Kallonínlahti
Kallonínlahti | |
---|---|
Κόλπος Καλλονής | |
Kallonínlahti ja sen Egeanmereen yhdistävä salmi ilmasta. |
|
Kallonínlahti |
|
Koordinaatit | |
Sijainti | Lesbos, Pohjoisen Egean saaret |
Valtio | Kreikka |
Merialue | Egeanmeri, Välimeri |
Kallonínlahti (kreik. Κόλπος Καλλονής, Kólpos Kallonís) on lahti Egeanmeressä Lesboksen saaren etelärannikolla Kreikassa. Se jakaa saaren kahteen osaan, joista idemmän jakaa edelleen osiin Géranlahti.
Kallonínlahden pituus on noin 22 kilometriä ja suurin leveys noin 8 kilometriä. Sen yhdistää muuhun Egeanmereen noin kilometrin levyinen salmi. Lahti on suhteellisen matala ja laguunimainen. Lahden pohjukassa sijaitsee Skála Kalloníksen kylä, joka on hieman sisämaassa sijaitsevan Kallonín kylän ranta-asutus. Lahden rannalla on suolantuotantoaltaita ja sen alueella elää paljon vesilintuja, kuten flamingoja ja erilaisia kahlaajia.[1]
Antiikin aikana lahden itärannikolla sijaitsi Pyrrhan kaupunki. Sen rauniot ovat nykyisin pääosin meren pohjassa. Aristoteles suoritti lahdella eläinopillisia tutkimuksia kahden vuoden ajan vuosina 345/344–343/342 eaa. Hän mainitsee paikan teoksessaan Eläinoppi nimellä ”Pyrrhan Euripos”, mikä viittaa joko lahteen tai salmeen, joka yhdistää sen mereen.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Gulf of Kalloni Lesvos Walks. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 1.3.2016.
- ↑ Harissis, Haralambos V.: The location of Aristotle’s and Strabo’s euripus of Pyrrha academia.edu. 2015. Viitattu 1.3.2016.