Gustaf Hjärne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gustaf Hjärne.

Gustaf Hjärne (17. syyskuuta 1768 Tukholma, Ruotsi – 26. syyskuuta 1845 Helsinki)[1] oli ruotsalaissyntyinen suomalainen sotilas, maaherra, senaattori ja vapaaherra, joka toimi senaatin talousosaston varapuheenjohtajana eli Suomen suuriruhtinaskunnan ”pääministerinä” vuosina 1833–1841. Toimiessaan Suomen sodan aikana Viaporin linnoituksen asevaraston hoitajana hänen on väitetty olleen osittain vastuussa linnoituksen kiistellystä antautumisesta venäläisille. Hjärne oli myös Suomen tullilaitoksen ensimmäinen johtaja. Hänen puolisonsa oli runoilija ja kulttuurivaikuttaja Gustafva Sofia Hjärne.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gustaf Hjärne kuului Ruotsin Värmlannista lähtöisin olevaan Hjärne-sukuun. Hänen isoisoisänsä oli vuonna 1689 aateloitu arkkiatri Urban Hjärne, isoisänsä uskonnollinen runoilija Carl Urban Hjärne ja vanhempansa kauppakollegion asessori Carl Hjärne sekä Hedvig Catharina Claesson.[2][3] Hänen veljensä oli eversti Carl Jacob Hjärne.[3] Hjärne aloitti sotilasuransa Ruotsin armeijan tykistössä furiirina vuonna 1779, sai seuraavana vuonna luutnantin arvon ja suoritti tykistötieteen tutkinnon vuonna 1782. Hän osallistui vuosien 1788–1790 Kustaa III:n sotaan ja palveli alikapteenina vuonna 1794 perustetussa Svean tykistörykmentissä. Hänet ylennettiin 1800 kapteeniksi ja 1804 majuriksi.[2] Hän nai vuonna 1801 Gustafva Sofia Rosenborgin, josta tuli sittemmin yksi Suomen ensimmäisistä naiskirjailijoista.[2][4]

Hjärne määrättiin vuonna 1804 Suomeen Viaporin merilinnoituksen asevaraston hoitajaksi, missä tehtävässä hän oli vuonna 1808 Suomen sodan ja Viaporin piirityksen aikana.[2] Hjärne osallistui Viaporissa huhtikuun 1808 alussa pidettyyn sotaneuvoston kokoukseen, jossa päätettiin linnakkeen antautuvan, ellei apua Ruotsista tulisi viimeistään toukokuun alussa.[3] Hänen väitettiin johdattaneen linnoituksen komendantin Carl Olof Cronstedtin antautumisen kannalle pessimistisellä raportillaan ruutivaraston riittävyydestä.[2] Lisäksi Hjärnen vaimon Gustafvan kerrottiin edistäneen tappiomielialaa yhdessä kahden muun aatelisrouvan kanssa ja väitetysti myös miehensä kautta.[2][1] Koska linnoituksen antautumista pidettiin häpeällisenä, Hjärnen sotilaallisista kyvyistä esitettiin epäilyjä ja hänet leimattiin Cronstedtin ohella ”pääsyylliseksi” antautumiseen.[2] Ruotsin sotaylioikeus tuomitsi vuonna 1809 Hjärnen, Cronstedtin ja Viaporin sotaneuvoston muut jäsenet poissaolevina kuolemaan maanpetoksesta. Tuomion käsittely sotahovioikeudessa keskeytettiin vuonna 1811 Venäjän toiveesta.[3]

Hjärne jäi asumaan Suomeen, erosi virallisesti Ruotsin armeijasta vuonna 1811 ja kävi saman vuoden heinäkuussa Pietarissa, mahdollisesti junailemassa itselleen virkanimitystä Suomen hallintoon.[2] Keisari Aleksanteri I nimittikin hänet huhtikuussa 1812 vastaperustetun Päätullijohtokunnan ensimmäiseksi ylijohtajaksi kollegineuvoksen arvolla, mikä herätti arvostelua. Suomen kenraalikuvernööri Fabian Steinheil järjesti viran Hjärnelle, vaikka hakijoina oli myös viisi tullivirkailijaa ja sekä hallituskonselji että Suomen asiain komitea suosittelivat ensisijaisesti toista hakijaa pitäen Hjärneä tehtävään epäpätevänä.[2][5] Johdettuaan tullilaitosta neljä vuotta Hjärne toimi vuosina 1816–1828 Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherrana. Hän oli Helsingin Nikolainkirkon rakennuskomitean puheenjohtajana vuosina 1830–1842.[2]

Hjärne nimitettiin vuonna 1831 senaatin (ent. hallituskonselji) talousosastoon kirkollistoimituskunnan päälliköksi.[2][1][3] Kenraalikuvernööri Aleksandr Menšikov järjesti vuonna 1833 edeltäjänsä Arseni Zakrevskin luottomiehenä toimineen Anders Henrik Falckin pois senaatin talousosaston varapuheenjohtajan paikalta ja valitsi Hjärnen tämän seuraajaksi. Hjärnestä tuli aluksi talousosaston virkaatekevä varapuheenjohtaja ja seuraavana vuonna vakituinen.[5] Hän sai vuonna 1834 myös salaneuvoksen arvonimen.[2] Hjärnen senaattia ei pidetty edeltäjiinsä verrattuna kovinkaan kyvykkäänä. Ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinderin mukaan Hjärne oli ”saamaton vanhus”, kun taas Johan Gabriel von Bonsdorffin mukaan kihdistä kärsinyt Hjärne vietti aikaansa ”sohvalla vaimonsa vieressä”. Hänen lähes ainoana hyvänä puolenaan mainittiin, että hän ei ”intrigoinut” eli juonitellut. Hjärne jäi lopulta eläkkeelle senaatista toukokuussa 1841.[5] Hänet korotettiin samalla vapaaherraksi.[2][3]

Hjärne sai vaimonsa kanssa neljä lasta. Ainoa poika oli eversti Gustaf Adolf Hjärne. Kuvernööri Gabriel Anton Cronstedt ja senaattori Knut Furuhjelm olivat Hjärnen vävyjä.[2] Hjärnen vapaaherrallinen sukuhaara sammui mieslinjalta hänen pojanpoikansa kuoltua vuonna 1880 ja kokonaan vuonna 1905.[3][6]

Vuonna 1845 kuollut Hjärne on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle.[7]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Hjärne, Gustaf hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Raimo Savolainen: ”Hjärne, Gustaf (1768–1845)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 34–35. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2 Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ a b c d e f g Hjärne (Hiärne), släkt (ruotsiksi) Svensk Biografiskt Lexikon (1971–1973). Ruotsin valtionarkisto.
  4. ↑ Pia Forssell (suomentanut Heli Alanko): Hjärne, Gustafva (1780 - 1860) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.6.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. ↑ a b c Raimo Savolainen (toim.): Suomen keskushallinnon historia 1809–1996, s. 72, 112–113, 474–475. Helsinki: Hallintohistoriakomitea/Edita, 1996.
  6. ↑ Hjärne, vapaaherrallinen. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone. Viitattu 21.5.2023.
  7. ↑ (Gustaf Hjärnen hauta) SukuHaku, Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 4.6.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:

Anders Henrik Falck 		Keisarillisen Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja
1833–1841 		Seuraaja:

Lars Gabriel von Haartman
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Gustaf_Hjärne&oldid=21730367”