Intialainen filosofia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Intialainen filosofia voi viitata useisiin Intian niemimaalla syntyneisiin filosofisiin perinteisiin.

Arjalais-vedalaisen kulttuurin pohjalta syntynyt hindulainen filosofia muodostaa keskeisen osan koko eteläisen Aasian kulttuuria. Se on dharmalaisista filosofioista varhaisin, ja se on vaikuttanut filosofiseen ajatteluun ja uskontoihin kautta koko Itä-Aasian. Kuuteen astika- eli oikeaoppiseen intialaisen tai hindulaisen filosofian koulukuntaan kuuluvat Jooga, Nyaya, Purva Mimamsa, Samkhya, Vaisheshika ja Vedanta. Hindulaisen ajattelun moninaisuus on seurausta siihen oleellisena osana kuuluvasta liberaalista universalismista. Hindulaisen filosofian lisäksi myös buddhalainen ja jainalainen filosofia sekä Carvaka ovat peräisin Intiasta.

Vaikka intialainen katsanto- ja ajatustapa eroaa eurooppalaisten ajatustottumuksista, niin intialaisessa filosofiassa on muodostunut pääasiassa samat suuret maailmanselityksen perushypoteesit kuin länsimaissakin. Intialaista filosofiaa voidaan myös itämaisista filosofioista parhaiten verrata länsimaiseen filosofiaan. Esimerkiksi muinainen hindulainen Nyaya-koulukunta tutki logiikkaa nykyaikaista analyyttistä filosofiaa muistuttavalla tavalla. Vastaavasti Carvaka-koulukunta oli avoimesti ateistinen ja empiristinen. Intialainen filosofia painotti kuitenkin kokonaisten koulukuntien ja muinaisten kirjoitusten opetuksia yksittäisten filosofien sijaan.

Katso myös: Āstika ja nāstika

Klassinen intialainen filosofia voidaan jakaa pääpiirteittäin "oikeaoppisiin" eli "ortodoksisiin" (āstika) hindulaisen filosofian koulukuntiin, ja "heterodoksisiin" (nāstika) koulukuntiin, jotka eivät hyväksy Veda-kirjojen auktoriteettia.[1]

Kolme keskeisintä elämäntietä Intialaisessa filosofiassa:
1) Tieto (jainalaisuus, buddhalaisuus, advaita vedanta)
2) Teko (Mimamsa)
3) Jumalalle omistautuminen ja rakkaus sitä kohtaan (muut Vedantakoulukunnat)

Oikeaoppiset koulukunnat (Astika)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Hindulainen filosofia

Monet hindulaisen filosofian perinteet saivat vakiintuneet muotonsa keskiaikaisen brahmanilais-sanskriittilaisen skolastiikan aikana, ja siitä saakka hindulainen filosofia on jaettu kuuteen oikeaoppiseen (astika) koulukuntaan (darshana), "Kuuteen Filosofiaan" (ṣad-darśana). Kaikki nämä kuusi koulukuntaa käyttävät Veda-kirjoja lähteenään:[2][1][3]

  • Nyaya, logiikan koulukunta
  • Vaisheshika, atomistinen koulukunta
  • Samkhya, enumerationistinen koulukunta
  • Jooga, Patanjalin koulukunta (Samkhyan metafysiikka)
  • Purva Mimamsa (tai lyhyesti Mimamsa), Veda-eksegeesin perinne, vedalaisten rituaalien painotus
  • Vedanta (eli Uttara Mimamsa), Upanishadien perinne, vedalaisen filosofian painotus

Nämä koulukunnat ryhmitellään usein kolmeen ryhmään historiallisin ja käsitteellisin perustein: Nyaya-Vaishesika, Samkhya-Jooga, ja Mimamsa-Vedanta.

Mainitut kuusi koulukuntaa eivät ole ainoat oikeaoppiset järjestelmät, mutta kuusi merkittävintä. Muihin oikeaoppisiin koulukuntiin kuuluu mm. "kieliopillinen" koulukunta.[1]

Vedanta-koulukunta jaakantuu edelleen kuuteen alakoulukuntaan: Advaita (monismi/ei-dualismi), Visishtadvaita (monismi), Dvaita (dualismi), Dvaitadvaita (dualismi – ei-dualismi), Suddhadvaita, ja Achintya Bheda Abheda.

Heterodoksiset koulukunnat (Nastika)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulukunnat, jotka eivät hyväksy Veda-kirjojen auktoriteettia, ovat määritelmällisesti heterodoksisia (nastika) koulukuntia.[1]

Pääartikkeli: Carvaka

Carvakaa luonnehditaan materialistiseksi ja ateistiseksi koulukunnaksi. Vaikka tätä koulukuntaa ei luetakaan kuuden oikeaoppisen hindulaisen filosofian koulukunnan joukkoon, se on merkittävä osoitus hindulaisen ajattelun sisällä vaikuttavasta ateistis-materialistisesta liikkeestä.[4]

Buddhalainen filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Buddhalainen filosofia

Buddhalaisuus on uskomusjärjestelmä, joka perustuu Siddhartha Gautaman opetuksiin. Buddhalaisuus on ei-teistinen uskonto, joka ei keskity Jumalan ja jumalien olemassaoloon tai olemassaolemattomuuteen. Siinä on vahva filosofinen ainesosa.

Buddhalaisuus jakaa monia filosofisia näkemyksiä hindulaisuuden kanssa, kuten uskon karmaan, syy-ja-seuraussuhteeseen kaiken jo tehdyn ja tulevaisuudessa tapahtuvan välillä. Sekä hindulaisen että buddhalaisen uskonnon harjoittajan lopullisena päämääränä on eliminoida karma (sekä hyvä että paha) sekä jälleensyntymän ja kärsimyksen kierto, ja saavuttaa vapaus (Moksha tai Nirvana). Buddhalaisuus kuitenkin perustuu monien oikeaoppisten hindulaisten ajatusten hylkäämiseen. Buddha kritisoi kaikkia metafyysisen olemassaolon tai olemassaolemattomuuden käsitteitä, ja tämä oli keskeistä koko buddhalaisuuden synnylle.

Jainalainen filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Jainalaisuus

Jainalaisuuden perusti Mahavira (599–527 BCE). Jainalaisuuden perusperiaate on anekantavada, jonka mukaan todellisuus havaitaan eri tavalla eri näkökulmista eikä mikään näkökulma ole täysin tosi. Jainalaisen ajattelun mukaan ainoastaan Kevalit, ne joilla on äärettömät tiedot, voivat tietää oikean vastauksen, ja kaikki muut tuntisivat vain osan vastauksesta. Anekantavadaa voi verrata länsimaiseen ajatukseen subjektiivisuudesta.

  • Apte, Vaman Shivram: The Practical Sanskrit-English Dictionary. (Fourth Revised and Enlarged Edition) Delhi: Motilal Banarsidass Publishers, 1965. ISBN 81-208-0567-4
  • Chatterjee, Satischandra & Datta, Dhirendramohan: An Introduction to Indian Philosophy. (Eighth Reprint Edition) Calcutta: University of Calcutta, 1984.
  • Flood, Gavin: An Introduction to Hinduism. Cambridge: Cambridge University Press, 1996. ISBN 0-521-43878-0
  • Gandhi, Mahatma K.: Non-Violent Resistance (Satyagraha). New York: Schocken Books, 1961.
  • Michaels, Axel: Hinduism: Past and Present. New York: Princeton University Press, 2004. ISBN 0-691-08953-1
  • Radhakrishnan, Sarvepalli: Indian Philosophy, Volume 1. (2nd edition. Muirhead library of philosophy) London: George Allen and Unwin Ltd., 1929.
  • Radhakrishnan, Sarvepalli & Moore, C. A.: A Sourcebook in Indian Philosophy. Princeton, 1967. ISBN 0-691-01958-4
  • Stevenson, Leslie: Ten theories of human nature. (4th edition) Oxford University Press, 2004.
  1. a b c d Chatterjee & Datta, s. 5.
  2. Flood, op. cit., ss. 231–232.
  3. Michaels, s. 264.
  4. Sarvepalli Radhakrishnan & Charles A. Moore: A Sourcebook in Indian Philosophy. (Princeton University Press: 1957, Twelfth Princeton Paperback printing 1989), ss. 227–249. ISBN 0-691-01958-4.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Broo, Måns (suom. & toim.): Joogan filosofia. Patanjalin Yogasutra. (Yoga-sūtra, noin 350 eaa.) Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-131-9
  • Raju, P. T.: Intian filosofia. ((The Philosophical Traditions of India, 1972.) Suomentanut Juhani Pietiläinen) Porvoo Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06238-3
  • Tamminen, Tapio (toim.): Guruja, joogeja ja filosofeja. Intian filosofiaa. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31665-8

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]