Turner Overdrive.

Emerson pyysi rumpaliksi aluksi The Jimi Hendrix Experiencen Mitch Mitchelliä, joka puolestaan ehdotti Hendrixiä kitaristiksi, vaikka ei itse ollut innostunut.[3] Mitchell oli kuitenkin tietoinen Hendrixin kyllästymisestä soittamaansa musiikkiin ja halusta kokeilla jotakin uutta.[4] Rumpaliksi tuli koesoiton perusteella Atomic Roosterin rumpali Carl Palmer, joka oli soittanut aiemmin myös yhtyeessä The Crazy World of Arthur Brown.

Yhtyeen ensimmäinen esiintyminen oli Plymouthissa elokuussa 1970. Samalla se oli harjoitus Wightsaaren festivaalien esiintymiseen 29. elokuuta. ELP:n oli tarkoitus pitää Hendrixin kanssa vapaamuotoiset harjoitukset ideoiden ja persoonien kokeilemiseksi festivaalien jälkeen[5], mutta Hendrixin kuolema merkitsi myös päätöstä jatkaa triona. Lehdistö ehti kirjoittaa humoristisesti ennen tapahtunutta HELP-kokoonpanosta (englantia, suom. apua). Lake on myöhemmin todennut asian olleen huhu lehdistössä.[6]

ELP sovitti oman rock-tyylinsä mukaiseksi useita klassisen musiikin perusteoksia, esimerkiksi Modest Musorgskin Näyttelykuvia, ja myös uudempia teoksia, kuten osan Alberto Ginasteran pianokonsertosta. ELP:n tapa käsitellä klassista musiikkia oli uraauurtava ja tutustutti miljoonia 1970-luvun nuoren sukupolven jäseniä klassiseen musiikkiin. Emerson oli jo aiemman The Nice -yhtyeen kanssa tehnyt omia versioitaan muun muassa Sibeliuksen Karelia-sarjasta ja Tšaikovskin kuudennen sinfonian kolmannesta osasta. Sen lisäksi että he olivat ensiluokkaisia soitinvirtuooseja, ELP:n jäsenet myös osallistuivat uuden soitinteknologian kehittämiseen. Keith Emerson muun muassa auttoi Moog-yhtiötä polyfonisen syntetisaattorin hallinnan suunnittelussa[7] Levyllä Brain Salad Surgery (1973) hän käytti Moog Polyphonic Ensembleä, joka oli yhtiön ensimmäisiä kokeiluja valmistaa polyfoninen syntetisaattori.[8] Albumilla käytettiin niin ikään juuri esiteltyä lyömäsoitinsyntetisoijaa.

Omista sävellyksistä mainittavimmat ovat "Tarkus" samannimiseltä levyltä (1971), albumin Trilogy (1972) materiaali ja "Karn Evil 9" levyltä Brain Salad Surgery (1973). Albumisivun mittaisten moniosaisten progressiivisten teosten lisäksi yhtye sai kiitosta myös balladeistaan, joista ensimmäisen LP:n päättävä Laken säveltämä "Lucky Man" on hyvä esimerkki. Yhtyeen ensimmäinen levy on muutenkin hyvä näyte siitä, minkälaista musiikkia se sitten myöhemmin teki. Kolmas tavaramerkki olivat dixieland- ja ragtime-vaikutteiset huumorikappaleet. Yhtye oli pioneeri syntetisaattoreiden käytössä populaarimusiikissa ja live-esiintymisissä.

Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

livealbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pictures at an Exhibition (1971)
  • Welcome Back My Friends to the Show That Never Ends (1974)
  • In Concert (1979)
  • Live at the Royal Albert Hall (1993)
  • Works Live (1993)
  • Live at the Isle of Wight Festival 1970 (1997)
  • King Biscuit Flower Hour: Greatest Hits Live (1997)
  • Then & Now (1998)
  • The Original Bootleg Series from the Manticore Vaults: Volume One (2001)
  • The Original Bootleg Series from the Manticore Vaults: Volume Two (2001)
  • The Original Bootleg Series from the Manticore Vaults: Volume Three (2002)
  • The Original Bootleg Series from the Manticore Vaults: Volume Four (2006)

kokoelma-albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Best of Emerson, Lake & Palmer (1980)
  • The Atlantic Years (1992)
  • The Return of the Manticore (1993)
  • Fanfare for the Common Man - The Anthology (2001)
  • The Ultimate Collection (2004)
  • An Introduction to... Emerson, Lake & Palmer (2004)

Videot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pictures at an Exhibition (VHS ja DVD, 1986)
  • The Manticore Special (VHS, 2003)
  • Works Orchestral Tour (VHS, 2003)
  • Live at the Royal Albert Hall (DVD, 2003)
  • Welcome Back... (DVD, 2003)
  • Masters from the Vaults (DVD, 2004)
  • Live at Montreux 1997 (DVD, 2004)
  • Beyond the Beginning (DVD, 2005)
  • Pictures at an Exhibition - 35th Anniversary Special Edition (DVD, 2005)
  • The Manticore Special; Works Orchestral Tour (DVD, 2005)

Muut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • To the Power of Three (1987) (3)
  • CD - Live at the Isle of Wight Festival 1970 (2004, Sanctuary Records Group Ltd.)

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Forrester ym.
  2. ↑ Bachmann ELP guitarplayer.com. Arkistoitu 22.10.2016. Viitattu 2.4.2017.
  3. ↑ Keith Emerson - Pictures of an Exhibitionist
  4. ↑ Guitar World -lehti lokakuu 2005 Mitchellin ja basisti Billy Coxin haastattelu Andy Aledorf
  5. ↑ Hendrix ELP
  6. ↑ Hendrix ELP huhu
  7. ↑ George Forrester ym.
  8. ↑ Forrester ym. s.84

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • George Forrester, Martyn Hansion, Frank Askew, Esipuhe Chris Welch - Emerson, Lake & Palmer - The Show That Never Ends A Musical biography Helter Skelter Publishing 2001 ISBN 1-900924-17-X (kirja sisältää perustietojen lisäksi analyysit EL & Palmer sekä EL & Powell albumeista sekä jäsenten myöhempiä vaiheita)
  • Keith Emerson : Pictures of an Exhibitionist - Blake Publishing 2003 ISBN 1904034799

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Emerson,_Lake_%26_Palmer&oldid=22689551”