Henry Theel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Henry Theel
Theel vuonna 1940
Theel vuonna 1940
Henkilötiedot
Koko nimi Henry Per-Erik Theel
Syntynyt14. marraskuuta 1917
Helsinki
Kuollut19. joulukuuta 1989 (72 vuotta)
Helsinki
Ammatti muusikko
Muusikko
Laulukielet suomi, ruotsi
Aktiivisena 1942–1989
Tyylilajit iskelmä
Soittimet laulu
Levy-yhtiöt Warner Music Finland

Henry Per-Erik Theel (14. marraskuuta 1917 Helsinki – 19. joulukuuta 1989 Helsinki[1]) oli 1940- ja 1950-luvuilla Suomen suosituimpia laulajia, vaikkakin hän levytti ja esiintyi aina 1980-luvulle saakka. Menestyksekkäimpinä vuosinaan hänet tunnettiin etenkin Toivo Kärjen sävelmien tulkitsijana. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa ”Syyspihlajan alla”, ”Liljankukka”, ”Hiljaa soivat balalaikat” ja ”Satumaa”, mutta hän lauloi myös ooppera-aarioita. Äänialaltaan hän oli tenori ja häntä kutsuttiin varsinkin 1950-luvulla ”Suomen Tino Rossiksi”.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henry Theel varttui suomenruotsalaisessa perheessä. Isän puolelta hänen sukujuurensa ulottuvat Belgiaan, mutta helsinkiläissyntyisenä hän piti itseään aina ”Stadin kundina”. Hän nousi ensimmäisen kerran menestykseen vuonna 1942 levyttämällä Arvo Koskimaan tangon ”Syyspihlajan alla”; myöhemmin hän teki siitä vielä kaksi uutta levytystä vuosina 1961 ja 1971. Vuonna 1945 hänestä tuli Toivo Kärjen sävelmien tärkein tulkitsija kymmenen vuoden ajaksi. Vuoden 1950 loppuun mennessä hän oli tehnyt jo noin 250 levytystä, joiden ohjelmisto oli monipuolinen tangosta romanttisiin iskelmiin ja ajan uuteen muotitanssiin sambaan. Näistä Kärjen kappaleita oli noin sata ja hän onkin eniten Kärjen sävellyksiä levyttänyt laulaja. Vuodet 1946–1952 hän kiersi Suomea Kärjen yhtyeen solistina. Theel tuli tutuksi myös Punaisen Myllyn revyyteatterista ja elokuvarooleista, joista tunnetuimmat lienevät ”Serenadiluutnantti” (1949), ”Köyhä laulaja” (1950) ja ”Vain laulajapoikia” (1951). ”Köyhän laulajan” nimisävelmästä tuli yksi Theelin parhaista levymenestyksistä, jonka hän levytti kahdesti vuosina 1950 ja 1965. Menestystä jatkui 1950-luvun alkuun asti, kunnes seurasi pitkä tauko: hänen äänihuulensa todettiin vaurioituneiksi ja laulaminen kiellettiin häneltä joksikin aikaa kokonaan.[2]

Henry Theel palasi levylaulajana julkisuuteen 1960-luvun alkupuolella ja julkaisi siitä lähtien uusia levyjä tasaiseen tahtiin miltei kuolemaansa asti. 1970-luvun alusta lähtien hän oli Pauli Granfeltin yhtyeen vakituinen solisti. Granfeltin yhtyeen kanssa syntyneitä menestysiskelmiä olivat muun muassa ”Sellanen ol’ Viipuri”, ”Syysillan tuuli”, ”Tangokavaljeeri” ja ”Rattaanpyörä” sekä uudet versiot tangoista ”Liljankukka” ja ”Hiljaa soivat balalaikat”. Theel teki muutaman levytyksen myös Kullervo Linnan Humppa-Veikkojen solistina. 1980-luvulla Theel oli viimeinen sotien aikana aloittaneen viihdemuusikkopolven aktiivisesti esiintynyt edustaja. Kaikkiaan hänen uransa kesti lähes puoli vuosisataa ja levytyksiä kertyi yli 500.[2] Theel on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[3]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Henry Theel tänään (1970, Finnlevy)
  • Kulkurin kaiho (1972, Finnlevy)
  • Tatjaana tanssii (1975, PSO)
  • Kultainen nuoruus (1976, PSO)
  • Stadin kundi (1976, PSO)
  • Henry Theel (1977, PSO)
  • Henry Theel sjunger på svenska (1977, PSO)
  • Oloneuvos (1978, PSO)
  • Onnemme aika (1980, PSO)
  • Tiritomba (1982, Levytuottajat)
  • Liljankukka (1983, Finnlevy)

Kokoelmia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Henry Theel (1968, Finnlevy)
  • Henry Theel 2 (1970, Finnlevy)
  • Orpopojan valssi (1975, Fonovox)
  • Unohtumattomat (1978, Finnlevy)
  • Henry Theel laulaa (1982, Finnlevy)
  • Henry Theel 1917−1989 (2-LP, 1991, Finnlevy)
  • Henry Theel − Unohtumattomat 1 (1993, Fazer Finnlevy)
  • Henry Theel − Unohtumattomat 2 (1994, Fazer Finnlevy)
  • 20 suosikkia − Liljankukka (1999, Warner Music)
  • Eron hetki on kaunis (2002)
  • Jokaiselle jotakin (2007)
  • Kotimaan sävel (2008)
  • Kyyneleitä (2010)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Erkki Pälli: Henry Theel Pomus.net. Viitattu 22.7.2013.
  2. ↑ a b Tony Latva ja Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, s. 434–435. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  3. ↑ Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku (Henry Per-Erik Theel) Hautahaku.fi. Viitattu 3.10.2024.

Ääninäytteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Henry_Theel&oldid=22673511”