Kirkkosaari (Köyliönjärvi)
Kirkkosaari (myös Köyliönsaari tai Luoto[1]) on Köyliönjärvessä sijaitseva 140 hehtaarin kokoinen saari, joka on suurin järven kaikkiaan viidestä saaresta.[1][2]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirkkosaari, sekä sen jatkeena oleva Kaukosaari ovat osa harjua, joka kulkee Köyliönjärven poikki osittain vedenalaisena.[2] Keskellä järveä sijaitsevan saaren erottaa mantereesta kaksi kapeaa salmea, joista kummankin ylitse on maantieyhteys.[3] Kirkkosaari on osa Köyliönjärven kulttuurimaisemaa, joka on yksi Suomen kansallismaisemista.
Köyliön kirkko ja Köyliönkartano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkelit: Köyliön kirkko ja Köyliönkartano
Kirkkosaaressa sijaitsevat vuonna 1752 rakennettu puinen Köyliön kirkko hautausmaineen sekä jo keskiajalta periytyvä Köyliönkartano. Sen sanotaan alun perin olleen talonpoika Lallin omistuksessa ja joutuneen Piispa Henrikin surmatyön jälkeen katolisen kirkon haltuun. Nykyisin kartano kuuluu Cedercreutz-suvulle. Köyliönkartano ja Köyliön kirkko kuuluvat myös Museoviraston luokittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lallin kellari
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Asutus Kirkkosaaressa on jatkunut yhtäjaksoisesti jo varhaisesta rautakaudesta saakka. On arveltu, että saaressa olisi sijainnut "Lallin kellarina" tunnettu kirkko jo ennen ensimmäistä Suomeen tehtyä ristiretkeä. "Kellari" on joidenkin tutkijoiden mukaan vanha kelttiläinen lainasana ("kelair"), joka on Köyliön seudullakin vaikuttaneessa kelttikristillisyydessä alun perin tarkoittanut isoa kirkkoa.[4]
Suomenlinnassa palvellut Cedercreutzeille sukua ollut ruotsalainen amiraali Carl Tersmeden vieraili Köyliönkartanossa vuonna 1748. Hän kertoo 1900-luvun alussa julkaistuissa päiväkirjoissaan Amiral Carl Tersmedens memoarer perimätiedosta, jonka mukaan Lallin aikana Kirkkosaaressa olisi sijainnut jonkinlainen kirkko. Tersmeden käyttää tästä nimitystä "kellari". Hän kuvaili myös paikalla näkemäänsä punaisesta hiekkakivestä tehtyä alttarilla varustettua rakennelmaa, joka oli osittain maanalainen. Tersmedenin tallentaman kansanperinteen mukaan se oli talonpoika Lallin leskivaimon sekä muiden seudun varhaisten kristittyjen kokoontumispaikka. Köyliön kirkkohistoriaa tutkineen teologian tohtori Heikki Huhtalan mukaan on mahdollista, että nykyinen kirkko on rakennettu juuri tämän ikivanhan "kellarin" päälle, joka myös selittäisi sen äkillisen katoamisen Kirkkosaaren maisemasta.[4] Nykyään Köyliönkartanossa sijaitsee niin ikään "Lallin kellarina" tunnettu kivirakenteinen kellari, joka on tiettävästi peräisin 1500-luvulta.[5]
Papinportaat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]"Papinportaat" ovat massiviiset kiviset portaat, jotka johtavat Köyliönjärven vesirajasta rantatörmää pitkin ylös kirkkomaalle. Ne ovat olleet paikoillaan jo ainakin nykyistä kirkkoa rakennettaessa 1750-luvun alussa. Nimensä portaat ovat saaneet niitä aikoinaan käyttäneistä kirkkoherroista, jotka asuivat mantereen puolella ja kulkivat portaita pitkin matkallaan kirkkoon. Lyhin tie pappilan ja kirkon välillä kulki portaiden alapäässä sijainneen venerannan kautta. Heikki Huhtalan mukaan on mahdollista, että ne ovat alun perin johtaneet juuri "Lallin kellarina" tunnettuun kirkkorakennukseen.[4][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ympäristöministeriö, Köyliönjärven kulttuurimaisemat
- Ympäristöministeriö, Köyliönjärvi
- Museovirasto, Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt/Köyliönsaaren Vanhakartanon ja kirkon historiallinen maisema
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Köyliönjärvi (34.054.1.001) Järviwiki. Viitattu 19.3.2015.
- ↑ a b Satakuntaliitto: Köyliöjärven kulttuurimaisema (Arkistoitu – Internet Archive), inventointilomake
- ↑ Kansalainen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 19.3.2015.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Satakunnan kirkkoteillä – retkiä vanhimmassa kirkkomaakunnassamme Viitattu 25.10.2013.
- ↑ Lallin kellariin pääsi pitkän tauon jälkeen 6.9.2012. Länsi-Suomi. Viitattu 15.6.2014.
- ↑ Lallin mailla – Köyliön kirkko Sikses kiva paikka -blogi. Viitattu 25.10.2013.